Remontissa vuorossa vaalea ja valoisa olohuone

Hiljaa hyvä tulee on ollut mottomme mitä kodin remontointiin tulee. Olemme asuneet täällä jo seitsemän vuotta ja viime vuonna huomasimme korjausten alkavan olla tarpeen. Eikä se mikään ihme ole, että parannuksia tarvitaan näin monen asumisvuoden ja lasten kasvamisen myötä. Etenkin seinissä huomaa kulumaa ja ovenpielissä kolhuja, niihin on lukemattomia kertoja törmäilty pienillä mopoilla ja pikkuautoilla. Yleisilme alkoi olla nuhjuinen.

Aloitimme viime syksynä eteisestä, jonka seinän mittaiseen kaapistoon vaihdettiin liukuovet ja yksi seinä sai maalia pintaansa. Melko pian päädyimme maalaamaan vaaleansiniseksi sävytetyn seinän uudelleen, se nimittäin tuntui liian pliisulta. Pysyimme samassa sävykartassa, mutta hyppäsimme sen toiseen päähän. Uusi sävy on Tikkurilan Petrooli.

Seuraavaksi pääsin iloitsemaan ennen joulua toteutetusta kylpyhuoneen freesauksesta. Tilasta tuli miljoona kertaa toimivampi ja viihtyisämpi. Nyt oli sitten olohuoneen ja käytävän vuoro, niiden kimppuun käytiin uusien maalipintojen avulla. 

Maailman paras pikakaunistaja kämppähommissa on valkoinen maali. Maalari tuli toukokuun viimeisellä viikolla ja maalasi eteisen, käytävän, olohuoneen ja keittiön seinät kahteen kertaan. Sävyksi valitsimme jo niin monesta huonekalusta tutun Tikkurilan Paperin, luottopakkimme mitä maaleihin tulee. Maalaustyön tekijä hoiti myös suojauksen ja loppusiivouksen, meille jäi ainoastaan tavaroiden siirtäminen tieltä pois sekä seinien puhdistus maalipesulla. Olimme aivan älyttömän tyytyväisiä paitsi koko homman hintaan, myös työn jälkeen, nopeuteen ja kaiken jättämiseen niin siistiin kuntoon. 

Samalla laitoimme olohuonetta uusiksi myös sisustuksen osalta, nälkä klassisesti kasvoi syödessä. Suurin muutos on järjestyksen vaihtaminen, kun kirjahylly siirrettiin takaseinälle. Vanha paksu ja painava matto sai lähdöt varastoon ja tilalle tuli ihan erilainen. Sohvien osalta päätimme jatkaa vanhoilla Ikean Ektorpeilla, mietitään sitä uutta sohvaa sitten joskus. Sen sijaan hankin pieniä sisustusesineitä. 

Tämä valaisin varjostimineen on Riviera Maisonilta. 

Mies puolestaan kertoi haluavansa uuden tv-tason ja minä ehdotin jonkinlaista penkkiä. Sellainen hankittiin Pentikiltä, josta nappasin heräteostoksena mukaan myös penkin vieressä olevan korin. Sinne saa helposti sullottua kaikki lukuisat johdot, laturit ja ohjaimet, jotka yleensä olohuonettamme koristavat. Tyyny päälle ja minäkin olen tyytyväinen.

Mutta ei tämä tähän jäänyt, ketjureaktio vain jatkui. Kirjahyllyä täyttäessämme halusin löytää mapeille ja papereille uuden paikan. Se vaati lehtien siirtämistä pois printterin vierestä ja apuun tuli Ellos, siellä on tosi kivoja huonekaluja, mattoja ja muita sisustustavaroita. Bongasin tuon ikkunan alla olevan vaunun siis Elloksen valikoimista ja tilasin sen antiikkimessingin värisenä. Mies epäili sen näyttävän kylppärin säilytysratkaisulta, mutta oli väärässä. Tykkään älyttömästi, vielä kun löytäisin siihen päälle kivan kellon, josta lasten olisi helppo katsoa aikaa. 

Meidän huoneeseemme ostin samalla Riviera Maisonin tilauksella uudet varjostimet, entiset olivat jo haalistuneet vuosien mittaan. Ajattelin vielä hakea säilytyksestä harmaavalkoisen Anno-maton ja vaihtaa sen tämän vihreän tilalle. 

Seuraavaksi remonttilistalla ovatkin makuuhuoneet esikoisen huone etunenässä. Aiomme nimittäin seuraavassa aallossa maalata kaikki makuuhuoneet uudelleen, maalia jäi mukavasti jäljelle. Esikoisen huoneeseen olen ehdottanut tapettia yhdelle seinälle, jotain aikaa kestävää ja isommallekin kundille sopivaa. Samalla sinisen, punaisen, valkoisen, harmaan ja mustan väriskaalalla jatketaan yhä. Huonekalut jäävät, vain sänky vaihdetaan 90 cm leveään jenkkisänkyyn. Sitten tyynyillä lapsen toivomaa väriä ja ilmettä huoneeseen. Hän oli suunnitelmaan tyytyväinen, lupasin etsiä sopivia tapetteja ja esitellä niitä hänelle. 

Mekin tarvitsemme uuden sängyn, nykyinen on hankittu 2000-luvun alussa ja paranneltu kerran petauspatjalla. Nyt on kuitenkin uuden hankinta edessä, mutta sänkyviidakossa luoviminen tuntuu ihan mahdottomalta urakalta. Etenkin, kun hinnan pitäisi olla kohtuullinen. Sitä en tiedä milloin tänne saakka päästään, vähän lupailin lapselle, että tänä vuonna kuitenkin. Mutta siksihän näitä tehdään erissä ja osissa, ettei tarvitse ottaa remppalainaa, vaan voidaan maksella ihan normaalisti palkkatuloista.

Olen ihan älyttömän onnellinen, kun saan asua näin kauniissa kodissa. Ja kun eräänä päivänä kuuntelin kuopuksen iloa ihan lähelle valmistuvasta uudesta koulusta ja siitä kuinka hän sitten menee kouluun aamuisin tuosta vaan ja suitsait sukkelaan, oli helppo laittaa piste asuntomietinnöille. Me emme lähde tästä minnekään ainakaan niin kauan kuin lapsemme ovat ala-asteella. Sitten voidaan katsoa asiaa uudelleen, jos tarvetta vielä on. 

Luitko jo Potterit? Sujahda seuraavaksi Jessica Townsendin kirjoihin!

Jessica Townsend: Meinioseppä - Morriganin kutsumus. 

400 s. Otava: 2019.

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta. 

Jessica Townsendin tarina Morrigan Korpista, kirotusta lapsesta, on saanut jatkoa. Ensimmäisen kirjan lopussa jätimme Morriganin yhdessä suojelijansa Jupiter Pohjoisen kanssa odottamaan mitä tulevaisuus toisi tullessaan ja sarjan toinen osa Meinioseppä - Morriganin koetus jatkaa aika lailla suoraan siitä mihin ensimmäisessä osassa jäätiin.

Jessica Townsend on australialaissyntyinen, nykyisin Lontoossa asuva kirjailija, jonka luoma fantasiamaailma on ollut hitti ympäri lukijakuntia. Meillä Suomessa tämä alakouluikäisille tarjoitettu sarja ei ole saanut niin suurta lukijakuntaa kuin olisi voinut odottaa. Olen omalta osaltani koettanut paikata tilannetta vinkkaamalla sarjasta ahkerasti ja lisäämällä sen ympäriinsä kylvämilleni vinkkilistoille. Nämä kirjat nimittäin ovat vallan mainioita. 

Morrigan Korppi on siis kirottu lapsi, tyttö joka syntyi ehtoolla, ajan viimeisenä päivänä. Tästä syystä Morrigan tulisi kuolemaan nuorena, mutta kuten ensimmäisen osan lukeneet jo tietävät, peliin puuttui kummallinen punapartainen mies nimeltä Jupiter Pohjoinen. Tästä alkoi Morriganin matka kohti Nevermooria, Meineikkaan Seuran pääsykokeita ja uutta elämää. 

Nyt ilmestynyt teos Meinioseppä alkaa tilanteesta, jossa Morrigan on yhdessä parhaan ystävänsä Pihlaja Swiftin kanssa aloittamassa opiskelua Meineikkaassa Seurassa. Uusien kykyjen oppimisen lisäksi on myös pureskeltava omaan itseen liittyviä asioita eikä uusien ystävien saaminen ole kirotun lapsen identiteettiä sitkeästi kantavalle Morriganille helppoa. Sitten paha nousee.

Meinioseppä on sarjan ensimmäistä osaa selvästi parempi kirja. Siinä missä Nevermoor alkoi sekavasti ja alusta käytettiin kymmeniä sivuja selitykseen ja jaaritteluun, pääsee Meinioseppä samantien toimintaan kiinni. Osaltaan tässä toki auttaa tuttuus, se että lukija on jo sisällä teoksen maailmassa ja tuntee päähenkilöt. Minä ainakin oikein odotin mitä Morriganille käy ja miten kaikesta selvitään. Halu tietää lisää henkilöiden elämästä auttaa teoksen maailmaan uppoutumista. 

Lisäksi tykkään aivan älyttömästi päähenkilöstä. Morrigan on nykyajan tyttö, ihminen joka voi ja ennen muuta haluaa tehdä kaikkea. Samaan aikaan epävarmuus omasta itsestä ja olemassaolon oikeutuksesta saa runsaasti tilaa kirjassa. Morrigan joutuu pohtimaan omaa itseään muiden silmin nähtynä, oikeutustaan olla Meineikkaan seuran jäsen sekä sitä mitä tulevaisuus voi hänelle tuoda.  Sanalla sanoen Morrigan on ajoittain juuri niin epävarma kuin kuka tahansa nuori ihminen. Kelpaanko minä, tykätäänkö minusta?

Kolmatta osaa odotellessa! Ja nämä pitää muuten lukea järjestyksessä.

Onko koululaisten loma pelkkää pelaamista?

Koululaiset viettävät parhaillaan ensimmäistä kesälomaviikkoaan, edessä on ihanan joutilaisuuden täyttämä kesä. Mitä tänään tehtäisiin, kysyy moni kavereiltaan. Ainakin näin esiteinin vanhempana huomaan vastauksen olevan aika usein, että pelataan. Voiko kesäloman anatomia löytyä rajattomasta pelaamisesta, nyt kun ei koulukaan tule läksyineen häiritsemään pelimaailmaan uppoutumista? 

Viime lauantaina puettiin silitetyt kauluspaidat päälle ja lähdettiin koko perhe koululle. Yhteisen lauluhetken, kuulumisten vaihdon, Suvivirren ja kuutosten kukituksen kautta siirryttiin luokkiin, minä kuopuksen kanssa ja mies esikoisen. Tokaluokkalainen oli mukana antamassa ruusuja alakoulun päättäville, kun taas esikoinen oli pokannut todistuksen oppilaskunnan hallitustyöstä jo aiemmin viikolla. Molempia selvästi jännitti, mutta jännitys onneksi helpotti kirjekuoriin kurkistamisen jälkeen. Kun koululaiset oli kehuttu maasta taivaaseen koko vuoden työnteosta sekä siitä palkkioksi saaduista todistuksista, käytimme lopun päivän rauhalliseen hengailuun. Katsoimme leffaa, kävimme ulkona syömässä ja ostimme karkkia jälkkäriksi. Lapset selvästi tarvitsivat lepoa. Silti mietitytti, mitenköhän päivät sujuvat lomalla ja kuinka paljon tulee tuijotettua ruutua. 

Lomasta saa ja pitää nauttia. Täytyy olla pitkiksi venyviä aamuja, rauhallista oleilua ja päiviä, jolloin ei tee yhtikäs mitään tärkeää. Sama se on aikuisellakin, joutilaisuus ja tylsistyminen tuottaa monesti jälkeenpäin paitsi virkistyneen ihmisen myös roppakaupalla uusia ideoita. Näin työssäkäyvänä aikuisena sitä kuitenkin toivoisi jälkikasvun tekevän edes puolet lomastaan jotain suunnilleen järkevää. Erilaiset kesäleirit harrastusten, liikunnan tai vaikkapa kädentaitojen parissa ovatkin helppo, mutta hintava ratkaisu. Satasia pinoon ja lapsi voi viettää viikon jos toisenkin valvotuissa oloissa ennen vanhempien loman alkamista. Ettei mene ihan jatkuvaksi pelaamiseksi ja äidille soitteluksi. 

Mutta mitäs sitten, kun toinen lapsista ei enää ikänsä myötä ole innostunut menemään ohjattuun toimintaan, mutta pikkuveli on vielä liian pieni jäämään isomman kanssa kotiin. Ja jos isompi ei mene leirille, ei muuten mene pienempikään, se on käynyt selväksi meidän huushollissamme. ”Sitä paitsi mä olen tehnyt koko vuoden töitä koulussa, nyt mä olen lomalla ja haluan vaan lomailla.” Asia ymmärretty.

Meidän ratkaisumme oli palkata hoitaja kotiin. Kun tämä hoitaja vieläpä sattuu olemaan poikapuolinen lukiolainen, oli lastenkin hyväksyntä helposti saavutettu. Halusimme poikien seuraksi jonkun, joka katsoo heidän peräänsä, vie ulos pelaamaan futista tai urheilukentälle ja huolehtii, että päivän aikana syödäänkin jotain. Toki lapset saavat mennä kavereidensa kanssa kuten ennenkin, mutta onpahan seuraa ellei kavereita satu olemaan kotosalla. Viime vuonna jo kokeiltiin ja tänä vuonna soitin suoraan kysyäkseni tulisiko hän taas. Onneksi tuli.

Ja toki he pelaavatkin. Ja katsovat telkkaria, vuokraavat leffoja tai tuijottavat älyttömiä videoita youtubesta. Mutta sen vastapainoksi viettävät paljon aikaa ulkona ja minä voin olla töissä rauhallisin mielin. Hoettuani pari vuotta lapsille tasapainon tärkeyttä kaikessa tekemisessä, elättelen toivoa idean uppoamisesta pikkuhiljaa tajuntaan. Vietä päivä sisällä, jos käyt myös ulkona. Lue sarjiksia, jos luet myös läksyt. Ja pelaa, jos osaat lopettaa sopivan ajan kuluttua. Nyt näyttää aika hyvältä jo.

Uuden edessä, eli työpaikkaa vaihtamassa

Vähänpä tiesin, kun huhtikuussa kirjoitin uusimmista käänteistä perheemme työkuvioissa. Nyt ne ovat jo historiaa, sen verran on taas ehtinyt  tapahtua. Kuten asiasta facessa tuttaville kertoessani kirjoitin, on tämä elämä vaan yhtä aikaa hullua, hienoa ja hullun hienoa. 

Nythän kävi niin, että tuossa huhtikuun lopulla hain erästä työpaikkaa. Vähän vasemmalla kädellä ja ilman paineita, olihan minulla pitkä ja erittäin mieluinen sijaisuus kirjastopedagogina meneillään. Hakuilmoitus oli kuitenkin aivan täysin sitä mitä olin työkseni tehnyt ja mitä jatkossakin halusin tehdä. Lisäksi ilmoituksessa mainittiin taikasana "vakituinen työpaikka". 

Pääsin haastatteluun, jonne menin vapunaattona kesken sairauslomani. En ehtinyt oikeastaan edes jännittää, ajatukseni olivat enemmän siinä onnistuisinko meikkaamaan itseni näyttämään ihmiseltä ja näkyykö selkää pitkin valuva tuskanhiki ulospäin. Olin puolikuntoinen toipilas, mutta päätin meikkivoiteen, huulipunan ja sisun voimin selvitä. Jo muutaman haastateltavan joukkoon pääseminen oli hieno juttu, mutta minä halusin enemmän. Kahta päivää myöhemmin tuli soitto, tervetuloa töihin. 

Kun muutama vuosi sitten päätin muuttaa työelämäni suunnan en oikeastaan uskaltanut ajatella tulevasta mitään. Nyt voin todeta, että niin se sitten meni. Ensin sain unelmieni sijaisuuden. Nyt minulla on virka ja työpaikka, jossa saan tehdä sitä mistä pidän aivan älyttömästi. Työmatka pitenee jonkin verran, mutta pääkaupunkiseudulla ollaan yhä. Vastuulleni tulee enemmän kuin nykyisessä, mutta ei pelota. Tässä viimeisten vuosien aikana olen nimittäin näyttänyt  myös itselleni millaista työnteko voi olla, kun tekee työtään intohimolla ja sydämestään. Lisäksi epäilen, että työmääräni itse asiassa tästä vähän vähenee, vaikka vastuulla olevien luokka-asteiden määrä kasvaa, lasten kirjastotyössä siis pysytään yhä. Huomenna on ensimmäinen työpäivä. Jännittää hyvällä tavalla.

Toukokuu onkin ollut aikamoista hullunmyllyä. Paketoin viimeiset työt tekemällä kirjavinkkaukset erään koulun nelosille, viitosille ja kuutosille. Kirjoitin ohjeita seuraajille ja sanoin heipat niin monelle vuoden aikana tutuksi käyneelle. Lopulta ei jäljellä ollut muuta kuin avainten palautus, läksiäiskahvit ja reilun viikon lomalle jääminen. Se loma päättyy tänään, kun poikien loma vasta alkaa. Niin, kesäsuunnitelmatkin menivät tämän myötä uusiksi. Mies ja pojat saavat toisen yhteisen kesälomansa ja minä pidän omani miehen loman perään. Ensimmäinen vuosi, kun meillä ei ole päivääkään yhteistä kesälomaa. Hyvässä yhteisymmärryksessä totesimme, että näin se joskus menee ja ensi vuonna on toisin. En voi muuta kuin olla kiitollinen tästä perheestäni, jossa kannustetaan ja sopeudutaan vallitseviin tilanteisiin. Pojatkin ottivat asian iisisti, heistä parasta kesälomassa on kesäkuun ajan kaveriksi tuleva lukiolaiskundi, jonka kanssa pelata futista ja hengailla muutenkin. Ehtii sitä vanhempien kanssa olla.

Tasan vuotta ennen tätä haastattelua, vapunaattona vuosi sitten kävin ensimmäistä kertaa haastattelussa kirjastoalalle. Vuotta myöhemmin minulla on vakituinen koulutustani vastaava paikka. Hullua, kuten sanoin. Ja älyttömän hienoa. Samaan yhteyteen mies sai ylennyksen, joten on tässä taas sulattelemista. Ehkä muutaman vuoden voisi ottaa nyt ihan rauhallisesti, mitä nyt ne opiskelut pitää tehdä tulevana lukuvuonna loppuun. 

Vai rauhallisesti. Kuka uskoo?