Kohta kutsuu Kööpenhamina

Tajusin vastikään kalenteria selaillessani, että syyslomaan on aikaa enää kaksi kokonaista viikkoa. Kysyn taas kerran mihin tämä aika oikein kuluu, vastahan me aloitimme koulun tältä lukuvuodelta. Oli siis korkea aika alkaa miettiä syysloman tekemisiä.

Syysloman alkaessa lennähdämme heti perjantai-iltana koko perhe Kööpenhaminaan pitkäksi viikonlopuksi. Olemme perillä maanantai-iltaan saakka, joten monenlaista toivottavasti ehdimme tehdä. Ja vaikka lennot olikin ostettu jo aikaa sitten, oli hotellivalinta vielä pahasti vaiheessa. Niinpä aktivoiduin tuon ajankulun tajuttuani ja lähdin selailemaan varaussivustoilta meille sopivaa majapaikkaa.

Heti ensimmäiseksi huomasin Kööpenhaminan todella olevan kallis kaupunki. Tuntui mahdottomalta löytää perheelle sopivaa hyvälaatuista majoitusta keskeiseltä sijainnilta edullisemmin kuin lähes 300 eurolla per yö. Minä en kuitenkaan ole innostunut maksamaan kaupunkilomilla hotellista turhan paljon. Toki toivon hotellin olevan hyvä ja siisti, mutta ihan perustaso kelpaa, sen verran vähän siellä tulee aikaa vietettyä. Pari kertaa luulin jo löytäneeni sopivan, mutta Tripadvisorin käyttäjäkommentit osoittautuivat taas kullanarvoisiksi. Kun lukuisat käyttäjät raportoivat kylppärin olevan homeessa tai saat tietää hotellin sijaitsevan strippiklubin naapurissa, oli paras jatkaa etsintää.

Päädyimme lopulta varaamaan majoituksen ihan läheltä Rautatieasemaa ja Tivolia. The Square vaikuttaisi olevan ihan siisti hotelli ja lasten kanssa matkustaessa sijainti on enemmän kuin mainio. Pääsemme kentältä junalla ihan hotellin kulmille ja samaten ykköskohteemme Tivoli on parinsadan metrin päässä. Hotellin sijainti Rådhuspladsenilla tuo myös koko keskustan aivan oven eteen ja esimerkiksi ostoskatu Ströget lähtee aivan vierestä. 

Hotelli on ulkoapäin tuollainen ankea neukkukuutio, mutta huoneet vaikuttavat toimivilta. Parisänky ja vuodesohva -kokonaisuus on todettu meidän perheellemme toimivaksi, sillä harvoin meillä lomilla mennään eri aikaan nukkumaan. Me vanhemmat emme tarvitse omaa tilaa illan oleskeluun, hengailemme kaikki yhdessä poikien ollessa jo näin isoja. Tähän hotelliin löytyi lopulta kilpailukykyinen hinta aamiaisineen hotellin omilta nettisivuilta. Pari klikkausta ja hotelli oli varattu. Vähän jäin kaipaamaan sellaista tunnelmallista putiikkihotellia vanhassa talossa, mutta tällä kertaa mentiin hinta ja lasten matkanteon helppous edellä.

Olen tähän mennessä miettinyt matkaa hirveän vähän, mutta hotellin varaaminen sai aikaan innon miettiä matkaohjelmaa tarkemmin. Perjantaina olemme perillä sen verran myöhään, että olettaisin meidän vain etsivän sopivan ruokapaikan, siinä se. Lauantaina lähdetään tärkeimpään käyntikohteeseemme, eli Tivoliin, joka juuri tuolloin on vielä auki. Pojat pääsevät laitteisiin, minä nautin tunnelmasta. Lauantaina olisi kiva tehdä myös jotain muuta, ehkäpä vain kävellä ympäriinsä ja katsella kaupunkia. Sunnuntaina ajattelin, että menisimme julkista liikennettä käyttäen katsomaan miltä Pieni Merenneito -patsas näyttää ja valuisimme sieltä takaisinpäin katsastaen matkalla esimerkiksi Nyhavnin, Amalienborgin linnan tai muita nähtävyyksiä. Ja ostoksia, niitä täytyy toki tehdä. Ainakin legoja pojille.

Vielä täytyy miettiä ravintolavaraukset kuntoon, jos niitä tahdomme tehdä, mutta muutoin ei tarvitse kuin odottaa lähtöä!

Perhekuvaukseen valmistautumista

Syksy on täällä. Lempivuodenaikani pistää parastaan, valo on kaunis niin kauan kuin sitä riittää ja ilma tuoksuu raikkaalta ja syksyiseltä. Mikä siis olisi parempi aika asettua jälleen kameran eteen koko perhe ja napsia meistä muutamia uusia kuvia.  

Täältä voit lukea lisää siitä kuinka perheemme on asettunut kameran eteen ahkerasti tasaisin väliajoin. Jo viime kerralla koko perheen kuvauksessa aika tarkkaan kaksi vuotta sitten ajattelin, että seuraavaksi toteutetaan homma kuopuksen aloitettua koulun. Yllättäen se aika onkin nyt. 

Viime päivinä mielessä on pyörinyt lähinnä vaatetusjuttuja. Se sama ongelma kuin aina, eli mitä ihmettä sitä laittaisi päälle koko porukalle. Ja koska perheen miesväkeä ei suuremmin asia kiinnosta eikä heillä siitä siksi vahvoja mielipiteitä ole, on homma jäänyt niin sanoakseni omille harteilleni. Mutta mikäs siinä. Eipähän kukaan ole vaatimassa Pokemon-printtipaitaa tai kulahtaneimpia pihalenkkareita kuvaan. Ihan ensimmäiseksi sain valittua kengät. Kolme tyyppiä sujauttakoon jalkaansa Converset, minä laitan siniset ballerinat.

Meidät kuvaa jälleen Lumo Photographyn supertaitava ystävämme Sonia. Juttelimme hieman värimaailmasta ja pohdimme, että viimeksi oli sinisen ja harmaan sävyjä, mitä tällä kertaa. Näyttää siltä, että aika lailla niitä samoja, koska niistä tämä meidän porukan vaatekaappi nyt vain näyttää koostuvan. Toisaalta kuvassa pitää olla juuri niissä vaatteissa mitkä omilta tuntuvat. Aivan samalla tavalla kuin en pidä vastasyntyneiden asettelusta kuviin, trendi joka tällä hetkellä on ollut jo monta vuotta pinnalla, en myöskään halua asustaa tai pukea meitä muutoin kuin luonnollisesti. Ei mitään sellaista mitä emme arkena muutoin käyttäisi. Vähän aikaa hourin haluavani kuvaan ilmapalloja, mutta pääsin yli.

Kenkien jälkeen sain katsottua kundeille tummansiniset farkut valmiiksi. Seuraava askel oli neuletakkien etsiminen, esikoiselle vaaleansininen Little Marc Jacobsin ihana pehmeä neule ja kuopukselle tummansinistä Pomp de Luxia. Neuletakkien alle tulevien paitojen osalta tuli tenkkapoo, kun kummallekaan ei oikein tuntunut löytyvän sopivia. Päätin kuitenkin, että tämän vuoksi en ostoksille lähde. Tuo kuopukselle lopulta kaivamani vaaleanvihertävä pikee tuntuisi toimivan ihan kivasti neuleen ja farkkujen kanssa ja esikoiselle on ehdolla muutama t-paita vihertävän ja harmaan sävyissä. 

Kävin myös miehen vaatekaapilla kurkkimassa miltä hänen neulepinonsa näyttää. Ylimmäinen sininen neule taisi olla kaksi vuotta sitten päällä, joten ehkä nyt olisi tuon vihertävän vuoro, sopisi sitten vähän kundien vaatetukseenkin. Sopivasti, mutta ei liikaa. Harmaa ja vaaleansininen toimivat farkkujen kanssa varmasti myös.

