perjantai 4. lokakuuta 2013

Kuopus - kohta kolme

Vaikka olen ahkera vauvakirjojen päivittäjä, jää monta pientä yksityiskohtaa poikien lapsuudesta varmasti unohduksiin. Päälinjat sitä muistaa, mutta ne pienimmät ja tavallaan myös merkityksellisimmät katoavat muistista. Ne arjessa esiin tulleet. Ne, jotka tekevät lapsesta juuri hänet. Niinpä näitä yhteenvetoja tuskin voi olla liikaa. Millainen on siis pian kolme vuotta täyttävä kuopus nyt?



Hänen pituutensä on hivenen yli 90 cm ja painoa löytyy n. 12 kg. Kaikki kaksikymmentä hammasta ovat tulleet suuhun ja äidin perintönä legot ovat kauniissa suorassa rivissä, ei oikomistarpeita tällä lapsella. Hän on pikkuinen hoikka poika, pitkäraajainen ja isopäinen sekä -jalkainen. Kengänkoko vaatimattomat 26.



Kuopus alkoi hieman ennen kaksivuotispäiväänsä jutella ja puhe eteni muutaman kuukauden aikana vastavuoroiseksi ja lauseet usean sanan mittaisiksi. Silti vielä viime keväänä päiväkodissa kävi hyvin hiljainen poika, joka jutteli vain kotona, ei hoidossa. Kesän aikana sanavarasto oikein räjähti ja puheesta tuli ilmeikästä ja monipuolista. R-kirjainkin on kuultu kerran. Kuopuksen kanssa on hauska jutella, hän käyttää sanontoja ja synonyymeja taitavasti. Hän kyselee mitä muille kuuluu ja kertoo omista kuulumisistaan. Jos jokin ei suju ihan toiveen mukaisesti, on homma "epäreilua"! Hän osaa myös kieltäytyä tylsästä tehtävästä keksimällä tekosyitä. Autoja ei voi kerätä lattialta, "kun mulla on tää kurkku kipeä". Logiikka on kuitenkin vielä pienen lapsen suoraviivaista mallia. Kuopus pohtii asioita ja miksi-vaihe on kuumimmillaan.



Tällä hetkellä ilmassa ei ole pahemmin uhmaa. Hirveä puoli vuotta kestänyt kaksivuotisuhma laantui kevään mittaan ja elo kuopuksen kanssa on sopuisaa ja tasaista. Mielikuvitus sen sijaan on aivan valtavassa lennossa ja tämän saman vaiheen muistan esikoiselta aikanaan. Meillä on milloin tiikereitä lattialla tai karhuja keittiössä, milloin kummitus asuu parvekkeella tai hirviö eteisessä. Kaikki on hyvin todellista, vaikka lapsi ymmärtääkin ettei kummituksia ole oikeasti olemassa.



Kuopus pääsi kesällä ensimmäistä kertaa teatteriin, kun kävimme katsomassa Vaahteramäen Eemeliä. Se olikin elämys, jota muistellaan jatkuvasti ja tuleville syntymäpäivilleen olen ajatellut Eemeli-teemaa. Myös elokuviin lapsi pääsi ensi kertaa viime sunnuntaina, kun kävimme katsomassa Lentsikat. Hyvin meni ja hyvin jaksoi kuopus istua ja katsoa. Muistin kehittymisen huomaa esimerkiksi kesän tapahtumien muistelusta ja pari kertaa kuopus on jutellut viime joulusta ja siitä missä esimerkiksi joulukuusi meillä oli. Saa nähdä milloin muodostuvat ensimmäiset pysyvät muistot.



Kuopus tykkää musiikista ja laulaa paljon. Kerran viikossa pidettävä muskari on päiväkodin suosikkijuttuja ja sieltä on siirtynyt paljon lauluja myös kotiin. Tämän hetken suosikki on "Leijonan metsästys", jonka lapsi leikkii ja laulaa lävitse. Robinin "Puuttuva palanen" sekä "Frontside Ollie" ovat isoveljen myötä tulleet tutuiksi ja "Boom-Kah" -videota katsellaan usein. Myös Heikki Kuulan "Koirakaveri" on hitti. Huvittaa kuinka paljon esikoista nopeammin kuopus on siirtynyt lastenlauluista tuollaiseen teinimusiikkiin.



Kuopus tykkää katsella piirrettyjä, joista suosikkeja ovat Autot ja Dumbo. Leikeistä erityisesti legot ovat tykättyjä, mutta duplot jo vähän out, koska velikin rakentaa legoilla. Roolileikeissä lapsi on usein Teräsmies tai Hämähäkkimies, jokin supersankari kuitenkin. Toisinaan on sitten hyvä käpertyä äidin syliin pieneksi kissaksi. Myös palapelit ovat kuopukselle mieluisia. Hän tekee 25 palan palapelejä ilman että tarvitsee apua, piirtää ympyrän ja pääjalkaisen ihmisen. Kädet, hiukset, silmät ja napa menevät piirustuksessa oikeille paikoilleen. Hän leikkaa saksilla taitavasti, osaa numeron viiteentoista asti ja tunnistaa kirjaimia. Lapsen lempiväri on punainen ja hän saa kielen rullalle.



Kuopus on motorisesti hyvin taitava. Kuperkeikka onnistuu vaivatta, samaten hyppy tasajalkaa, seisominen yhdellä jalalla ja kävely puomilla ilman tukea. Kuopuksen ensimmäinen harrastus, naperosirkus, saa lapselle hymyn huulille ja ilon pintaan. Kerran viikossa harjoitellaan rapukävelyä, siltakaatoa ja temppuilua trapetsilla, hypitään trampoliinilla ja kävellään vaijerilla. Kesällä lapsi oppi myös ajamaan pyörällä apupyörien kanssa.



Kuopus osaa syödä veitsellä ja haarukalla, tätä ihmeteltiin jo keväällä päiväkodissa. No oppiihan sitä, kun isoveli vieressä näyttää mallia, tämä pätee niin hyvässä kuin huonommassakin hyvin. Tällä hetkellä istuu suhteellisen nätisti ruokapöydässä, mutta ajoittain vielä häipyy kesken syömisen tekemään jotain muuta. Ipana syö päiväkodissa todella hyvin, mutta kotona melko huonosti. Hän ei ole ennakkoluuloinen, vaan haluaa maistaa uusia makuja. Vesi on kuopuksen juoma lasista juotuna, mutta lapsi tykkää myös mehuista, etenkin appelsiinimehusta. Kerran viikossa oleva karkkipäivä on epäilemättä lapsen lemppari, sen verran perso makealle on tuo kuopus.



Kuopus on kesäkuun lopusta saakka ollut täysin kuiva. Sekä päivä- että yövaippa jäivät molemmat yhtä aikaa pois juhannuksen jälkeen ja kolmessa päivässä lapsi oli oppinut homman jujun. Veljensä oli aikanaan aivan samanikäinen. Päiväkodissa kuopus käy pöntöllä, kotona käytössä on potta. Hän pukee ja riisuu itse ja kengät menevät ihmeen usein oikeisiin jalkoihin.



Kuopus on luonteeltaan tulisieluinen herkkis. Hän osaa käyttäytyä todella kauniisti niin halutessaan, mutta olla luonnollisesti myös aivan mahdoton. Kohteliaisuussanat kuuluvat perussanavarastoon, kiitos kuuluu kauniisti ja anteeksipyyntöä harjoitellaan. Aina pitää pyytää ja antaa anteeksi. Hän on myös hyvin hellä huolehtimaan pehmoleluistaan, vaikka mikään niistä ei olekaan muodostunut toista tärkeämmäksi. Unikaveriksi riittävät isä ja äiti. Huumorintaju kukkii ja kujeilee.



Päiväkodin vasu-keskustelussa kuopus sai paljon positiivista palautetta reippaudestaan, luottamuksestaan aikuisiin, tiedoistaan ja taidoistaan. Hän käyttäytyy kauniisti ja nauttii leikeistä ikäistensa kanssa. Nyt leikit ovat jo enenevässä määrin yhteisiä rinnakkaisten sijaan. Kehityskohteina mainittiin aikuisten totteleminen heti ensimmäisellä kerralla ja pitkäjänteisyyden kehittäminen. 



Että tällainen poika.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti