Tonttuovi on tämän joulun hitti

Olen kuopuksen syntymästä lähtien aloittanut joulun täysipainoisen valmistelun ja fiilistelyn siinä vaiheessa, kun lapsen syntymäpäivät on saatu juhlittua. Järkeilin asian aikanaan niin, että myöhemmin ei olisi kiva katsoa valokuvia ja muistella syntymäpäiviä, jotka sekoittuvat jouluun, sen koristeisiin ja juhlintaan. Ja vaikka joulunodotusta niin paljon rakastankin, on tämä asia aina ollut selvä. Ensin vietetään joulukuun yhdeksäntenä syntyneen lapsen juhlia ja sen jälkeen antaudutaan joululle.

Tänä vuonna otin kuitenkin ensimmäistä kertaa pienen varaslähdön yhdessä lasten kanssa. Ostin Kööpenhaminan syyslomareissulta tämän joulun hittituotteen, nyt kaikkien huulilla olevan tonttuoven. Huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä, ensimmäisten luukkujen avaus joulukalentereista ja jotain piristystä tarvitaan tähän sairastamisen keskelle (kuopus liittyi esikoisen seuraan toissayönä 40 asteen kuumeella). Niinpä kaivoin koristeen esille ja ehdotin pojille, että mitä jos laitettaisiin tontun sisäänkäynti valmiiksi.

Sopivan paikan etsiminen kesti jonkun aikaa, mutta lopulta löysimme hyvän sijainnin. Halusin oven olevan näkyvillä, mutta ei niin keskeisellä paikalla, että imurointi vaikeutuisi tai potkaisisin ohikulkiessani vahingossa kaikkia noita pieniä romppeita. Sitten vaan osaset esille paketista ja paikoilleen sinitarran avulla.

Tämä on ihan huippu! Oma jouluni koristeineen on aina punaisen ja kullan sävyinen ja koristeita saa mieluummin olla muutama iso kuin paljon pientä ripellystä. Tätä en kuitenkaan voinut vastustaa, jo idea tämän takana on niin suloinen. Joulu on jännityksen, odotuksen ja ihanien satujen taianomaista aikaa. Mikä siihen siis paremmin sopisi kuin oma ovi tontun hämärissä kulkea.

Nyt vain odotellaan, että milloin se tonttu sieltä kurkistaa!

Voihan mykoplasma

Katselin tuossa jokin aika sitten paitsi näitä blogin postauksia, myös Facebookiin kirjoittamiani statuksia. Joka ikinen vuosi, monta vuotta takaperin, meno meidän perheessämme on loppuvuotta kohti ollut sanalla sanottuna tautista.

Nyt olemme sairastaneet lokakuun puolivälin paikkeilta saakka, vuorotellen. Minä söin syysloman aikaan jo yhden kuurin poskiontelontulehdukseen ja olinkin viikon verran parempivointinen. Marraskuun alusta saakka ääni on ollut uudelleen kateissa, on pitänyt pientä lämpöä, on ollut yskää, nuhaa ja kurkkukipua. Sama pojilla, joista toinen tällä hetkellä on kunnon kuumeessa. Eikä mies paljon eroa, yhdessä tässä yritetään saada arkea rullaamaan puolikuntoisina.

Verikokeista selvisi, että meillä on lasten kanssa mykoplasma ja siinä missä yksi lääkäri ei olisi tuota antibiooteilla lääkinnyt, kirjoitti toinen kuurit samantien. Jouduin sitten miettimään mitä meidän kannattaa tehdä, virus kun periaatteessa paranee itsekseenkin. Toisaalta olemme olleet kipeitä jo niin pitkään, että kierteen katkaisu millä tavalla hyvänsä olisi suotavaa. Siispä kuurit syötiin. Kolme päivää esikoisen lääkekuurin päättymisen jälkeen hänelle nousi kova kuume. Nyt mennään jo neljättä päivää sairastuvalla, mutta virus tämäkin vain. 

Alan olla niin väsynyt tähän jatkuvaan sairastamiseen. Toki me olemme jo tottuneita tähän, olihan minulla lapsena joka kevät keuhkokuume ja pojat aloittivat tautitaipaleensa vauvoina. Olemme syöneet enemmän antibiootteja kuin kenellekään olisi hyvästä, en usko että meidän suolistoistamme on mitään jäljellä. Vastustuskyky on olematon. Ja lisäksi oleskelu mahdollisesti sisäilmaongelmaisessa koulussa ei varmasti ainakaan auta asiaa. Onneksi lapsilla on ollut myös pidempiä terveitä jaksoja, se antaa vähän toivoa.

Olen pohtinut paljon mitä voisin asian eteen tehdä. Ruokavaliosta sokerin ja maitotuotteiden poisjättäminen on harkinnassa, vitamiineja jo syömme kaikki. Entä joku Antioksidanttiklinikka, josko sieltä saisi apua? Minulla on ollut lähete astman hoitotasapainon tsekkaukseen odottamassa nyt kaksi kuukautta,  ja kahdesti olen siirtänyt esikoisen astmakontrollia, ei sinne voi sairaana mennä. 

Vaikea on lähteä maallikkona miettimään miten voisimme vastustuskykyämme parantaa. Vai onko asia niin, että tällä mennään, aivan kuten minä olen koko elämäni mennyt. Jos tästä jotain positiivista yrittää etsiä, niin ainakin on aikaa lukea tenttikirjoja.

Ruutuajan rajoittaminen - kyllä vai ei

Tällä viikolla Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli, jossa toimittaja antoi lastensa viikon ajan pelata vapaasti. Inspiraatio ihmiskokeeseen oli saanut alkunsa tulevaisuuden tutkimuksen tohtorin Marja-Liisa Viherän lausunnosta, jossa ruutuajan käsitettä pidetään vanhentuneena. Mitä tapahtui?

Jutun kirjoittaja antoi tuon viikon ajaksi lapsilleen vapaat kädet pelaamiseen eikä lähtenyt rajoittamaan sitä sen suuremmin. Ainoastaan muutamia sopimuksia tehtiin, ruokapöydässä ja kävellessä ei pelattu ja läksyt oli hoidettava. Muutoin lapset saivat päättää itse milloin ja miten paljon pelaavat. Lähtöoletuksena oli, että lapset eivät ole kypsiä ja kykeneväisiä rajoittamaan omaa pelaamistaan, vaan se on aikuisen tehtävä.  Jutun lapset ovat 7- ja 9-vuotiaita poikia, aivan kuten meillä. Heillä on myös ollut hyvin samanlainen rajoitus ruutuajan suhteen, eli viikonloppuna sai pelata vapaammin, arkena vähemmän. Erona on se, että toimittajan perheeessä myös television katsomista on rajoitettu, meillä ei. 

Kävi huonosti. Lapset koukuttuivat viikossa pelaamiseen niin, että eivät paljon muuta tehneet. Samaan aikaan he olivat ajoittain tuskastuneita pelaamiseen, mutta kokivat etteivät voineet olla pelaamatta. Viikon kuluttua äidin ilmoitus rajoitusten palaamisesta otettiin vastaan mukisematta.

Lapset ovat erilaisia. Mikäli me tekisimme samanlaisen kokeen omien lastemme kohdalla, kävisi siinä samalla lailla. Olen itse vaihtelevalla menestyksellä pitänyt hyvin tiukkoja ohjaksia paitsi peliajan määrässä, myös itse peleissä ja niiden sisällöissä. Käymme säännöllisesti keskusteluja siitä, miten kaikki muut saavat pelata K-12 -pelejä, miten kaikki muut saavat pelata aamuisin ennen koulun alkamista ja miten kaikilla muilla peliaikaa on joka päivä. Jokainen vanhempi on varmasti kuullut sanat "kenelläkään muulla ei ole näin tiukkoja rajoituksia tai tiukkoja vanhempia kuin meillä".

Itse asiassa minä en edes koe olevani niin tiukka kuin miltä lapsista tuntuu, mutta heidän tuntemuksensa on toki heille oikea ja aito. Me olemme kokeilleet monenlaisia tapoja. Pojat ovat saaneet vähän peliaikaa joka päivä tai ainoastaan viikonloppuisin, joskus on pelattu vapaammin lomilla, mutta vähemmän arkena. Joskus käytössä on ollut ainoastaan kännykkä ja iPad sekä pleikka ovat olleet tauolla. Yhteistä on kuitenkin yksi asia. Mikäli antaisin, lapseni pelaisivat huomattavasti nykyistä enemmän ja pelejä, jotka eivät heidän ikä- ja kehitystasolleen ole sopivia. Olemme esimerkiksi kokeilleet ns. first person shooter -peliä, ei toimi. Samaan aikaan ikäraja K-12 ei ole kymmenen vuotta täyttävällemme ehdoton, kun kyseessä on esimerkiksi Minecrartin tyylinen rakentelupeli. Esikoisen luokalla tämän hetken hitti on Five Nights At Freddy's -peli, jota en anna hänen missään nimessä pelata. Joku toinen antaa. 

Nämä ovat asioita, joihin ei voi antaa selkeitä sääntöjä. Jokainen perhe määrittelee itse miten ja mitä heillä saa pelata. Tärkeintä on tuntea lapsensa ja huomata miten pelaaminen juuri häneen ja hänen aivoihinsa tai käytökseensä vaikuttaa. Meillä asuu kaksi erilaista tyyppiä. Toinen pelaisi niin paljon kuin saisi, ei osaa lopettaa itse ja hänen aivonsa reagoivat peleissä nähtyyn ja koettuun vahvasti. Toinen on kykeneväisempi jättämään pelit sikseen ja siirtymään toiseen tekemiseen. Hän ei jää samalla tavalla koukkuun pelaamiseen ja pelimaailmaan. Sillä koukuttavia ne ovat vielä täysin kehittymässä oleville aivoille, siitä ei pääse mihinkään. Jokainen lapsi vain reagoi asiaan eri tavoin ja siksi joku voi kannattaa rajoittamatonta ruutuaikaa, toinen tiukkoja rajauksia. 

Itse asiassa kokeeseen innoituksen antanut Marja-Liisa Viherä ei kehottanut vanhempia antamaan lastensa pelata vapaasti, vaan mahdollistamaan ylipäänsä puhelimen vapaa käyttö. Viherä painottaa puhelimen olevan monipuolinen viestintäväline, josta on paljon hyötyä esimerkiksi opiskelussa. Olen samaa mieltä ja koulussa esikoinen käyttääkin puhelinta ja sen ominaisuuksia sekä sovelluksia lähes päivittäin oppitunneilla. Tämä on enemmän kuin suotavaa, sillä se on nykypäivää ja eritoten tulevaisuutta ja siinä pitää pysyä mukana. Tämä koskee myös vanhempia, meidän velvollisuutemme ja yhtä lailla oikeutemme on olla kartalla siitä mitä lapsemme elektronisilla laitteilla tekevät, mitä vaikkapa whatsupp-ryhmässä tapahtuu ja millaisia hakuja puhelimella on tehty. 

Lopulta kaikessa on tärkeintä tasapaino. Me odotamme mieheni kanssa, että pojat hoitavat koulunsa ja velvollisuutensa, silloin emme yhtä herkästi puutu puhelimen käyttöön. Samalla tavalla on pystyttävä myös laittamaan elektroniset laitteet syrjään ja rauhoituttava sohvannurkkaan lukemaan kirjaa. Nykyaika kannustaa lyhytjänteisiin toimiin ja pitkäjänteisyyttä on pidettävä yllä tietoisesti, näin minä asian koen. Jollain toisella tasapaino syntyy erilaisista asioista ja erilaisin painotuksin. Meillä siis tarvitaan ruutuaikaa rajoituksineen ja valvontoineen. Ja se on ihan ok, koska sillä tavoin suojelen lapsiamme liialliselta kuormitukselta.

Black Friday - aika ostoksille

On jälleen suuren kulutusjuhlan aika, kun Suomeenkin rantautunut Black Friday rysähti tarjouksineen eetteriin. Tai itse asiassa tätä mustan perjantain huumaa on pohjustettu pitkin viikkoa, kun kauppa jos toinenkin on ottanut etumatkaa ja alentanut tuotteitaan jo ennakkoon. Tästä olen puhunut aiemminkin, tuntuu ettei mitään kannata tai tarvitse nykypäivänä ostaa täyteen hintaan.

