Minä osaan kuluttaa, sitä en käy kiistämään. Raha tuppaa herkästi siirtymään tililtäni jonnekin sen sijaan, että siirtyisi säästöön. Rakastan elämän pieniä ylellisyyksiä (kuka ei?!) ja tälläkin hetkellä luottokortti on miehen huomassa kuivumassa. Minun on pitänyt luoda itselleni tiukat säännöt kuluttamiseen, sillä hyvin helposti ostaisin luotolle ihan parilla klikkauksella, maksaisin vain minimierän laskusta ja olisin matkalla kohti velkaantumista. Tätä välttääkseni olen tehnyt päätöksen, että rahojen pitää olla olemassa ennen ostoa ja korttiostokset maksan saman tien pois luotolta. Tämä on auttanut.
En ole koskaan elänyt varsinaista opiskelijaelämää, jos sillä käsitetään vähillä varoilla kitkuttelua ja tonnikalan syömistä. Aina on ollut taustalla tuki ja turva, on ostettu auto ja autettu asuntokaupoilla. Jo teini-ikäisenä saimme siskoni kanssa tileillemme rahaa sitä mukaa, kun sitä tarvitsimme, eikä sillä tarvinnut mitään ns. pakollisia kuluja kattaa. On siis ollut opettelemista, mutta oppirahat on maksettu. Samalla on tullut jonkinlainen ylpeys siinä, että haluaa pärjätä aikuisena omilla rahoillaan itsenäisesti. Elättää perheensä, tehdä kuukausibudjetin, maksaa lainaa pois ja käyttää sen verran rahaa, kuin ylimääräistä jää. Ei enempää.
Tällä hetkellä sitä ylimääräistä ei juurikaan ole, sillä lapsiperheen elämä, normaalit ruokakauppalaskut ja päivähoidon kustannukset yhdessä mukavan asuntolainan kanssa vievät varat tehokkaasti. Toisaalta tämä on harkittu päätös, kun asunnon ostimme ja päätimme säästää sitä kautta maksamalla mahdollisesta loppuelämän kodista. Osasimme odottaa tiukempia vuosia tähän alkuun ennen kuin minä palaan työelämään ja miehen ura ja palkkakehitys etenee. Aikanaan helpottaa. Siihen saakka emme syö pahemmin ulkona, matkustamme tavallista vähemmän (viimeinen puoli vuotta oli mukava poikkeus matkoineen Kreikkaan ja Yhdysvaltoihin) ja yritämme olla hankkimatta mitään "ylimääräistä". Säästöön ei tässä vaiheessa oikein mitään jää, mutta senkin aika tulee taas, on meillä onneksi eläke- ja henkivakuutukset kunnossa.
Kuluttaisin mieluummin palveluihin paljon nykyistä enemmän, mutta tällä hetkellä karsin niistä ensimmäisenä. En käy kauneushoitoloissa, en hanki geelilakkausta kynsiini tai käy hieronnassa. Haluaisin meille joka toinen viikko käyvän siivoojan tekemään kylpyhuoneen kuurauksen ja lattioiden pesun, mutta teen ne itse. Yritän korjata vaatteet itse ompelijalle viemisen sijaan, tosin aika heikkoa on sillä saralla. Joskus on pakko ostaa ruokakaupasta kukkia mukaan, sieltä niitä neilikoita saa edullisesti ja ilo leikkokukista on suuri. Myöskään ruoasta en tingi siinä mielessä, että söisimme pelkkiä puuroja ja keittoja. Haluan perheeni syövän hyvää ja laadukasta ruokaa ja siihen sitä rahaa sitten kuluukin vaikka emme edes osta luomua.
Ei minulta mitään erityisiä neuvoja kuluttamisen suhteen kannata pyytää. Itse olen oppinut, että vähemmän on todellakin enemmän ja tulen nykyään allergiseksi ylimääräiselle roinalle, oli se sitten kotona, vaatekaapissa tai laukkuvarastossa. Ilahdun erittäin paljon enemmän pienestä ja laadukkaasta kuin suuresta ja laaduttomassta, jos asian näin voi ilmaista. Laatu korvaa määrän asiassa kuin asiassa ja en halua kuluttaa rahojani mihinkään edes osin yhdentekevään. En koskaan käy huvikseni shoppailemassa, vaan aina tarpeeseen ja esimerkiksi lastenvaatteita löytyy käytettyinä usein hyvin ja hyväkuntoisina. En halua lahjoja vain lahjomisen vuoksi, vaan mieluummin harvemmin jotain todella toivomaani. Ylipäänsä kulutan kyllä, jos jotain todella tahdon, mutta jätän edes osin yhdentekevät jutut suosiolla kauppaan.
Säästäminen ei edelleenkään ole vahvimpia puoliani, mutta kehityn koko ajan. Tunne siitä, että yllättävän tapahtuman tullen vararahastoa löytyy, on mielihyvää tuottava tällaiselle turvallisuudenhakuiselle ihmiselle. Loputtomiin sitä ei vaan halua valita puhelimen pikavalinnasta äidin tai isän numeroa ja pyytää apua. Ei etenkään, kun on jo kaksi lastakin saattanut maailmaan. Olen aina kiitollinen taloudellisesta turvaverkostani, mutta oppinut tulemaan toimeen omillani. Ja kun vähän sitä säästämistä harjoittelen, voin taas jonakin päivänä klikkailla kotiin jotain ihanaa luksusta tai varata perheelle matkan katsomaan maailmaa.
Tai vaikka lopettaa angsteilemasta eläkeiän toimeentulosta, näin 32-vuotiaana.