Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär. 496 s. Otava 2017. Kirja saatu arvostelukappaleena Otavalta.

Enni Mustosen mainio Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on edennyt viidenteen osaansa ja samalla myös kerronnan fokus muuttunut ajan kuluessa ja tarinan edetessä. Siinä missä tähän saakka olemme saaneet seurata paimentytöstä oman talon omistajaksi ja täysihoitolan pitäjäksi kohonneen Idan Erikssonin tarinaa, on tämän romaanin pääosassa Kirsti, eli Ruokarouvan tytär.

Sisällissodan kuohut ovat laantuneet ja nyt eletään iloista 1920-lukua. Ida on mennyt naimisiin Eliaksen kanssa ja asuu Albergan huvilassaan kaksospoikien äitinä. Kirsti puolestaan on ylioppilas ja opiskelee yliopistossa yhdessä kasvattisisarensa Allin kanssa. Kutsumus ja taidot ohjaavat kuitenkin ulkoluvun sijaan vahvasti käsillä tekemisen suuntaan ja Kirsti viettääkin paljon aikaa ystävänsä ompelimossa auttaen tätä.

Mustosen romaanisarjan hienous piilee siinä miten kirjailija yhdistää fiktiivisen tarinankerronnan kansakuntamme kulttuurihistoriaan. Paimentytössä tapasimme Topeliukset ja Pikkupiiassa Sibeliuksen perheen. Emännöitsijänä Ida kestitsi taiteen kultakauden tekijöitä ja Ruokarouvan täysihoitolassa vierailivat niinikään monet kulttuurihenkilöt. Kirstin ja yliopistomaailman myötä kerronnan keskiössä ovat tällä kertaa muun muassa Tulenkantajat, joiden sisäpiirissä Kirsti ja Alli viettävät aikaa ennen kuin elämän suunta äkisti muuttuu. 

Se elementti, mikä teki Mustosen kirjasarjan kolmesta ensimmäisestä teoksesta poikkeuksellisen kiinnostavia, puuttuu uudesta romaanista. Enää ei kurkistella saliin kyökin ovenraosta tai kuvata aiemmista osista tutulla tavalla palvelijoiden ja herrasväen elämäntapojen eroavaisuuksia. Ennen kirjan lukemista olinkin skeptinen. Pystyisikö Kirstin tarina ja tapahtumien sijoittuminen Pariisiin kiinnostamaan lukijaa yhtä paljon kuin aiemmat kirjat?

Vastaus on kyllä ja juuri Pariisi on tässä kirjassa parasta. Siksi onkin harmi, että Kirsti pääsee sinne vasta kirjan puolivälin jälkeen, sillä alkupuolen ylioppilaselämän kuvaukset kalpenevat Pariisiin sijoitettuihin kohtauksiin nähden. Erityismaininnan ansaitsee tunnelmallinen kuvaus Pariisin joulunvietosta. Ylipäänsä aika Coco Chanelin ateljeessa, asuminen vinttihuoneessa ja koko sen ajan pariisilaisen elämäntyylin kuvaus on mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa luettavaa. 

Mielenkiintoista on myös se, että Kirsti alkaa tässä osassa saada elämältä vinkkejä syntyperästään. Toivonkin todella, että Ruokarouvan tyttären tarina jatkuu vielä ja saamme lukea lisää siitä mihin Kirsti lopulta päätyy ja miten totuus isästä kenties hänelle selviää.