Kevään 2019 kirjauutuuksia aikuisille

Olen lukenut viimeisen puolen vuoden aikana vähemmän kaunokirjallisuutta kuin koskaan ennen. Tarkoitan aikuisten kirjallisuutta, lastenromaaneja olen puolestaan kahlannut niin valtavan määrän etten ikinä. Tälläkin hetkellä iso osa viime kevään ja kesän uutuuksista roikkuu kirjaston varauslistallani lukittuna, en kuitenkaan ehtisi niitä lukea. Yksi kerrallaan niitä sieltä vapauttelen, kun huomaan sopivan romaanin mentävän aukon kalenterissani kaikkien Patejen ja Ellojen keskellä. Joululomalla on ollut aikaa lukea paljon, mikä nautinto!

Sen verran olen tässä menneenä syksynä pysynyt kärryillä, että Olli Jalosen Taivaanpallon luettuani ajattelin sen olevan varma Finlandia-ehdokas. Toivoin myös sydämestäni sen voittoa. En olisi tosin noussut barrikadeille Katja Ketun tai Jari Järvelänkään voittaessa. Taivaaanpallon lukeminen laajentaa käsityksiämme ihan kaikesta tässä elämässä, joten suosittelen lämmöllä sen lukemista jokaiselle. Jestas miten hieno kirja.

Mutta nyt alkaa tämä kirjallisuusvuosi olla taputeltu ja aika katsoa mitä uutta kevät tuo tullessaan.

Otava:

Enni Mustonen jatkaa lukijoiden rakastamaa Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaansa uutuudella Sotaleski. Ajassa on hypätty lähes kymmenen vuotta eteenpäin ja ollaan talvisodan kynnyksellä. Idan huvila tarjoaa turvapaikan Kirstille tyttärineen miesten ollessa rintamalla. Manninen suunnitteli tästä alkujaan viisiosaista kirjasarjaa, mutta tämänkin jälkeen lisää osia on tulossa.

Paula Nivukosken esikoinen Nopeasti piirretyt pilvet vie 1920-luvun Isoonkyröön. Kun Kalle lähtee tavoittelemaan parempaa elämää meren takaa, joutuu Liisa ottamaan harteilleen tilanhoidon. Kuinka pitkälle pelkällä sinnikkyydellä pystyy venymään?

Veera Salmi on tunnettu Puluboi-kirjoistaan, mutta kirjoittaa toki myös aikuisille. Perhoset veljeni ympärillä kertoo Johanneksen katoamisesta ja siitä mitä se tekee muulle perheelle. 

Rakastin Katja Kallion ensimmäistä kirjaa Kuutamolla ja olen lukenut sen useasti. Nyt Kalliolta ilmestyy Valkokangastuksia, kertomuskokoelma ja edellisen leffa-aiheisen teoksen Elokuvamuistin sisarteos. Tässä kirjassa eletään ja hengitetään elokuvaa.

Camilla Läckberg on jättänyt Fjällbackan asukkaat Erika Falkin ja Patrik Hedströmin syrjään ainakin hetkeksi ja siirtynyt psykologiseen jännitykseen. Kultahäkin päähenkilö on Faye, joka eräänä päivänä huomaa saaneensa tarpeekseen ja päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Teos on kaksiosaisen sarjan avaus.

Ruth Waren uusin suomennettu dekkari on nimeltään Rouva Westaway on kuollut. Harriet Westaway saa kuulla perineensä isoäitinsä valtavan omaisuuden tilanteessa, jossa raha todella on tarpeen. Harmi vain, että perinnöstä kertova kirje on lähetetty väärälle Harrietille. Waren edelliset dekkarit Synkän metsän siimeksessä, Hytti nro 10 ja Valhepeli ovat kovasti mieleeni, suosittelen tutustumaan. 

Uusia romaaneja ilmestyy myös muun muassa Donna Leonin Guido Brunetti -sarjaan sekä Eppu Nuotion Ellen Lähde -sarjaan. 

Gummerus:

Johanna Laitilan esikoisromaani Lilium Regale kertoo Elsestä, joka elämänsä matkalla tapaa merkittäviä naisia. Kustantajan sivuilla kirjan kerrotaan käsittelevän elinikäisiä rakkauksia, sodan nähnyttä sukupolvea ja vaiettuja tarinoita. 

Sami Maijalan Ei ketään meidän jälkeemme kertoo keskiluokkaisen elämäntavan ja erään yhteisön alasajosta. Lauralla on avioliitto, kaksi lasta, talo hyvällä asuinalueella ja kaikki mitä hän on toivonut. Sitten pieni tyttö katoaa. 

Niina Meron esikoinen Englantilainen romanssi yhdistää kustantajan mukaan Bridget Jonesin henkilöhahmon, Downton Abbeyn juonittelut ja Kotiopettajattaren romaanin goottilaisen synkkyyden. Nora osallistuu Oxfordissa pidettäviin häihin, mutta saa siellä ollessaan selville aatelisperheen vanhemman pojan kadonneen aikaa sitten. Kartano kätkee sisäänsä salaisuuksia.

Bazar: 

Katja Kärjen esikoisteos Jumalan huone kertoo yhden suvun naisten vaiheista 1930-luvulta vuoteen 2009. Vaiettuja salaisuuksia ja tukahdettuja tunteita löytyy, kun kolme naista reflektoi mennyttä.

Flavia de Lucen seikkailut ovat edenneet kymmenenteen osaansa nimeltä Kuolon kultaiset kiehkurat. Tällä kertaa leikataan hääkakkua, kun Flavian isosisko menee naimisiin. Mutta ei Alan Bradleyn luoma sankaritar olisi oma itsensä ellei häissäkin menisi jotain pieleen. Tällä kertaa muun muassa bestman katoaa ja hääkakusta löytyy sormi. 

Tammi:

Paljon uutuuksia muun muassa Pauliina Vanhatalolta ja Katri Lipsonilta sekä suomennoksia Elly Griffitsiltä ja Ninni Schulmanilta. 

WSOY:

Johanna Venhon Ensimmäinen nainen on historiallinen romaani, joka kertoo Sylvi Kekkosen tarinan presidenttimiehensä rinnalla. 

Suvi Ahola on toimittanut kirjan Mitä Minna Canth todella sanoi? jossa kurkistetaan maamme ensimmäisen feministin ajatuksiin. 

Myös Stefan Ahnhemin uusi dekkari ilmestyy suomeksi nimellä Motiivi X.

Teos:
¨
Laura Lindstedtin kolmas romaani Ystäväni Natalia kertoo seksuaaliterapiassa käyvästä naisesta tämän terapeutin silmin. Miten identiteetti rakentuu ja kenellä on valta kertoa toisen tarina?

Kaikki kuvat adlibris.com

Vauvani täytti kahdeksan ja minä en vanhene lainkaan

Marraskuussa se yleensä alkaa. Alan haikeilla lasten kasvua ja hourin muutaman viikon selittämättömien vauvakuumetta kai muistuttavien harhojen vallassa. Mietin miten vauvani voi olla jo niin iso, eikö meillä enää ole pieniä ja pitäisikö sittenkin vielä kerran koettaa. Minä, joka normaalisti olen ollut immuuni vauvakuumeelle aina ja jo kuopuksen odotusaikana täysin varma siitä, että perheemme on koossa. Onneksi kuopuksen syntymäpäivien jälkeen aina helpottaa ja tulen taas tolkkuihini. Ihanaa kun kasvavat ja elämä on koko ajan vain parempaa. Ei tulisi mieleenkään enää keikuttaa tätä venettä, joka neljällä miehistön jäsenellä seilaa mainiosti. Sitä paitsi en suinkaan ollut parhaimmillani poikien ollessa ihan pieniä, vaikka sitkeästi kuvittelenkin yhä olevani 32-vuotias.

Tänä vuonna pääsin haikeilemaan sitä, että joulukuun poika juhli jo kahdeksatta syntymäpäiväänsä. Ihan vastikään hänet tuotiin kotiin ja kypsässä kahden ja puolen viikon iässä lapsi pääsi viettämään ensimmäistä jouluaan. Hän nukkui, söi ja katseli tarkkaavaisena mitä ympärillä tapahtuu. Isoveljensä, kuukautta vajaa kolmevuotias piti huolen siitä, että velikin saa lahjoja kantamalla niitä nukkuvan pikkuveljensä päälle. Muun ajan tuore isoveli käytti raivoten uutta elämäntilannetta vanhemmilleen. Se oli suurten tunteiden joulu monessa mielessä. 

Tänä vuonna kuopus juhli kavereidensa kanssa Sea Lifessa ja seuraavana päivänä kummien, mummien ja ystäväperheen kanssa meillä kotona. Sea Lifen synttäripakettia voin suositella homma toimi älyttömän hyvin. Opas nouti juhlijat aulasta ja vei kierrokselle ympäri akvaariota. Lapset pääsivät ruokkimaan kaloja, sitten herkuteltiin synttärihuoneessa ja lopuksi oli vielä pienen tietovisan aika. Melko hintavahan tuo on, mutta tähän elämäntilanteeseen ja työmäärään pankkikortin ojentaminen kassalla kotijuhlien sijaan oli molemmille vanhemmille helpotus.

Aamu alkoi perinteisesti laululla, lahjoilla ja sankarin toivomilla aamiaisherkuilla. 

Iltapäivällä vieraat puolestaan pääsivät herkuttelemaan kakulla, kun Say It With A Cake -yrityksen Mona teki kuopuksen toiveiden mukaisen kakun. Nämä kakut ovat lähtökohtaisesti jo gluteenittomia ja lisäksi niin hyviä, että kahdenkymmenen hengen kakku tuli syötyä viimeistä murua myöten. 

Nyt kun lapsi on saatu juhlittua kahdeksanvuotiaaksi, on äidinkin mieli rauhoittunut. Näin on hyvä, en muuttaisi mitään. 

Kylpyhuoneen pintaremppa pienellä budjetilla

Meidän joululahjamme valmistui viime kuussa ja nyt kun viimeisetkin laskut on maksettu, on aika kurkistaa uudistuneeseen kylpyhuoneeseen. Kirjoittelinkin jo aikaisemmin remontin etenemisestä ja sieltä löytyy kuva kylpyhuoneesta ennen muutosta. Hyvin vanha kuva, onhan siellä vielä pottakin esillä kylppärissä!

Lähtökohtatilanne oli perusbulkki uuden kerrostalon kylppäri, jonka toiminnallisuuteen ei oltu kiinnitetty lainkaan huomiota. Eniten meitä harmitti kylpyhuoneen nurkka, joka liian ison allaskalusteen vuoksi jäi täysin käyttämättä. Ja tietäähän sen, pian siitä tuli erilaisen romun säilytyspaikka. Remontin tärkein asia olikin varmistaa kylpyhuoneen ja erityisesti pyykkihuollon toimivuus sekä saada lisää tilaa puhtaan pyykin käsittelyyn. Budjetti oli mahdollisimman pieni, halusimme päästä halvalla.

Näistä lähtökohdista oli selvää ettei laattoihin koskettaisi. Tummanharmaa lattia yhdessä suuremman valkoisen seinälaatan kanssa saisi luvan palvella meitä vielä hyvän aikaa, olivathan kaakelit siistit ja ehjät. Samaten suihku jäi ennalleen, olimme aiemmin vaihtaneet jo suihkupään samaan Hansgrohen malliin kuin kaikki talon hanat ovat. Lopulta ostimme ainoastaan allaskaapin sekä altaan ja peilikaapin yhdessä valolipan kanssa. Mies puolestaan hankki materiaalit pöytätasoa varten ja teki sen itse.

