Jalkapuoli jatkaa

Täällä ollaan kotisohvalla, ei avautunut työpaikan ovi aamulla eikä muutenkaan mene nyt yhtään niin kuin siellä kuuluisassa ruotsinkielisessä pikkupitäjässä. Mies sanoi eilen illalla, että eikös teemabiisini tälle vuodelle ollutkin Haloo Helsingin "Vihaan kyllästynyt" ja alkoi hyräillä kertosäettä: "Mitä elämä tuo, se tulkoon minun luo..." Oh the irony.

Eilen aamulla lähdin miehen kyydissä työterveyteen, jossa oli tiedossa kontrollikäynti lääkärillä ja uusien röntgenkuvien otto. Olin hyvällä mielellä, sillä jalkaa ei ollut särkenyt enää samalla tavalla kuin ennen ja ajattelin paranemisen alkaneen. Olisi tosi kiva päästä taas töihin, jos jalalla saisi alkaa varovasti varata. Pääsisin liikkumaan huomattavasti paremmin ja ennen kaikkea pois neljän seinän sisältä. 

Lääkärillä oli kuitenkin huonoja uutisia. Luu oli yhä täysin poikki eikä luutuminen ollut alkanut kahdessa viikossa lainkaan. Soitto kollegalle Töölöön varmisti sen, että sain passituksen ortopedin vastaanotolle vielä samana päivänä. Olisi selvitettävä onko murtuma kuitenkin nivelessä ja asiantuntija tietäisi tämän parhaiten. Mikäpä siinä sitten auttoi, tulin taksilla kotiin odottelemaan iltapäivää, jolloin aika ortopedille oli varattuna.

Ortopedi katsoi kuvat ja kertoi, että tästä hommasta ei ihan pian selvitäkään kuiville. Murtuma on todella lähellä niveltä ja se on hyvin hankala paikka tällaiselle jalkapöydän luun katkeamiselle. Kohta liikkuu jatkuvasti hieman ja sitä on hankala saada täysin liikkumattomaksi. Näin paraneminen hidastuu ja vaikeutuu selvästi. Lääkäri kertoi hänellä olevan pitkä kokemus tällaisten vammojen hoidosta ja sen vuoksi hän ei uskalla kovin positiivisesti asiaan suhtautua. Kysyin optimistisinta paranemisennustetta, jos luutuminen lähteekin käyntiin ja jalka alkaa nopeasti parantua. Vastaus? Kaksi kuukautta kepeillä ja vain osittaisella varauksella. Pessimistisin ennuste? Puoli vuotta. 

Tämä kyseinen lääkäri ei kuitenkaan viime aikona ole enää leikannut näitä murtumia, mutta Diacorista löytyy yksi ortopedi, joka on erikoistunut nimenomaan jalan ortopediaan. Nyt minulla on varattu aika hänelle ensi viikon puoliväliin ja silloin päätetään hoitolinjasta. Elättelen sitkeästi hieman toiveita tukikengän ja keppien yhdistelmästä, sillä se helpottaisi arkea aivan valtavan paljon. Käytännössä hoitona lienee joko kipsi tai suorilta leikkaus. Molemmissa toipumisaika on pitkä, varauskielto ehdoton ja kepit kaverina pitkälle kevääseen. Enkä edes halua ajatella sairausloman pituutta. Nyt olen määrättynä kotiin viikon ajaksi, jalalle ei saa varata yhtään ja sitä ei saa lainkaan rasittaa. Alustavasti sairauslomaa on jatkettu helmikuun puoliväliin saakka.

Eilen illalla aloimme sitten miehen kanssa tehdä järjestelyjä sen varalle, että toipumiseen menee vielä pitkään enkä voi seuraavan parin kuukauden aikana toimia tätä enempää kuin nykyään. Päätimme, että koska mies kuitenkin omien töidensä lisäksi hoitaa lasten viemiset ja haut päiväkodin osalta, kuljettaa harrastuksiin ja vastaa kaikesta pienestä päivittäisestä hommasta, on jotain helpotusta saatava. Niinpä meille tulee huomenna paikallisesta siivousfirmasta nainen arviokäynnille ja aiomme ottaa viikkosiivouksen sitä tai muuta kautta niin pitkäksi aikaa, kun jalkani on täysin kuntoutunut. Lisäksi alamme käyttää kauppakassipalvelua, joka tuo ruoat kotiovelle saakka, jäähän tässä vielä se ruoan valmistus etupäässä miehen kontolle. Olen kyllä ahkera pilkkoja, kun tuossa pöydän ääressä istun jalka toiselle tuolille nostettuna. Minä pystyn myös tyhjentämään ja täyttämään astianpesukoneeen istualtani ja hoitamaan pyykinpesun. Istun wc-istuimella ja joko heittelen pyykkejä kuivaajaan tai ripustan niitä kuivaustelineelle, pyykkikoneen täyttäminen puolestaan onnistuu lattialla istuen. 

Itselleni kaikkein vaikein muutos kohdistuu poikien hoitoaikoihin, päädyimme nimittäin siihen, että paikat on muutettava kokopäiväisiksi osa-aikaisten sijaan. Mies on nyt kolmatta viikkoa lähtenyt töistä aina puoli kolme ja jatkanut sitten töitä kotoa käsin. Jonkun aikaa tämä homma toimii kyllä, mutta pidemmän päälle ehkä ei. Kun pojat ovat hoidossa iltapäivisin pidempään, ehtii mies tehdä töitänsä ihan siellä työpaikalla ja illat ovat vapaampia. Mutta minusta tämä tuntuu pahalta, sillä pojat eivät oikein koskaan ole joutuneet olemaan niin pitkiä päiviä hoidossa. Nyt vain ei taida olla vaihtoehtoja, sillä joko he jäävät kokonaan kotiin kanssani tai sitten ovat pitkät päivät hoidossa, minä kun en pääse yksikoipisena heitä sieltä aikaisemmin hakemaan. Kokonaan kotona oleminen vain rajoitettuihin toimintoihin pystyvän äidin kanssa ei myöskään kuulosta kovin houkuttelevalta, johan siinä ipana ja eskarilainen hyppivät toisena päivänä seinille. En myöskään halua ottaa eskarilaista pois esikoulujutuista tämän vuoksi. Niinpä päätimme, että he jäävät sinne vielä iltapäiväulkoiluun ja mies hakee töistä tullessaan. Lohduttaudun sillä, että tämä on vain väliaikaista kuitenkin. 

Dubaihin emme luonnollisestikaan pääse myöskään lähtemään ja sain jo eilen lääkäriltä lausunnon vakuutusta varten. Onneksi saamme sentään rahat takaisin, mutta ei se pettymystä poista, niin paljon olimme kaikki matkaa odottaneet.

Tässä ollaan siis odotuskannalla monella tapaa. Ensi viikolla selviää paljon ja sen myötä olemme viisaampia monessa asiassa. Ja jos tilanne ei niin paha olekaan ja selviän tukikengällä sekä kepeillä, niin mikä sen parempaa. Jos en, niin olemme ainakin varautuneet tilanteeseen. Eilen illalla tuli itku, kun harmitti niin paljon tämä tilanne ja se kuinka pienestä liukastumisesta koituu tällainen riesa. Onneksi pienet hoitajani lohduttivat jälleen tuomalla peittoja ja leluja äidin mielen parantamiseksi. Nyt on enää ratkaistavana se, miten oma pääni pysyy kasassa tässä neljän seinän sisällä hengaillessa. Kun ei sitä loputtomiin jaksa lukeakaan saatika katsoa telkkaria.