Muutamia mietteitä Mini Rodinista

Mini Rodinin vaatteet jakavat mielipiteet. Toiset tykkäävät hulluna, jopa keräilevät eri mallistojen kuoseja, ja vaatteiden jälleenmyyntiarvo on huipussaan. Toisten mielestä ne taas ovat aivan liian erikoisia ja ihmeellisiä, eikä vaatteiden hinnoittelussa ole mitään järkeä. Minä kuulun molempiin koulukuntiin.

Panin Mini Rodinin vaatteet ensimmäistä kertaa merkille pari vuotta takaperin, kun ostin alennusmyynneistä esikoiselle toppatakin. Se takki lähti hyvin nopeasti palautukseen, sillä kuvassa kaunis vedensininen väri olikin livenä aivan erilainen ja takki itsessään löperö luiru. Sen jälkeen aloin kuitenkin kiinnostua merkin vaatteista eikä tuo yksi huono takkikokemus jäänyt mieleen kummittelemaan.

Mini Rodini ei ole vallannut poikien vaatekaappeja, hyvin maltillisesti olen merkin vaatteita lapsille hankkinut. Sisävaatteiden osalta olen ostanut muutamia pitkähihaisia ja t-paitoja. Esikoinen rakasti karttakuosisia paitojaan ja piraattiaihekin oli lapsesta, samaten kuin minusta, hauska. Valitettavasti ainakin paitojen kohdalla laatu on ollut yksinkertaisesti huonoa. Trikoo on ohutta ja paitojen kaula-aukot aivan luokattoman suuret. Materiaali myös nyppyyntyi heti ensimmäisissä pesuissa muuttuen kulahtaneen näköiseksi. Laatu ei siis todellakaan kohdannut hinnan kanssa.

Suurin osa Mini Rodinin kuoseista on mielestäni todella kummallisia. Silti näistäkin kuoseista, miten loppuun saakka kulutettuna vaatteina tahansa, maksetaan kymmeniä ja taas kymmeniä euroja. En pysy kärryillä, mutta onneksi ei tarvitsekaan. 

Takit sen sijaan ovat kovasti mieleeni, se on varmaan tullut jo selväksi. Talvitakit pitävät lapsen lämpimänä ja ovat kuoseiltaan erinomaisen katu-uskottavia, joskin joukkoon mahtuu myös niitä erikoisempia kuoseja. Kevättakit taas ovat mukavan kevyitä. Mielestäni takkien laatu on selvästi parantunut entisestä ja polyester sekä fleece korvattu kunnon villalla. Minä uskon luonnonmateriaaleihin enkä edes lapsillani käytä koskaan fleecehaalareita tai -kaulureita. Aitoa sen olla pitää.

 

Ensi viikolla tulee myyntiin SS2014-mallisto. Itse ihastuin kirahvikuosiseen t-paitaan, mutta koska en osannut päättää kummalle sen ostan, päätin kysyä pojilta itseltään. Lopputulos? En kummallekaan, sillä ipanoiden mukaan kirahvi oli plääh, mutta tukaanit sen sijaan erittäin jees. Niinpä kuopus saanee harmaapohjaisen t-paidan ja esikoinen valkoisen yhdellä linnulla. Mutta ei tämä vielä mitään, sillä myyntiin tulee myös vaaleansininen Pico-takki. Näen jo sieluni silmin kuopuksen tuo vaaleansininen ihanuus päällään kera farkkujen, tennareiden ja pipon. Hän tulee olemaan syötävän suloinen! Eli tässä se taas nähdään. Takkimania jyllää!

Kuten sanottua, vaatteiden laatu ei ole mielestäni niin hyvä, että ostaisin muutamia sisävaatteita enempää. Silti muutamaan kauniiseen vaatteeseen investoin mielelläni, kesän t-paidat hyvänä esimerkkinä. Kirahvit jäävät muille ostajille, mutta takki ja tukaani-paidat löytyvät meiltä seuraavaksi. Ja sitten voimmekin alkaa odottaa millainen on ensi syksyn mallisto...

Holly & Whyte & Muumit

Ulkona on aivan järkyttävä viima, jota vastaan puskettiin taas kerran päiväkodista kotiin. Tilanne vaati ison mukillisen jasmiiniteetä ja sitä tässä juodessani eksyin Lindexin sivuille kurkkimaan mitä uutta alkuvuosi voisi vaatekaappiini tuoda. Olen ymmärtänyt, että minulla on melkoisen harvinainen mies mitä tulee vaateasioihin. Hänen mielestään minulla nimittäin on aivan liian vähän vaatteita. Viikko takaperin siivosin vaatekaappini jälleen kerran ja mies pyöritteli päätään. Toisen niukka on toisen kompakti, tosin kyllä sinne muutamia vaatekappaleita tosiaan mahtuisi.

Holly & Whyte -sarjasta on tullut Lindexistä puhuttaessa suosikkini. Tämä paljettihame toimisi osana pukeutumistani varmasti hyvin, yhdistettynä yksinkertaiseen ja yksiväriseen yläosaan. 

Aina on tilaa yhdelle, jossa on raitoja.

Tätä pitkää neuletakkia pitäisi käydä ihan sovittamassa.

Nämä vaatteet tulevat myyntiin aikavälillä helmikuun loppu - maaliskuun alku. 

Kurkkasin myös lastenvaatteita ja Lindexin Muumi-mallistosta tämä yhdistelmä sopisi hyvin kuopukselle. En tiedä tuleeko näistä millainen hitti, minulle vaatteet eivät edusta mitään pakko saada -osastoa. Mutta jos kohdalle osuu, ostan. Muumit tulevat myyntiin jo tämän kuun lopussa, eli ihan pian.

Kaikki kuvat: Lindex.fi.

Huh hammaspeikkoa

Tänään oli kuopuksen kolmevuotistarkastus suuhygienistin luona. Kun raittiissa ulkoilmassa rattaisiin uinahtanut tarkastettava nukkuu tuossa eteisessä, voin kirjoittaa pari sanaa muistiin käynnistämme. Se oli aikamoinen kokemus, eikä valitettavasti hyvässä mielessä.

Hieman taustatietoa alkuun. Meiltä löytyy kotoa kahdenlaisia hammastyyppejä. On mies, jolla on ollut lapsena raudat ristipurentaa korjaamassa ja jonka hampaat reikiintyvät todella helposit. Sitten olen minä, jolla on luonnostaan suorat hampaat ja näin 33-vuotiaana reikiä on ollut elämäni aikana kaksi. Esikoinen on perinyt isältään oikomistarpeen ja hänellä on parhaillaan raudat ristipurennan vuoksi. Hampaat muuten ovat oikein hyvässä kunnossa, yhtään reikää ei ole maitohampaissa ollut. Kuopuksen purenta taas on maallikon silmään vaikuttanut oikein hyvältä, joten olemme ajatelleet hänen perineen sen minulta. Toinen huomio olkoon, että en yleensä pahemmin korvaani lotkauta äitiyden tai lastenhoidon arvostelijoille. Joskus kuitenkin tapaa ammatinharjoittajia, jotka horjuttavat tätä itsevarmuutta pahan kerran ja jättävät jälkeensä vielä pahan mielen. Tänään oli sellainen tapaaminen.

Menimme kuopuksen kanssa sovitusti hammashoitolaan, jossa meillä oli aika suuhygienistin tarkastukseen. Kuopusta vähän jännitti aluksi ja siinä penkillä maatessa lasit päässä tuli pieni hätä ja itku. Lopulta koko käynti lapsen osalta meni erittäin hyvin, hän oli reipas tutkittava ja sai asiaankuuluvat tarrat mukaansa. Eli tältä osin kaikki hyvin, ipana avasi suunsa eikä hätkähtänyt pahemmin ilmaa kuin peiliäkään suussaan. Tarkastus saatiin tehtyä.

Ikävä uutinen on se, että kuopuksella on suussaan kariesta, yksi isompi ja kaksi pikkuista reiän alkua. Tästä se sitten lähti. Mikään mitä sanoin ja kerroin ei auttanut. Jouduin sellaisen tylytyksen ja ryöpytyksen kohteeksi etten muista milloin olisin moista kokenut. Kerroin kahteen kertaan faktat. Meillä syödään terveellistä ruokaa koko perhe. Karkkipäivä on kerran viikossa ja viikolla ei pääsääntöisesti syödä muitakaan herkkuja. Janojuoma on vesi, on aina ollut vesi ja tulee olemaankin vesi. Ei, meillä ei juoda mehua kuin juhlatilanteissa, ei vaikka sitä kolmeen kertaan tivattiin. Toisen kerran jälkeen totesin sanattomana, että mikään sanomani ei vaikuta yhtään mitään. Sen sijaan sain kuulla kaikki seuraavat asiat.

Me olemme tartuttaneet lapseemme karieksen ja on meidän syymme, että lapsellamme on alkavia reikiä. Jos minulla kerran ei ole ollut pahemmin reikiintymistä, se on isän syy. Näin pienten lasten reiät paikataan anestesiassa, onhan se tylsää joutua nyt sinne sitten ja paikkaaminen, se sattuu. Meidän pitäisi ymmärtää, että on meidän vastuumme ja velvollisuutemme pestä lastemme hampaat kahdesti päivässä huolellisesti. Ei lapsi voi itse pestä hampaitaan. Miksi me emme ole ottaneet selvää siitä, että sähköhammasharjaa voi alkaa käyttää 3-vuotiaana! Onko meillä hammastahnaa! Nyt pitää napostelun loppua, ei voi napostella, kun seuraukset ovat tällaiset.

En lopulta edes yrittänyt sanoa mitään, istuin vain ja totesin sopiviin väleihin, että jep vaan. On totta, että karies tarttuu kaikkein helpoiten perheenjäsenien kautta. Mutta me olemme olleet aivan tavanomaisen tarkkoja siinä, että hammasharjat pysyvät erillään, samaten lusikat ja pillit sun muut. Kahden lapsen perheessä ei vaan aina voi olla haukkana vahtimassa etteivät ipanat keksi vaihtaa haarukoita kesken ruokailun ja en todellakaan ole kääntänyt päätäni pois, jos kuopus on tullut moiskauttamaan ison suukon suulleni. Toisaalta esikoisella ei tunnu kariesta vielä olevan, ei ainakaan alkavia reikiä. Joten mistä sen taas tietää mistä kuopus on bakteerin saanut. Turha sitä on enää itkeä, vaan keskittyä hoitoon. Ja ehkäpä sen anestesian voisi nyt jättää odottamaan, kun tässä kuitenkin käydään puolen vuoden välein jatkossa fluorauksessa ja toivotaan reikien pysähtyvän.

Minua siis pidettiin aivan idioottina. Ei liene tarpeen mainita, että meillä aikuinen todellakin pesee lapsen hampaat ja että ne pestään aamuin sekä illoin. Tai että meillä syödään xylitol-pastilleja, kuopus ei ole juonut tuttipullosta viimeiseen puoleentoista vuoteen ja tarkoituksenani oli kysyä sähköhammasharjan käytöstä juuri tässä tarkastuksessa. Eikä muuten napostella. Mutta mikä moka, kun olemme vielä käyttäneet tavallista harjaa, onhan ipana ollut kolme vuotta jo kuukauden ajan! Käynnin kruunasi se, että minulle opetettiin kädestä pitäen kuinka hampaat harjataan, kun me emme sitä selvästikään hallitse. Minun pitää ymmärtää pitää sähköhammasharjaa paikallaan siinä hampaan päällä ja niin edelleen. Roger that.

Lopulta, kun lapsen hampaat oli fluorattu, pyysin suuhygienistiä kurkkaamaan purennan nyt samalla, onhan esikoisella oikomishoito saatu tietoon juuri 3-vuotiaana. Purennalla ei ole kuulemma mitään merkitystä, sillä tässä on nyt vakavampia asioita käsillä, nämä reiän alut siis. Pyysin uudelleen, mutta yhä se oli turhaa, sillä purennan näkee vasta 5-vuotiaana, ei näin pienellä voi nähdä mitään. Sanoin esikoisen joutuneen oikomisjonoon juuri tässä samaisessa tarkastuksessa saman ikäisenä, joten jos nyt kuitenkin kurkataan kiitokset. Tässä asia oli kuten ajattelinkin, kuopuksen purenta näyttäisi olevan kunnossa. Ehkä jotain ihan pienen pientä ristipurentaa löytyi, mutta ei mitään oikomisen arvoista. Mutta minun kannattaa muistaa, että mihinkään oikomiseen ei ryhdytä, jos hampaissa on sitten reikiä. Jep vaan.

Lopuksi sain käteen paperin, jossa oli ohjeita hampaiden hoitamiseen, ihan että isäkin saisi ne tietoonsa. Kiva, kiitti ja moi. Minulle tämä ei ole maailmanloppu, vaikka harmittava asia onkin. Sen sijaan hänelle taisi olla.

Luottopakit

Joskus tuntuu, että perhe-elämän dynamiikkaa ja arjen toimintoja voisi verrata urheilumaailmaan. Jos pojat ovat hyökkääjiä, mies maalivahti ja minä itse huoltaja tai valmentaja, puuttuu kuviosta jotain olennaista. Ne luottopakit, joita tarvitaan pelastamaan toisinaan pulasta.

Välillä äitinä kaipaa ja tarvitsee vähän viisaampien ohjeistusta. Kirjahyllystäni löytyykin muutama perusteos, joilla pärjää lastenkasvatuksen pulmakohdissa jo pitkälle. Toki kirjaviidakkoon pätee se, että valtavasta valikoimasta on osattava etsiä ne omiin periaatteisiin ja asenteisiin soveltuvat opukset, sillä lastenkasvatuksessa jos jossain mielipiteitä ja koulukantoja riittää. Tässä muutama kirja, joihin olen palannut kerta toisensa jälkeen.

Jari Sinkkonen on klassikko ja kirjoittanut useita teoksia. Luin kaikki hänen kirjansa jo odottaessani esikoista, onhan tämä tohtori erikoistunut nimenomaan pieniin poikiin. Sinkkosen kirjoista osa käsittelee nimenomaisesti poikalasten maailmaa ja osa on yleisempiä kasvatuskirjoja.  Ostin kirjoja omiksi ja olen lukenut ne uudelleenkin tässä vuosien aikana. 

Sinkkosen opeissa minuun vetoaa ensisijaisesti maalaisjärkisyys ja lapsuuden arvokkuuden puolustaminen. Sinkkonen korostaa sitä, että lapsen on annettava olla lapsi ja lapsen maailman erillään aikuisen maailmasta. Hän on opettanut minut ymmärtämään että pyssyleikit ovat normaali ja tarpeellinen kehitysvaihe pikkupojille ja niitä ei tarvitse pelätä. Ehkä eniten olen saanut uskonvahvistusta näistä kirjoista omaan toimintaani ja siihen, että kun käytän maalaisjärkeä ja uskallan olla lapselle rajat asettava, mutta rakastava aikuinen, päästään pitkälle. 

Minä voin suositella ainakin näitä itse lukemiani: Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun, Elämäni poikana ja Pienistä pojista kunnon miehiä. 

