sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kotini on paikkani

Tässä sunnuntaipäivän raukeudessa mietin, että olen aina kiintynyt paikkoihin. Vasta muutama vuosi takaperin ymmärsin täysin, että paikat ovat todellakin vain kuori kaiken sen merkityksellisen ympärillä, mikä sieltä sisältä löytyy. Olin aivan tippa linssissä silloin, kun vuosia takaperin mummola ei enää palvellut ikääntyvän isoäidin asuinpaikkana. En voinut ajatellakaan sitä, kuinka jonakin päivänä lapsuudenkotini todennäköisesti myytäisiin. Epäilin muuton edellisestä kodista tähän nykyiseen olevan kammottava.


Sitten sitä vain eräänä päivänä huomaa, että asia on muuttunut. Tai sinä itse olet muuttunut ja sen myötä katsantokanta asioihin. Mummola ilman isoäitiä asumassa siellä on vain talo. Talo, josta on monia muistoja lapsuudesta, mutta joka ei enää ole se sama. Lapsuudenkodin myyminen alkaa tuntua fiksulta peliliikkeeltä ajatellessasi vanhempien ikääntymistä, onhan siinä hommaa. Haikeaa se tulee olemaan, mutta kysyttäessä haluaisitko asua siellä itse perheinesi huomaat ajattelevasi, että en missään nimessä. Ja muutto tähän kotiin? Ihanaa alusta loppuun!


Vaikka tietyt paikat ovat tärkeitä jo itsessään, olemassaolonsa kautta, ovat ne suurimmaksi osaksi lopultakin vain tyhjiä kuoria. Kuoria, joiden sisällä muistot muodostuvat. Taustoja niille tapahtumille ja hetkille, jotka paikkaan liittyvinä jäävät elämään. Meidän kotimme on paikkana tärkeä, mutta siksi, että se on meidän perheemme oma paikka, oma koti. 


Ja koti, mistä se sitten muodostuu? Rakkaista ihmisistä ja kauniista esineistä, joilla on tarina. Ympäristön merkitys itselleni on viihtymisen kannalta suuri ja kerrostumat saavat näkyä. Ne ovat jopa toivottavia. Kun istun tässä yllä olevassa kuvassa näkyvän sohvan nurkassa ja katson ympärilleni, näen paljon muistoja menneistä tapahtumista ja ihmisistä. Se on onni ja tuo hyvän mielen. Minä olen osa jatkumoa. En ikinä haluaisi asua kodissa, jossa kaikki on uutta.


Täällä kodissamme on hyvä olla. Kuluva vuosi on aivan yksinkertaisesti kamalin, mitä olen ikinä elänyt. Toki vuoteen on mahtunut myös mukavia asioita ja onnenhetkiä saavutusten ohella, mutta suru on leimannut vuotta alusta alkaen. Valitettavasti se jatkuu vain, sillä kesä oli rankka aivan uusista syistä. Kodin ja perheen merkitys on korostunut entisestään.


Luulen, että tulen kuluttamaan tämän syksyn hyvin tiiviisti näissä omissa ympyröissäni. Täällä on turva ja onni, täällä minun omat ihmiseni. Ulkomaailma pysyköön poissa, ikkunoiden ulkopuolella. 











2 kommenttia:

  1. Kurjaa kuulla, että huolta ja surua on riittänyt, eikä loppua näy :( Tuntuu, että välillä kaikki hankaluudet oikein kasaantuvat ja ikäviä uutisia tulee putkeen aina useampia. Toisaalta silloin laittaa asiat uudenlaiseen tärkeysjärjestykseen ja ehkä huomaakin olla onnellinen kaikesta siitä mikä on hyvin ja jonka muuten ottaisi itsestäänselvyytenä. Tsemppiä ja jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ollut rankka vuosi, liikaa surua ja kuolemaa. Mutta parempaa kohti ja tärkeintä ovat nämä rakkaat ihmiset ympärillä.

      Poista