perjantai 21. joulukuuta 2012

All you need is love. And a nice bag.

Ensin vähän taustaa tälle postaukselle. Kuopuksemme aloitti päiväkodin tämän vuoden elokuun viimeisinä päivinä ja hoitovapaa oli osaltani ohitse. Pojat ovat samassa tarhassa ja viettävät siellä kuutisen tuntia päivässä. Mies vie lapset aamulla aamupalalle puoli yhdeksään mennessä ja minä haen välipalalta siinä kahden - puoli kolmen kieppeillä. Tämän syksyn olen itse käyttänyt sekä työnhaun (jotain osa-aikaista tai -päiväistä on toiveissa) että ennen kaikkea opiskelun merkeissä.

Kymmenen yliopistolla vietetyn vuoden kunniaksi päätin valmistua. Olen tyypillinen tapaus, jolle on opiskelujen oheen tullut ensin töitä, sitten pari lasta ja taas töitä. Gradun tein esikoista odottaessani viisi vuotta takaperin ja viimeistelin lapsen ollessa pari kuukautta vanha. Koska puuttuvat opinnot olivat lähinnä tentteinä tehtäviä olen kuluttanut nämä loppuvuoden kuukaudet lähinnä lukemiseen. Pari juttua suoritin istumalla ihan luennoilla, mutta etupäässä minut on löytänyt tästä sohvalta. 

Alkuperäinen suunnitelma oli valmistua nyt jouluksi. Tämä ei kuitenkaan ihan toteutunut, sillä kaksi tenttiä jäi odottamaan ensi vuotta. Molemmat aion suorittaa heti tammikuussa, joten kuukaudella viivästyi tämä suunnitelmani valmistumisesta. Eipä siinä mitään.

Nyt voidaankin siirtyä sujuvasti aiheeseen laukut. Minulla on ollut kesästä saakka nuden sävyinen Mulberryn clutch, jota en kuitenkaan ole oikein "osannut" käyttää. Lopulta päätin myydä sen parempaan kotiin ja tilasin itselleni Net-a-Porterilta toisenlaisen tilalle. Olen ehdottomasti kattavan, mutta järkevän laukkukokoelman kannattaja enkä halua haalia kaappiini mitään aika kivaa tai joskus käytettävää. Nude clutch on kuitenkin omaan vaate- ja asustekokoelmaani ehdottoman tarpeellinen klassikko ja sellaisen ostin. Bonusta tuli siitä, että kyseistä mallia löytyi vielä vanhalla logolla ja vanhaan hintaan. Nykyään Yves Saint Laurent on Saint Laurent Paris ja laukku entistä hintavampi. 

Tässä se siis on, YSL:n Belle du Jour clutch. Ikoni ja klassikko mitä laukkuihin tulee. Sävy on todella kaunis, harmaaseen taittava kylmä nude. Minä en tästä aio luopua ikinä. Plussaa tulee kauniista paketista, toiset nettikaupat ne vaan osaavat ja viitsivät panostaa.




Miten tämä sitten liittyy opiskeluihin? No, alunperin tämän oli tarkoitus olla valmistumislahja minulta minulle. Nyt se on lähinnä palkinto tästä syksystä, on nimittäin ollut ajoittain aikamoista pyöritystä lukemisten, lasten- ja kodinhoidon sekä miehen pitkien työpäivien kanssa. Katsotaan sitä varsinaista valmistumislahjaa sitten myöhemmin rahatilanteen mukaan. Ideoita on kyllä ja jotain ikuista sekä kestävää sen pitää olla. 

P.S. Tänään on ollut taas ihan hulinapäivä ja lepäämään en ole kauheasti ehtinyt. Esikoisen kanssa käytiin uudelleen lääkärissä ja pari tuntia takaperin kuopus yritti tehdä piruettia olkkarin pöydän päällä, kompastui ja iski silmänsä miehen pöydälle jättämän Vichy-pullon korkkiosaan. Tuloksena haava silmäluomeen ja varma musta silmä, mutta ei onneksi mitään pahempaa. Lastenklinikalla olivat jälleen todella nopeita ja ystävällisiä, lasta olivat tutkimassa kaksi hoitajaa, lääkäri ja kirurgi. Nyt onnettomuusaltis kuopus, herkästi sairastava esikoinen sekä isänsä ovat kaikki nukkumassa. Pitäisi itsekin mennä, mutta pesen tässä vielä vähän pyykkiä ja juutuin sohvalle.

2 kommenttia:

  1. Oi, miten kaunis laukku <3. Jossakin vaiheessa, kun palaan töihin, pitäisi clutch hankkia. Harmi, että kaikki ovat järestäen nostaneet hintoja.

    Nap pakkaa kyllä tuotteet kauniisti. Meillä on tällä hetkellä Trip Trapin nahkaremmi hukassa, ja se on korvattu tuolla Napin koristenauhalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinnat ovat kyllä nousseet kovasti. Senkin vuoksi yritän pohtia ostokset tarkasti ja välttää huteja. Joskus onnistuu, aina ei. :D

      Poista