Ai mitä minä itse laitan päälle? Ei kuulkaa minkäänlaista aavistusta. Epäilen lauantai-illan kuluvan paniikkiratkaisuja miettien ja lopulta kiskaisen jonkun kietaisumekkosen hätäpäissäni ylle. Niin se aina menee. Toisaalta ei tässä ihan alkutekijöissä olla, kun kengät on jo selvillä. Pitää enää muistaa noutaa ne suutarilta.

Kirjavinkit V

Viidennet kirjavinkit tälle vuodelle ovat yhtä dekkaripainotteiset kuin edellisetkin editiot. Tästä huomaa selvästi kuinka itselleni lukeminen työmielessä eroaa selvästi vapaa-ajan lukemisesta. Kun luen rentoutuakseni ja harrastuksenani, valitsen mielelläni erilaisia jännäreitä. Niiden lisäksi viime aikoina luettujen teosten joukkoon kuuluu kuitenkin myös kolme kotimaista uutuutta, Anni Kytömäen Kivitasku, Heidi Köngäksen Sandra ja Laura Lehtolan Takapenkki. Kaikista näistä enemmän omissa kirjoituksissaan myöhemmin. 

Ninni Schulman on ruotsalainen dekkaristi, jonka nyt suomennetty teos Tyttö lumisateessa aloittaa journalisti Magdalena Hanssonista kertovan sarjan. Kirjan alussa Magdalena on muuttanut avioeron jälkeen takaisin kotikaupunkiinsa yhdessä lapsensa kanssa ja palannut työskentelemään paikallislehden toimituksessa. Uudenvuodenyönä katoaa kuusitoistavuotias tyttö ja Magdalena ryhtyy tutkimaan tapausta tiiviissä yhteistyössä paikallisen poliisin kanssa. Pikkukaupungissa kaikki tuntevat paitsi toisensa myös toistensa menneisyyden, eli luvassa on rikoksen selvittelyn lisäksi ihmissuhdekiemuroita ja Värmlannin kuvausta. Kelvollinen kirja, voisin lukea näitä lisääkin sopivan tilaisuuden tullen. 

Eppu Nuotion Myrkkykeiso on dekkari sieltä kevyemmästä päästä. Ellen Lähde on eläkkeelle jäänyt kartanpiirtäjä, joka sotkeutuu tuttavapiirinsä ja vapaaehtoistyönsä kautta katoamistapauksen selvittelyyn. Minulle Nuotion kirjasta tuli heti lukiessa mieleen Outi Pakkasen kevyehköt Helsinki-dekkarit, tässä on paljon samaa. Ellen Lähteestä varmasti kuullaan vielä seuraavissa kirjoissa. 

Jussi Adler-Olsenin Osasto Q on jo ilmiö pohjoismaalaisessa jännityskirjallisuudessa ja uusin teos Selfies erinomainen lisäys sarjaan. Tällä kertaa poliisitalon kellarissa toimistoaan pitävien Carlin, Assadin ja Gordonin pöydälle ilmestyvät jutut tuntuvat kummallisella tavalla kytkeytyvän toisiinsa, oli kyseessä sitten nuoriin naisiin kohdistuva yliajojen sarja, yökerhon ryöstö tai kaksi samassa puistossa vuosikymmenen välein tapahtunutta murhaa. Lukija pääsee myös lähemmäs osaston sihteerin Rosen menneisyyttä, kun lankoja hänen osaltaan solmitaan yhteen ja syitä parissa viime kirjassa esillä olleeseen romahdukseen selvitellään. Selfies on selvästi sarjan osa eikä toimi yhtä hyvin itsenäisenä teoksena kuin joku toinen sarjan kirja ehkä toimisi. Se on myös julma, raaka ja inhorealistinen. Se saa lukijan ajoittain todella surulliseksi eikä päästä helpolla. Lukemisen arvoinen? Sarjan faneille aivan ehdottomasti.

Tämän hetken trendi jännityskirjallisuudessa on aivan ehdottomasti epäluotettavan kertojan ongelma. Ensin tuli Paula Hawkins ja Nainen junassa, sitten Shari Lapenan Hyvä naapuri, seuraavaksi Clare Mackintoshin Annoin hänen mennä ja nyt on Ruth Waren ja Synkän metsän siimeksessä -teoksen vuoro, tavallaan. 

Nora herää sairaalassa, hän on loukkaantunut ja menettänyt osittain muistinsa. Hän on ollut lapsuudenystävänsä polttareissa syrjäisellä metsämökillä, mutta miksi häntä kuulustellaan ja missä muut seurueen jäsenet ovat? Synkän metsän siimeksessä on aivot narikkaan -lukemisena kyllä vetävä ja luin itse teoksen yhden sunnuntain aikana. Samaan aikaan odotin koko ajan jotain sellaista käännettä, jota valitettavasti ei tullut. Ei nimittäin ole varsinaisesti eduksi kirjailijalle, jos lukija puolessavälissä romaania jo tietää mistä on kyse ja mitä tuleman pitää. 

Tess Gerritsenin suosikkikaksikko Jane Rizzoli ja Maura Isles ovat täällä taas uusimman teoksen Tappava salaisuus myötä. Tällä kertaa naiset metsästävät sarjamurhaajaa, joka jättää jälkeensä vihjeitä. Yksi henkilö voisi kertoa mistä oikein on kyse, mutta ei voi sitä henkensä kaupalla tehdä. Lähtöasetelma on toimiva, käänteitä riittää ja lopussa lukija on tyytyväinen. 

Erään taulun tarina

Kirjoitin jo Tampereelta kivasta sisustus- ja antiikkikaupasta löytämästäni torkkupeitosta, joka ei jäänyt ainoaksi ostokseksi. Samasta liikkeestä ostin myös kolme vanhaa printtiä sekä taulun. Seuraavassa kertomus siitä, millaista on olla hyvin nopealiikkeinen ja salamana päätökset tekevä ostaja ja mitä siitä sitten seuraa.

Huomasin ensimmäisenä liikkeen kauniit taulut ja ison kasan printtejä, joita selata. Niin siis tein mielessäni ajatus löytää sopivia kuvia kesäpaikan yläkertaa koristamaan. Ja löytyihän niitä, kaksi kuvaa pariisilaista muotia esittelevistä vanhoista kirjoista ja yksi painokuva samasta kaupungista. Ajattelin, että kullanväriset kehykset sopisivat näihin pariisilaisaiheisiin kauniisti ja ne pääsisivät tulevana kesänä meidän makuuhuoneemme seinälle kesäkodilla. Olin jo valinnut alla näkyvät kuvat ja kiikuttanut ne kassalle yhdessä torkkupeiton kanssa, kun huomasin vanhan kaapin takaseinustalla piilottelevan taulun. 

Olen heikkona vanhaan kaunokirjoitukseen, joten ostopäätös syntyi sekunneissa. Liikkeen omistaja kertoi tekstin olevan aitoa kirjoitusta 1800-luvulta, mutta minä en ole vieläkään ihan vakuuttunut olisiko asia todella niin. Yhtä kaikki, vilkaisin nopeasti kuvaa ja myös tämä esine pakattiin ostoskassiin. 

Kotona aloin sitten tutkia ostostani paremmin. Tuossahan on joku ukko sängyllä, nainen (ehkä vaimonsa) kumartuneena huolestuneena ja ehkä hieman odottavana miehen puoleen ja pieni tyttö antamassa suukkoa oletettavasti isoisälleen? Ja mitäs tuo vasemmalla oleva mies tekee, hän on nostanut toisen kätensä silmilleen ja painanut päänsä kumaraan. Alkaa näyttää erehdyttävästi siltä, että tässä tehdään nyt kuolemaa, mietin. Ja mitäs tuo teksti tuossa alla, näyttää olevan saksaa. "Isoisän suun kylmiltä huulilta kuului kyllä" tai jotain sinnepäin, kun tällä koulusaksallani tekstiä tavasin. Justiinsa.

Tässä vaiheessa voitte kuvitella mieheni reaktion, kun kerroin hänelle tarkemmin ostoksestamme. Mihin ajattelin tämän kuolinvuodeteoksen ripustaa, hän kysyi huvittuneena. 

Mikä kuolinvuode muka, kysyin. Tässä kuvassa on kovasti kylmettynyt isoisä, joka kuitenkin pienen lapsenlapsensa antaman suukon ansiosta sai voimaa taistella tautia vastaan ja muutaman viikon levon ja ahkeran Finrexinin juomisen jälkeen oli jälleen jaloillaan.

Problem solved!

Viikonloppu Tampereella

Tällä hetkellä niistän kotona kuumeessa ilman nukkumista suurempia viikonloppusuunnitelmia, joten tehdään kurkkaus viime viikonloppuun. Tuolloin vietettiin Bearded Villains -yhdistyksen kaksivuotisjuhlia ja me lähdimme koko perhe pienelle minilomalle Tampereelle.

Tampere on itselleni melkoisen tuntematon kaupunki, kotimaanmatkailu kun on jäänyt pahasti paitsioon. Päätimme mennä hotellivarauksen osalta hinta edellä ja yövyimme perjantaista sunnuntaihin Scandic City -hotellissa. Ei mikään ykkösvalinta, muistelin kaiholla edellisen kerran yöpymistämme hotelli Tammerin historiallisissa ja kauniissa puitteissa, mutta tällä mentiin. Lapsista hienointa oli huoneen keskellä ollut lipasto, jonka päällä oli kaksi televisiota. Molemmille majoituspuolille omansa!

Aamiaista syötiin värikkäästi sisustetulla sisäpihalla. Ei tälläkään kertaa tuoreita marjoja jogurttiin, ainoastaan hilloja, mutta gluteeniton leipä oli tuoretta ja hyvää. 

Perjantaina menimme syömään Mallashoviin ja tapaamaan jo paikalle tulleita tuttuja. Sen verran väsytti viikon jäljiltä, että lähdimme heti syötyämme viereisen Makuunin kautta hotellille ja olimme kymmenen jälkeen aikuisetkin unessa. Lauantaina aamupäivällä karkasin muutamaksi tunniksi ostoskierrokselle laihoin tuloksin. En löytänyt oikein mitään etsimääni putiikkia ja päädyin lopulta Stockalle. Ostin raidallisen kesämekon mentyäni katsomaan syysvaatteita ja hävitin ostoskassini myöhemmin saman päivän aikana. Hienosti meni. 

Treffasin perheemme miesväen sekä ystäväperheen lounaan merkeissä. Bistro Naapuri oli erinomainen lounastuttavuus, ihania mehuja, smoothieita ja salaatteja. Samassa tilassa majaileva sisustus- ja antiikkiliike tuli myös koluttua tehokkaasti läpi, joten aivan tyhjin käsin en joutunut poistumaan.

Seuraavaksi miehet lähtivät valokuvaukseen ja minä poikien kanssa tapaamaan tuttuja. Menimme hakemaan kummipoikamme äidin kampaajalta, nappasimme myös tutun kampaajan lapsineen mukaansa ja suuntasimme Lastenkulttuurikeskus Rullaan. Seitsemän lasta vauvasta kolmasluokkalaiseen takasi menoa ja meininkiä, mutta myös rauhallisia leikki- ja askarteluhetkiä. Tykkäsimme paikasta ja sieltä kerrottiin, että lokakuun puolivälissä heillä vaihtuu näyttely ja tilaan tulee taas jotain uutta. Mietimme jo miehen kanssa pitäisikö viedä pojat tuonne uudemman kerran sitten, kun menemme ensi kuun lopulla kaupunkiin katsomaan Catsia.

Seuraavaksi syötiin taas, tällä kertaa tanskalaistyylisiä voileipiä. Siitä jatkoimme suoraan illanviettopaikkaan, josta oli mahtavat näkymät kaupungille. Nämä BV-tapaamiset ovat siitä mukavia, että koko perhe lapset mukaanlukien on yleensä tervetullut mukaan. Näin mekin pääsemme yhdessä tulemaan eikä tarvitse miettiä lastenhoitokuvioita. Käytännössä muutoin mies menisi yksikseen ja me muut jäisimme kotiin. Nyt alkuillasta on aina mukava jutella ja viettää aikaa yhdessä ennen kuin keräämme lapset kokoon ja lähdemme pois aikuisten jaloista. Tällä kertaa sen aika koitti ennen yhdeksää. 

Sunnuntaina suuntasimme heti aamiaisen jälkeen kohti kotia ja totesimme, että kaikkien mielestä Tampere on kiva kaupunki. 

Hulluna Anno-mattoihin

Kaunis alkusyksyn valo innosti ottamaan kuvia olohuoneesta, etenkin kun tilan sisustuksessa on taas jotain uutta. Pahoittelen myös stailauksen puutetta, vaikka siistiä kuvissa onkin. Pleikkaohjaimet saivat kuvaa ottaessani olla siinä missä normaalistikin television alla majailevat ja pöydällä puolestaan odottavat esikoisen iltalukeminen yhdessä miehen kirjan kanssa. Tuuletinkin odottaa viemistään kellariin talven ajaksi. Tajusin vasta kuvia katsoessani, että ammattimainen blogikuvaaja olisi ehkä tehnyt noille jotain. No, minä en ole sellainen. Mutta siitä pidän kiinni, että joka ilta meillä siivotaan kaikki paikoilleen. Sitä ennen meillä ei todellakaan näytä tältä. 

Reissullamme Tampereelle törmäsin sattumalta ihanaan sisustus- ja antiikkiputiikkiin nimeltä Anna-Stiina ja kotiin lähti muun muassa tämä torkkupeitto. Edelliset olivatkin jo kulahtaneita, yhdessä lasten leikkien jäljiltä iso reikä ja toinen Zara Homesta ostettu nukkaantunut ihan pilalle. Ilmeisesti täyttä villaa olevat nukkaantuvat herkemmin, tätä en ostaessani tiennyt. Nyt on kuitenkin kaksi vilttiä lämmittämässä talven varalle, tämä uusi sekä kuvassa allaan näkyvä valkoinen puuvillainen palmikkopeitto.

Olohuoneen tärkein uusi juttu näkyy kuitenkin tässä. Olen ollut Anno-sarjan villamattojen fani siitä saakka, kun Kodin Ykkönen ne ensimmäisen kerran mallistossaan esitteli vuosia takaperin. Ostin aikanaan ensin yhden harmaavalkoisen ja toisen mustavalkoisen maton ja niitä on meillä kierrätetty lastenhuoneesta keittiöön ja taas meidän makuuhuoneeseemme. 

Näiden mattojen hienous on minun mielestäni niiden ajattomuudessa. Ne ovat yhtä aikaa klassisia ja hillittyjä, mutta värivalinnoista riippuen myös särmikkäitä ja vahvoja lisäyksiä sisustukseen. Lisäksi ne sopivat huoneeseen kuin huoneeseen. Niinpä en paljoa aikaillut, kun tämä harmaasävyinen matto tuli myyntiin paikalliselle Fbook-kirppikselle. Tällainen samanlainen matto majailee tällä hetkellä kesäpaikkamme vierashuoneessa ja nyt sain samanlaisen myös meille kotiin. Olohuoneessa tähän saakka olleeseen paksuun karvalankamattoon verrattuna tämä tuo kevyemmän ja ilmavamman fiiliksen koko tilaan.

Tämän maton ostin aikanaan kuopuksen huoneeseen. Nyt se on löytänyt paikkansa keittiöstä, ainakin toistaiseksi. 

Muistelin Anno-mattoja olleen myynnissä kolmessa värissä, mustana, harmaana ja keltaisena. Niinpä olin iloisesti yllättynyt myyjän näytettyä myös tämän mintunvihreän version, meille myös se kiitos! Laitoin maton näin ensialkuun tuohon meidän makuuhuoneeseemme, katsotaan myöhemmin miten nämä kenties vaihtavat paikkojaan. Tämä on selvästi hempeämpi tapaus, mutta ihana sävy. Tykkään kovasti. Keltainen sen sijaan ei koskaan ole ollut minun värini, niitä meiltä ei löydy. 

Tällaiset kierrätyslöydöt ovat kyllä parhaita. Uutta ilmettä kotiin pikkurahalla ja jatkokäyttöä hyväkuntoiselle tavaralle. 

Esmara by Heidi Klum - eli vaateostoksilla Lidlissä

Tänään Lidleissä ympäri Suomen on todennäköisesti käynyt melkoinen kuhina. Kovasti mainostettu Esmara by Heidi Klum -vaatemallisto tuli myyntiin liikkeiden avatessa aamulla ovensa ja odotettavissa oli jopa ryysistä. Vietyäni kuopuksen kouluun kurvasin minäkin muiden mukana katsomaan millaisia nämä ihmevaatteet oikein ovat.

Kävin mielessäni pientä kamppailua siitä menisinkö paikalle lainkaan ja ennen muuta ostaisinko näitä vaatteita. Mitkä ovat valmistusolosuhteet, kun vaatteita myydään vähän liiankin edullisesti. Eettisesti kestäviä nämä eivät taatusti ole, pahoin pelkään. Samaan aikaan ostan kuitenkin vaatteita myös muista ketjuliikkeistä, joten sinällään en tähän astikaan ole ollut mikään esimerkillinen kuluttaja. En tullut pohdinnoissani hullua hurskaammaksi, joten lähdin paikan päälle.

Eniten minua kiinnosti leopardikuvioinen mekko, mutta sitä ei omassa koossani yhdeksän jälkeen enää ollut saatavilla, liekö ollutkaan valikoimissa. Sen sijaan tulin kotiin mukanani kaksi neulepaitaa, huppari ja takki. Sitten soviteltiin. 

Nämä neulepaidat ovat sataprosenttista puuvillaa. Ostin kaksi, toisen vaalean kaurapuuron värisenä ja toisen tummansinisenä. Molemmat ovat kivan mittaisia ja rentoja päällä. Arkivaatteeksi farkkujen kanssa mitä sopivimpia. Nämä jäävät siis kaappiini, siihen lopputulokseen tulin. Huppari sen sijaan lähtee palautukseen, se tuntuu kovalta päällä eikä muutenkaan vakuuta.

Tämä takki puolestaan on täyttä polyesteria, eli tuollainen ohut ja kevyt liehuke. Siinä ei ole nappeja lainkaan, vaan kiinnitys tapahtuu vyönauhalla. Ihastuin mustassa takissa olevaan leopardikuvioiseen vuorikankaaseen, joka tuo kivaa ilmettä ensisilmäyksellä klassiseen vaatekappaleeseen. Silti en ole vakuuttunut ja pitää vielä sovitella uudemman kerran. Takkia vaille kyllä olen ja tällainen ohut toimisi varmasti hyvin ottaen huomioon sen seikan, että minulla on usein lämmin. Toisaalta taas en tiedä kannattaako juuri tästä maksaa edes niitä muutamia kymppejä ellei käyttöä varmasti tule. 

Yleishuomiona vaatteista vielä, ne ovat etenkin hartioista ja hihoista melkoisen naftia mitoitusta. Muutoin vaatteet ovat ns. true to size, mutta tuon yksityiskohdan panin merkille. Alaosia en edes katsonut, joten niistä en osaa sanoa. Ruskea ja musta nahkatakki alle satasen hintaan olisi ollut todella hyvä löytö, mutta minulla nimenomaan kainaloista kinnasi. Muutoin olisin varmasti sen ostanutkin.