Liikaa lahjoja - tuloksena kiittämätön lapsi?

Ennen joulua kirjoitetaan mediassa paljon lahjoista ja perheissä mietitään millaista lahjapolitiikkaa sille vuodelle toteutetaan. Yhdessä perheessä ostetaan vain pientä ja tarpeellista, toisessa hukutetaan läheiset paketteihin. Kolmannessa aikuiset eivät osta lahjoja toisilleen ja neljännessä paketit haetaan alennusmyynneistä joulun jälkeen. Yhtä asiaa minä olen tähän liittyen ihmetellyt. Vaikuttaa olevan täysin sallittua kritisoida kuluttajaa, joka ostaa paljon lahjoja. Sen sijaan vain yhden pienen paketin ostavalle tai lahjat kokonaan väliin jättävälle on epäkohteliasta mennä sanomaan, että aika nihkeältä vaikuttaa. 

Törmäsin jossain lukemassani artikkelissa mielipiteeseen, jonka mukaan suuren lahjamäärän ja kiittämättömien lasten välille voi vetää yhtäläisyysmerkit. Jos lapsi saa paljon lahjoja, hän ei osaa olla kiitollinen niistä mistään. Muutama lahja sen sijaan opettaa paitsi kohtuutta, myös kiitollisuutta. Sanon suoraan, että suurempaa roskaa en ole vähään aikaan kuullut.

On ihan ok olla ostamatta paljon lahjoja, tottakai. Sitä sen sijaan ei ole, kun keksitään asialle jokin syvempi merkitys. Voi sanoa vain, että minä en halua ostaa lapsilleni paljon lahjoja ja sillä selvä. Voi sanoa, että meille ei mahdu enää yhtään lisää roinaa, ei ole rahaa hankkia lahjoja tai haluan olla ekologinen kuluttamisessani. Sitä arvostan, homman kiepsauttamista asennekasvatukseksi en suuremmalti.

Toki olen tätä kirjoittaessani puolueellinen. Meidän perheessämme lahjojen hankkiminen on ilahduttava asia. On ihanaa miettiä mistä toinen pitäisi, mikä häntä ilahduttaisi ja miten voisi läheistään muistaa. Esikoinen sai lahjoja jo ollessaan vielä vatsassani, kuopus ensimmäisenä joulunaan pariviikkoisena lukuisia. Ei hän mitään olisi tarvinnut, tietenkään. Mutta ei meistä kenellekään tullut mieleenkään jättää häntä ilman.

Lahja ei myöskään ole yhtä kuin kallis. Rahallinen arvo ei ole tärkeää, se mitä lahja merkitsee saajalleen sen sijaan on. Kun lahja on mietitty ja juuri saajalleen tarkoitettu, se on yleensä myös onnistunut, hinnasta viis. Lahja voi olla myös elämys, koko perheelle tarkoitettua yhteistä aikaa. Ja se kiittämättömyys tai kiitollisuus, kyllä se on ihan siitä kiinni miten vanhemmat lapsiaan asiassa opastavat. Lahjat eivät ole itsestäänselvä juttu, niitä annetaan ja saadaan läheisiltä ja rakkailta, kuten vanhemmilta, isovanhemmilta ja kummeilta. Ja sen jälkeen kiitetään, halataan ja suukotetaan, meillä monta kertaa.

Näin päästäänkin eteenpäin siihen, mitä meidän perheessämme tänä vuonna saatiin ja annettiin. Pojat saivat leffoja ja dvd-sarjoja pyhien katseluhetkiin:

Pientä kivaa ja toivottua, kuten legoja ja Hot Wheels -autoja:

Kirjoja, sekä tieto-opuksia että lasten romaaneja:

Sarjassamme pientä kivaa jatkuu. Juomapullot, kaiutin, pelikortteja ja tuollaiset ammeessa kulkevat otukset:

Molemmat pojat saivat tiikeritossut ja lisäksi vaatteita. Kuopukselle neuletakki ja trikoopaita, esikoiselle pari t-paitaa:

Toiset kotona aattoaamuna avaamistamme paketeista sisälsivät Stigan lumipotkulaudat molemmille kundeille.

Tässä esikoinen on lähdössä testaamaan joululahjoista parasta, eniten ilotansseja aiheuttanutta sähköskuuttia. Itsehän kieltäydyin moista vempelettä ostamasta, mutta onneksi pojilla on ukkinsa. 

Ja kun yksi sai sähköskuutin, saa toinen huristella isolla autoradalla:

Toiset niistä kotona avatuista paketeista sisälsivät puhelimet. Esikonen sai parannusta omaan superyksinkertaiseen luuriinsa ja kuopus ensimmäisen oman puhelimensa. Tässä soitetaan ensipuhelua isoäidille:

Me hankimme siskoni kanssa vanhemmillemme lahjakortin Kämpiin, minä annoin lisäksi kirjat, vuosikalenterin ja valokuvan viime kesän yhteiseltä matkalta kehystettynä. Siskoni sai meiltä miehensä kanssa yöpymisen Haikkoon, samanlaisen valokuvan ja kirjan. Elämykset ja kokemukset ovat kyllä lahjoina erinomaisia.

Entä minä sitten? No sain minäkin vaikka mitä ihanaa. Uuden turkiskaulurin jo näittekin edellisen postauksen kuvissa. Sen lisäksi sain lahjakortteja kauneushoitolaan, Stockalle ja vaatekauppaan, yöpuvun, kosmetiikkaa sun muuta. Parhaat ja liikuttavimmat lahjat tulivat luonnollisesti pikkukundeilta. Esikoinen oli käynyt oikein kaupasta ostamassa minulle pinnejä, kuopus puolestaan paketoi isoäitinsä jemmoista tuotenäytteitä äidille. Eivät lahjat ole vain yksipuolista muistamista aikuisilta lapsille. Myös lapset voi opettaa hyvissä ajoin muistamaan läheisiään. 

Sisko ilahdutti Mulberryn avaimenperällä ja niistä Tukholmasta tuoduista oransseista paketeista avattiin esille silkkihuivi ja solmio. 

Jokainen perhe tekee omalla tavallaan mitä lahjoihin tulee, se on selvä. Loppujen lopuksi on kuitenkin siitä samasta perheestä kiinni kasvaako paljon lahjoja saaneista lapsista sukulaisia lahja-automaatteina pitäviä materialisteja vai myös lahjojen antamisesta iloitsevia pikkuihmisiä. 

Kuninkaallinen hääpukunäyttely

Heti syksyllä, varattuamme matkan Tukholmaan päätin, että aion käydä matkan aikana katsomassa hääpukuja kuninkaanlinnassa. "Kungliga Brudklänningar" kuulosti vastustamattomalta etenkin, kun olisimme paikalla juuri näyttelyn aikaan. Reissumme toisena päivänä perheen miesväki suuntasi Tekniska Museetin ihmeitä katsomaan ja minä otin suunnan kohti näyttelyä. Se osoittautuikin todella hurmaavaksi katsaukseksi kuninkaallissiin häihin.

Silvia kantoi yllään Dioria vuonna 1976 avioituessaan kuningas Kaarle XVI Kustaan kanssa. Supersimppeli ja ajaton puku, jollaista suunnittelija oli kuulemma hakenutkin. Hän ei halunnut puvun olevan pääosassa, vaan korostavan morsiamen kauneutta. 

Nämä riisit ovat löytyneet kauan häiden jälkeen kuninkaallisten tallien luota maasta, tieltä jota pitkin hääpari ajoi aikanaan vihkimisen jälkeen. Korjaustöiden yhteydessä löytyneet riisit annettiin Hovitallimestarin toimesta kuningattarelle parin 25-vuotishääpäivänä. 

Victoria puolestaan uudisti osaltaan kuninkaallista hääpukuetikettiä esiintyessään osittain paljain olkapäin. Tyylikäs ja klassinen puku sai asusteet Roger Vivieriltä. 

Prinssi Bertil avioitui kerran eronneen englantilaisen Lilianinsa kanssa vasta nykyisen kuninkaan noustua valtaistuimelle ja avioiduttua itsekin tavallisesta perheestä tulevan Silvian kanssa. Kuningas Kaarle XVI Kustaan noustua hallitsijaksi isoisänsä jälkeen päättyi prinssi Bertilin tehtävä mahdollisena sijaishallitsijana, vastuu jonka vuoksi pari ei voinut avioitua aiemmin. Yli kolmenkymmenen vuoden avoliiton jälkeen häitä vietettiin vuonna 1976. Lilian pukeutui kyyhkynharmaan ja vaaleansinisen sävyihin. Kimppu puolestaan koostui morsiamen lempikukista kieloista.

Siinä missä esimerkiksi Victoria ja Sofia luottivat hääpukujensa suunnittelussa ruotsalaisiin osaajiin, kääntyi Madeleine maailmankuulun muotitalon puoleen valitessaan pukunsa suunnittelijaksi Valentinon.

Romanttisen pitsipuvun kanssa prinsessa puki tietysti hunnun sekä muistaakseni Oscar de la Rentan kengät. Illaksi morsian vaihtoi ylleen kuningatar Silvian vanhan Nina Riccin tyllipuvun. 

Näiden kuvien myötä tajusin, että en ole ottanut yhtään valokuvaa Sofian puvusta. No, kaunis oli sekin ja Charlotte Olympian kengissä oli sydämenmuotoinen platoo-pohja. 

"Kungliga Brudklänningar 1976-2015" -näyttely on avoinna maaliskuulle saakka. 

Kun kuusi kaatui ja äiti oli kireänä

Aatonaattona olin käymässä vanhempieni luona, kun äitini väsymyksestä harmaan naamani nähdessään kysäisi, että "ensi vuonna Malediiveilla, eikö vaan". Olin tosiaan sillä hetkellä valmis unohtamaan joulunvieton seuraavana vuonna kokonaan ja ostamaan jo nyt matkan lämpimään odottamaan. Viikolla oli käyty esikoisen ja kuopuksen joulukirkoissa, esikoisen joulujuhlassa ja kuopuksen laulutilaisuudessa, keitetty vanhemmille aamukahvia yhdessä vanhempaintoimikunnassa ja pystytetty joulukuusten myyntipiste toisessa. Kun olin torstaina aamupäivällä pitänyt esikoisen opettajalle pienen puheen ja hypännyt siitä rattiin vuorokauden matkalle Itä-Suomeen olin varman asiastani. Eihän tässä tällaisessa ole mitään järkeä, maailmaa taas valmistetaan ennen joulunpyhiin laskeutumista. 

Kun aatonaattoillan myötä hengitin syvään, kävimme koko perhe joulusaunassa ja söimme sen jälkeen jo perinteeksi muodostuneen rapuskagenin paahtoleipien kanssa, alkoi tuntua paremmalta. Mikä oli ollessa, kun isoäiti oli hyvävointinen, vaikkakin toisessa kaupungissa, esikoisen todistus ei olisi voinut olla parempi ja täysin ansaitusti syksyn ahkeroinnin jälkeen ja edessä oli reilun kahden viikon loma tyhjine kalenterisivuineen. Vielä lempparileffani Notting Hill, lasi jääkylmää chardonnayta ja kyllä se taas siitä lähti elämä voittamaan. Vaikka se kuusi kaatuikin. 

Jouluaattoaamu valkeni rauhallisena, vaikka kahden pienen pojan lahjajännitys olikin huipussaan. Olimme tavalliseen tapaan aikeissa viettää aaton vanhempieni ja siskoni kanssa, mutta totutusta poiketen päätimme jäädä sinne yöksi. Ajan aina mieluiten omaan kotiin yöksi, joulupäivänä omasta sängystä herääminen on huomattavasti mukavampaa kuin varavuoteelta tai patjalta heräily. Pojat kuitenkin olivat innolla jäämässä yöksi isovanhemmilleen, joten mikäpä siinä. Otimme omat lahjat mukaan, mutta kaksi niistä avattiin jo aamupäivällä kotona pahimman jännityksen helpottamiseksi. 

Riisipuuron ja manteleiden (yllättäen kaikki kolme miestä saivat sellaisen, kumma juttu!) jälkeen katsottiin joulurauhan julistus ja sitten matkaan. 

Iltapäivällä kävimme esikoisen kanssa jouluaaton hartaudessa, jossa isäni kuoro lauloi. Sitä ennen oli jo laitettu juhlavaatteet päälle ja olimme valmiit aloittamaan aaton juhlinnat. Kattauksesta löytyi kristallia ja hopeita, laseista samppanjaa ja kuusen alta valtavasti paketteja. Pikkukundit pääsivät avaamaan lahjansa jo ennen syömistä, me aikuiset avasimme omamme vasta myöhemmin.

Tämä Lindexiltä ostamani ihana tyllihame oli käytössä aivan susi. Jätin jälkeeni paljetteja missä olinkin, niitä tippui tasaisesti koko illan. Palautukseen lähtee. Tässä kuvassa tutkin vahinkoja.

Aattoilta kului rauhallisesti. Syötiin, avattiin lahjat, syötiin vähän lisää kahvin ja kakun myötä, oltiin ja juteltiin. Pojat leikkivät vuorotellen kaikilla leluillaan ja me aikuiset ihastelimme omia lahjojamme. Minä sain monta ihanaa lahjaa, tässä mallataan yhtä. 

Illan myötä vaihdettiin pyjamat ja villasukat ylle ja siirryttiin Trivial Pursuitin pariin. Oma parini, esikoinen siis, häipyi kesken kisan oltuaan sitä mieltä, että tämä peli hävitään. Niin kävi, mutta ei haitannut. 

Aatonaattona kyselin mitä mieltä muu perhe olisi siitä, jos juhlisimme ensi vuonna joulua palmun alla. Sain täystyrmäyksen, sillä tavalla en saa joulua mennä pilaamaan sanoivat pojat. Osasin jo arvata vastauksen,eli tällä mennään niin kauan kunnes lapset kasvavat. Mutta jonain vuonna minä sitä kokeilen, millainen on joulu kaukana ja jollain muulla tavalla kuin perinteiden mukaan vietettynä. 

Lukemista joululomalle

Kirjat kuuluvat erottamattomasti jouluun (tai no, mihin ne nyt eivät minulla kuuluisi). Joka tapauksessa lapsuuden jouluaattojen parhaita paketteja olivat Barbien ja My Little Ponyn sisältävien lisäksi kovat kirjapaketit. Niistä riitti luettavaa joululomalle ja pidemmällekin. Nyt aikuisena harvoin enää vinkkaan mistään kirjasta lahjatoiveena. Luen minua kiinnostavat uutuudet sen verran nopeasti ilmestymisen jälkeen, että toiveita harvemmin säästän odottamaan. Toisekseen saan ostamani kirjat sen verran edullisesti, että ei kannata ostattaa niitä muilla.

Joka vuosi kuitenkin mietin jo etukäteen mitä kaikkea luen sitten, kun loppuvuoden kiireet ovat hellittäneet ja on aikaa vain olla ja lukea. Kun ei tarvitse lukea edes välttämättä ajatuksella tai mieli sanottavaa punoen tai taistella ajan kanssa etsien niitä sopivia välejä heittäytyä kirjan vietäväksi. Myös tänä vuonna olen koonnut itselleni sopivan kattauksen niistä kirjoista, joita olen odottanut ja säästellyt. Kaikki alla olevat kirjat olen hankkinut itse. 

Jukka Viikilän Finlandia-voittaja Akvarelleja Engelin kaupungista on yksi sellainen teos. En ole halunnut tuhlata sitä lukemalla vain nopeasti yhtenä muiden joukossa, sillä odotan romaanilta paljon. Joululomalla selviää olivatko odottaminen sen arvoista. Ja miten kaunis kansi kirjalla onkaan!

Lars Keplerin nimellä kirjoittavan Andhorilin pariskunnan dekkarisuosikki Joona Linna on palannut, jippijaijee! Teos Kaninjägaren käynnistyy kaksi vuotta edellisen loputtua, kun Joona Linna on istunut puolet saamastaan tuomiosta. Eräänä päivänä hänet viedään salaiseen tapaamiseen, jossa on mukana myös Saga Bauer.

Alma! eli Hanna Weseliuksen Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon voittanut teos on myös odottamassa. Yli sata vuotta sitten Alma Mahler elää Wienissä ja toisena aikana koulutyttöjä katoaa. Romaanin maailma ulottuu moniaalle ajattomin teemoin ja ottaa kantaa naisena olemiseen. 

Ajattelin muiden lukemisten ohessa myös vähän sivistää itseäni. Katarina Baerin kehuttu He olivat natseja kertoo kirjailijan isovanhempien tarinan ja pureutuu vaikeaan aiheeseen; miten omat isoäiti ja isoisä olivat aikoinaan osa natsikoneistoa. Tuntematon sotavanki puolestaan vie meidät toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin, kun kirjoittaja Ira Vihreälehto lähtee jäljittämään oikeaa isoisäänsä, venäläistä sotavankia, ja sitä myöten sukunsa vaiettua salaisuutta. 

Henning Mankellin viimeiseksi jäänyt kirjoituskokoelma, syöpädiagnoosin jälkeen syntyneet esseet on koottu yksiin kansiin. Juoksuhiekka on hienon kirjailijan viimeinen manifesti maailmalle silloin, kun aika on käymässä vähiin. 

Renée Knightin Kenenkään ei pitänyt tietää tarjoilee puolestaan psykologista jännitystä Perheenäiti Catherine alkaa lukea yöpöydälleen ilmestynyttä salaperäistä kirjaa ja tajuaa sen kertovan hänen elämästään, mukaanlukien salaisuudesta, jonka piti olla turvassa.

Sitten on tietysti vielä nämä kirjahyllyä siivotessa löydetyt lukemistaan odottavat opukset:

Kyllä näiden seurassa yhdet pyhät viihtyy. Eikö ole muuten osuva tämä printti, jonka löysin Teurastamon joulumarkkinoilta. Oli pakko ostaa se kotiin, niin sopivasti oli tekijä kuvannut siihen aivoni: