lauantai 30. toukokuuta 2015

Koulututustuja ja kevätjuhlalainen

Toissapäivänä elettiin jänniä aikoja. Olin saanut maailmanluokan räkätaudin riesakseni, esikoinen oli jännityksestä jäykkänä ja kouluun piti lähteä tutustumaan heti aamusta. Eipä siinä mitään, rauhoittelin lasta, yritin saada nenästäni vähemmän punaisen ja sitten matkaan. Kävelimme ensimmäistä kertaa tulevan koulumatkan ja tapasimme kaikki tutut lapset ja aikuiset koulun pihalla.



Ei siinä muuta tarvittu kuin opettajien tulo ulos pihalle luokkakylttien kanssa ja allekirjoittanut aloitti itkemisen. Vauva on kasvanut koululaiseksi, se on yhtä aikaa niin haikeaa ja niin mukavaa. Ex-vauva sen sijaan ei tiennyt haikeudesta mitään, vaan paineli kutsun saatuaan innolla jonoon, siitä luokan kanssa sisälle koulutaloon ja oman luokan ovensuuhun. Katselin, kun hän riisui ulkovaatteet naulakkoon suit sait ja meidän vanhempien mennesssä luokkatilaan perässä, löytyi eturivin pulpetista istumasta. 

Koulurakennus on kahdeksankymmentä vuotta vanha, juuri sellainen perinteinen isoine ikkunalautoineen ja vitriinissä olevine vanhoine aapisineen, kuin itse muistan lapsuudestani. Esikoisen luokalla on 25 lasta, luokkakoko on siis iso. Pojista lähes kaikki pelaavat samassa futisjengissä, joten oman eskarin tuttujen poikien lisäksi myös loput toisista kahdesta päiväkodista tulevat pojat ovat esikoiselle tuttuja tyyppejä jo ennalta. Erinomainen juttu! 

Sekä lapsi itse että minä saimme opettajasta oikein hyvän vaikutelman ja esikoisen jännitys on selvästi tämän tutustumiskäynnin jälkeen helpottanut. Kun aapisen maailmaan oli tutustuttu, tehty tehtäviä ja laulettu aakkoslaulua, tapasimme taas pihalla. Sieltä se iloisena tuli rappuset alas tietovihkonen kädessään ja näytti siltä kuin olisi ollut koululainen jo aina. Minä kävin tuona aikana rehtorin infoa kuuntelemassa ja muihin vanhempiin tutustumassa. Vanhempien yhteinen fbook-ryhmä on jo perustettu.


Iltapäivällä oli kuopuksen kevätjuhlan vuoro. Hän oli niin tyylikäs raitapaidassaan, turkooseissa slimmeissä housuissa sekä mustissa juhlakengissä. Saimme ensin kuulla vartin verran lauluja ja loruja ja mahtuipa väliin myös yksi pikainen vessassa käynti ihmeteltyäni aikani miksi lapseni on niin jäykän ja poissaolevan näköinen rivissä seisoessaan. Lopuksi annoimme hoitajille meidän perheen lahjat. Päädyimme tänä vuonna ostamaan kaikille kolmelle lahjakortit hierontaan, ajattelimme miehen kanssa nimittäin ostaa jotain oikein tarpeellista ja ihanaa ja tämä täytti molemmat toiveet. Kuopus rakastaa ryhmäänsä ja hoitajiaan ja me todella miehen kanssa arvostamme sitä työtä, mitä he suurten ryhmäkokojen ja tiukkojen resurssien puitteissa tekevät. On kullanarvoista, kun voi jättää lapsensa aamulla hoitoon huolettomin mielin. 



Lopuksi vielä yhteiseen pihajuhlaan syömään makkaraa ja jäätelöä ja sitten oli kevätjuhlat tältä vuodelta taputeltuina. Vielä pitäisi jaksaa kolme viikkoa ennen kuin alkaa pitkä, koulun alkuun saakka jatkuva loma. Sitä ennen kiskomme jälleen juhlavaatteet ylle ja lähdemme juhlistamaan ensin suvun uutta ylioppilasta ja sen jälkeen ystävän valmistujaisia. Olen itse vielä vähän toipilaana angiinasta ja poskiontelontulehduksesta, mutta eiköhän se tästä, kun rauhallisesti otan. Antibioottikuurikin loppuu tänään ja huomenna on aikaa vielä levätä koko päivä ennen uutta viikkoa.


perjantai 29. toukokuuta 2015

Kesälukemiset

Jatketaan kirjateemalla. Olen jo monta kesää peräkkäin keskittänyt loma-ajan lukemiseni aina yhden kirjailijan tuotantoon tai teossarjaan. Se on tuntunut sopivalta ja kivalta, sillä juuri lomalla on aikaa uppoutua kirjoihin kunnolla. Nyt ollaankin vaikean päätöksen ääressä, eli mitä mitä sitä tänä kesänä sitten lukisi. 

Kun opiskelin kirjallisuustieteitä, sekä yleistä pääaineenani että kotimaista sivuaineena, tuli luettua kiitettävästi. Kirjatentti saattoi vaatia 32 teoksen lukemista ja opintoviikkoja siitä kertyi 2,5. Toistan, on tullut luettua. Ja samaan aikaan rakkain harrastukseni on aina ollut lukeminen. Kaikkien klassikoiden vastapainoksi olen monesti vapaalla lukenut vähän kevyempää tavaraa ja dekkareiden lisäksi viihde- ja kertomakirjallisuutta. Raija Oranen tai Kirsti Manninen osaavat kirjoittaa aivot narikkaan -teoksia oivallisesti.



Dekkarit ovat tietysti kesälukemisten vakiokamaa ja tuosssa hyllyssä odottelisivat uusintakierrosta esimerkiksi vastikään menehtyneiden P.D. Jamesin sekä Ruth Renedellin tuotannot. Ei siis enää uusia Adam Dalgliesheja tai Reg Wexfordeja, onneksi olen pikkuhiljaa keräillyt sarjan kaikki osat itselleni. Colin Dexterin Morset luin viimeksi varmaan kymmenen vuotta sitten, joten ne olisivat oivaa luettavaa myös. Ja Christiet nyt kestävät aina aikaa, joskin muistan osan mysteereistä liian hyvin ulkoa.  

Pakkasimme miehen kanssa lukuisia hyllymetrejä kirjoja kesäpaikkaan vietäväksi niin, että saisimme kirjoille kotona lisää tilaa ja uusiakin mahtumaan jonnekin. Kaikki tyttökirjat lähtevät nyt "maalle", näitäkin voisi kahlata nostalgian vuoksi muutaman uudelleen. Tiinat olivat Neiti Etsivien ohella suosikkejani. 




Kesäkotimme edelliset omistajat kysyivät saisivatko he jättää meille huonekalujen lisäksi myös joitakin kirjoja, ettei heidän tarvitsisi viedä kaikkea pois. Tietysti se meille sopi ja mielenkiinnolla odotan, että ehdin katsastaa mitä muistaakseni kahdeksasta kirjalaatikosta löytyykään. Myös kirjahyllyistä löytyy romaaneja meitä odottamassa, niin 3 etsivää -kirjoja pojille ja dekkareita minulle. Eikö se olisikin klassikko, lomanviettoa riippumatossa dekkaria lukien. Täytyy muistaa tämä silloin, kun mies huutaa auttamaan jossain uuden talon työssä. Että nyt ei ehdi, ollaan tärkeämpien asioiden äärellä.

Syystä tai toisesta kesälukemistoni on viime aikoina suuntautunut Laila Hirvisaaren suuntaan ja samaan taidetaan tänäkin kesänä päätyä. Ensin luin eräänä kesänä kaikki Sonja-kirjat ja viime kesänä Lappeenranta-sarjan. Imatra-sarja on vielä tuoreessa muistissa arvosteltuani sarjan osat sanomalehdelle, mutta ehkäpä tänä kesänä voisin siirtyä Kannakselle, Laatokalle tai Viipuriin. Osa teoksista löytynee äidin tai tädin hyllyistä ja loppujen saamisessa auttaa kirjasto. Nyt pitäisi ensin vain päättää mistä aloittaa!




keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kirjasyksy aikuisille

Pahoittelut pitkästä hiljaisuudesta, kuopuksen toiseen kertaan sairastama angiina siirtyi minuun ja sunnuntaista saakka olen nukkunut. Aikuista ei ole tehty kestämään neljänkymmenen asteen kuumetta, aivan kamala tauti. Nyt kuume on alkanut hellittää ja antibiootti ilmeisesti purra, mutta jatketaan vielä tällaisella valmiiksi kirjoittamallani postauksella. Täytyy nimittäin mennä takaisin vaakatasoon, kauaa ei jaksa pystyssä vielä olla.

Lastenkirjallisuuden tärpit syksylle on esitelty ja seuraavaksi siirrytään aikuisten kirjojen pariin. Tälläkin kertaa olen etsinyt kustantajilta sellaista luettavaa, mistä minä innostun ja minkä kuvittelisin innostavan myös muita tarttumaan kirjaan. Aloitetaan Otavasta.

Tua Harnon Oranssi maa kertoo päätöksestä, joka mullistaa elämän. Kolmekymppinen, raskaana oleva Sanna päättää muuttaa elämänsä, jättää kaiken ja suunnata Australiaan. Oudosta yhteisöstä löytyy niin rakkautta kuin vaikeita ratkaisuja, jotka vaikuttavat kohtalokkaalla tavalla Sannan elämään. 



Laura Lehtolan romaani Pelkääjän paikalla vie meidät tilanteeseen, jossa rakkaus ei lopu, vaikka elämä päättyisikin. Leskeksi jäänyt Aapo yrittää tässä riipaisevaksi ja lämpimän humoristiseksi kuvaillussa romaanissa jatkaa elämäänsä vaimonsa Annan kuoleman jälkeen ja selviytyä kaikista mahdollisista eteen tulevista asioista aina lapsen valokuvauksesta nettitreffeihin. Jollain tavalla kuvauksesta tulee mieleen Eve Hietamiehen teokset Yösyöttö ja Tarhapäivä, vaikka lähtöasetelma täysin sama ei olekaan. 


Kaj Korkea-Aho sijoittaa romaaninsa Paha kirja yliopistomaailmaan. Lehtori Mickel Backmanin opiskelija saa vihiä 1920-luvulla kadonneesta käsikirjoituksesta ja päättää jäljittää sen. Voivatko kauan sitten kadonneet runot vaikuttaa vielä nykyhetkeen ja mikä on kokoelman kirjoittajan, sittemmin rikoksen tehneen ja kadonneen kirjailijan mysteeri. 


Antti Holma tuntuu olevan esikoisromaaninsa Järjestäjä ja televisiotöidensä ansiosta tämän hetken ykköstyyppi. Toisessa romaanissaan Kauheimmat runot Holma tarttuu kotimaisen kansallisrunoutemme klassikoihin uudella tavalla ja esittelee meille neljä runoilijaa, Reino Leinon, Sirsi Sunnaksen, Karin Toisiks-Parasken sekä Edith Södermalmin. Lieneekö siihen syynsä, että näiden mestareiden tuotantoa ei ole tähän saakka runokokoelmista löydetty?


Virpi Hämeen-Anttila on niitä kirjailijoita, joiden teoksia luen ahkerasti olkoonkin, että hänen tuotantonsa taso vaihtelee melkoisesti erinomaisesta yhdentekevään. Nyt kirjailijalta ilmestyy seuraava osa Karl Axel Björkistä kertovassa jännityssarjassa. Käärmeitten kesä vie lukijan 1920-luvun Helsinkiin ja murhamysteerin pyörteisiin. Epäilemättä myös ensimmäisen osan lopussa avoimiksi jääneet kohdat saavat lisäselityksiä. 




Seuraavaksi siirrytään WSOY:n syksyn tarjontaan. Katja Kettu, jonka erinomainen romaani Kätilö on nyt tulossa elokuvaksi syksyllä, on kirjoittanut uuden teoksen Yöperhonen. Tässä sisusta ja selviytymisestä kertovassa romaanissa ollaan jälleen Lapin maisemissa, kun raskaana oleva valkokenraalin tytär Irga hiihtää takaa-ajajiaan pakoon Neuvostoliiton puolelle ja päätyy uuteen elämään marikansan pariin. 1930-luvulta liikutaan nykyhetken Venäjälle, jossa suomalainen Verna etsii isäänsä, juuriaan ja menneisyyttään valehtelun, petoksen ja hiljaisuuden keskeltä.



Myös Anja Snellman on kirjoittanut uuden romaanin Antautuminen, jonka kuvauksen mukaan voi kirjoittaa vain kerran. "Se on heräämisen tarina, kotiinpaluun kirja" kuusikymppisen kirjailijan minäkertojan kuvaamana. Snellmannin kauan sitten julkaistu Ihon aika on yksi mieleenpainuvimmista teoksista kirjailijalta ja sen jälkeen olen lukenut hänen tuotantoaan uskollisesti.



Tammi puolestaan julkaisee kestosuosikki Leena Lehtolaiselta kolmannentoista Maria Kallio -dekkarin Surunpotku. Tällä kertaa selvitetään jalokiviryöstöä ja päädytään rahapelien ja rahanpesun keskelle. Epäilemättä myös päähenkilön omassa elämässä sattuu ja tapahtuu. 



Syystä tai toisesta kaikki esille nostamani teokset ovat olleet kotimaista tuotantoa. Tähän päätteeksi sopii siis hyvin Gummeruksen syksyn uutuus, Harper Leen teos Kaikki taivaan linnut. Tämä käsikirjoitus on kirjoitettu ennen maailmanlaajuisen menestysromaanin Kuin surmaisi satakielen julkaisua, mutta se sijoittuu kronologisesti kyseisen romaanin jälkeen ja jatkaa Scoutin tarinaa. Tämä matkustaa isänsä luo vanhaan kotikaupunkiinsa ja kohtaa kaiken sen, minkä kerran jätti taakseen, olivat ne sitten henkilökohtaisia tai poliittisia kysymyksiä. 



torstai 21. toukokuuta 2015

Kesäkodin faktat tiskiin

Aikaisemmin olen kirjoittanut siitä millainen prosessi kesäpaikan löytyminen oli ja sen jälkeen siitä päivästä, kun kirjoitimme kauppakirjat ja saimme talon omaksemme. Olette myös nähneet muutamia kuvia ja tiedätte suunnilleen mistä on kysymys. Nyt ajattelin kertoa talosta tarkemmin.

Kyseessä on vanha pientila, jonka rakennusvuodeksi mainitaan 1944. Kukaan ei kuitenkaan tiedä onko silloin tehty talon alkuperäinen osa, eli vasemmalla näkyvä kuisti, keittiö ja kamari, vai loppulaajennus. Itse luulin jatkuvasti, että talon on alkujaan ollut tuollainen rintamamiestalon tyylinen ja että vasen sivukuisti on tehty myöhemmin. Asia olikin toisin päin ja talo on tosiaan ollut kahden huoneen ja ullakon pieni mökki. Laajennus on tehty oivallisesti, täytyy sanoa. 



Talo tontteineen sijaitsee kaava-alueen ulkopuolella, mikä mahdollistaa meille tulevaisuudessa esimerkiksi uima-allashuoneen tai vierasmökin rakentamisen hyvin vapaasti. Tonttia löytyy reilut 4000 neliötä, riittävästi tulevaan rakentamiseen tai poikien pallopeleihin, mutta riittävän vähän nurmikon leikkuuta ajatellen. Punainen rakennus on puuvaja/verstas, josta löytyy polttopuita valtavat määrät meille valmiiksi käytettäviksi. 



Omenapuun takana näkyy vasta uusittu puusauna, joka tulee toimimaan peseytymispaikkanamme varmasti vielä pitkään. Saunan takana avautuu peltomaisema, toisella puolella tonttia on pienen metsikön takana toinen tila. Palvelut ovat lähellä, uimarantaan on nelisen kilometriä ja kaiken tarvittavan saa keskustasta. Lisäksi on mainittava ympäristön kulttuuritarjonta kesäisin, sitä riittää!


Talossa on asuinneliöitä tällä hetkellä 125 ja kokonaispinta-ala on 155 neliötä. Alakerrasta löytyy keittiön ja kamarin lisäksi olohuone sekä aulatila ja wc. Portaat johtavat yläkerran pieneen aulaan, josta pääsee vintille ja parvekkeelle sekä kahteen makuuhuoneeseen. Yläkerran huoneet ovat alakertaa matalampia ja koko tilaa ei ole käytetty hyödyksi. Tuolla sängyn takana olisi vielä matalaa vinttitilaa, jonka voisi ottaa käyttöön. 




Talossa on paljon kaunista alkuperäistä. Löytyy niin valkoisia peiliovia kuin 50-lukulaisia puuovia. Alkuperäiset ikkunat pitää jossain vaiheessa kunnostuttaa, mutta pyrimme ehdottomasti säilyttämään ne. Ikkunanpuitteet ovat osin sisällä valkoiset ja osin ruskeat samaten kuin portaissa kulkeva puolipaneeli. Haluaisin säilyttää tämän tyylin, sillä se sopii saumattomasti myös talon ulkoverhoiluun. Puuta on paljon, se ilahduttaa. 





Talossa on tehty viimeksi sisäremonttia arviolta joskus 70-luvulla. Edelliset omistajat ovat keskittyneet ulkotilojen remontointiin, mikä tietysti on meille erittäin hyvä asia. Talossa on tehty muun muassa ulkomaalaus, katto piippuineen ja putket vastikään niin, ettei meidän tarvitse asiasta huolehtia. Voimme keskittyä tässä vaiheessa sisätiloihin. 

Talo on ehtaa retroa, jonka alla vintage piilottelee. Jokaisessa huoneessa on erilainen muovimatto ja tapetteja useita kerroksia. Tapetin vaihtoehtona on puujäljitelmäpaneeli. Olohuoneen katto on styroksia. Keittiön tyylin näette alla. Olemme jo aloittaneet remppahommat repimällä muovimattoja pois ja tapetteja pahveineen alas seiniltä, ne repsottivat siihen malliin, että ei ollut vaihtoehtoja. Huomenna lähdemme miehen kanssa pariksi päiväksi talolle ja pyrimme saamaan mahdollisimman paljon purkuhommia eteenpäin sen lisäksi, että viemme huonekalut täältä sinne ja tapaamme remonttimiehiä. Sen jälkeen ollaan viisampia jatkon osalta.




Seuraavaksi sitten suunnittelemiemme muutosten pariin omassa postauksessaan. 

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Esimerkki täydellisestä kevätjuhlasta

Esikoisen kevätjuhlia vietettiin eilen. Olen yhä hymy huulilla siitä miten hienot juhlat lapset opettajiensa kanssa olivat saaneet aikaan ja miten paljon aikaa, vaivaa ja panostusta hommaan oli laitettu. Täydellinen esimerkki koko kuluneesta esikouluvuodesta, johon en voisi olla tyytyväisempi. Esikoinen sai hienot eväät lähteä koulutielle.



Meillä oli hieman huolta kuopuksen jaksamisesta juhlassa, sillä hän oli jälleen kovassa kuumeessa. Onneksi tarkkaan ajoitettu särkylääke vei kuumeelta pahimman terän pois ja sai lapsen jaksamaan juhlan lävitse. Enempää ei tarvittukaan, että saimme molemmille paremmat vaatteet kotipäivän jäljiltä päälle ja olimme valmiina miehen tullessa meitä hakemaan.






Hymystä huolimatta silmistä näkyy, että kipeitä ollaan.


Ja juhlijaa jännittää, ei paljon hymyä etukäteen irronnut.


Juhlan aluksi lapset tulivat sisään Finlandian soidessa ja kuvitteellisia soittimia soittaen. Esikoisen valinta oli vetopasuuna, mielenkiintoista. Hiljalleen soittajat väsyivät, kunnes enää ne tunnollisimmat soittivat poikkihuilujaan. Nauratti, hyvin tulivat lasten luonteet esille. Seuraavaksi saimme kuulla lasten valinneen kaikkien vuoden aikana luettujen kirjojen joukosta viisi suosikkiaan ja näistä oli piirretty kuvia. Saimme kuvia nähtäväksemme samalla, kun toinen opettajista luki teoksista pätkiä. Joukossa oli ilahduttavasti klassikoita, kuten Ronja Ryövärintytär, Mio poikani Mio ja Mestaritontun seikkailut. Uudempaa ja epäilemättä tulevaa klassikkoainesta edusti sitten suursuosikki Puluboi

Kirjojen parista siirryttiin sirkukseen ja meille esiintyivät niin poikien hauska temppuryhmä kuin tyttöjen taitavat tasapainoilijat. Oli naruhyppelyä, hulavannetta ja siltakaatoja. Sirkuksen jälkeen alkoi lauluosuus ja välissä tanssittiin kansantanssia. Mies videoi esityksiä muistoksi ja minä kera kuopuksen taputimme ahkerasti. Myös koko vuoden pystyssä ollut poikien Harmonikkabändi 8, nimi luonnollisesti itse keksitty, esiintyi lempibiisillään "Minä soitan harmonikkaa" tyttöjen toimiessa solisteina. Kuvitelkaa asuihin lisäksi hattuja stetsonista pipon kautta väärinpäin olevan neljäntuulenlakkiin ja kaikille aurinkolasit kasvoille ja saatte vähän paremman kuvan yhtyeen esiintymiskostuumeista. Aivan mahtavaa!





Lohikäärme Puff sai allekirjoittaneen räpyttelemään silmiään vähän tiuhempaan tahtiin, vaikka esikoinen juhlan loputtua tivasikin miksen ollut itkenyt niin kuin kaikki muut. Ei tainnut vain huomata. Siinä se meidän pieni ihminsenalku, joka tutti suussa monta vuotta takaperin päiväkotiin asteli, nyt seisoi ja lauloi kuinka "lohikäärmeet lentää, mutta pojat varttuvat, leikin aika loppuu, työhön pojat tarttuvat". Vieläkin menee kylmät väreet, kun muistelen eilistä. Hän näytti aivan samalta kuin vauvana siinä seisoessaan, silmässä samanlainen tutkiva katse, suussa mietteliäs ilme ja nenännykerö pystyssä maailmaa tarkkaillen. Että vaikken ole sitä häistä kevätjuhliin vuolaasti itkevää tyyppiä, haikeilen sisimmässäni kovastikin. 



Eikä se itkettäminen siihen loppunut, sillä viimeistään vierailevan duon esittämä "Lainaa vain" oli varma homma ja yleisössä niistettiin ahkerasti. Eniten taisi itkeä opettaja, joka puhui lapsille ja lapsistamme niin kauniisti. Mikä onni on saada lapselleen ohjaajaksi aikuinen, joka kokee lapset voimavaraksi ja jonka kanssa vastavuoroinen yhteistyö toimii. Lopuksi lapset saivat todistukset ja ruusut ja tulihan se sieltä, niin kovasti toivomani Suvivirsi ja sen ensimmäinen säkeistö vielä kaiken päätteeksi. Ottamatta kantaa virren ympärillä keväisin vellovaan keskusteluun sen enempää totean, että minulle se on osa kulttuurista perintöä eikä assosioidu enää varsinaisesti uskonnolliseen kasvatukseen. Laulamisen rajoittaminen ensimmäiseen säkeistöön on toivottavasti hyvä kompromissi myös heille, jotka eivät minkäänlaisia virsiä päiväkotiin toivo.



Me olimme vanhempien kanssa jälleen laittaneet rahamme yhteen ja ostaneet yhteisen muistamisen. Tällä kertaa opettajat saivat kunnolliset lahjakortit kauneushoitolaan, jouluna samanlaiset Stockalle. Esikoinen ja kaverinsa kiikuttivat vielä kukkakimput opettajilleen ja minä päädyin sanomaan muutaman sanan siitä miten hieno vuosi on ollut, miten upeat eväät lapset ovat opettajiltaan saaneet tulevaisuuteen ja miten kiitollisia olemme kaikesta panostuksesta, jonka he ovat antaneet vuoden aikana. Erikoisesti kiitin kulttuurikasvatuksesta, kun ipanat on viety museoihin, Musiikkitalon konsertteihin ja kirjallisuutta tehty tutuksi. 

Tästä alkaa uusi aika meidän kaikkien elämässä. Sen kunniaksi esikoinen ilmoitti eilen ettei halua lähteä kanssamme ruokakauppaan, vaan jää mieluummin kotiin. Niin se sitten jäi ja kun tultiin kaupasta takaisin, oli kaikki kuulemma mennyt hyvin, tietysti. Niin, tietysti. Mitäpä muutakaan.



"Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain."



maanantai 18. toukokuuta 2015

Ekaluokkalaisen puhelin

Esikoisen elokuinen koulunaloitus saa aikaan kaikenlaisia tarpeita. Yksi kouluunlähtijälle hankittavia asioita on luonnollisesti oma puhelin. 

Olin ajatellut lähteä lapsen kanssa puhelinostoksille kevätjuhlien jälkeen, mutta sitten läppärini tilttasi ja tie vei Giganttiin viemään rakkinetta huoltoon. Päätimme miehen kanssa, että kun siellä kerran ollaan, niin ostetaan se puhelin samalla kertaa. Olin jo aiemmin kysellyt ystäviltä ja tuttavilta suosituksia nimenomaan ekaluokkalaiselle hankittavaan ensimmäiseen puhelimeen.


Me vertailimme Samsung Galaxyn ja Microsoft Lumian välillä ja valinta osui jälkimmäiseen ihan siitä syystä, että käytettyään meidän puhelimiamme käyttöliittymä ja toiminnot ovat jo lapselle tuttuja. Puhelin on Lumia 435, hintaa sillä oli 69 euroa ja kuoret valitsi lapsi itse. Liittymäksi otimme Dna Älyn, joka maksaa 5,90 euroa kuussa. Ja kaikilla mahdollisilla estoilla tietysti, tässä vaiheessa lapsi kun ei tarvitse puhelinta kuin turvaksi ja kaikenlainen viihdekäyttö on turhaa. 


Ja että hän on ylpeä puhelimestaan! Kävimme hänen kanssaan läpi puhelinkäyttäytymistä ja sitä milloin soitetaan, kenelle soitetaan ja miten ja milloin tekstataan. Otimme kuvat lapsen läheisistä ja liitimme ne yhdessä nimen ja numeron kanssa puhelinluetteloon, näin ipana näkee helposti sen keneen haluaa olla yhteydessä. Käytännössä osoitekirja käsittää isänsä, minut, isovanhemmat, kummit ja tädin sekä tällä hetkellä myös ensimmäiset kännykälliset kaverit. Olemme painottaneet, että puhelimesta pitää sitten huolehtia, nähtäväksi jää milloin se katoaa ensimmäisen kerran.


Olipa muuten hauskaa saada tekstari lapselta ensimmäistä kertaa. Olkoonkin, että siinä luki lyhyesti ja ytimekkäästi "banana". 




sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Pitkät vapaat

Ihan kuin olisi pidemmälläkin lomalla ollut, kun torstaista saakka ollaan vietetty vapaata töistä ja päiväkodista. Toukokuussa on ollut ilahduttavasti näitä pitkiä viikonloppuja, tämä ja vappuviikonloppu nyt ensimmäisinä. Itse asiassa myös ensi viikko on meillä nelipäiväinen, sillä poikien päiväkoti on perjantaina kiinni. 

Torstaina lähdettiin kesäpaikkaan kera poikien ja siskoni. Muutama tunti tehokasta työntekoa ja lisää kaunista lautalattiaa ja hirsiseiniä paljastettuina, mukana myös vanhat oven- ja ikkunanpaikka sekä kakluunin entinen sijainti. Erityisesti kuopus oli ahkera kantamaan purkujätettä pois ja kiskomaan nauloja laudoista. Kotimatkalla korkattiin tötteröjätskikausi!




Lauantaina mies lähti appiukkonsa ja siskon miehen kanssa pelaamaan golfia ja me poikien kanssa käytiin kaupassa ja ulkoilemassa. Lauantaina oli sitten Ikea-retki edessä ja ensimmäistä kertaa kuopus pääsi esikoisen kaveriksi lapsiparkkiin meidän kerätessä pursuilevan kärryllisen tavaraa tunnissa. Parkissa oli ollut maailman hauskinta ja minä kiitän mielessäni Ingvar Kampradia Ikean perustamisesta. Mistä muualta me oltaisiin saatu yöpymis- ja ruoanlaittovarustus alusta asti muutamalla satasella. 


Tänään heräsimme kauniiseen auringonpaisteeseen ja lähdimme päiväkävelylle uimarannalle. Pojat leikkivät, me miehen kanssa istuimme kahviossa ja puhuin isoäidin kanssa pitkän puhelun. 




Kysyin haluaako kuopus korvapuustin vai croissantin. Hän halusi molemmat, tietysti! 


Nyt on aika valmistautua tulevaan viikkoon, laittaa vaatteet aamuksi valmiiksi ja eväät huomiselle jääkaappiin. Tänään mietin, että kesäloma on oikeasti ihan lähellä ja viikot tuntuvat kuluvan hirveän nopeasti. Ensi viikolla on muun muassa eskarin kevätjuhla ja viikonlopuksi menemme miehen kanssa kesäpaikalle. Seuraavalla viikolla juhlitaan kuopuksen kevätjuhlaa ja viikonloppuna uusia ylioppilaita ja valmistuvia. Sitten ollaan jo kesäkuussa ja ennen juhannusta on edessä vielä synttärijuhlia, reissu Tukholmaan ja isoäitiä moikkaamaan. Kun koivutkin ovat jo keväänvihreässä lehdessä, on juhannus täällä ennen kuin ehditään huomatakaan ja siitä alkaa kesälomakausi. Aika kivaa!