Kuinka sitten olla sortumatta ylilyönteihin tai ostamatta turhaa vain ostamisen ilosta? Sisäinen sniiduilijani oli tietenkin tehnyt hyvissä ajoin listan puuttuvista talvivarusteista tai etsinnässä olevista hankinnoista. Myös joululahjalistat oli kirjoitettu valmiiksi ja niiden myötä lahjojen etsintä kannatti ajoittaa tähän päivään. Tuon samaisen listan mukaan myös etenin ja paljon sillä olleita tavaroita ja vaatteita löysin. Verkkokauppa jos toinenkin tuli siinä samassa koluttua, mutta sellaiset "hurja alennus -9 prosenttia" suljin suosiolla samantien.

Millaisia paketteja posti meille seuraavina viikkoina kotiin kantaa? Kuopus ei pidä talvipukeutumisesta ja hänen kanssaan väännetään aamuisin lämmittävän välikerroksen tärkeydestä. Lapsi vain ei ole villapaitaihminen, minkäs sille voi. Nyt olen suosiolla alkanut laittaa hänelle aamuisin puettavaksi merinovillakerraston, joka osaltaan auttaa pitämään lapsen lämpimänä ulkoleikeissa ja koulun välitunneilla. Merinovilla on ihanan pehmeä ja lämmin ihoa vasten ja yllätyksekseni lapsi on kelpuuttanut sen alusta saakka mutinoitta. Meillä siis lisätään lämpöä sisävaatteiden alle ja tähän tarkoitukseen tilasin lapselle Lindexiltä toisen merinovillakerraston. Toinen pesussa, toinen pidossa.

Itselleni klikkasin kaksi uutta työ- ja vapaa-ajanmekkoa samaan pakettiin. Lindexillä oli koko valikoima -20 prosenttia, joten mikäpä ettei. Käytän ihan samoja vaatteita töissä ja vapaa-ajalla, joten mitään erityisiä työvaatteita en etsi.

Seuraavaksi laitoin osoitteeksi Cocopandan ja täydensin Dermalogica-varastoani. Cocopandan verkkokauppa on osoittautunut hyväksi paikaksi tilata tuotteita ja nyt alennusta tuli -30 prosenttia. Se on paljon hintavista tuotteista.

Kuopukseni on mestari hävittämään vaatteitaan ja harva se päivä etsitään koulun ja iltapäiväkerhon varastoista pipoa, hanskoja tai kauluria. Tällä hetkellä meillä on ihan hyvä tilanne, hävyksissä on vain yhdet kappaleet jokaisia. Yleensä ne tuppaavat ilmestymään jossain vaiheessa, mutta varapareja tarvitaan. Booztilta tilasin Molon sormikkaita ja Ticketin ulkohansikkaat. Minulla oli listalla kävelykengät sekä ballerinat ja näistä toiset löytyivät puoleen hintaan. Merkkinä tietysti ikisuosikki Wonders.

Myös pikkukundit saivat kengät, kun Stadiumista löytyi molemmille Reiman talvi- ja loskasään saappaat hyvään hintaan. Itse ostin nämä jo eilen, mutta tänään hinnasta oli otettu vielä lisää pois. Koot toki alkavat olla hyvin vähissä. Olettaisin, että tässä pääkaupunkiseudun talvessa tällaiset moneen säähän sopivat jalkineet ovat fiksuimmat, mutta hankitaan sitten vielä villavuoriset nahkasaappaat, mikäli kunnon pakkastalvea pukkaa. Esikoisen kengät ovat siniset, kuopuksen ruskeat.

Tässä muutama päivä takaperin olin pessyt lakanapyykkiä kuudessakympissä, kun päätin laittaa seuraavaan koneeseen villavaatteita. Vähän myöhemmin vedin koneesta ulos vanuttuneita ja kutistuneita paitoja, olin ajatuksissani unohtanut vaihtaa pesuohjelman villapesuksi. Siinä meni mieheltä neuleita sen verran, että ostin äsken H&M:ltä pari uutta. Liikkeen merinovillaiset miesten premium quality -neuleet ovat jo itsessään edullisia, mutta nyt niistä sai vielä parikymmentä prosenttia pois.

Myös joululahjalistalta raksin yli pari tuotetta. Lasten mielestä isänsä käyttämät Happy Socksin sukat ovat hienointa ikinä ja nyt niitä löytyy molempien joulupaketeista. Alennusta oli neljäkymmentä prosenttia, mutta kokojen kanssa oli vähän arpomista. Lisäksi lahjapaketteihin joulun lisäksi syntymäpäivänä sujautetaan erilaisia legopelejä pleikkarilla pelattavaksi. Pari muutakin lahjaa läheisille tuli hankittua.

Mitä te ostitte ja oliko tarvelista selvillä jo ennen verkkokauppakierroksia?

Kaikki kuvat mainittujen verkkokauppojen sivuilta.

Kevään lastenkirjauutuudet

Aikuisten romaanien ja tietokirjallisuuden jälkeen on hyvä tehdä pieni katsaus kevään lastenkirjoihin. Olen poiminut tähän vähän vaihdellen mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia sekä jo hyväksi havaittujen kirjasarjojen tulokkaita. Ihan pienten palleroiden kirjoja tässä ei esitellä, ovathan omat lukijani jo koululaisia.

Otava:

Jörn Lier Horst: Etsiväkaksikko: Operaatio myrskypilvi. Tilda on rohkea ja Oliver on kekseliäs. Yhdessä etsiväkoira Oton kanssa he ryhtyvät tutkimaan leipomosta kadonnen hiivan ja karamellitehtaasta hävinneen pakettiauton kohtaloa. Tässä kirjassa voit ratkoa tapauksen yhdessä etsivien kanssa! Lasten etsiväsarjan ensimmäisen osan on suomentanut Sanna Manninen. Ilmestyy 1/18.

Antti Nylén - Ilja Karsikas: Eino ja suuri possukysymys. Seitsemänvuotias Eino saa lahjaksi Pulla-possun, joka ei halua tulla syödyksi. Voivatko jotkut possut olla ystäviä ja jotkut toiset ruokaa? Pullan kanssa keskustellessa Eino saa vastauksia moneen isoon kysymykseen. Ilmestyy 3/18.

Tammi:

Ville Hytösen ja Virpi Pennan lumoava Ötökkämaan tarinat saa jatkoa. Kauniin kesän jälkeen koittaa Ötökkämaan talvi. Jo ensimmäisestä kirjasta tuttu herra Pöntinen kulkee maan halki jututtaen sen ötökkäasukkaita. Mukana ovat niin vanhat tutut Ippu Pötökkä ja Hämämäkämäkki, mutta myös uusia tuttavuuksia, kuten Lötkö-täti ja Lempiäinen. Mikäli et vielä tunne Ötökkämaan väkeä, suosittelen enemmän kuin lämpimästi. Ilmestyy 1/18.

Martin Widmark: Lasse-Maijan Etsivätoimisto: Jalkapallon arvoitus.

Ruotsalaisen dekkarimenestyksen uusin suomennettu osa. Vallilan ja ystävyyskaupungin välinen jalkapallo-ottelu on käynnissä, kun palkintopokaali varastetaan. Suomentanut Outi Menna. Ilmestyy 4/18.

Paula Noronen: Supermarsu ja Roskaavat ryökäleet. Maapallo on roskasateen armoilla, joten supermarsua tarvitaan jälleen! Ilmestyy 4/18.

Tammi julkaisee keväällä myös seuraavat tuttujen sarjojen uudet osat: Ella ja kaverit konsertissa, Leirillä on hauskaa, Eppu, Uusi kaveri, Sinttu! Lossi-Lassi Etelänavalla, Putti on paras!

Karisto:

Tapani Bagge ja Carlos da Cruz: Apassit 1 Aavehevosen arvoitus. Uuden seikailusarjan aloittavassa teoksessa tutkitaan salaperäisiä tapauksia 1900-luvun alussa. Helsingin keskustassa liikkuu aavehevonen, joka hyökkää myös Stockmannin tavarataloon. Siellä on töissä Heikin äiti. Heikki ystävineen perustaa Apassit-nimisen salaseuran ja alkaa selvittää aavehevosen arvoitusta. Teos vie lukijansa sadan vuoden takaiseen Helsingiin ja tutustuttaa sen ajan elämään ja ihmisiin.

Kaikki kuvat adlibris.fi.

Mistä sinä unelmoit?

Pari päivää sitten tajusin, että minulla ei ehkä ole unelmia. Miten tähän on tultu?

Miten unelma määritellään? Miten se eroaa vaikkapa tavoitteesta? Minä olen aina ajatellut unelman olevan jotain sellaista, jota ei koskaan tarvitse saavuttaa. Joku unelmoi eläkepäivistä Italian maaseudulla, toinen oman putiikkihotellin perustamisesta ja kolmas lentokapteeniksi opiskelemisesta. Unelmien ei ehkä ole tarkoituskaan tulla todeksi. Se sijaan niillä on sijansa arkisina pakopaikkoina, hetken karkumatkana pois harmaista marraskuisista tiistaipäivistä.

Unelmaa hiukan vaatimattomampi on sitten haave. Suurin ero minun mielessäni on siinä, että haaveita voi ja kannattaakin toteuttaa.  Voi haaveilla valmistumisesta, matkasta Malediiveille tai juuri siitä käsilaukusta, joka maksaa vähän liikaa. Voi haaveilla olevansa isona juuri siinä työpaikassa, johon on aina toivonut pääsevänsä. Myös haaveet sen oikean löytämisestä, kirkkohäistä ja kahdesta lapsesta ovat romanttisten kuvastojen vakiokamaa. 

Oikeastihan tässä mentiin semantiikkaan niin että hujahti ja käytännössä unelmat ja haaveet ehkä ovat enemmän toistensa kaltaisia. Miksi minä sitten en keksi yhtäkään.

Tottakai toivon niitä kaikkia perusjuttuja. Että pysymme terveinä (sic!) koko porukka ja ettei mitään suuria suruja tule. Toivon eläväni tosi vanhaksi, jolloin ryhdyn maailman hauskimmaksi isoäidiksi. Toivon poikien kasvavan täysipäisiksi tyypeiksi ja menestyvän siinä mitä haluavat elämällään tehdä. Toivon miehen saavan jatkaa kiinnostavissa työtehtävissä myös jatkossa ja odotan innolla mitä tulevaisuus omalle kohdalleni tuo.

Mutta ei minulla oikeasti ole mitään korkealentoisia toiveita, haaveita tai unelmia suuntaan tai toiseen. Olisin vallan tyytyväinen ja onnellinen, mikäli saisin jatkaa tätä tavallista elämääni hamaan tappiin. Miksi näin? Missä ovat ne unelmani, jotka antaisivat buustia arkipäivään ja saisivat ponnistelemaan niiden toteuttamiseksi? Toki tiedostan, että puhun tässä etuoikeutetun ihmisen suulla. Minä voin tehdä työkseni sitä mitä kaikkein mieluiten maailmassa teen pohtimatta, riittääkö meillä rahaa ruokaan kuun lopussa. Olen oikeastaan saavuttanut kaiken mitä olen päättänyt saavuttaa. Olisiko tässä syy?

Vai onko kyse lopulta vain määrittelystä. Se mikä minulle on tavoite, on jollekin toiselle unelma. Siinä missä minä työskentelen aktiivisesti tehdäkseni toiveeni todeksi, jää joku toinen haaveilemaan, että ehkä joskus ja jossain elämäntilanteessa. Vai olisiko asian ydin siinä, että olen valtavan onnellinen elämääni jo nyt ja juuri tällaisena. Olen saanut elämältä ihan kaiken mitä olisin koskaan osannut toivoa. En minä oikeasti tarvitse mitään enempää, en suuria rikkauksia tai eksoottisia kokemuksia  Ja sen mitä toivon, pyrin toteuttamaan. Tähän saakka on mennyt hyvin, toivottavasti jatkossakin. Ja jos ei, niin keksitään jotain muuta.

Tulipa tästä mielikuvitukseton olo. Ja sinne Malediiveille haluan kyllä. 

Kevään kirjat aikuisille

Taas on se aika, jolloin kustantamoiden uutuuskatalogit julkaistaan ja me lukunälkäiset pääsemme selailemaan sivuja (sähköisiä nykyään, mutta sama asia) innostuneen odotuksen vallassa. Mitä ihanaa saisin kevään mittaan lukea? No ainakin näitä kaikkia!

Otava:

Anna Rimpelä: Pitkään meni ihan hyvin. Mummomafiaa edustava Aino Ritari valmistautuisi kuolemaan, mikäli kaikelta naapurustossa tapahtuvalta kerkeäisi. Rimpelän esikoisromaani yhdistää komiikkaa ja kaunoa. Ilmestyy 1/18.

Olli Jalonen: Taivaanpallo. Tähtitieteilijän oppipoika kulkee Saint Helenan saarelta Lontooseen ja todistaa tieteen ja uskon kamppailua 1600-luvulla. Ilmestyy 3/18.

Tapani Tolonen: Sokeisto. Esikoiskirjailija vie lukijansa vuoteen 1905 ja suurlakkoaikaan, jolloin Eetu löytää luokkarajat ylittävän rakkauden. Ilmestyy 2/18.

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo. Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan kuudes osa vie 1920-luvulle. Kirsti on edellisen osan jälkeen mennyt naimisiin ja jälkikasvuakin tulee. Olisiko Idan vihdoin aika kertoa tyttärelleen totuus tämän isästä? Ilmestyy 4/18.

Eeva Rohas: Raivo. Tuuli muuttaa tyttärensä Lunan kanssa pois kotoa, jossa Ilja makaa sohvalla päässään haava. Uskon, toivon ja rakkauden jälkeen tulee raivo. Rohaksen kolmas teos on kertomus avioerosta, alkoholismista ja selviytymisestä. Ilmestyy 3/18.

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin. Nellalla on periaatteessa kaikki hyvin, mutta jotain puuttuu. Sitten aviomieheen iskee vauvakuume ja Nellan elämä menee uusiksi. Honkasalon uutuus on hänen ensimmäinen viihderomaaninsa. Ilmestyy 3/18.

Eppu Nuotio: Anopinhammas. Puutarhamatkalla Espanjassa oleva Ellen Lähde päätyy jälleen selvittelemään kummallisia tapahtumia. Ilmestyy 4/18.

Anne Swärd: Vera. Seitsemäntoistavuotias Sandrine on paennut Ranskasta Ruotsiin vuonna 1945 ja  kantaa salaisuutta avioituessaan yläluokkaisen lääkärin kanssa. Hän ei kuitenkaan ole ainoa, jolla on piilotettavaa. Suomentanut Jaana Nikula. Ilmestyy 3/18.

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja: Yhdeksänkymppinen Doris asuu Tukholmassa ja punoo auki elämänsä huimia käänteitä osoitekirjaan tekemisensä merkintöjen kautta. Suomentanut Tuula Kojo. Ilmestyy 3/18.

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys. Patrick Melrosen tarina I-III. Omaelämäkerrallinen kulttiklassikko perheensä varjosta eroon pyristelevästä Patrickista. Viisiosaisesta sarjasta ilmestyy nyt suomeksi kolme ensimmäistä osaa, joissa käydään läpi Patrickin lapsuus ja nuoruus. Suomentanut Markku Päkkilä. Ilmestyy 3/18.

Geir Tangen: Sydämenmurskaaja: Jatkoa kirjailijan esikoisjännärille Maestro. Toimittaja Viljar Ravn Gudmundssonin poika Alexander herää juhlien jälkeisenä aamuna murhatun tytön vierestä. Rikostutkija Lotte Skeisvoll auttaa Gudmundssonia selvittämään tapausta, jonka jäljet johtavat Norjan äärioikeistoon. Suomentanut Päivi Kivelä. Ilmestyy 2/18.

WSOY:

Laura Manninen: Kaikki anteeksi. Neljääkymppiä kolkutteleva Laura huomaa pyörittävänsä Mikon kanssa kolmen lapsen uusperhettä, vaikka ei koskaan halunnut lapsia. Aluksi kaikki näyttää täydellisestä, kunnes rakkaudesta tulee vankila. Esikoisromaani parisuhdeväkivallasta, häpeästä ja vaikenemisen kulttuurista. Ilmestyy 2/18.

Pirkko Soininen: Ellen. Romaani Ellen Thesleffin fiktiivisistä päiväkirjamerkinnöistä ja taiteilijan rakkaudesta Firenzen kaupunkiin. Ilmestyy 2/18.

Herman Lindqvist: Villit Vaasat. Ruotsalainen historioitsija kertoo Vaasan suvun tarinan halki sukupolvien, jotka rakensivat Ruotsista suurvallan. Juonittelua, rohkeutta, hulluutta ja uudistuksia, kaikkea löytyy. Suomentanut Heikki Eskelinen. Ilmestyy 2/18.

Tammi:

Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta. Valerie Solanasin elämäntarina, pikkutytöstä Andy Warholin ampumisen kautta kuolinvuoteelle. Suomentanut Outi Menna. Ilmestyy 2/18.

Sari Näre: Helsinki veressä. Naiset lapset ja nuoret vuoden 1918 sodassa. Näre tarkastelee sotaa, sen syttymistä ja päättymisen jälkeistä vankileiritodellisuutta ikä- ja sukupuolinäkökulmasta. Sosiaalisten muuttujien lisäksi mukaan otetaan sodan kulttuuriset merkitykset.

Gummerus:

Pauliina Rauhala: Synninkantajat. Toisessa romaanissaan Rauhala käsittelee sisäänpäin kääntyneen uskonnollisen yhteisön elämää hoitokokouksineen Pohjois-Pohjanmaalla 1970-luvun lopulla.

Bazar Kustannus:

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Sakset tyynyn alla. Nuotion ja Soinisen taidedekkarisarja saa jatkoa. Nainen parvekkeella -kirjasta tuttu Salome Virta päätyy selvittelemään murhia, joihin liittyy läheisesti 1940-luvun lopun hollantilainen maalaustaide. Ilmestyy 3/18.

S&S:

Anna Lindholm: Ines-projekti. Naisia sisällissodassa 1918. Kertomus Suomen sisällissodasta viiden naisen kokemusten, kirjeiden ja muistiinpanojen kautta. Suomentanut Susanna Hirvikorpi. Ilmestyy 5/18.

Kaikki kuvat adlibris.fi.

Stop loppuvuoden kiireille!

Syysloman jälkeen alkoi pahasti näyttää siltä, että viime syksyltä tuttu raivokiire toistaisi itseään. Tuolloin päätin ettei ikinä enää tällaista loppuvuotta, jonka jälkeen täytyy kysyä perheenjäseniltä mitä heille mahtaa kuulua. Päätös muistui mieleeni eräänä arkisena aamuyönä, kun mies tuli hetkeksi nukkumaan ennen töiden jatkamista. Minä itse olin normihommien ja kirjoittamisen jälkeen keskellä opiskelujuttuja ja sitten oli tietysti kaikki muu arkeen liittyvä. Oli pakko tehdä jotain.

Meidän ratkaisumme oli siirtää työskentelyni kokonaan kotiin. Ajattelin, että rauhoitetaan elämää siten ettei yhden meistä tarvitse lähteä aamuisin kellon kanssa matkaan. Ei juosta toinen silmä meikattuna setvimään akuuttia sukkaongelmaa olohuoneeseen ja havahtua autossa siihen, että se toinen silmä jäi sitten ilman ripsiväriä. Jos minä saisin jäädä aamuisin tähän  oman keittiönpöydän ääreen tekemään töitä, olisi siinä yksi kiirekohta eliminoitu. Tai siis, palata siihen keittiönpöydän äärelle sen jälkeen, kun äititaksi on ensimmäiset keikkansa heittänyt.

Mies sanoi jo vähän aikaa sitten, että loppuvuonna töitä tulee olemaan paljon. Ja kun hän vastikään kertoi taas yhden tarjouksen menneen läpi, tiesin päätökseni olevan oikea. Emme ehkä tule näkemään häntä hirveästi ennen joulua ja sen myötä koittavaa breikkiä. Ei silti tulisi mieleenkään valittaa hänen työstään, jossa hommia paiskitaan silloin kun niitä on ja vastaavasti pidetään vapaata rennompina aikoina. Tuolloin voi vaikka ilmoittaa lähtevänsä perheen kanssa Kööpenhaminaan syyslomalla. En myöskään muista milloin mies olisi ollut joulun välipäiviä töissä. Vastuu ja vapaus kulkevat käsi kädessä, siitä pidän.

En halua valittaa omastakaan työkuormastani. Itse asiassa virittelin juuri lisää duunikuvioita keväälle ja olen niistä kovasti mielissäni. Tästä huolimatta kukaan ei hyödy siitä, että mennään jokainen tukka putkella ja ohitetaan perheenjäseniä eteisessä. Jos on mahdollisuus valita toisin, kannattaahan sitä niin tehdä. 

Jo näiden muutaman viikon aikana olen huomannut päätöksen olleen hyvä. Toki sairastuin samantien flunssaan ja olenkin keskittynyt lähinnä niistämiseen. Mutta olen myös tehnyt kuopukselle aamupalaleipiä, pitänyt hampaidenpesukilpailua ja auttanut aamutoimissa muutoinkin. Sen jälkeen on ollut aikaa keskittyä omiin töihin ja iltapäivällä on ollut paljon rennompi fiilis. 

En minä tätä arkea nyt ihan kiireettömäksi sanoisi, mutta helpompaa se on jo tämän yhden muutoksen myötä. Tai sitten minä olen rennompi. Takaraivossa nakuttava to do -lista on helpottanut, kun olen voinut hoitaa juttuja jo päivisin. Ja iltapäivällä olen sitten katsellut esikoisen läksyrutiinia ja ihastellut kuopuksen piirtämiä kirjaimia. Kysellyt miten kuopuksen vihko oikein joutui esikoisen matkaan kouluun ja ihmetellyt missä se pipo taas on. 

Tosi arkista ja arkisuudessaan parasta. Alkuvuotta en vielä suostu ajattelemaan, otetaan nämä menossa olevan vuoden rippeet tästä ensin haltuun. Jos vaikka ehtisi fiilistellä joulunodotustakin oikein kunnolla tänä vuonna!

Hyvän äidin tunnusmerkit

Pandamama-blogin kirjoittaja haastoi Kaksplussan verkostobloggaajat kirjoittamaan hyvän äidin mittareista luettuaan Kaksplus-lehdestä väitteiden muodossa toteutetun haastattelun näyttelijä Essi Hellénistä. Alta löydät useamman väittämän siitä millainen on hyvä äiti ja minun vastaukseni niistä jokaiseen. 

Hyvä äiti synnyttää alateitse.

Synnyttäminen ja käsite "hyvä" eivät liity millään tavalla toisiinsa. Siinä missä joku haluaa suunnitella itselleen mahdollisimman lääkkeettömän synnytyksen ja pohtii kotisynnytystä, tietää toinen haluavansa kaiken mahdollisen kivunlievityksen.  Joku sanoo, ettei sektio ole oikea synnytys ja toinen väittää, että kylläpä on. Synnytys on yksinkertaisesti tapa saada lapsi maailmaan eikä kukaan voi ennustaa sen kulkua etukäteen. On surullista, että äidit miettivät vielä vuosienkin jälkeen omasta mielestään huonosti tai jopa pilalle mennyttä synnytystä. Toisaalta se on ymmärrettävää, onhan kyseessä iso asia. Lopulta kokonaisuus kuitenkin ratkaisee. Hyvyyden kanssa sillä ei onneksi ole mitään tekemistä.

Hyvä äiti imettää vähintään vuoden.

Rintamaito on optimaalista ravintoa vauvalle, se on totta. Samaan aikaan on lukemattomia syitä, miksi imetys ei ota onnistuakseen. Tällöin seuraava vaihtoehto, pullosta annettava korvike, on erinomainen tapa ruokkia jälkeläinen. Sillä siitähän tässä on kyse, vauvan ravinnonsaannista. Imetys ei siis ole hyvän äidin mittari, ei myöskään se kuinka pitkään kukin imettää. Hyvä äiti on sellainen, joka tekee kaikkien hyvinvoinnin optimoivia ratkaisuja. Kuopukseni ei ole saanut pisaraakaan äidinmaitoa, omasta päätöksestäni. Seison yhä tuon päätöksen takana täysin.

Kun lapsi syntyy, hän tulee osaksi meidän elämäämme. Meidän elämämme ei muutu.

Ensimmäinen lause pitää paikkansa. Lapsi tulee osaksi perhettä ja sitä kokonaisuutta, joka perhe ennen hänen syntymäänsä on. Toinen lause sen sijaan on huvittava ja jopa hieman surullinen. Olen kirjoittanut paljon lapsen oikeudesta tulla vanhempiensa elämän keskipisteeksi. Lapsella on oikeus muuttaa vanhempiensa elämä ja onnellinen on se vanhempi, joka tuon muutoksen pystyy paitsi ottamaan vastaan, myös hyväksymään.

Kunnon äiti tuntee syyllisyyttä, jos ei ole vauvansa kanssa.

Kunnon äiti pitää huolta omasta jaksamisestaan ja ottaa omaa aikaa silloin, kun siihen on mahdollisuus ja tarve. Jos nyt välttämättä haluaa syyllistyä, se kannattaa säästää johonkin oleelliseen. Kuten vaikka siihen, että unohtaa antaa lapselle ruokaa tai hakea hänet päiväkodista. Nekin voi yleensä laittaa inhimillisen erehdyksen piikkiin.

Vanhemmuus ja sen askareet on mahdollista jakaa 50-50.

Kaikki on mahdollista. Mikäli molemmat vanhemmat ovat motivoituneita ottamaan yhtä paljon osaa kotihommiin ja lapsen hoitoon, on puolittaminen yksi tapa jakaa vastuuta. Itse en kannata mitään keinotekoisia rajanvetoja, joissa hampaat irvessä tehdään hommia tasan puoliksi, kun kerran niin pitää tehdä. Mikäli toinen tekee enemmän töitä kuin toinen, on luonnollista, että kotihommat sekä käytännön vanhemmuus lappusten täyttämisineen, kurahousujen huuhteluineen ja päivällisen valmisteluineen tulee enemmän toisen vanhemman hoidettavaksi. Jokaisen perheen tulee tehdä omat päätöksensä siitä miten asiat jaetaan.

Hyvä äiti on kotona vähintään vuoden, mielellään kolme.

Perheitä on erilaisia. Minun mielestäni äidin tai isän, vanhemman ylipäänsä, kannattaa antaa lapsensa olla elämän keskipiste ainakin sen vauvavuoden ajan. Lapsi, joka ei kävele tai puhu, on tosi pieni päiväkotiin tai vieraan hoidettavaksi säännöllisesti. Aina tätä ei kuitenkaan ole mahdollista itse valita, vaan esimerkiksi taloudelliset seikat saattavat pakottaa molemmat vanhemmat työskentelemään heti vanhempainvapaan päätyttyä. En siis koskaan sanoisi huonoksi äidiksi häntä, jonka näin on tehtävä.

Itse uskon kuitenkin, että lapselle on hyväksi saada olla pidempään kotona kuin vain sen vuoden ajan. Siihen en ota kantaa kuka lasta hoitaa, onko se äiti vai isä. Itse olisin ollut aivan valmis lähtemään takaisin aikuisten maailmaan poikien täyttäessä vuoden, mutta sinnittelin vielä kevään ja kesän ylitse. Koen tuon ajan antaneen heille tärkeitä valmiuksia tulevaan hoidon aloittamiseen. Molemmat pojat aloittivat päiväkodin yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden iässä ja meille tuo aloitusaika oli hyvä. En itse olisi halunnut olla kolmea vuotta kotona eikä lapsensa kotona kolmevuotiaaksi hoitava äiti tai isä ole yhtään sen parempi tai onnistuneempi kuin lyhyemmän aikaa kotona ollut.

Äidillä on isää tärkeämpi rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa.

Ei ole. Vanhemmilla on tärkeä rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa ja molempia tarvitaan yhtä lailla.

Nainen voi saada kaiken: kunnianhimoisen uran, tasapainoisen perhe-elämän ja mielekästä omaa aikaa.

Nainen voi saada kaiken, mutta kaikkea ei tarvitse saada samaan aikaan. Vauvavuotena ja pikkulapsiaikaan voi keskittyä esimerkiksi perheeseen sekä omaan harrastukseen muutaman kerran viikossa ja työn ottaa työnä. Lasten kasvaessa on taas paitsi aikaa, myös energiaa uran kehittämiseen. Kaikki mulle heti nyt ei oikein toimi, kun pitäisi ajatella myös muita ihmisiä ja heidän hyvinvointiaan.

Vauva tuhoaa parisuhteen ja etenkin seksielämän.

Vauva muuttaa usein myös tätä osa-aluetta elämässä. Siinä vaiheessa, kun on valvonut yön korvatulehduspotilaan kanssa, tehnyt täyden työpäivän ja vienyt illalla kaksi lasta harrastuksiin eri puolille kaupunkia, on ihan ok koomata television edessä illalla tai nukahtaa pään koskettaessa tyynyä. Mikäli perheellä ei ole laajoja turvaverkkoja lastenhoitoavuksi, pitää yhteistä aikaa ottaa sieltä mistä voi ja järjestää treffejä vaikkapa kotisohvalle silloin, kun väsyttää vain vähän. Voidaan myös sopia, että nyt vaan selviydytään tästä vaiheesta niin hyvin kuin mahdollista ja myöhemmin on taas aikaa parisuhteelle. Tärkeintä on, että molemmat ovat samalla linjalla ja asia sovitaan yhdessä.

Hyvä äiti jaksaa leikkiä nukeilla.

Hyvän äidin ei tarvitse jaksaa leikkiä nukeilla, autoilla tai yhtään millään. Sen sijaan hyvä äiti on kiinnostunut lapsensa maailmasta ja hänen mielenkiinnon kohteistaan. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi istua lastenhuoneen lattialla tekemässä sellaista, mistä ei yhtään pidä. Välillä voi tehdä sitäkin, sitten voi sanoa lapselle, että mennäänkö hei laittamaan pyykit kuivaajaan. Minä en ole koskaan pahemmin leikkinyt. Sen sijaan olen lukenut valtavasti, piirtänyt ja pelannut lautapelejä sekä ottanut lapset kaikkiin kotihommiin mukaan. Yhdessäolon ei tarvitse aina olla suorittavaa tai leikintäyteistä.

Äitiys tekee tytöstä naisen.

Mistä näitä kysymyksiä oikein tulee. No ei tee. Minusta se teki aikuisen, muista en tiedä.

Kaksi lasta on täydellinen perhekoko.

Meille kyllä, jollekin toiselle ei. Olen itse kokenut kahden lapsen perheen toimivaksi, vaikka aivan yhtä hyvin olisimme voineet päätyä toisenlaiseen ratkaisuun ja jäädä yhden lapsen perheeksi. Nyt on toki helppo sanoa, että onneksi uskalsimme yrittää toista lasta. Pitäisi kuitenkin muistaa, että meille täydellinen on jollekin toiselle jotain ihan muuta. Nämä ovat myös sen verran herkkiä asioita, että ulkopuolelta ei kannata paljon huudella oikeaa tai väärää tapaa toimia.

Keilausta ja pakohuonepeliä - lasten synttärisuunnitelmat valmiina

Yhtä aikaa marraskuun kanssa alkavat myös meidän perheemme juhlaviikot. Marraskuun puolivälistä tammikuun puoleenväliin juhlitaan molempien poikien syntymäpäivät, nimipäivät ja yksi joulu siinä välissä. Aikamoinen rypistys, etenkin kun tänä vuonna juhlakattaukseen lisätään paitsi koulussa järjestettävät itsenäisyysjuhlat satavuotiaan Suomen kunniaksi, myös seuraavana päivänä meillä ystävien kanssa vietettävä sama setti. Isäkin täyttää seitsemänkymmentä, hänen juhlintansa tosin on suosiolla siirretty joulun välipäiville ja Tallinnan hotellireissulle.

Nimipäivät meidän perheessämme muistetaan, onnitellaan ja lahjankin sankari aina saa. Jotain pientä ja hyvän mielen tuovaa, ei mitenkään synttäreihin verrattavaa. Niitä sitten juhlitaankin viimeisen päälle. Esikoiselle on pidetty juhlia vaikka millä teemalla ja kaverisynttäreitä on vietetty niin Kansallismuseossa, Espoon Emma-museossa kuin Kino Tapiolassa. Kuopuksen kaverisynttärit on tähän saakka juhlittu kotona, on ollut merirosvosynttäreitä, Batman- tai Minions-teemaa sekä ehdoton suosikkini, kolmevuotiaan Vaahteramäen Eemeli -kutsut.

Tänä vuonna kuopuksen kaverijuhlat on ensimmäisen kerran ulkoistettu. Mietimme monenlaisia paikkoja sisähuvipuistoista museovierailuihin ja päädyimme lopulta keilaamaan. Varasin Tapiolan keilahallista meille muutaman radan, kuopus kertoi toiveensa kutsuvieraista ja keilauksen päätteeksi tietysti herkutellaan. Helppo, suhteessa edullinen ja mukavan toiminnallinen setti tulossa, uskoisin. 

Kotona juhlitaan sitten isovanhempien, kummien ja ystäväperheiden kanssa ja myös nämä valmistelut on polkaistu käyntiin. Ostin Pop up Kemut -liikkeestä Eerikinkadulta ihania juhlatarvikkeita, kun kuopus toivoi metsän eläimet -teemaa juhliinsa kotiin. Kakku on tilattu samalla teemalla Say It With a Cake -leipomon Kakkumuijalta, jolta olemme aiemminkin tilanneet esimerkiksi esikoisen robottijuhlien kakun. Hän tekee upeita luomuksia, jotka varmasti ovat kahvipöydän kohokohtia! Mies pääsee askartelemaan eläinviiriä sankarin kanssa ja puhaltamaan vihreän sävyisiä ilmapalloja metsäksi, minä ujutin kattaukseen mukaan hieman mintunvihreää väriä. Kutsut lähtivät tänään eteenpäin ja seuraavaksi ajattelin uhrata pari hetkeä miettimällä millaiset kukat tilaisin pöytäkoristeeksi. Ehkä havuja mukaan, onhan juhlien aikaan jo joulukuu?

Esikoisen kohdalla ympyrä sulkeutuu. Yksivuotiasta palleroa juhlittiin ihan vain yksivuotisteemalla ja nyt kymmenen vuotta täyttävä on jo jättänyt teemajuhlat taakseen. Toiveina kotona järjestettäville mummien ja kummien kahveille olivat ainoastaan ykkösen ja nollan hopeiset folioilmapallot, turkoosi väri ja ison pojan kakku suklaasisuksella. Myös tämä kakku tulee tilattuna ja ilmapallot lupasin ehdottomasti hankkia. Kutsut ostettiin jo nyt samalla kuin kuopuksen kutsukortit, ison kundin meiningillä mennään myös tällä saralla. 

Minulla on yhtä aikaa onnellinen, ylpeä ja haikea mieli, kun mietin kaikkia niitä kertoja, jolloin esikoista on juhlittu. Kuinka hän yksivuotiaana tallusteli ympäri asuntoa tyytyväisenä, sai kolmevuotiaana tuoreena isoveljenä huippuhienon Salama McQueen -kakun tai kuinka isolta tuntui neljä vuotta täytettyään. Viisivuotiaalta sankarilta puuttuivat molemmat etuhampaat ja yhtenä vuonna juhlittiin yhdessä kuopuksen kanssa joulun välipäivinä. Onneksi on paljon kuvia, joista muistella kaikkia näitä ihania hetkiä.

Kymppivee pääsee vielä järjestämään kaverisynttärit ja olemme alustavasta varanneet lasten pakohuonepelin juhlien aktiviteetikisi. Kids Escape Taikahuone sijaitsee Vallilassa ja siellä lapset pääsevät yhdessä ratkaisemaan taikurin arvoituksia. Yhden pelin kesto on puoli tuntia ja ovet pidetään auki. Pelaamisen jälkeen herkutellaan vielä ennen kotiinlähtöä.

Nyt homma on kuitenkin uudessa mietinnässä, sillä esikoinen kertoi ajatelleensa vähän sellaistakin vaihtoehtoa, että kutsuisi vain muutaman kaverin esimerkiksi Rush-trampoliinipuistoon pomppimaan. Normaalisti kutsuttavia kertyisi helposti yli kymmenen, mutta rauhallisemmat juhlat ovat kuulemma alkaneet houkuttaa. Jäämme odottamaan, hän saa itse päättää miten haluaa merkkipäiväänsä juhlistaa. Joka tapauksessa nämä ovat viimeiset varsinaiset kaverisynttärit. Saa nähdä mihin tässä vielä päädytään.