Parvekkeen kesäilme

Pari viikkoa sitten siivottiin parveke kesäkuntoon. Talven pölyt saivat lähtöpassit yhdessä kaiteessa sitkeästi roikkuneiden jouluvalojen kanssa ja lattian laudoitus, huonekalut sekä muut pinnat pestiin. 

Nuo valkoiset ruukut ovat olleet parvekkeella ensimmäisestä kesästä saakka, talveksi ne vaihtuvat yhtä korkeisiin lyhtyhin. Ensin yritin sitkeästi saada ruukuissa pysymään erilaisia kasveja hengissä, mutta eteläparveke ja paahde ratkaisivat asian. Kolmantena kesänä hain Ikeasta tuollaiset vihreät muoviset huitulat ja niillä on menty. 

Muutoin olemme olleet muutoksissa hyvin maltillisia, mitä nyt tyynyjä sekä niiden päällisiä on kierrätetty. Tänä vuonna kävimme kuitenkin hakemassa uudet matot entisten valkoisten sijaan. Nämä ovat ulkokäyttöön tarkoitetut ja väriäkin saatiin. Itse asiassa näyttivät kaupassa huomattavasti räikeämmiltä kuin näin paikoilleen aseteltuina. 

Luonnonvaaleat paneeliverhot pelastavat meidät aurinkoisina päivinä lämpöhalvaukselta. Ne paitsi antavat näkösuojaa, myös torjuvat lämpöä. Tai jotain sellaista. Joka tapauksessa ehdoton hankinta eteläparvekkeelle. 

Parvekkeen toinen puoli on ollut tyhjillään oikeastaan aina emmekä vieläkään ole keksineet mitä siihen tulisi. Tällä hetkellä siellä majailee kuopuksen keppikokoelma, pari varajakkaraa sekä kesäpaikalle menevä sängynpääty.

Toiselta puolelta sen sijaan löytyy istuinryhmä, jonka sohva sopii passelisti myös loikoiluun. Ihmettelin, kun en löytänyt varastosta kuin muutaman tyynyn. Sitten muistin vieneeni ison kasan kesäpaikalle. Pitää palauttaa muutama, että saa hyvän lukuasennon aikaiseksi.

Parveke palvelee koko lämpimän ajan yhtenä ylimääräisenä huoneena kodissamme, se on ilahduttavan iso. Ehdottomassti yksi tämän asunnon parhaita puolia.

Treffi-ilta, leffakäynti ja kyläilyreissu

Viime viikolla riitti menoa jos jonkinmoista ja mikä sen hauskempaa. Ohjelmassa oli jotain vanhemmille, lapsille ja koko perheelle. 

Keskiviikkoiltana, ennen seuraavan päivän vapaata, kävimme miehen kanssa treffeillä Brondassa. Edellisen kerran olimme kahdestaan ulkona loppiaisena, eli ei tässä arjen keskellä turhan usein tule tilaisuutta olla kahdestaan. Bronda valikoitui ravintolaksi oikeastaan ihan sattumalta, juolahtipa vain mieleen, kun mietin minne mentäisiin. 

Oli tosi kiva kolmetuntinen. Puhuttiin ja syötiin, puhuttiin lisää ja syötiin taas. Minä otin viinipaketin, mies sai naurukohtauksen tajuttuaan aterian jälkeen maksaneensa kymmenen euroa kuplavedestä. Itse ruoka ei suoraan sanottuna ollut mikään mieleenjäävä elämys, hyvää toki sinällään. Parhaita olivat viher- ja kampasimpukat. Mutta eipä se ruoka itsessään tärkeintä ole, vaan yhdessäolo. 

Lauantaina mies lähti kokoustamaan toiseen kaupunkiin ja me poikien kanssa harkitsimme jonkin aikaa lähtevämme mukaan. Koska paikkaan oli luvattu sateista säätä, päätimme kuitenkin jäädä Helsinkiin ja lähdimme leffaan. Boss Baby oli toistunut molempien lasten puheissa ja valinta siis selvä, sitä mentäisiin katsomaan kunhan oli käytetty esikoinen parturissa. 

Kuopuksen mielestä leffa oli sairaan hyvä, esikoinen tykkäsi vähän maltillisemmin. 

Sunnuntaina meillä oli ohjelmassa ystäväperheen lapsen synttärit ja pääsisimme taas ihastelemaan kummipoikaa ja ihmettelemään hänen kasvuaan. Olimme sopineet nappaavamme synttärisankarin matkalta mukaan hänen oltuaan kylässä meidän lähistöllämme. Aamu sujui hyvin ja puolenpäivän aikaan katsoin kelloa, ehtisimme hyvin käydä Ikeassa ostamassa lisää säilytyslaatikoita sekä uudet matot parvekkeelle. Ei muuta kuin toimeen. Olimme juuri istumassa autoon ostoksinemme, kun puhelin soi ja sankarin äiti tiedusteli olimmehan muistaneet lapsensa hakemisen, kun meitä ei näkynyt. Pari hetkeä löi ihan tyhjää, kunnes tajusin katsoa auton kelloa ja totuus valkeni. Rannekelloni oli pysähtynyt ja todellisuudessa kello oli lähes puolitoista tuntia enemmän kuin oletin. Lopulta olimme vajaat puoli tuntia myöhässä juhlista. Nolotti ja otti päähän. Sanoin myös perheeni miesjäsenille, että he selvästi luottavat siihen että minä kerron missä meidän pitää olla ja mihin aikaan, kun kukaan heistä ei koko päivän aikana vilkaissut omaa kelloaan. Ei kiva.

Juhliin kuitenkin päästiin ja vietimme mukavat tunnit jutellen, syöden herkkuja, kokeillen ja miettien parin viikon päästä koittavien ristiäisten vaatteita ja lasten leikkiessä yhdessä. Me olemme miehen kanssa pienokaisen kummeja, mies ei tosin kuulu kirkkoon. 

Tämän kuvan yhteydessä heräsi huumorimielessä kysymys siitä, sopisiko yksi tällainen pieni vielä mukaan menoon, aika kivalta hän nimittäin tuossa olalla näyttää. Mutta ei, kuopuksen vauva-ajoista on kulunut liikaa aikaa, että ryhtyisin jälleen heräämään viideltä parin vuoden ajaksi. Elämä on hyvää juuri nyt, vaikka iän puolesta vielä ehtisikin. 

Nyt on alkanut viimeinen koulu- ja eskariviikko. Kesäpaikan remontti alkaa valmistua ja minulla on vielä kolme viikkoa töitä toimistolla edessä ennen juhannusta. Tuolloin jään poikien kanssa lomalle, mutta sitä aikaisemmin emme ehdi yhtenäkään viikonloppuna kesäpaikalle yhtä päivää lukuunottamatta. Käymme siis tsekkaamassa ensi sunnuntaina rempan laadun, mutta vasta juhannuksena yövymme talolla ensi kertaa tälle kesälle. Sitä ennen juhlitaan ristiäisten lisäksi naapuruston naisten skumppameiningeissä, kummitytön rippijuhlissa, ystävän valmistujaisissa ja risteilyllä. Esikoinen on päiväleirillä ja kuopus jatkaa päiväkodissa minun ollessani töissä. Miehellä on varmaan vielä yksi työmatka ainakin edessä ja esikoinen ennakkoluulottomana harrastajana päätti aloittaa pesäpallon kesäloman ratoksi. Ai että on ihanaa, kun on kesä ja paljon tekemistä!

Kesän ja syksyn lastenkirjauutuudet

Kesä on vielä edessä, mutta syksyn aikanaan koittaessa meidän perheessämme iloitaan monipuolisesta uudesta luettavasta. Seuraavassa muutama tuleva lastenkirjauutuus, joista kaikista ei valitettavasti vielä ole kansikuvaa tiedossa.

Havukainen ja Toivonen: Tatun ja Patun ällistyttävä satukirja. Kuusi hämmästyttävää satua käyttöohjeineen. Satujen lukeminen ei ole koskaan ollut näin hauskaa! Ilmestyy jo heinäkuussa. Otava.

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia. Ainutlaatuinen katsaus maamme historiaan 1500-luvulta 1800-luvulle saakka, Koiramäen hengessä. Tämä tulevan syksyn ykkösluettava ilmestyy syyskuussa. Otava.

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin komerokirja. Tässä uutuusteoksessa Poni rakentaa Puluboin kanssa komeroon jouluisen salamajan ja maailman kurjimmasta joulusta tulee paras ikinä. Ilmestyy lokakuussa. Otava.

Nopola ja Lindman: Siiri ja kumma Kasperi. Kun pikku-Ottoa jännittää hypätä korkeutta urheilukilpailuissa, hän keksii syyksi pilven sisällä asuvan Kasperin. Ilmestyy syyskuussa. Tammi.

Riikka Jäntti: Pikku Hiiren joulu. Kauniisti kuvitetussa kirjassa Pikku Hiiru alkaa odottaa joulua jo marraskuussa. Kirja ilmestyy jo elokuussa. Tammi.

Nopola: Heinahattu, Vilttitossu ja jouluvintiö. Jouluun on viikko ja Vilttitossu pelkää ettei saa riittävästi lahjoja. Onneksi hätä keksii keinot. Ilmestyy syyskuussa. Tammi.

Nopola, Nopola ja Rönns: Risto Räppääjä ja väärä Vincent. Rauha-täti saa kuulla selvänäkijältä, että lähipiirissä on uudelleensyntynyt nero. Onko kyseessä Risto ja mikäli ei, voiko hänestä tehdä sellaisen? Ilmestyy jo heinäkuussa. Tammi.

Parvela ja Lindman: Ella ja kaverit matkalla Jamboreelle. Leirielämä kutsuu luokkaa ja opettajaa. Ilmestymisaika heinäkuu. Tammi.

Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! tuli muutama vuosi takaperin iloisena tuulahduksena pikkuihmisten musiikkitietoisuuteen. Meidän poikiemme muskariopettajan yhtyettä on käyty kuuntelemassa useampaan otteeseen ja nyt Ammuulta ilmestyy Laulukirja. Mukana tulee cd-levy, jotta musiikkia voi niin kuunnella kuin laulaa mukana. 

Kaikki saatavilla olevat kansikuvat www.adlibris.com. Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun kuva Sami Mannerheimo.

Vuitton shawl ja kokemuksia Vestiaire Collectivesta

Palataan hetkeksi takaisin äitienpäivään ja siihen lahjukseen, jonka ostin itse itselleni. Tänä vuonna miehet pääsivät siis erittäin helpolla ja hankintani tuli perille sopivasti äitienpäiväviikolla. Kyseessä on Louis Vuittonin monogram denim shawl, jonka ostin käytettynä Vestiaire Collectivesta.

Olin kuullut Vestiaire Collectivesta ensimmäisen kerran jo pari vuotta takaperin ja rekisteröitynyt tuon käytettyjä merkkituotteita myyvän nettisivuston jäseneksi. Tilaamisessa sen sijaan kesti hieman kauemmin, sillä kokemukset kyseisestä sivustosta ovat kaksinaisia. Toiset ovat tehneet hienoja löytöjä ja tuotteet ovat sitä mitä pitääkin. Toiset puolestaan kertovat saaneensa lupauksista huolimatta feikkituotteita. Vähän siis mietitytti.

Vestiaire Collective lupaa, että kaikki heidän kauttaan ostetut tuotteet kulkevat tiukan seulan lävitse ennen päätymistä asiakkaalle. Kun minä päätän ostaa tuotteen sivustolta, lähettää Vestiaire Collective siitä ilmoituksen myyjälle, joka sen jälkeen toimittaa ostamani tuotteen Vestiairelle. Siellä tuote tarkistetaan ja mikäli esimerkiksi kunnossa olisi huomauttamista, saan minä perua kaupan tai keskustellaan hinnanalennuksesta. Mikäli tuotteessa ei ole huomauttamista, lähtee se postitse minulle. Seula on siis olemassa, mutta lienee vähän yksilöstä kiinni miten hyvin hän tunteet tuotteet ja kuinka tarkasti hän katsoo ne läpi.

Olen jo pitkään miettinyt Vuittonin huivin hankkimista. Käytän huiveja joka päivä ja valikoimaa löytyy niin villaisista talvihuiveista kesäpashminoiden kautta silkkihuiveihin. Olen kuitenkin lukenut tästäkin aiheesta paljon ja huivien kestävyys minunlaiseni huithapelin käytössä on mietityttänyt. Lopulta päätin, että olen niin kauan asiaa ajatellut, että kokeilemallahan se selviää. On selvää, että tällainen silkkivillainen huivi on herkkä niin nyppyyntymiselle kuin langanvedoille, jos vaikkapa sormus tarttuu siihen kiinni. Päätin siis tämän ostoksen kohdalla yrittää olla huolellisempi ja nähtyäni minkä verran huiveja liikkuu käytettyinä, oli selvää että hankkisin myös omani second handina. Oli aika tehdä ensimmäinen tilaus Vestiairelle.

Tutustuttuani valikoimaan klikkasin kotiin yksilön, josta löytyi tiedot alkuperästä ja aitoudesta ja kuitti oli mukana. Myyjä toimitti huivin sovitussa ajassa Vestiairelle, vajaa viikko siinä meni. Huivin tarkastukseen kului kaksi vuorokautta ja paketti teki matkaa Suomeen viikon. Mikään nopein tapa hankkia asusteita tämä ei siis ole, vaan pari viikkoa hujahtaa helposti. Etenkin postin kulku Suomeen oli hidasta. Lopulta paketti oli noudettavissa lähipostista ja avattuani sen olin tyytyväinen. Mukana tuli lappunen huivin läpikäymistä tarkastuksista ja huivi oli pakattu hyvin. 

Olen käyttänyt huivia nyt muutamia kertoja ja olen vallan tyytyväinen hankintaani. Huivi sopii sävyiltään hyvin ihan arkisten vaatteiden kanssa käytettäväksi ja näyttääkin itse asiassaa kivoimmalta farkkujen tai trikoomekon kaverina. Olen käyttänyt sitä myös molemmin puolin, eli välillä vaalea puoli hallitsevana, välillä tumma.

Ja uskokaa tai älkää, viikkaan huivin käytön jälkeen henkarille sen sijaan, että sulloisin sen muiden huivien sekaan asustekoriin. 

Esikoululaisen kevätjuhla ja tutustuminen kouluun

"Maalivahti se on veskari. Kausi päättyy samoin eskari." Tätä olen hyräillyt viimeiset kaksi päivää aina kuopuksen maanantaisesta kevätjuhlasta saakka. Nyt onkin meneillään suurten tunteiden viikko, johon on mahtunut tuon kevätjuhlan ohella myös kouluun tutustuminen ja esikoisen uuden opettajan tapaaminen siinä välissä. Mutta aloitetaan maanantaista ja niistä kevätjuhlista.

Olimme edellisenä päivänä käyneet pienimuotoisen tahtojen taistelun koskien sitä pitääkö kauluspaidan päälle pukea slipoveri vai voiko mennä ilman. Lopulta päädyttiin molempia miellyttävään kompromissiin ja eskarilainen lähti juhlimaan pellavaisessa kauluspaidassa ja rusetissa sekä shortseissa. Asu oli kivan keväinen ja kun siihen lisättiin esikoisen vanhat, myös hänellä oman esikoulunsa juhlissa olleet kengät, oli tyylikäs pikkukundi valmiina juhlimaan. 

Juhla oli ihana. Aivan kuten myöhemmin puheessani hoitajalle sanoin, koko esikouluvuosi tuntuu olleen täynnä iloa, valoa ja hymyä. Niin myös juhla, jonka aikana pikkutyypit lauloivat menneistä ajoista, räppäsivät itse sanoittamansa biisin nykyajasta, lukivat uutisia, lauloivat lisää, esiintyivät talentteina ja saivat toki lopuksi esikoulutodistukset ja ruusut. Kuopus oli kaverinsa kanssa tehnyt kirja-arvostelun teoksesta Mio poikani Mio, se luettiin osana uutiskatsausta. Meitä miehen kanssa nauratti, äiti edellä ja lapsi perässä. 

Olen ennenkin sanonut, että en ole sellaista valtoimenaan kyynelehtivää tyyppiä. Kyllä minäkin palan saan kurkkuun tai kyyneleet silmiin, mutta yleisesti minun liikutukseni tunnistaa siitä, että hymyilen kuin heikkopäinen. Ja niin tein, koko juhlan ajan. Olin niin ylpeä reippaasta esiintyjästä ja niin kiitollinen vuoden mittaisesta panostuksesta näihin pieniin ihmisiin. Ja niin vain kävi, että puhetta pitäessäni liikutus sai äänen värisemään. Sillä vuodesta 2009 täällä on käyty kahdesti päivässä ja nyt se alkaa olla tässä. Iso osa arkeamme ja siihen kuuluvia ihmisiä jää taakse. Samaan aikaan olen aivan valmis siirtymään elämään, jossa on kaksi koululaista eikä yksiäkään kurahanskoja nimikoitaviksi. Mutta kuten lapset lauloivat, "jollei lähde, ei voi palata". Sillä aika aikaa kutakin.

Eilen käytiin tapamassa tulevat kolmasluokkalaiset hoiviinsa ottava opettaja ja siitä tutustumishetkestä jäi hyvä fiilis niin äideille kuin lapsillekin. Olimme tapaamisesta lähtiessämme yhtä mieltä siitä, että lapsemme saavat jatkaa hyvässä opetuksessa ja kun esikoinen kotiin tultuaan sanoi tykänneensä uudesta opettajasta alusta saakka, on hyvä jäädä pian kesälomalle. Enää oli siis jäljellä kuopuksen opettajan tapaaminen ja se oli ohjelmassa tänään. 

Tulevaa koululaista jännitti ja on se kumma miten tämä toinen kerta ei minullekaan ollut sen iisimpi. Pikkaisen oli perhosia vatsassa, eniten koskien kuopuksen tulevaa opettajaa. Millainen hän olisi?

Turhaan jännitin, hän vaikuttaa aivan ihanalta. Kävimme tervehtimässä koulun pihalla ja seurasimme lapsijonoa luokan luokse. Tutustujat lähtivät sisälle ja me vanhemmat omaan infotilaisuuteemme. Tunnin kuluttua treffattiin taas pihalla ja fiilis oli tämä:

Kuopuksen mielestä opettaja on kiva, koulussa on kivaa ja erityisen kivaa oli pyöriä tuolilla. He olivat piirtäneet oman kätensä, kertoneet nimensä ja mikä parasta, läksyjäkin tuli kesäksi alla olevan monisteen myötä. Kaikki hyvin siis ja nyt voidaan jäädä rauhassa odottelemaan elokuuta ja varsinaista aloitusta. Minä itse iloitsen paitsi siitä miten monta hyvää kaveria samalla luokalla on, myös siitä että saamme jatkaa yhteistyötä kaikkien tuttujen ja mukavien vanhempien kanssa. Myös rinnakkaisluokan opettaja vaikuttaa kivalta, he kuulemma tekevät paljon yhteistyötä kuopuksen luokan kanssa. 

Tänään esikoulu on kiinni, joten me vietämme kuopuksen kanssa yhteistä vapaapäivää. Pian tulee esikoinen kaverinsa kanssa meille koulun jälkeen ja pääsemme kertomaan myös isoveljelle millainen opettaja kuopukselle tulee. Ai että on hyvä fiilis. Niin tärkeitä juttuja nämä kuitenkin ovat. 

Kesäpaikka ja kolmannen kesän remonttisuunnitelmia

Eilen käynnistimme kolmannen kesäkauden talolla, jonka kaksi vuotta sitten keväällä ostimme. Pakkasimme takakontin täyteen tavaraa, nappasimme pesuaineet mukaan ja lähdimme tekemään suursiivousta talven ajan kylmillään majailleelle tönölle. 

Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, mutta kevään kylmyyden huomasi selvästi. Viime vuonna samaan aikaan ensimmäiset sireenit ja unikot kukkivat ja pääsin keräämään raparperia piirakkaa varten. Tänä vuonna suurin osa lehdistä oli vielä tiukasti nupuillaan, unikoista oli esillä vain lehdet ja raparperista ei ollut tietoakaan. Muutama sinnikäs narsissi ja helmililja oli puskenut esiin maasta, siinä kaikki. Vielä ei tarvinnut huolehtia ruohonleikkuustakaan.

Patterit päälle, ikkunat ja ovet auki ja talven kostea ilma ulos uuden kuivan kesäilman tieltä. Verhoviritykseni viime syksyltä oli toiminut hyvin eivätkä pienet hiirenhampaat olleet päässeet nakertelemaan verhoja. Oli myös yllätys ettei yhtäkään hiirenraatoa löytynyt  talosta. 

Mies lakaisi kuolleet kärpäset ja hiirenpapanat ennen imurointia, minä pesin pintoja ja laittelin talven aikana hankittuja uusvanhoja astioita paikoilleen. Talolle tulee vielä useampia huonekaluja jossain vaiheessa, kun noudamme ne isoäidin talolta tänne säilöön. Kierrätyslinja jatkuu, oikeasti uutena ostettua tulee olemaan vain jääkaappi, joka tänä vuonna vaihdetaan uuteen. 

Sisälle eksynyt perhonen päästettiin kuvan ottamisen jälkeen ulos. Ikkunoiden vaihto tulee eteen pian, sen verran ovat huonokuntoisia nuo nykyiset.

Tapasimme myös remonttimiehet samalla kertaa, kun talolla muutenkin olimme. Siinä missä ensimmäisenä vuonna teetettiin alakerta ja uusittiin sinne sähköt, oli viime kesä useampien remonttien aikaa. Tuolloin vedettiin vesi saunalle ja laitettiin suihku, korjautettiin kuisti, rakennettiin terassi ja valmisteltiin yläkerta sähköineen tämän vuoden remonttia varten. Nyt on siis yläkerran vuoro muuttua talon tyyliin sopivaksi. Tähän yläaulaan laitetaan vielä uusi lautalattia, tuo takana oleva tilaa jääköön varastokäyttöön. 

Yläkerran kaksi isoa makuuhuonetta laitetaan myös kuntoon. Tämä ensimmäinen kuva on poikien huoneesta, jossa paneloidaan katto sekä seinät ja laitetaan lautalattia. Sisustus odottaa jo, sillä sängyt sekä lipasto, valaisin, taulut, kaikki tällainen on ollut valmiina parin vuoden ajan. Toinen kuva on meidän aikuisten makuuhuoneesta ja sinne tulee samanlaista pintaa kuin toiseenkin huoneeseen, värinä molemmissa luonnollisesti valkoinen. Meidän huoneeseemme tulee parisängyn lisäksi yöpöydät, sängynpääty ja vanha liinavaatekaappi säilytyskalusteeksi. Verhot ja matotkin löytyvät. Hauskinta on, että remontissa menee vain pari viikkoa ja sitten päästään laittamaan huonekaluja paikoilleen. 

Kuopus on kyllä niin syntyperänsä mukainen landetyyppi. Siellä se paineli pitkin pihaa paljain jaloin, kiipesi puuhun ja listi ötököitä tottunein ottein. Hän odottaa jo nikkarointia puuvajassa isänsä kanssa ja ongelle lähtöä veljensä keralla. Mietin siinä pikkutyyin menoa katsellessani, että on se onni, että tämä paikka pihapiireineen hankittiin kaupunkilaiskundeille. Saavat vähän kosketuspintaa muuhunkin kuin sinne Stockalle ajamiseen tai kaupungilla hengailuun.