Terveisiä sohvalta

Tajusin juuri, että tasan kuukauden kuluttua on syntymäpäiväni, hiihtoloman ensimmäinen päivä ja lähtö Pariisiin. Kun sieltä tullaan, alkaa maaliskuu. Mihin, mihin ihmeeseen aika sormieni välistä oikein valuu? Ulkonakin on vielä valoisaa, vaikka kello lähestyy neljää. Se on kevät tällä menolla ihan kohta.

Viiden päivän kuumeen jälkeen paraneminen tuntui vihdoin alkavan, kun mittari näytti alle 38 astetta. Tänään en ole itse asiassa edes mitannut, samapa tuo onko lämpöä vai ei. Yskä on yhä aivan kammottava, sellainen keuhkotaudin ja ruton rakkauslapsi, ja yöt kuluvat pitkälti valvoessa. Onneksi on kodeiini ja sitä sisältävä yskänlääke sekä Panacodit tuovat hetken helpotuksen. Samalla lähtee yskimisellä aikaansaatu jyskyttävä päänsärky. Sänky ja sohva ovat yhä ystäviäni, en päässyt koko viikkoon töihin. Tänään nukuin siihen saakka, kun esikoinen tuli koulusta, haimme kuopuksen ja tulin takaisin tähän sohvalle. Onneksi muut meillä ovat terveitä. Kuopus jätti nimipäivälahjaksi meiltä saamansa uuden rakkaan unikaverinsa äidin kainaloon päiväksi. Saanko esitellä: Dinosaurus Kake Räyh.

Olen tänään miettinyt paljon mitä kaikkea alkuvuosi tuo tullessaan. Ensi viikonloppuna ipanat pääsevät yökyläilemään, kun me miehen kanssa lähdemme Ouluun. Ensi kuussa järjestetään esikoisen luokalle ystävänpäiväjuhlat ja sinne pitäisi miettiä ohjelmaa. Sitten onkin jo hiihtolomaviikko ja matka edessä. Keväämmällä lähden vielä kavereiden kanssa viikonloppureissulle Tallinnaan ja pojat saavat nauttia isänsä seurasta sekä epäilemättä pleikkari- ja pitsaviikonlopusta kolmisin. Tuntuu siltä, että ennen kuin tajuankaan, alkaa toinen kesä talolla olla lähellä. 

Pohdinnat eivät kuitenkaan ole rajoittuneet vain tulevaan kevääseen, vaan käsittäneet myös monia tulevia vuosia. Täytän kuukauden kuluttua 36 vuotta ja yhä vahvemmin tuntuu siltä, että tarvitsen muutoksen elämääni. Tiedän myös kirkkaasti mihin kohtaan elämässäni tuon muutoksen pitää kohdistua, miten aion sen toteuttaa ja mitä sillä toivottavasti saavutan. Kyseessä ei ole lyhyen tähtäimen korjausprojekti, vaan jotain, joka hyödyttäisi kaikkina niinä vuosina, joita työelämässä on edessä sitten, kun lasten vuoksi ei enää tarvitse tehdä lyhyttä päivää. Jos ensin kysyin itseltäni parikymppisenä, että mitä haluan tehdä isona, on nyt kysyttävä uudelleen. Miten voin edesauttaa työllistymistäni mielenkiintoisiin ja haastaviin tehtäviin marginaalisella alalla? Aloitan lähettämällä muutaman sähköpostin ja toivon saavani sitä kautta pyörät pyörimään. Katsotaan kuinka käy.