Raisa Cacciatoren ja Samuli Koiso-Kanttilan Pelastakaa pojat! jatkaa samanlaisilla teemoilla. Olennaista on ymmärtää tyttöjen ja poikien erilaisuus, joka ei tarkoita sitä, että tyttöjä pitäisi kasvattaa tietyllä tavalla ja poikia toisella. Sukupuolisensitiivisyys on päivän sana ja hyvä niin. Se on erinomainen lähtökohta, kun sukupuolten välisiä rajoja halutaan purkaa kasvatuskysymyksissä. Totuus kuitenkin on, että sukupuoli on meissä hyvin syvälle koodattuna ja kun sukupuolten erityisominaisuuksia ymmärretään ja kunnioitetaan, ymmärretään samalla myös lasta paremmin. Mitään jakoa tyttöjen ja poikien leikkeihin tai toimintoihin tämä kirja ei tarjoa, sitä ei tarvitse pelätä. 

New Toddler Taming vetoaa lasta kunnioittavalla lähestymistavallaan. Se on hyvin vastakkainen opus tällä hetkellä suosiossa olevalle Supernannylle ja hänen jäähypenkki-kasvatusmetodilleen. Toddler Taming katsoo, että opettelemalla jokaisen lapsen erityispiirteet, ottamalla nämä kasvatuksessa huomioon ja käyttämällä niitä apuna voidaan välttää monia raivareita ja jäähyjä. Vanhempia kannustetaan toimimaan hyvin lapsilähtöisesti. Teos on hyvin amerikkalainen, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Meillä on jäähypenkki tosin yhä käytössä, mutta monia hyviä ideoita tästäkin teoksesta on omaksuttu. "Pick your battles" voimakastahtoisen ipanan kanssa näistä tärkeimpänä.

Malin Alfvén ja Kristina Hofsten ovat kirjoittaneet Uhmakirjan. Se on aivan loistava perusteos, jota lukiessani nyökyttelin useaan otteeseen. Juuri noin ja ai noinkin, huh helpotusta. 

Kirjoittajat valaisevat lukijaa siitä, että uhmakausia on paljon luultua enemmän ja painottavat niiden tärkeyttä kasvun ja kehityksen edistäjinä. Ensimmäiset uhmakaudet koetaan  jo vauvana, sitten parivuotiaana, seuraavat neljä-, kuusi-, yhdeksän-, ja 12-vuotiaana. Vasta sitten alkaa teini-iän uhma. Elämä kulkee vaiheesta toiseen lakkaamatta. 

Yritän itse muistaa ajatella uhman tärkeyttä niilläkin hetkillä, kun lapsi tuntuu aivan mahdottomalta. Sellainen on juuri nyt, kun kuopus mätkäisi esikoista päähän ja huutaa nyt jäähypenkillä karmeaa kohtaloaan. Ei mikään helppo homma, olla kolmevuotias yhteiskunnan sääntöjä ja toisen ihmisen kohtelua opetteleva uhmaikäinen tai tällaisen äiti. Mutta ymmärrystä tämä kirja tuo. Ymmärrystä siihen, että jo ennen tiettyä ikää voi alkaa uhma ja siihen, että tietyt lapset vain ovat toisia herkempiä ja vaativampia. Ei tämä silti mikään silkkihansikas-kirja ole, ei ollenkaan. Lapselle pitää uskaltaa myös suuttua. 

"Jotkut lapset ovat aivan poikkeuksellisen vaativia. He ovat myös poikkeuksellisen täynnä elämää ja voimaa. He ovat luonteeltaan itsepäisiä, intensiivisiä ja voimakastahtoisia ja he ovat usein edellä kehityksessä, älykkäitä ja herkkiä." Nämä kuvatut lapset tulevat sekä vihaisemmiksi että iloisemmiksi kuin muut lapset. Varsinaiset erityislapset ovat silti jotain aivan muuta, sillä "lapsilla, jotka ovat yksinkertaisesti ilmaistuna kilttejä muualla, mutta karmeita kotona, ei ole mitään kehityshäiriötä". Mies luki tämän luvun ja tuli sanomaan minulle, että täällä kirjoitetaan esikoisestamme. Kieltämättä aika tuttu fiilis tuli.

Bubbling Under: Väestöliiton Kiukkukirja, jota kuvaillaan "aggressiokasvattajan käsikirjaksi vauvasta kouluikään". Myös tämä on Raisa Cacciatoren käsialaa ja suosittelen tutustumaan. Olen täältäkin löytänyt paljon tuttua. 

Parhaillaan täällä eletään keskellä kolmevuotiaan "minä tiedän itse mitä haluan tehdä enkä ainakaan tee kuten te pyydätte" -vaihetta ja kuunnellaan raivareita ihan joka ikinen aamu esimerkiksi pukemiseen liittyen. Samaan aikaan syksyllä alkoivat ensimerkit esikoisen eskariuhmasta, jota myös lohduttavasti minimurkkuiäksi kutsutaan. Ei taida olla helpotusta näköpiirissä ihan lähiaikoina siis. Mutta hei, se on vaan vaihe!

Smell the Flowers

Sitä voisi luulla, että tässä olisi ihan vaan tavallinen sekasotku olohuoneessa. Mutta ei, tämä on kuin onkin alku majalle tai linnoitukselle. Eikä sitä saa missään nimessä purkaa.

Siispä keskitän katseeni yksityiskohtiin ja ignooraan majarakennelman. 

Ja haistelen niitä kukkia.

It's Lego Party Time!

Esikoinen täytti viime tiistaina kuusi. Juhlapäivänä lahjoimme tietysti sankaria ja pikkuveljensä kajautti monta kertaa päivän mittaan onnittelulaulun "Paljon onnea Max kultaseni". Lahjoiksi päivänsankari sai Muuttuva Labyrintti -lautapelin sekä ikioman digikameran. Voin kertoa, että kuvia on otettu meillä loppuviikosta ihan koko vuoden tarpeiksi. Omaa mieltäni lämmittävät erityisesti ne otokset suihkunraikkaasta tai juuri heräneestä meikäläisestä. Esikoinen tuntui kasvaneen taas kerran vähän lisää. Iso ja hieno poika!

Eilen oli sitten kemujen vuoro. Ensin talon valtasi kahdeksan päiväkotikaveria ja puolen tunnin paussin jälkeen tulivat sukulaiset ja ystäväperheet. 

Ipanat halusivat ehdottomasti rusetit kaulaan ja ne sopivat tosi kivasti farkkujen ja kauluspaitojen kanssa. Meidän pikku hipsterit, totesi mies.

Kaverisynttäreillä oli kaikenlaista ohjelmaa sen puolen tunnin aikana, minkä juhlat kestivät. Ensin avattiin lahjat pullonpyörityksellä ja sen jälkeen syötiin. 

Tarjolla oli kakun lisäksi erilaisia karkkeja, viinirypäleitä, popcorneja ja keksejä. 

Sitten kiinnitettiin hattua Lego-ukolle, väritettiin jokainen oma Lego-ukko ja lopuksi ongittiin. Puolitoista tuntia meni yhdessä hujauksessa ja juhlat olivat todella mukavat. Ihania pieniä ja niin hyvin käyttäytyviä ihmisiä nuo esikoisen kaverit!

Sukulaiset saivat myös nauttia Lego-aiheisesta kattauksesta. 

Niin ja tuo kakku. Aivan mieletön Juustokakkutehtaan taidonnäyte. Pohjana kakussa oli valkosuklaa-brownie ja täytteinä vadelmaa ja vaniljaa. Koristelu teeman mukaan tietysti.

Illalla nostin jalat pöydälle ja avasin kaukaa viisaana kylmään laittamani pullon samppanjaa. All well that ends well ja joulukuussa uusiksi. Siihen saakka toivutaan!

Tänään ollaan muun muassa koottu uusia Legoja.

Erittäin mieluisia lahjoja myös tässä pinossa. Lisäksi esikoinen sai kauniin neuletakin, karttapallon, itse koottavan autonaulakon ja neljän Lentsikat-pelin paketin. Todella kivoja muistamisia ihan kaikki!

London Calling

Eräänä päivänä pojat katsoivat kuopuksen lempielokuvaa, Autot 2 -agenttiseikkalua dvd:ltä. Esikoinen totesi, että hän kyllä haluaisi nähdä ihan oikeasti sen ison kellon, johon Martti elokuvassa joutuu vangiksi ja kuopus peesasi innoissaan. Siitä se ajatus sitten lähti.

Lontoo on yksi ehdottomia lempikaupunkejani. Olen käynyt siellä lukuisia kertoja, mutta siihen ei voi kyllästyä. Muuttaisin asumaan ihan heti, jos tilaisuus tarjoutuisi. Kun miehenkin mielestä poikien ehdotus oli harvinaisen hyvä, aloin googlailla varaussivustoja ja edullisimpia lentoja. Enää piti päättää milloin mentäisiin. 

Ensin ajattelimme kesälomaa ja heinäkuuta. Päätimme kuitenkin siirtää matkan syksyyn ja esikoisen syyslomaan eskarista, onhan meillä maaliskuussa jo Dubain reissu tiedossa. Kesällä siis matkaillaan vain kotimaassa ja päätös tuntuu hyvältä. On mitä odottaa keskellä syksyn kiireitä. 

Olemme perillä pitkän viikonlopun lokakuun puolivälin tienoilla, torstaista maanantaihin, ja meillä on neljä päivää aikaa tehdä kaikkea kivaa mitä kaupunki mahdollistaa. Yövymme Kensingtonin alueella ihan Luonnohistoriallisen museon lähellä ja metroasema on myös aivan vieressä. Viime kerralla miehen ja esikoisen kanssa lomaillessamme yövyimme Oxford Streetin yläpuolella, mutta tuohon hotelliin ei löytynyt meille tarpeeksi isoa huonetta. Siispä kokeillaan jotain ihan muuta sijaintia tällä kertaa!

Hotelliksi valikoitui Crowne Plaza London Kensington, neljän tähden hotelli, joka on Tripadvisorin sivuilla saanut hyvät arviot ja johon löysin mukavan tarjouksen neljälle yölle. Sijainnin ja metroaseman läheisyyden (esikoinen ei ole reipas kävelijä) lisäksi valintaan vaikutti reilu huone kahdella parisängyllä. On tilaa nukkua kaikilla eikä kukaan joudu sohvalle tai lisävuoteelle. 

Mitä me sitten aiotaan syksyn matkalla tehdä? No ainakin käydä ihmettelemässä sitä isoa kelloa, Big Ben kun taitaa olla tämän matkan ykköskohde lapsilta kysyttäessä! Sen lisäksi olemme puhuneet Luonnonhistoriallisen museon dinosauruksista. kuningattaren palatsista, leikkihetkistä puistoissa sekä Regent's Parkin eläintarhasta. 

Mies halusi mennä myös kurkkaamaan British Museumin muumiot jälleen kerran ja ehdotin, että he voisivat mennä sinne esikoisen kanssa yhdessä. Sillä aikaa minä istutan kuopuksen rattaisiin, annan sille rusinapaketin ja pikkuauton käteen ja lähden kiertämään maailman parhaita ostoskatuja. Viime kerralla saalis oli melkoinen, saa nähdä miten nyt käy!

On oikeasti superkiva lähteä poikien kanssa taas kaupunkilomalle. He ovat niin mutkatonta ja mahtavaa reissuseuraa ettei ole tosikaan, enkä ymmärrä yhtään kommentteja, joiden mukaan kaupunkilomailu ei ole lapsia varten. Tottakai on. Asenne kohdalleen ja menoksi!

Kuvat meidän edelliseltä matkaltamme kesältä 2009. Hotellin kuvat hotels.com.