Viime viikolla riitti menoa jos jonkinmoista ja mikä sen hauskempaa. Ohjelmassa oli jotain vanhemmille, lapsille ja koko perheelle.
Keskiviikkoiltana, ennen seuraavan päivän vapaata, kävimme miehen kanssa treffeillä Brondassa. Edellisen kerran olimme kahdestaan ulkona loppiaisena, eli ei tässä arjen keskellä turhan usein tule tilaisuutta olla kahdestaan. Bronda valikoitui ravintolaksi oikeastaan ihan sattumalta, juolahtipa vain mieleen, kun mietin minne mentäisiin.
Oli tosi kiva kolmetuntinen. Puhuttiin ja syötiin, puhuttiin lisää ja syötiin taas. Minä otin viinipaketin, mies sai naurukohtauksen tajuttuaan aterian jälkeen maksaneensa kymmenen euroa kuplavedestä. Itse ruoka ei suoraan sanottuna ollut mikään mieleenjäävä elämys, hyvää toki sinällään. Parhaita olivat viher- ja kampasimpukat. Mutta eipä se ruoka itsessään tärkeintä ole, vaan yhdessäolo.
Lauantaina mies lähti kokoustamaan toiseen kaupunkiin ja me poikien kanssa harkitsimme jonkin aikaa lähtevämme mukaan. Koska paikkaan oli luvattu sateista säätä, päätimme kuitenkin jäädä Helsinkiin ja lähdimme leffaan. Boss Baby oli toistunut molempien lasten puheissa ja valinta siis selvä, sitä mentäisiin katsomaan kunhan oli käytetty esikoinen parturissa.
Kuopuksen mielestä leffa oli sairaan hyvä, esikoinen tykkäsi vähän maltillisemmin.
Sunnuntaina meillä oli ohjelmassa ystäväperheen lapsen synttärit ja pääsisimme taas ihastelemaan kummipoikaa ja ihmettelemään hänen kasvuaan. Olimme sopineet nappaavamme synttärisankarin matkalta mukaan hänen oltuaan kylässä meidän lähistöllämme. Aamu sujui hyvin ja puolenpäivän aikaan katsoin kelloa, ehtisimme hyvin käydä Ikeassa ostamassa lisää säilytyslaatikoita sekä uudet matot parvekkeelle. Ei muuta kuin toimeen. Olimme juuri istumassa autoon ostoksinemme, kun puhelin soi ja sankarin äiti tiedusteli olimmehan muistaneet lapsensa hakemisen, kun meitä ei näkynyt. Pari hetkeä löi ihan tyhjää, kunnes tajusin katsoa auton kelloa ja totuus valkeni. Rannekelloni oli pysähtynyt ja todellisuudessa kello oli lähes puolitoista tuntia enemmän kuin oletin. Lopulta olimme vajaat puoli tuntia myöhässä juhlista. Nolotti ja otti päähän. Sanoin myös perheeni miesjäsenille, että he selvästi luottavat siihen että minä kerron missä meidän pitää olla ja mihin aikaan, kun kukaan heistä ei koko päivän aikana vilkaissut omaa kelloaan. Ei kiva.
Juhliin kuitenkin päästiin ja vietimme mukavat tunnit jutellen, syöden herkkuja, kokeillen ja miettien parin viikon päästä koittavien ristiäisten vaatteita ja lasten leikkiessä yhdessä. Me olemme miehen kanssa pienokaisen kummeja, mies ei tosin kuulu kirkkoon.
Tämän kuvan yhteydessä heräsi huumorimielessä kysymys siitä, sopisiko yksi tällainen pieni vielä mukaan menoon, aika kivalta hän nimittäin tuossa olalla näyttää. Mutta ei, kuopuksen vauva-ajoista on kulunut liikaa aikaa, että ryhtyisin jälleen heräämään viideltä parin vuoden ajaksi. Elämä on hyvää juuri nyt, vaikka iän puolesta vielä ehtisikin.
Nyt on alkanut viimeinen koulu- ja eskariviikko. Kesäpaikan remontti alkaa valmistua ja minulla on vielä kolme viikkoa töitä toimistolla edessä ennen juhannusta. Tuolloin jään poikien kanssa lomalle, mutta sitä aikaisemmin emme ehdi yhtenäkään viikonloppuna kesäpaikalle yhtä päivää lukuunottamatta. Käymme siis tsekkaamassa ensi sunnuntaina rempan laadun, mutta vasta juhannuksena yövymme talolla ensi kertaa tälle kesälle. Sitä ennen juhlitaan ristiäisten lisäksi naapuruston naisten skumppameiningeissä, kummitytön rippijuhlissa, ystävän valmistujaisissa ja risteilyllä. Esikoinen on päiväleirillä ja kuopus jatkaa päiväkodissa minun ollessani töissä. Miehellä on varmaan vielä yksi työmatka ainakin edessä ja esikoinen ennakkoluulottomana harrastajana päätti aloittaa pesäpallon kesäloman ratoksi. Ai että on ihanaa, kun on kesä ja paljon tekemistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti