tiistai 8. lokakuuta 2013

Mulberry Bayswater

I'm in love. Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessan mitä tulee uusimpaan laukkuhankintaani, Mulberryn Bayswateriin sävyssä Oak. 


Tämä laukku on keikkunut toivelistani kärkipäässä lähes kymmenen vuotta. Se on aina ollut mielestäni aivan superkaunis, klassinen ja elegantti. Ikuinen monella tapaa, kun sen kerran hankkii. Pitkään ajattelin, että tämä on täydellinen lahja sitten joskus, kun valmistun yliopistosta.


Sitten tuli Mulberryn paljon puhuttu hinnankorotus, juuri ennen laukkuhankinnan ajankohtaistumista, ja se siitä. Ajattelin etten todellakaan aio maksaa sellaista hintaa käsilaukusta, joku järki mukaan. Edullisesti alennusmyynnistä löytämäni Dorset-tote toimi hyvin ja Bayswater painui mielen perukoille. 


Olen todennut, että surullisena minusta tulee hamsteri. Alan haluta kaikenlaista tavaraa ja ostaa asioita. Ei hyvä. Paitsi silloin, jos sattuu törmäämään unelmiensa laukkuun käytettynä, juuri toivotussa värissä, moitteettomassa kunnossa ja kuitin kera. Silloin voi onnitella itseään hamsteri-ominaisuuden aktivoitumisesta.


Ja tässä tämä nyt vihdoin on! Laukku on siis käytettynä hankittu, mutta edellinen omistaja ei ole käyttänyt veskaa lähes lainkaan. Hinta, jolla laukun hankin, oli sitä mitä laukut "vanhaan hyvään aikaan maksoivat" ja pulitin sen tyytyväisenä. 


Ja tiedättekö mitä? Laukku on ollut käytössä juuri niin hyvä kuin aina olen ajatellutkin sen olevan. Se on täyttä nahkaa ja olemukseltaan ryhdikäs, se käy kaikkien vaatteiden kanssa ja kaikenlaisiin menoihin. Laukkuun mahtuvat kaikki tavarani hyvin ja sieltä löytää etsimänsä helposti. Tämä oli suurin harmitukseni Dorset Toten suhteen sen ollessa niin pehmeää nahkaa. En ikinä löydä laukusta mitään ilman valtavaa penkomista. Toisaalta taas se on erinomainen silloin, kun tavaraa pitää olla mukana paljon. Arjessa aloin kuitenkin menettää hieman hermojani.


Pienessä sisätaskussa kulkevat puhelin ja avaimet.


Muuten tavaralle on oikein hyvin tilaa ja sivuremmejä löysäämällä vielä vähän enemmän, jos tarvetta ilmenee.


Tässä pari kuvaa in action, kun oltiin perjantaina lähdössä esikoisen kanssa hammaslääkäriin. Laukkua tulee kannettua etupäässä tuossa kyynärtaipeessa, mutta hyvin se pysyy myös olkapäällä, kuten seuraavasta kuvasta näkyy. Ja myös pyörän ohjaustangossa se roikkuu hyvin mukana. Kantokahvat ovat vahvaa tekoa, ei tarvitse pelätä niiden ratkeamista lainkaan.


Tänään olin liikkeellä päälläni paksu neuletakki ja yhä vaan laukku sujahti olkapäälle. Jos yhdistelmään lisätään vielä päällystakki, voi mennä liian naftiksi. Laukku on melko painava tyhjänäkin, mutta itseäni se ei vielä ole haitannut. Toisaalta taas olen käyttänyt sitä lähinnä töissä ja sinne ei ihan hirveästi tavaraa tarvita mukaan. Ne perusjutut, eli kalenteri, meikkipussi, toinen pussi kaikelle irtosälälle, lompakko, aurinkolasikotelo ja tätä rataa mahtuvat hyvin. Myöskään läpän aukaisu aina laukusta jotain kaivaessa ei ole vaivannut. 


Ette uskokaan miten tyytyväinen olen tähän laukkuhankintaani. 


Tai ehkä te uskotte, lienette itse joskus hankkineet jotain yhtä kaunista ja ikuista. My precious!



10 kommenttia:

  1. Moikka! Olen uusi lukijasi ja pitäähän sitä joku puumerkki jättää :) Ihana on laukku ja vielä ihanampi se on jos kerran sait sen kivaan hintaan. Ja tosi ihanat on myös nuo jossain kuvissa vilahtavat hopeanväriset isot koukut - mistä olet ne hankkinut? Mukavaa syksyn jatkoa! :)
    t. Sallamari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos puumerkistäsi, aamun piristys! Koukut ovat Riviera Maisonin ja ostettu liikkeestään täältä Helsingistä Mannerheimintieltä. Tosin nykyään putiikki on jälleen palannut vanhaan nimeensä White on White, mutta myyvät yhä Riviera Maisonin tuotteita.

      Poista
  2. Tiedän, se on ihana!

    Fusi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaan hipelöidä sitä perjantaina, enköhän mä tuon laukun kanssa paikalle ilmesty. :D

      Poista
    2. Hipelöidään vaan. :-) Mä voin tuoda sen "pikkuserkun".

      Poista
  3. Itse en ole kovinkaan laukkufriikki (kengät on enemmän se mun juttu), mutta tuo on kyllä hyvin pidettynä sellainen klassikko, että miniäsi vielä hinkuu sitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miniän kannattaa sitten olla fiksu ja hyvin käyttäytyvä tapaus, muuten menee laukku ohitse kummitytölle testamentissa. ;)

      Poista
    2. Oi ei, mulla ei ole yhtään kummityttöä! Kummipoikia puolen tusinaa omien lisäksi... ;-)

      Fusi

      Poista
  4. Teksti oli kuin omasta kynästäni. Olen himoinnut laukkua jo vuosia, aika lailla voi 10 tulla täyteen, mutta on puuttunut se jokin miksi hankkii. Yhtenä päivänä hyvä ystäväni ilmoitti lähtevänsä Lontooseen ja kysyin onnistuisko tuominen. Sanoi joo ja ostopäätös oli sillä tehty.
    Mä olisin halunnut ruskean, mutta päädyin mustaan, ihan käytännön syistä. Minä en ole niitä siistimpiä ihmisiä ja nykyisessä laukssani on takana pieni läiskä. Jälkikäteen huomasin etten laukkua juurikaan käytä. Pienen lapsen äitinä olan yli laukut ovat niin paljon käytännöllisempiä ja tällä hetkellä on käytössä rumaksi käytössä mennyt converse, mutta kun se on nin kätevä. Julkisilla mennään ja energinen poika ei ole paras yhdistelmä tälle laukulle.
    Mutta kun käyn yksin ulkona, pidän tätä laukkua mukana. Ja tykkään siitä ihan hirveesti.
    Mulla oli ns täydellinen ajoitus, ystäväni kun osti sen Lontoon kentältä, tippui hinnasta muutama kymppi pois ja lisäksi ostos tehtiin juuri ennen hintojen korotusta, eli lähes tulkoon lottovoitto.

    Mulberryn Alexa olis ollut mulle parempi, toisaalta ei ole yhtään huono idea sekään että pitää tätä ns parempana laukkuna. Converseen kun kaatuu lounaslaatikko, sen voi heittää pyykkikoneeseen ja toivoa parasta.

    Nimimerkillä kaikki koettu ja tehty

    VastaaPoista
  5. Sulla on ollut täydellinen ajoitus tosiaan, itse kiroilin pitkään ja hartaasti huomattuani hintojen sikamaisen korotuksen. Mua itseäni ei Alexa ole koskaan niin innostanut, siinä on jotain liian rentoa meikäläiselle. Vaikka onhan sekin kyllä vähemmän fiiniä, kun ei aamulla ehdi etsiä lasten päiväkotireppuja ja päätyy nakkaamaan tarvittavat tavarat vaan nopeasti S-marketin muovikassiin. Sitä kantaen sitten matkaan. :D

    VastaaPoista