Tämän päivän sankari

Tänä aamuna halasin pitkään ja vielä uudelleen esikoistani, joka heräsi aamuun 8-vuotiaana. Miten elävästi mielessäni ovatkaan niin monet asiat tuosta kahdeksan vuoden takaisesta aamusta Naistenklinikalla. Osa muistoista on piirtynyt selvinä mieleeni, osa on vain häivähdyksiä tunteesta. Yhtä kaikki, siitä se meidän yhteinen matkamme alkoi, kun hän syntyi ja minusta tuli hänen äitinsä. 

Ja nyt hän on näin iso jo, mihin nämä vuodet ovat vierähtäneet! Ilosilmäinen huumorihemmo, reipas ekaluokkalainen, kiva kaveri kaikille. Maailman rakkain, ihanin, toinen kahdesta parhaasta pojasta ikinä milloinkaan. Olen hänestä niin ylpeä, ihan vaan koska hän on sellainen kuin on.

Aamulla onniteltiin sankaria laululla ja halauksin, pikkuveljellä oli vähän vaikeampaa. Viisivuotiaalle otti pikkaisen koville, kun veljeä juhlittiin. Tästä päästiin yli ja isoveli sai lahjansa, yksi niistä pienemmän huolellisesti valitsema. Kyllä pienempi tietää mistä isompi tykkää. Esikoisen reaktio oli mahtava, kun minun ja mieheni paketista paljastui joululahjan jälkeen jo toinen ikioma pleikkapeli. "Ette ole tosissanne äiti ja iskä, siis jo toinen peli ja minulle! Kiitos!" Sanoin, että sitä se isona poikana oleminen teettää.

Aamun onnittelujen jälkeen yskää vaille tervehtynyt sankari lähti kouluun ja iltapäivälle lupasin läksyjen jälkeen herkkuhetken päivän kunniaksi. Siirretään karkkipäivä huomiselta tälle päivälle ja syödään vähän kirpeitä karamelleja. Hänen suosikkejaan.