sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kesäkodin saunaremontti

Jatketaan kesäpaikka-asioilla. Taloa etsiessämme meillä oli yksi kriteeri ylitse muiden, siellä joko pitäisi olla tai sinne pitäisi helposti saada rakennettua sisävessa. Ulkohuussi edustaa itselleni sitä osiota mökkeilystä, jota en säännölliseen käyttöön toivonut ja onneksemme kesäpaikkaamme oli putket vedetty sisälle ja wc rakennettu valmiiksi. Koska tunnen itseni, aloimme jo hyvin pian miehen kanssa puhua siitä miten ja minne talollemme rakennettaisiin suihku, eli toivelistan kakkoskohta. Sitä emme osanneet arvata, että toiveeni saataisiin toteutettua jo tänä toisena kesänä.

Tämä tässä on talomme saunamökki ja remontin lähtötilanne. Sauna oli uusittu vastikään ennen kuin talon ostimme ja on periaatteessa sellaisenaan enemmän kuin käypä peseytymispaikka. Ovesta vasemmalla on saunan puoli kiukaineen ja lauteineen, oikealla taas pukeutumistila, jonne kuitenkin on tehty viemäröinti. Myös pata löytyy tästä tilasta. 


Sauna on tosi siisti, ei mitään valittamista. Jonkinlainen kaide lauteiden ja kiukaan väliin tosin tarvittaisiin, mutta sen osaa mies nikkaroida kunhan ehtii. 


Tässä puolestaan on tulevaa yhdistettyä pukeutumis- ja peseytymistilaa. Sähköt on vedetty valmiiksi, meidän ei tarvinnut kuin vähän muuttaa pistorasian paikkaa. Seinät ovat kaunista vanhaa puuta ja lattia betonia. 



Meillä oli vaihtoehtoina joko suihkun rakentaminen sisälle taloon tai kesäveden vetäminen saunalle. Hyvin pian putkimiehen kanssa asiaa mietittyämme valitsimme jälkimmäisen, sillä se tuntui paitsi meille riittävältä, myös oli edullisempi vaihtoehto. Mietimme myös sitä, että jatkaisimme veden lämmittämistä padalla ja vetäisimme saunalle vain kylmän veden. Päätimme kuitenkin, että tehdään nyt kerralla kunnollinen suihkupaikka, kun kerran hommaan lähdetään. 


Huoneen nurkkaan tulee siis suihkukaappi ja suihku, suoraan viemärin kohdalle. Seinälle ikkunan toiselle puolelle tulee lämminvesivaraaja ja näin minä pääsen pesemään hiuksiani ihan kunnolla lämpimään suihkuun. Varaaja on selvästi pienempi kuin sisälle taloon asennuttamamme, mutta sen pitäisi riittää mainiosti useammankin henkilön käytössä. Pata jää paikoilleen, mutta sitä tuskin enää pahemmin käytetään. Padan ja seinän väliseen koloon mahtuu hyvin jo olemassa oleva pöytä sampoiden ja suihkugeelien sun muiden säilyttämistä varten ja ovenvierusseinälle tulee penkkejä vaatteiden riisumiseen ja säilyttämiseen. Vesijohto vedetään talon kellarin seinästä läpi ja upotetaan maahan. Saunan nurkalta johto tulee jälleen maan pinnalle ja seinästä sisään. 


Tämän remontin kokonaiskustannukset jäävät töineen ja materiaaleineen alle 3000 euron, mikä mielestämme on hyvin kohtuullinen kustannus. Palaan aiheeseen uudelleen vielä, kun kaikki on valmista ja saatte nähdä miltä saunalla silloin näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti