Paljonko kello on?

Jokunen viikko takaperin esikoinen ilmoitti, että nyt hän haluaa opetella kellon. No ei siinä sitten mitään, kellonaikoja opettava tehtäväkirja esille ja hommiin. Kyllä, minulta löytyy erilaisia puuha- ja tarrakirjoja jemmoista ihan reilusti niiden ennakkoon odottamaan ostettujen lahjojen lisäksi. Tällä hetkellä jemmassa, eli vaatekaappini yhdellä hyllyllä, taitaa muistaakseni olla myös hamahelmiä odottamassa sopivaa hetkeä. Mä olen vähän tällainen. 

No mutta, takaisin aiheeseen. Ensimmäisenä päivänä opeteltiin tasatunnit ja puolituntiset, seuraavana vartin yli ja varttia vaille. Sitten lapsi huomasi, että meiltähän puuttuu kello. Niin muuten puuttuikin, olimme tottuneet miehen kanssa katsomaan ajan aina mikron digitaalisesta kellosta ja herätyskelloina toimivat kännykät. Asia piti korjata, joten ei muuta kuin kelloa ostamaan.

Ostimme kaikkein yksinkertaisimman löytämämme mallin, jossa oli selkeät numerot ja lapsen toiveesta myös sekuntiviisari. Kello on melko pieni ja löysi hyvän paikan valokuvaseinän reunasta. Nyt se on sopivalla korkeudella niin, että esikoinen voi sitä hyvin katsella. Ja ahkerasti katseleekin.

Puuhakirjan mukana tuli myös juliste, joka piti kiinnittää seinään sängyn yläpuolelle. Tämä on muuten ihan tyypillistä esikoista. Jos hän ei ole itse omaehtoisesti jostakin asiasta kiinnostunut, on aivan toivotonta yrittää sitä hänelle opettaa. Sitten kun hän itse haluaa jotain oppia, hän on superkiinnostunut ja oppii. Näin on täällä opittu niin pyöräilemään kuin uimaankin. Kellon osalta pääidea on nyt oivallettu ja pikkuhiljaa lisää. 

Kello on nyt vain jäänyt toisen taidon alle, sillä lapsi oppi viime viikolla lukemaan ihan lauseita. Eli nyt täällä kellon harjoittelemisen sijasta luetaan. Siitä lisää omassa postauksessaan myöhemmin.