Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma. 356 s. Otava 2016. Kirja saatu arvostelukappaleena Otavalta ja teksti julkaistu alunperin Suomen Kuvalehdessä. 

"Kun muurit murtuvat

Riikka Pulkkisen uutuusromaani Paras mahdollinen maailma alkaa mysteeristä.

Berliinin muurin murtumisen päivänä syntynyt Aurelia saa kiinnityksen kulttiohjaajan uuden näytelmän päärooliin ja tulee samalla kuin tahtomattaan sysänneeksi perheensä vaietut salaisuudet kohti pintaa. Kun aivoverenvuodon saanut isä ei ole enää kertomassa mitä parikymmentä vuotta sitten tapahtui ja äidin puhelut päätyvät vastaajaan, seisoo Aurelia rajalla. Voiko elämä jatkua ennallaan menneestä välittämättä?

Siinä missä romaanin alkuosa johdattaa lukijan salaisuuksiin, keskittyy teoksen toinen puolisko purkamaan niitä. Jo Pulkkisen esikoisteoksesta tuttu rajan käsite yhdessä ihon ja muurin kanssa toimivat vahvoina symboleina oman itsen ja maailman väliselle erottelulle. Iho on Aurelian turvapaikka, iho tekee hänestä kokonaisen. Samalla se kuitenkin erottaa hänet muista kuten muuri aikoinaan erotti kaksi yhden kaupungin puoliskoa. Ja aivan kuten muurin murtuminen synnytti vapaan Euroopan, on Aurelia oman vapautensa kynnyksellä.

Romaanissa vuorottelevat niin Aurelian ääni kuin tämän äidin kertomus menneistä tapahtumista, välillä myös kaikkitietävä kertoja kommentoi menneitä ratkaisuja. Kahden näkökulman käyttäminen kuljettaa mennyttä ja nykyhetkeä saumattomasti rinnakkain. Käy myös selväksi ettei mysteerin ratkaisu itsessään ei ole merkityksellinen, vaan sen vaikutukset jäljelle jääneiden elämään.

Aurelia piiloutuu roolien taakse niin näyttämöllä kuin arkielämässä. Hän on nuoresta saakka etsinyt oman olemisensa muotoa ja toisen henkilön nahkoihin on helppo piiloutua. Tässä häntä auttaa Veronikaksi nimetty peilikuva, joka on yhtä aikaa todellinen Aurelialle ja näkymätön muille. Mikä tai kuka Veronika on, sitä ei tiedä edes Aurelia ennen kuin lopulta uskaltaa muistaa. Lukijalla on asiasta aavistuksensa jo ennen salaisuuden paljastumista.

Pulkkisen romaanin tematiikka kulkee hienosti kohti päätepistettään, loppua, joka yhtä aikaa on uuden alku. Teos on ehjä kokonaisuus ja vahva jatkumo kirjailijan kahdelle ensimmäiselle teokselle, kuin paluu vanhaan edellisen romaanin komediallisen otteen jälkeen. Erityismaininnan saa rikas kieli, joka tekee lukemisesta nautinnon. Tällaisten tarinoiden vuoksi Riikka Pulkkisen romaanien ilmestymistä odotetaan."

Yhdeksän vuoden valvominen

Unettomien perheestä päivää. Olimme viime viikonloppuna pyöräilemässä ja haukottelimme yhtä aikaa miehen kanssa. Tästä saimme kimmokkeen miettiä, että on tämä meidän perheemme unielämä kyllä melkoista ja voiko olla totta, että meillä on kohta yhdeksän vuoden ajan nukuttu kohtalaisen huonosti. Totta se on, meidän perheessämme nukkuminen ei oikein koskaan ole löytänyt uomaansa. 
Joten valmistautukaa pitkään tekstiin, tässä tulee meidän perheen unieepos kaikessa karuudessaan.

Esikoisemme ei nukkunut ensimmäiseen kahdeksaan kuukauteen. Tuona aikana pisin unipätkä oli puolitoista tuntia ja pikkuvauva-ajan unimäärä vuorokaudessa jäi kymmeneen tuntiin. Ja kun hän valvoi, me valvoimme. Joskus unipätkä oli minuutteja, sen verran että sitä ehti kaatua sänkyyn, sulkea silmät ja herätä jälleen. Ja kun tarpeeksi valvoo, ei enää pysty nukahtamaan. Muistan kuinka makasin yö toisensa jälkeen hereillä odottaen, kroppa ja mieli jännityksestä kireänä, että ihan kohta se taas herää. Ja heräsihän se.

Ihmisen valvottamista pidetään yhtenä pahimmista kidutusmuodoista ja sitä se meille oli. Maailmasta katosivat värit täysin, oli vain kaiken ylle vedetty harmaa vaippa, jäsenissä tärisyttävä uupumus, hiekkaa täynnä olevat silmät ja itkuinen mieli. Meillä oli maailman ihanin, hyväntuulisin, aurinkoisin ja helpoin lapsi, josta emme pystyneet nauttimaan. Näkisittepä miehen passikuvan siltä kesältä, kun esikoinen ei vielä ollut oppinut nukkumaan. Isi oli vähän väsynyt.

Kahdeksan kuukauden iässä esikoinen otettiin kiireellisenä Lastenklinikalle unikouluun, lääkäri totesi hänet harvinaisen unihäiriöiseksi lapseksi. Siinä vaiheessa me olimme kokeilleet ihan kaikkea, mitä ikinä keksimme. Meni kolme yötä ja lapsi nukkui kymmenen tuntia putkeen. Ja kun lapsi nukkui, olin minä väsyneempi kuin koskaan, kun se kaikki kasautunut uupumus pääsi vasta silloin pintaan. Esikoisen rytmi oli nukkua iltaseitsemästä aamuviiteen, se ei muuttunut missään vaiheessa myöhemmin taaperovuosinakaan. Täytyy sanoa, ettei ihmistä sinällään jalosta se, että hän herää monta vuotta elämästään viideltä. Päiväunia lapsi torkahteli puoli tuntia kahdesti päivässä.

Tätä omassaa sängyssä tapahtuvaa läpi yön nukkumista jatkui lapsen ensimmäiseen jouluun, eli yksitoistakuiseksi. Tuolloin alkoi useamman kuukauden mittainen ja putkitukseen päättynyt korvatulehduskierre, joka sai kaiken sekaisin, ainoastaan viideltä herääminen pysyi. Me olemmekin vuosien mittaan kokeilleet kaikenlaista, molempien lasten kohdalla. He ovat nukkuneet omassa sängyssä omassa huoneessaan, omassa sängyssä meidän sänkymme vieressä tai meidän välissämme. He ovat nukkuneet kokonaisia öitä ja heräilleet monta kertaa yössä. Heitä on nukutettu tassuttelemalla, vieressä makoilemalla, sylissä tuudittamalla tai poistumalla kokonaan huoneesta. Keino kuin keino, meillä sitä on jossain vaiheessa kokeiltu. 

Kuopuksen syntyessä olimme miehen kanssa päättäneet, että on aivan sama miten meillä nukutaan, jos vain nukutaan. Kuopus siis nukkui välissämme alusta saakka ja tuolloin esikoisen sänky oli meidän sänkymme vieressä niin, että hän sai tuntea olevansa yhtä lähellä meitä kuin ennenkin. Kuopus nukkui ensimmäiset kuusi kuukautta kuin unelma, söi kerran tai kahdesti yössä ja veteli pitkiä päiväunia. Taivaallisen ihana lapsi. Puolivuotiaana herra lähti liikkeelle ja päätti lopettaa nukkumisen. Hänen opettamisensa omaan pinnasänkyyn kävi suhteellisen helposti parissa yössä ja sen jälkeen pikkukundit nukkuivat omassa huoneessaan yhdessä. Sinne viiteen saakka. 

Sen jälkeen ollaankin menty aivan samaa rataa kuin esikoisen kanssa. Korvatulehduskierre, putket, valtavasti sairastelua ja tarve vanhempien läheisyyteen. Erilaisia unikouluyrityksiä on takana lukemattomia, kerran hankimme jopa korkeampilaitaisen pinnasängyn ja laitoimme kuopukselle sukat jalkaan ettei hän pääsisi sieltä itse pois. Hyvin meni, kuopus tuli meitä vastaan käytävällä. Toisen kerran hän uuvutti vanhempansa täysin ilmestymällä kuin kello kerran tunnissa seisomaan sänkymme viereen. Kun tätä oli jatkunut toista viikkoa, minä en enää jaksanut. 

Minun uneni rikkoutuivat jo silloin esikoisen ensimmäisen vuoden valvomisessa. Olen aina ollut huono nukahtamaan ja heräillyt monta kertaa yössä, hyvin harvoin nukun koko yötä putkeen. Häiriinnyn helposti oman tilan puutteessa ja en saa nukuttua, kun pieni levottomasti nukkuva ihminen hyörii vieressäni. Samaan aikaan minulla ei kerta kaikkiaan ole ollut energiaa ryhtyä yhteenkään unikouluun enää pitkään aikaan, sillä vähäinenkin uni on tärkeämpää kuin ei unta ollenkaan. Uskon ja luotan, että aika korjaa tämänkin ja kuopus alkaa nukkua veljensä tavoin omassa huoneessa, omassa sängyssä ja joskus jopa aamuun saakka. Siihen saakka valvon lähes joka yö muutaman kerran, lasten heräilyn vuoksi tai ilman. Tai siirryn lastensänkyyn, patjalle tai sohvalle tilan loppuessa kesken, ellei mies ole ehtinyt ensin. Onneksi pikkutyypit sentään nukkuvat jo aamuisin pidempään, keskimääräinen heräämisaika taitaa olla seitsemän kieppeillä.

Ja kun lapset ovat teinejä, ei tule kuuloonkaan että herättäisin heidät aikaisin tai sanoisin, että on noustava ettei päivä ehdi mennä ohitse. Ehei, sillä silloin minä nukun itse myös.

Kaikki kuvat ensimmäisestä perhekuvauksestamme ja esikoisen yksivuotiskuvauksesta, valokuvaajana Nina Dodd.

Mauri Kunnas: Herra Hakkarainen harhateillä

Mauri Kunnas: Herra Hakkarainen harhateillä. 32 s. Otava 2016. Kirja saatu arvostelukappaleena Otavalta.

Mauri Kunnaksen luoma kaupungin kuuluisin unissäkävelijä on ollut jo vuosia lastemme suosikkihahmoja. Kaikkiin Kunnaksen kirjoihin on piilotettu unisia Hakkaraisia, joita pienet lukijat ilolla bongailevat, mutta Hakkarainen on päässyt myös päähenkilöksi muutamiin kirjoihin. Uusimmassa kirjassa Herra Hakkarainen harhateillä tarvitaan lukijalta entistä enemmän osallistumista ja hoksottimia.

Kunnaksen uutuus kantaa lisänimeä "etsi ja löydä". Idea onkin sama kuin tunnetuissa Missä Wallu -kirjoissa tai Thierry Lavalin ihanissa lastenkirjoissa. Jokaiselle aukeamalle on piilotettu etsittäviä kohteita, kysymyksiä ja tehtäviä. Kun on etsinyt esimerkiksi kuusi omenaa, pipopäisen hämähäkin tai itse Hakkaraisen, voi vastata osin vaikeisiinkin kysymyksiin. Lopuksi lapsi pääsee käyttämään mielikuvitustaan ja miettimään miten itse jonkin asian kokee tai tekee.

Esikoinen selasi kirjan läpi, mietti Suomen, Ruotsin ja Viron pääkaupunkeja ja totesi kirjan olevan kuitenkin ehkä vähän pienemmille tarkoitettu. Kuopus puolestaan luki kirjaa ahkerasti. Hänen mielestään se on riittävän helppo pienemmällekin lukijalle ja asioita kyllä löytää, kun tarkkaan katsoo. 

Kirjan kuvat ja miljööt ovat tuttuja Kunnaksen aiemmista teoksista ja tästä tulee minulta hieman kritiikkiä. Olisiko ollut turhan aikaavievää piirtää aivan uusia, täysin erilaisiin ympäristöihin sijoittuvia kuvia, sillä nyt kirja tuntui nopeasti tehdyltä vanhan toistolta. Lapsilukija oli eri mieltä, tuttuus olikin vain positiivista ja samalla huomattiin, että meillä ei ole lainkaan kirjaa Puhveli-Billin Lännensirkus.

Tämän kirjan ostaisin lahjaksi leikki-ikäiselle kummilapselle tai varmasti vielä omalle kuopukselleni. Siinä missä teos minun mielestäni on hieman yllätyksetön, tykkää lapsilukija varmasti. Ja sehän tässä on tärkeintä.

