Atshiu ja niisk

Otsikko sen jo kertookin, täällä kärvistellään aivan helvetillisen (pardon my French) flunssaviruksen kourissa. Tasan viikko sitten, keskiviikkona iltapäivällä olo oli tosi outo ja vetämätön. Kaikki meni pieleen, kaikki itketti ja lopulta keksin mitata kuumeen. Sitä olikin päälle 38 astetta, joten ei muuta kuin lääkäriin hakemaan sairauslomaa loppuviikoksi ja peiton alle toipumaan. Kuume oli ainoa oire, joten olin todella toiveikas sen suhteen, että lauantaina, suurten synttäri- ja hääpäiväbileidemme aikaan, olisin taas vedossa.

Noup, väärin meni. Lauantai-illan jaksoin tuhdisti erilaisin särkylääkkein doupattuna ja ihan vain maailman parhaiden bileiden tunnelman nostattamana. Sunnuntaina kuume jatkui, mutta sai kavereikseen yskän, hengenahdistuksen ja tolkuttoman nuhan. 

Ja täällä sitä nyt sitten niistetään eikä edes jättimäärät vitamiineja auta yhtään. Tällä erää olen kotona vielä huomisen ja mikäli kuume ei yhäkään hellitä, on torstaina aamulla mentävä uudelleen lääkäriin. Äänikin olisi kiva saada takaisin. Olen eilen ja tänään nukkunut sujuvasti yli puolenpäivän, syönyt vähän jotain ja katsellut televisiota sohvalla, hakenut kuopuksen päiväkodista ja palannut sohvalle vaakatasoon. Yksi yleisantibioottikuurikin on jo syöty, vaikutusaikaa tosin vielä on. Astman takia katsoivat parhaaksi sen syöttää, tosin itse uskon tämän olevan vain ärhäkän viruksen aikaansaamaa tuhoa. Ja kai tämän on pakko joskus olla ohi. Onhan?

Sinällään tekee varmasti ihan hyvää vain levätä viltin alla ja lukea kirjoja. Silti tuntuu, että ei millään ilkeäisi olla enää poissa töistä, vaikka ei puolikuntoinen duunikaveri kenellekään etu ole. Lisäksi sunnuntaina on kovasti suunniteltu perhekuvaus tiedossa ja olisi tosi kiva, jos en muistuttaisi Petteri Punakuonoa tuolloin. Takaisin peiton alle siis nyt heti kohta!

Paljon olisi taas kerrottavaa, kuten ne meidän juhlamme ja kuinka kuopus päätti eilen alkaa ajaa ilman apupyöriä. Saan kuvia juhlista ensi viikolla ja sitten pääsen kirjoittamaan huippubileistä. Myös perhekuvauksen satoa saatte näytille, mikäli sairastamiselta sinne asti päästään.

Miltä kesäkodilla tuntuu?

Sain kysymyksen ja pyynnön kertoa kesäkodista kaiken remppailun alla. Miltä siellä sitten meistä tuntuu ja olemmeko ehtineet tehdä myös muuta kuin siivota, leikata nurmikkoa ja laitella paikkoja kuntoon. Eräistä kesäistä viikonloppua vietimme seuraavasti:

Menomatkalla pysädyttiin Tammisaareen lounastamaan. Ravintola Knipanin lounaspöytä oli aivan mieletön!

Perillä keitimme heti kahvit, istuin pitkään portailla ja katselin vain ympärilleni. Tutustuin siihen, mikä nyt vielä oli vähän uutta, mutta vuosien myötä toivottavasti tutuksi muuttuvaa.

Omenasato näytti vielä tässä vaiheessa lupaavalta, mutta valitettavasti myöhemmin on käynyt ilmi, että kaikki on käyttökelvotonta. Omenoissa on sekä pihlajanmarjakoin että muumiotaudin jälkeen vain muutama hassu syötävä yksilö ja neljä puullista odottaa keräämistään ja kuskausta kaatopaikalle.

Toimme kotoa mukaamme lautapelejä ja muuta viihdykettä. Esikoisen kanssa pelattiin shakkia. 

Välillä katseltiin telkkaria.

Ja luettiin kirjoja.

Sillä aikaa kun mies leikkasi taas kerran nurmikkoa, puhdistin minä ensimmäiset vajasta, kellarista ja vintiltä löytämäni aarteet. 

Pojat pelasivat lisää.

¨

Ilta-auringon säteet ja maisema ulkona. Sielu lepää.

Näiden kuvien lisäksi tuona viikonloppuna tehtiin paljon hyvää ruokaa, syötiin popcorneja ja katsottiin leffaa, nukuttiin hyvin ja oltiin ulkona. Mies ja kuopus rakensivat puuvajassa puisia pyssyjä ja me suunnittelimme yläkerran remontointia. Oli sopivassa suhteessa rentoilua ja tekemistä Puuhastelusta tykkäävä mies viihtyi ulkona samalla kun minut löysi todennäköisimmin kirja kädessä istumasta.

Jo ensimmäisellä näytöllä minulle tuli tunne, että tästä saisi meille oman paikan. Sen haaveidemme kesäkodin, lämpimän ajan kakkosasunnon. Emme etsineet täydellistä tai täysin varusteltua ja tiesimme talon ostaessamme, että työtä tulee riittämään. Silti olemme jo nyt onnistuneet pitämään kiinni siitä, että mitään ei pakolla ruveta tekemään. Jos huvittaa, niin revitään niitä yläkerran tapetteja alas ja jos ei huvita, niin ei revitä. Meillä on aikomuksena tehdä vielä tälle kaudelle yksi jätelavarykäisy niin, että loputkin purkujätteet ja esimerkisi yksi tyhjentämätön vintti saadaan puhtaaksi, sen jälkeen puhdistetaan rännit, haravoidaan lehdet ja lasketaan vedet pois putkista. Viimeistään lokakuun viimeisenä viikonloppuna talo menee talviteloille. Ja hitsi vie miten paljon me on jo nyt saatu aikaan, ensimmäisenä kesänä. Ensi vuonna jatkuu.

Tuolla on hyvä olla. On hyvä hengittää, on paljon tilaa ja lääniä ympärillä. Talo tuntuu odottaneen meitä, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Se on ollut puolittaisella käytöllä viimeiset vuodet, siellä on käyty vain silloin tällöin kääntymässä. Nyt se pääsee elämään uutta aikaa meidän kanssamme, tulee elämää ja lapsia, kunnostusta ja säilyttämistä. Ja samaan aikaan kun iloitsen suojaisesta pihasta, tykkään siitä että naapurit ovat lähellä ja autolla on helppo hurauttaa monenlaisiin erilaisiin kesätapahtumiin ja -kohteisiin. Ensi kesänä otetaan toivottavasti niistä kaikki irti! Eikä pidä unohtaa, että omistamme myös osan läheisestä vesialueesta. Ei muuta kuin uimaan tai venettä hankkimaan kalastusreissuja varten! 

Niin että miltä siellä nyt sitten tuntuu, kun talolla ollaan? Vastaus on yksisanainen ja helppo. Siellä tuntuu omalta. 

Leffaa ja leikkitreffejä

Perjantai oli mielenilmauksesta huolimatta itselleni aivan tavallinen työpäivä, meidän alallamme kun on ehdoton työrauha. Oli ihanan rauhallista ajella kaupungin halki työpaikalle, ei ruuhkan ruuhkaa missään. Iltapäivällä kävin koukkaamassa ensin etätöitä tehneen miehen sekä kuopuksen mukaani kotoa ja siihen perään esikoisen koululta. Ohjelmassa oli leffatreffit Inside Out - Mielen sopukoissa -leffan merkeissä. Hyvä elokuva, me molemmat aikuiset tykkäsimme kovasti. Esikoinen lienee optimaalisimman ikäinen ymmärtämään piirretyn pinnan alaiset teemat, mutta kyllä elokuva kuopukseenkin upposi. Suosittelen kaikille!

Lauantaina meillä oli aamupäivällä ohjelmassa kaikkea kauppareissusta imuroimiseen ja pyykinpesuun ennen kuin oli aika laittaa vähän meikkiä naamaan ja lähteä esikoisen luokkatapaamiseen. Olin toisen edustajavanhemman kanssa järjestänyt meille parin tunnin leikkitreffit läheiseen puistoon ja ilahduttavan reilu joukko meitä paikalle pääsi. Pari tutustumistehtävää, kahvia ja mehua herkkujen kera ja sen jälkeen lapset puistoon ja aikuiset juttelemaan. Esikoisella on käynyt tuuri luokkakavereidensa ja näiden perheiden kanssa, mukavia ihmisiä kaikki tyynni!

Lauantai viimeisteltiin Chico'sin hampurilaisilla ja lasillisella viiniä, illalla katsottiin vielä miehen kanssa Ylen Grantchester-dekkarisarjan viimeinen osa. Toista kautta kuvataan jo piakkoin, jipii!

Tämän päivän ohjelma on pitänyt sisällään esimerkiksi sohvan päällisen pesua, Frozen-leffan katsomista ja ensi viikon suunnittelua. Mies on pitkästä aikaa alkuviikon poissa maisemista, mutta saan onneksi äidin lapsenvahdiksi tiistai-iltana koulun vanhempaintoimikunnan kokouksen ajaksi. Poikien kaapeista on kesävaatteet pakattu pois ja eteisen kaappeihin laitettu syyskamat valmiiksi odottamaan. Mieskin siivosi oman vaatekaappinsa, omani odottaa vielä. Kohta ajattelimme tehdä sunnuntai-illan iloksi pitsaa, kunhan esikoinen palaa pihalta. Sitten ei muuta kuin suihkun kautta unten maille ja uuteen viikkoon. 

Kun äiti pöydän osti

Tultiin viime perjantaina kotiin esikoisen terveystarkastuksesta ja pujoteltiin eteisen tukkivan pöydän ohitse.

Minä: Ostin hei eilen sit pöydän
Mies: Niin teit.
Minä: No mutta et sä sanonut mitään kieltävääkään.
Mies: Mitä se olisi auttanut. Meillä olisi ollut uusi pöytä ja lisäksi mä olisin loukannut sua.
Minä: No mutta en mä halua olla mikään sellainen, joka sanelee mitä tehdään tai mitä tapahtuu.
Mies: Mä oon tottunut. Eikä se mua haittaa. Sitä paitsi mä tykkään tosta pöydästä.
Minä: Niin, mä oon sellainen päämäärätietoinen.
Mies. Kauniisti sanottu.

Kelataanpa vielä pari päivää takaisinpäin. Olen täälläkin maininnut, että meillä on ollut ajatuksena vaihtaa keittiön iso musta pöytä puiseen, mutta ajankohta on jäänyt auki. Pidän Juvin huonekaluista kovasti, mutta hintaakin niillä on ja olemme lykänneet hankintaa odottamaan aikaa parempaa. Kunnes tuli viime viikon alku ja ystäväni laittoi pöytänsä myyntiin. Ja minä ostin sen. 

Olen toivonut keittiöön lisätilaa arjen toimintoihin. Samaan aikaan nykyinen, tai itse asiassa entinen pöytämme on ollut juhliin jopa liian pieni. Hetken aikaa harkitsimme neliön muotoista pöytää, mutta sekään ei tuntunut sopivalta ratkaisulta. Lopulta jatkopalat ratkaisivat ongelman. Tilaa arkeen, istumapaikkoja juhlaan.

Siispä ostin pöydän, lähetin miehelle sähköpostiin pakettiauton varausvahvistuksen noutopäivän illalle ja niin sitä haettiin uusi pöytä kotiin. Ja se on vielä ihanampi kuin osasin kuvitellakaan. Arkeen nelihenkiselle perheelle sopiva ja keittiöön huomattavasti lisää liikkumatilaa mahdollistava. Juhlaan molempiin päihin saa puoli metriä lisää pituutta niin, että pöydästä tulee yli kaksimetrinen. Lisäksi puu materiaalina nyt vain toimii vaikka ikuisesti, sitä voi hioa ja käsitellä mikäli niin tahtoo. Myös mustat tuolit sopivat kokonaisuuteen visioni mukaan, onneksi en ottanut puunvärisiä silloin väriä miettiessäni. 

Nyt pitää vielä saada vanha pöytä kaupaksi, jotta parveke vapautuu taas käyttöön!

Kiirettä pitää

On ollut hieman haipakkaa viime aikoina. Olen mestari haalimaan tekemistä ja hommia ja siltä kalenterikin taas näyttää. En ikimaailmassa pärjäisi ilman muistikirjaa ja kynää, sen verran tavaraa tuolla pääkopassa jatkuvasti surraa. Ja kun lehteilen viikkoja eteenpäin, ei näytä yhtään helpottavan. No, syysloma on kohta ja sitten mennään kylpemään. Sitä ennen ajattelin tunkea vielä yhteen hallitushommaan.

Työt, harrastukset, läksyt, kaverit, kokoukset, menot ja meiningit, niistä on mukava ja täysi arki tehty. Kunhan taas ehdin ja jaksan, saan tännekin juttuja päivitettyä. Jos vain hetken jaksatte odotella. 

Teaserina voin kertoa, että tänään mennään hakemaan pakulla uusi ruokapöytä. Ostin se ihan yllärinä miehelle ja yhtä lailla yllätyksenä sähköpostiinsa tupsahti pakufirman varausvahvistus.
Onneksi mies on varustettu lehmän hermoilla. Ja on se muutenkin kiva, eilen sain kahvilähetyksen suoraan työpöydän kulmalle ylemmistä kerroksista.

Aina on tilaa tyynyille

Vein kesäkodille ensi vuoden terassi- ja pihajuttuja odottamaan vinon pinon tyynynpäällisiä, oli siis hyvä sauma ostaa pari uutta meille kotiin. Graafiset kuviot näyttävät olevan tämän hetken juttu, mutta mikäpä siinä. Hillityissä sävyissä nämä sopivat moneen tyyliin ja monella tapaa sisustettuun kotiin. 

Omani tilasin H&M Homen mallistosta samalla, kun ostin esikoiselle uusia isompia pyjamia. 

Vielä kun perheemme kolme muuta jäsentä joskus oppisivat, että ne tyynyt voi pöyhiä ja oikoa sen jällkeen, kun on maannut sohvalla, tehnyt tyynyistä siltaa tai mätkinyt sillä toista päähän. Ja aika kiva sisustuselementti nuo kuolleet kukat.

Ääripäitä

Tänään meillä on kymmenes hääpäivä. Aamulla otettiin selfie (sic!) matkalla töihin ja iltapäivällä ja annoin miehelle suklaalevyjen väliin piilotetun kortin. Kuva on vihkikirkostamme ja kääntöpuolella kerroin varanneeni meille liput katsomaan Oopperan Kummitusta Kansallisoopperaan.

Sitten silmiemme eteen pamahtivat kuvat, joista koko maailma tulee tämän pakolaiskriisin muistamaan. Pahimman pakolaiskriisin sitten Toisen maailmansodan. Kaksi pientä poikaa, veljekset, hukkuneina rantaveteen. Kun lähes varmaan kuolemaan johtava venematkakin on parempi kuin jäädä sinne, missä koti on. Tultuani kotiin katsoin omia iloisia, huolettomia poikiani ja ryhdyimme toimeen. Kaikki tämä syys- ja talvivaate lähtee huomenna eteenpäin auttamaan heitä, joilla ei ole mitään. 

Haluaisin tehdä niin paljon enemmän, mutta onhan tämäkin jo jotain. Enkä edes aloita siitä kammottavasta ihmisyyden irvikuvasta, joita eräät persupropagandan aivopesemät rasistit ilmoille syytävät. Olen vain tyytynyt tekemään klikkauksia ja poistamaan nämä ihmiset Facebook-kavereistani. Olen surullinen huomattuani, että empatia ja toisen asemaan asettuminen ovat häviäviä määreitä. Minun mielestäni ne tekevät ihmisen.

Kuten esikoiseni äsken totesi, me autamme niitä joilla ei ole mitään ja jos Suomeen joskus tulee sota, meitä autetaan. Näin sen pitäisi olla, ihminen ihmistä varten, kun toisella on hätä ja tarve. Ilman sarvia ja hampaita, koko sydämestä. 

Arkirakkautta

Istuttiin miehen kanssa sunnuntai-iltana vastatusten ruokapöydän ääressä välissämme viiden kilon laatikko punaviinimarjoja. Siinä marjojen puhdistamisen lomassa käytiin seuraavanlainen keskustelu:

Minä: Meillä on hei hääpäivä ensi viikolla, se taitaa olla torstai. Juhlitaanko me jotenkin sinä päivänä ja ostetaanko me lahjoja?
Mies: Mä ostin sulle jo helmikuussa korvikset ja toukokuussa talon, saa riittää rouvalle.
Minä: Joo, mutta mä ostin sulle vaan solmion, Ei ihan tasan mene.
Mies. Ei sillä ole mitään väliä.
Minä: No mä ostan sulle suklaata.
Mies: Mut ei appelsiinia. Alkaa tökkiä.

Arkirakkaus. Kera miehen, joka muuten inhoaa selfieitä.