Pitkän aikaa mittailimme ja mietimme. Miten saisimme riittävän suuren altaan hampaiden pesua varten, mutta samalla riittävästi tilaa pyykkipöydän ja altaan väliin. Olin jo ostamassa 40 senttiä leveätä allaskalustetta, mutta mies piti 50-senttistä kuitenkin parempana. Näin onkin, se ei tunnu lainkaan pieneltä. Alakaappiin puolestaan saamme vessapaperit ja muutamaan koriin tarpeellisia tavaroita säilöön. Unelmakylppärissäni olisi peilikaapin sijaan ainoastaan peili, mutta me tarvitsemme myös kaappitilaa tavaroille. Hana ja käsisuihku olivat kylpyhuoneessa jo valmiina, niitä ei turhaan uusittu. 

Entinen turha kolo sai nyt peitokseen pöydän. Tammen ja saarnin sekoitusta oleva puutaso sai pintaansa kerroksen vaaleanharmaata vahaa, jota meiltä sattui löytymään keittiön pöydän vahauksen jäljiltä. Näin taso toivottavasti kestää ajoittaista kosteutta paremmin. Mittaan sahattuun tasoon mies ja kuopus kiinnittivät säädettävät irtojalat ja pöytä oli valmis. Kun remppapari vielä nikkaroi meille hyllyn, saatoin hyvillä mielin lähteä ostamaan sille viherkasvia ja siirtää pesuaineet kauniissa laatikossa tasolle. 

Kylpyhuone ilahduttaa minua joka päivä monta kertaa. Siellä toimiessani mietin myös usein miksi emme ryhtyneet tähän pintaremppaan aiemmin, vaan sinnittelimme epäkäytännöllisten pesu- ja pyykkitilojen kanssa lähes seitsemän vuotta. Hintaa koko muutokselle töineen tuli alle tuhat euroa, mikä tuntuu erittäin kohtuulliselta saavutettuun hyötyyn nähden. Olen erittäin tyytyväinen, ihanaa että saatiin tämä nyt valmiiksi!

Itsenäisyyspäivän tanssit nelosluokkalaisille - tapakasvatusta vai kilpavarustelua?

Helsingin koululaisille neljäs luokka on merkittävä etappi. Sinä syksynä kaikki kaupungin nelosluokkalaiset kutsutaan pormestarin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Tänä vuonna oli meidän esikoisemme vuoro ja sain luvan laittaa nämä muutaman kuvan tänne näytille. Muutama asia minua tässä kaikessa kuitenkin kummastuttaa.

Pormestarin juhlissa tanssitaan. Tätä silmällä pitäen oppilaat harjoittelevat syksyn mittaan usean viikon ajan, kunnes hallussa  on niin kehruuvalssi kuin kikapoo. Tanssien harjoitteluun liittyy olennaisesti myös tapakasvatus, on opeteltu etikettiä ja käytöstapoja, sitä miten tervehditään, niiataan ja kumarretaan. Sitä miten juhlissa käyttäydytään, miten otetaan muut vieraat huomioon ja mitä tuollaisiin juhliin osallistuessa pitää tietää. Tärkeää ihan koko loppuelämän kannalta. 

Juhlien nettisivuilla lukee, että koska kyseessä on päiväjuhla, riittää siisti pukeutuminen. Käytännössä lasten koulun tytöillä oli tylliä ja pitsiä, kiharoita ja kimallusta. Pojat juhlistivat tilaisuutta puvut päällä, rusetit kaulassa ja hiukset vahalla kuntoon laitettuina. Tämä oli myös meille se tapa, jolla juhlaan suhtauduttiin, ykköset ylle siis! Puku hankittiin hyvissä ajoin elokuussa, arvelin loppuvuodesta monen kaupan myyvän ei-oota. Lapsi onnistui olemaan täysin kahden koon välissä, joten Hennesin edullinen tummansininen puku kävi vielä ompelijan kautta. Juhlakengät Zarasta, valkoinen paita Lindexiltä ja rusetti omasta kaapista. Minä ajattelin, että edullisesti saatiin kundi moitteettomaan juhlakuntoon. 

Tämä kaikki on kuitenkin parin kuulemani kommentin ja lukemieni mielipiteiden mukaan liikaa. Tällaisia tapahtumia pidetään joidenkin mielestä oppilaita eriarvoistavina ja tarpeettomina. Näissä näkyy perheiden erilainen tulotaso ja mitä jos lapsi ei halua tanssia lainkaan? Onko silloin oikeus jäädä pois, vaikka sairastua sopivasti?

Olin ja olen yhä hämmästynyt. Hieno tilaisuus, jota minä olen odottanut yhtä lailla lapseni kanssa, onkin monelle jotain ihan muuta. Voin ymmärtää sen, että kaikki meistä eivät nauti isoista tilaisuuksista. Voin ymmärtää myös sen, että tulojen ollessa niukat jokainen ylimääräinen hankinta on liikaa. Sitä sen sijaan en voi ymmärtää, että tämä oma ennakkoluuloisuus ja negatiivinen suhtautuminen vaikuttaa lapsiin. En kerta kaikkiaan jaksa uskoa, että lapset pitävät tärkeimpänä sitä miten kallis mekko on hankittu, kuka on päässyt kampaajalle ja kuka hankkinut kengät kirpputorilta. Ehkä olen naiivi, en tiedä. Mutta miksi kaataa oma epäluulo ja negatiivisuus lapsen niskaan, sitä minä en voi enkä halua ymmärtää.

Marraskuun viimeisenä torstaina oli päivä, jota esikoisen luokassa oli suunniteltu pitkään. Yhden vanhemman hienosta oivalluksesta olimme buukanneet valokuvaajan kuvaamaan lapset aampäivällä juhlatamineissaan. Samalla saatiin ikuistettua koko luokka, jos vaikka koulukuvauksia ei Helsingissä tänä vuonna saada järjestettyä lainkaan. Mieheni oli aamupäivän mukana koululla kuvauksia järjestelemässä ja auttamassa kaikessa. Ennen puoltapäivää koitti lähtö Finlandia-talolle, jossa kättelyn, alkumaljan, pienten syömisten ja Ellinooran keikan jälkeen koitti vihdoin aika esitellä opittuja tansseja. Minä olin ollut syksyn mittaan vähän mukana järjestämässä iltajuhlaa, joka lasteni koulussa kuuluu juhlapäivään olennaisesti. Pienen hengähdystauon jälkeen kokoonnuimmekin perheiden, kummien ja mummien kanssa paikalliseen ravintolaan syömään illallista ja ihastelemaan tanssijoiden esiintymistä. Minä juonsin ja lopuksi vedettiin vielä pieni disco juhlijoille. Lapsia harmitti opettajan sairastuminen juuri juhlan aikaan, mutta järjestimme heille viikkoa myöhemmin pienen herkuttelu- ja muisteluhetken luokkaan videoiden ja valokuvien myötä. 

Perjantaiaamuna vedettiin uudelleen ykköset ylle, kun oli aika tanssia koululle. Ja tiedättekö, minä uskon tämän kokemuksen tuovan lapsille valtavasti hyvää kaikkeen tulevaan. Kokemus tuo varmuutta ja kun oppii ja opettelee lapsesta asti erilaisissa tilanteissa toimimista ja niihin pukeutumista, on vahvoilla myöhemmin. Olkoonkin, että ihan kaikki ei aina mene kuten äiti ajattelee. 

Minä nimittäin muistutin esikoista vielä edellisenä iltana siitä, että pormestaria kätellessä sanotaan päivää tai toivotetaan hyvää itsenäisyyspäivää. Luokka oli lopulta päätynyt kättelemään apulaispormestari Nasima Razmyaria, joka oli toivottanut juhlavieraat tervetulleiksi sanomalla mutkattomasti "terve". "Mä sitten vastasin samoin, että terve" ilmoitti lapsi. Soveltaminen kunniaan!