Voita liput Tatu ja Patu -elokuvaan & Silverjunglen voittaja

Meidän perheessämme syksyn ehdottomasti odotetuin elokuva on "Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!" Pikkukundit ovat suuria outolalaisten veljesten faneja ja Aino Havukaisen sekä Sami Toivosen luomia kirjoja luetaan meillä valehtelematta päivittäin. Tänään saan ilokseni kertoa pojille, että pääsemme heidän kanssaan katsomaan elokuvan jo ennakkoon, kiitos Nordisk Filmin ja Kaksplussan. 

Myös sinulla on mahdollisuus (ja hyvä sellainen, lippuja arvotaan nimittäin yhteensä yli kahdeksansataa!) päästä katsomaan elokuvaa tuohon samaiseen ennakkonäytökseen. Klikkaa itsesi tänne tämän viikon aikana ja osallistu arvontaan. Elokuva näytetään maanantaina 10.10. neljällä paikkakunnalla, eli Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Ja mikäli paikalle tulet ja meidän perheemme bongaat, nykäise ihmeessä hihasta. 

Sitten toiseen arvonta-aiheeseen, eli Silverjunglen pipon ja L'orealin kynsilakkojen pariin. Arvontaan osallistui eilisiltaan mennessä 36 henkilöä ja näiden joukosta random.orgin arvontakone arpoi voittajaksi kommentin numero 34. Onnittelut Noella, joka jätit kommentin eilen illalla! Laita minulle sähköpostia blogin sivupalkista löytyvään osoitteeseen, niin saan paketin postiin. 

Huomenna palataan taas arvonnoista arkeen. Postauksia on tulossa niin äiti-ihmisen syksyn garderobista kuin muutamasta mielenkiintoisesta kirjasta, lapsille ja aikuisille. Haluan myös saada aikaan keskustelua vanhempainilloista ja siitä miksi ne herättävät niin paljon tunteita puolesta ja vastaan. Tämän viikon lopulla vaihtuu myös kuukausi ja yksi vuoden parhaista lukukuukausista on takana. Hienoja kirjoja onkin tulossa esittelyyn. 

Arvontamuistutus!

Vielä tänään ehtii osallistua Silverjunglen pipon ja L'Orealin kynsilakkojen arvontaan. Klikkaa itsesi tänne, kommentoi ja olet mukana. Helppoa kuin heinänteko.

Ilmoitan arvonnan voittajan huomenna ja postitan paketin heti ensi viikolla. Onnea arvontaan!

Syyspäivä ulkona

Aurinko tuskin pilkahti pilvien lomasta, mutta muuten tämä syksyinen lauantai oli syyspäivä parhaasta päästä. Sellainen, että teki mieli päästä ulos vetämään keuhkot täyteen kirpeää ilmaa ja fiilistelemään vaahteran muuttumista punaisen ja keltaisen kirjavaksi. Ei siis muuta kuin pyörät alle ja retkelle, ensimmäisenä pysähdyspaikkana leikkipuisto.

Seuraavaksi siirryttiin tien toiselle puolelle liikuntapuistoon, jossa pidettiin pituushyppykisat. 

Kolmas pysähdyspaikka oli ranta, jossa nappasin pari kuvaa pikkukundeista. 

Raitisilmamyrkytyksen saatuamme leipomisesta innostunut eskarilainen vaati jälleen saada vaivata taikinaa. Viime aikoina tässä taloudessa on syöty niin paljon omatekemiä herkkuja ettei vähään aikaan. Taas tehtiin sämpylöitä ja sen lisäksi mustikkapiirakkaa. 

Piirakasta ei muuten ole enää paljon jäljellä, niin hyvää se oli!

Keskustelu eräänä arkipäivänä

Yhtenä päivänä skype vilkutti töissä viestin merkiksi, miehellä oli asiaa.

Mies: Onko tänään koris?
Minä: Ei.
Mies: Mikä tänään on?
Minä: Temppusirkus.
Mies: Ok, otatko esikoisen mukaan sinne, kun en ehdi mitenkään kotiin ennen kuutta.
Minä: En ota.
Mies: No eikö se viideltä ala?
Minä: Kuudelta.
Mies: Unohda.
Minä: No mutta meni sulla sentään lajit oikein.

Gotta love him.

Pääkaupunkiseudun lastenteatterin syksy

Me olemme lastenkulttuurin ahkeria kuluttajia, oli kyseessä sitten teatteri, musiikki tai kirjallisuus. Kävin taas kerran läpi millaisia kulttuuririentoja meille syksyn mittaan löytyisi ja samalla päätin vinkata myös teille aiheesta. Jospa näistä löytyisi sopivia ja kivoja tapahtumia, minne lasten kanssa mennä. 

Kaupunginteatteri jatkaa ilahduttavaa musikaalilinjaansa. Pepin, Kolmen iloisen rosvon ja Tarzanin jälkeen tämän syksy suursatsaus on Shrek. Ostin meille liput jo hyvissä ajoin kesällä ja piakkoin menemme esityksen katsomaan. Kurkkasin nopeasti ja lippuja on vielä jäljellä. Ja musikaalihan esitetään Linnanmäen Peacock-teatterissa kaupungiteatterin ollessa remontissa.

Kaupunginteatterissa menee myös toinen lastennäytelmä nimeltään AtomiAatos. Tämä näytelmä soveltuu myös perheen pienimmille katsojille suosistusikärajan ollessa neljästä vuodesta ylöspäin. Tiedossa on seikkailua, muodonmuutoksia ja sankareita, kun Aatos käsittelee muuttoa uuteen kotiin. 

Iki-ihana jouluklassikko Tontut suutareina palaa ohjelmistoon tänäkin vuonna. Suutaripariskunta on tehnyt kenkiä toisensa jälkeen, mutta nyt käsillä on viimeisen kenkäparin valmistaminen väsyneinä, viimeisestä jäljelle jääneestä nahanpalasesta. Tässä tarvitaan tonttuja apuun. Suosittelen lämpimästi. 

Kansallisoopperasta löytyy lapsikatsojille vaikka ja mitä. Sopivasti koulujen syysloman aikaan esitettävä Liisa Ihmemaassa -baletti lumoaa jo piirroskuvillaan enkä malttaisi odottaa, että pääsemme esikoisen ja isoäitinsä kanssa katsomaan esitystä. Tällä kertaa kuopus halusi jäädä mieluummin isänsä kanssa kotiin, eli menemme poikkeuksellisesti kolmisin. Noin muuten balettia suositellaan kuusivuotiaasta ylöspäin. Lippuja on vielä muutamia jäljellä nopeimmille, esityksiä kun on vain kymmenkunta.

Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas puolestaan tulee näyttämölle joulukuussa ja koko perheen balettia suositellaan viisi vuotta täyttäville. 

Lumikuningatar on jo klassikko ja jälleen loppuvuoden ohjelmistossa. Kerta toisensa jälkeen loppuunmyyty esitys on näytetty myös televisiossa, josta olemme sitä esikoisen kanssa katsoneet. Mies puolestaan kävi paikan päällä ja suositteli esitystä kovasti etenkin koululaisten kanssa katsottavaksi.

Kansallisteatterin syksyn näytelmä on nimeltään Mauri ja vähä-älypuhelin. Maurin paras ystävä on muuttanut muuttanut Egyptiin ja Mauri on päättänyt kaivaa tunnelin ystävänsä luo päästäkseen, etenkin kun äitikään ei suostu ostamaan yhteydenpidon mahdollistavaa älypuhelinta. Näytelmä perustuu Puluboista ja Ponista tutun Veera Salmen samannimiseen lastenkirjaan ja näytelmän kantaesitys oli jo viime keväänä. 

Lisäksi suosittelen kurkkaamaan Espoon Mankkaalla sijaitsevan nukketeatteri Hevosenkengän ja Erottajalle muuttaneen nukketeatteri Sammon tarjonnat. Me emme ole koskaan olleet nukketeatterin ylimpiä faneja, mutta niin vain Sampo esityksineen vetosi koululaisiinkin viime vuonna. Erilaisia esityksiä on paljon ja monenlaisille katsojille suunnattuina.

Arjen kuulumisia

Nyt on syyskuun puoliväli ja syksy todella saapunut. Työt ja harrastukset ovat pyörähtäneet pitkän kesäloman jäljiltä käyntiin, illat täyttyvät ja kalenterissa merkinnöt lisääntyvät. Koulusta kiikutettiin jo ensimmäinen koenippu allekirjoitettavaksi ja päiväkodista kysellään hoidon tarvetta syysloman ajalle. Otetaan siis pieni katsaus siihen miten meidän syksymme on alkanut.

Esikoisen koulukuvaus oli jo pian koulun alkamisen jälkeen ja kuvatkin on jo tilattu ja saatu kotiin. Kuvauspäivänä kouluun lähti supertyylikäs kundi, vaikka itse omasta lapsestani näin sanonkin. Mutta ei voi mitään, tokaluokkalainen tykkää ilokseni pukeutua nätisti ihan tavallisena koulupäivänäkin. Iloitsen nyt, vuoden kuluttua lapsi saattaa suostua käyttämään vain yksiä verkkareita ja tiettyä hupparia. Aina. Kaikkialla. 

Myös harrastukset ovat käynnistyneet ja kolmelle arki-illalle on löytynyt täytettä. Esikoisella jatkuvat vanhat tutut enkkukerho sekä partio ja uutena hän aloitti koripallon. Hyvältä vaikuttaa ja lapsi tykkää, ei siis mitään valittamista. Nyt alkuun käydään vain yksissä treeneissä viikolla ja viikonloppuisin vähän fiiliksen mukaan. Kuopus puolestaan aloitti temppusirkuksen, joka meidän supermotoriselle ja ketterälle pikkutyypille on enemmän kuin omiaan. On ihana nähdä lapsen nauravan hymykuopat vilkkuen koko tunnin lävitse ja olen ollut aivan sinä kuuluisana ö:nä Aapisen laidalla häntä seuratessani. "Ai sä osaat hyppiä takaperin puomilla?! Ai sä osaat tehdä kuperkeikan trapetsilla kiikkuen?" 

Minä olen viime aikoina etupäässä lukenut. Työasioihini on tullut vähän muutoksia ja olen ollut hyvällä tavalla kiireinen. Olen tästä eteenpäin keskimäärin kolme päivää viikossa toimistolla ja lopun ajan luen ja kirjoitan kotona. Huvittaa, kuinka sitä tulikin valittua tällainen ala, jossa freelancerit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus ja elanto monesti raavitaan kasaan useammasta lähteestä. Ja silti, en muuttaisi mitään. Olen myös vähän mielessäni suunnitellut tulevaa ja sitä mitä haluaisi tehdä kuopuksen vielä hieman kasvettua. Nyt on hyvä näin, mutta entäpä jatkossa. Ilokseni työkuviot ottivat ison harppauksen eteenpäin jo tässä vaiheessa ja olen ollut siitä todella tyytyväinen. Homma etenee.

Ja kun olen lukenut päivät, on hyvä vaihtaa lajia ja ottaa iltasaduksi vähän erilaista lukemista. Iltasatuhetki on sellainen, jota en mielelläni jätä kovankaan kiireen tai väsymyksen keskellä väliin.

Lukemisesta puheenollen, kuopuksellakin on nyt oma kirjastokortti ja sitä on käytetty ahkerasti. 

Niin koulu kuin esikoulukin ovat saavuttaneet jo kuukaudessa oman uomansa. Eskarilaisen päivät täyttyvät niin erilaisista hauskoista tehtävistä kuin myös jumppailusta, musiikista ja retkistä. Ulos hän ehtii vain harvoin iltapäivisin, kun olen jo hakemassa. Vähän juttelimmekin opettajiensa kanssa, että voisin tulla silloin tällöin vasta iltapäiväulkoilun alkamisen jälkeen, jotta lapsi ehtii mukaan myös niihin leikkeihin. Eräänä kiirepäivänä se tapahtui aivan tahattomasti, kun hakuaikaan soitin olevani vasta lähdössä työpaikalta. Yllätten lasta ei haitannut alkuunkaan. Myös omakuva oli eräänä päivänä taiteiltu seinälle.

Koulun ja esikoulun alkaminen on luonnollisesti tuonut mukanaan myös vanhempainillat ja vanhempainyhdistyksen kokoukset. Olin puhumassa niin päiväkodilla kuin koulullakin vanhempainyhdistyksen toiminnasta ja kahvitkin tuli keitettyä kaikille päiväkotivanhemmille yhdessä muiden aktiivien kanssa. Jättäydyn mielelläni päiväkodin hommista jo hyvissä ajoin taka-alalle, mikäli vain uusia halukkaita tulijoita ja tekijöitä löytyy. Sen verran tässä on vuosien aikana tietotaitoa kertynyt, että niiden jakaminen eteenpäin ei kuitenkaan käy hetkessä. Koulun vanhempainyhdistyksessä puolestaan jatkan ehdottomasti, se on paitsi mukavaa ja tärkeää, myös palkitsevaa työtä kivojen tyyppien seurassa. Edustajavanhemmuuden esikoisen luokalta jätin ainakin ensi vuodeksi toisille, katsotaan sitä uudelleen sitten, kun ei ole kahta vanhempainyhdistystä. Tässä oltiin muistaakseni lähdössä koululle.

Yhtenä perjantaina päiväkoti oli jo suljettuna ja me vietimme kuopuksen kanssa yhteisen vapaapäivän. Menimme kaupungille, hoitelimme asioita ja söimme lounasta. Oli mielettömän kivaa!

Myös koulun puolesta on vietetty yksi lauantaikoulupäivä urheilun merkeissä. Me vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsenet sekä ilahduttava joukko uusia aktiivisia vanhempia aloitimme päivän aamulla aikaisin pystyttämällä kahviota ja lopetimme viimeisinä iltapäivällä vietyämme tavarat takaisin koululle. Oli mahtava sää, paljon iloisia oppilaita ja vanhempia sekä huippuhieno yhdessä tekemisen meininki. 

Kesäpaikalla yöt ovat jo sen verran kylmiä, että meno sinne tapahtuu enää päiväreissuina ja yhden sunnuntain mies vietti poikien kanssa talolla. Tämän syksyn teema on omenoiden järjetön määrä. Tämä tässä on toinen satsi neljästä puusta, ensimmäisestä samanlaisesta laitettiin osa viipaleina pakkaseen, tehtiin piirakoita ja annettiin kaikille halukkaille. Tästä lähti myös omenoita tutuille, mutta lisäksi mies vei vajaat kolmekymmentä kiloa mehustamoon. Ja niitä hedelmiä on siellä puissa vielä paljon.

Viime viikko oli allekirjoittaneella mallia meikitön ärhäkän silmätulehduksen vuoksi. Pari viikkoa sitten olin hammaslääkärissä saatuani leukanivelen tulehduksen, sellainenkin voi liiasta lörpöttämisestä tulla. Vaivat vaihtuvat, mutta raidat pysyvät, kuten hissiselfie osoittaa. Muistaakseni olin tässä menossa juuri sinne hammaslääkärille.

Eli tätähän se syksy taas on. Töitä ja koulua, eskaria ja harrastuksia. Kaverisynttäreitä, kyläilyjä, ulkoilua ja koti-iltoja. Arkea parhaillaan ilman kylmetessä ja syksyn aikanaan muuttuessa talveksi. Arvatkaa muuten mihin on enää alle sata päivää. Niinpä!

Voita Silverjunglen pipo ja kynsilakkoja!

Syksy on täällä ja ei kestä kauaa ennen kuin päähän on taas vedettävä pipo. Mikäpä siis parempi aika järjestää pieni arvonta kuin juuri tämä syyskuinen viikko.

Tällä kertaa arvotaan Silverjunglen kelta-valkoraidallinen pipo ja sujautan voittajan pakettiin myös L'orealin kynsilakkoja. Näin voittaja saa jotain lapselle ja jotain äidille näitä kylmeneviä päiviä ilahduttamaan. Olen saanut niin pipon kuin kynsilakat kesäisessä blogijuhlassa yhteistyökumppaneilta ja kun meillä ei näille ole käyttöä, laitetaan hyvä kiertämään. 

Kotimainen Silverjungle valmistaa ekologisia vaatteita, joiden valmistusprosessissa eettisyys on tärkeää. Merkiltä löytyy vaatteita niin lapsille kuin äideillekin ja laatu sekä toimivuus kulkevat käsi kädessä tuotteiden suunnittelussa. Kannattaa kurkata merkin sivut ja mikäli kiinnostuit, voi tuotteita hankkia kotikutsujen lisäksi myös verkkokaupasta.

Tämä arpomani pipo on kokonaan trikoota ja kokoa 55/57. Eskarilaisemme kokeili pipoa päähänsä ja se oli reilu, olisi varmaan mennyt koululaisellekin. Samaan aikaan siitä saa kuitenkin reunaa kääntämällä pienempäänkin päähän sopivan. 

Kynsilakkoja pakettiin tulee kaksi samaa sävyä värilakkaa ja kaksi kirkasta päällyslakkaa. Ehkäpä voittaja ilahduttaa toisella lakkaparilla vaikka ystäväänsä. 

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla jotain tähän postaukseen. Aikaa osallistua on tämä viikko, eli arvonta päättyy sunnuntaina 25.9.2016 klo 23.59. Arvon voittajan seuraavalla viikolla ja tuotteiden postituksen kulut menevät minun piikkiini.

Arvontaonnea!