Se oli yksi ihan tavallinen keskiviikko. Olimme miehen kanssa varanneet ajan pankkineuvojamme luokse käydäksemme läpi raha-asioita ja mahdollisia tulevaisuuden kuvioita. Mukaan tapaamiseen lähti myös tämä kuvassa näkyvä, tuolloin vajaan puolentoista vuoden ikäinen pallero. Ei tullut mieleenkään ettei olisi lähtenyt tai että olisin soittanut lapsenvahtia pankkikäynnin vuoksi. Vielä tuolloin.
No onhan se tylsää, odotella aikuisten vain puhuessa ja puhuessa. Naksut oli syöty, rusinapaketistakin loisti pohja. Omat lelut ja kirjat, joita mukaan toki oli pakattu, olivat aivan tylsiä verrattuna kaikkeen siihen ihanaan ja mielenkiintoiseen mitä ympärillä näkyi. Rattaista oli päästävä pois, mikä täydellinen tutkimuskohde tämä huone olisikaan!
Siinä hän hääräili ympärillämme. Selaili kirjojaan, tutki käsilaukkuni sisällön muutamaan otteeseen, piirteli suhruja paperille ja jäi välillä topakkana kuuntelemaan mitä pankkineuvojamme pöydän toisella puolella oikein jutteli. Jossain vaiheessa laskin lapsen sylistäni alas ja yritin keskittyä papereiden tutkimiseen. Olimme kuitenkin samassa huoneessa, hän ei pääsisi karkuteille käytävälle. Paha virhe.
Yhtäkkiä huoneen ovi avautui, ensin raolleen ja siitä selälleen. Oviaukon täyttivät kolmen muun henkilökunnan jäsenen kummastuneet kasvot. Oliko meillä jokin hätä, mitä ihmettä oikein tapahtui? En minä vaan tiennyt. Pian sain tietää, joku oli hälyttänyt poliisit paikalle.
Katsokaa nyt tätä naamaa ja noita pikkuruisia sormia. Kun tarkkailee maailmaa yksivuotiaan korkeudelta huomaa paljon sellaista, mikä aikuisilta jää näkemättä. Esimerkiksi pankkineuvojan pöydän alla olevan pienen pyöreän hälytysnappulan. Sehän suorastaan kutsuu painamaan, miten voisi jättää väliin!
Ja niin hän painoi ja teki hälytyksen. Ja koska hälytystä ei voi puhelimitse perua, pääsivät poliisit tekemään keikan paikalliseen pankkikonttoriin. Hälyttäjä itse oli tuolloin jo nukkumassa autossa matkalla kotiin autuaan tietämättömänä aiheuttamastaan härdellistä. Seuraavan pankkiasioinnin tullessa ajankohtaiseksi hälyttäjä jäi kotiin.
Terveisiä perheestä esittelee äitiyden ja perhe-elämän parhaat ja pahimmat palat. Viikoittain pääset kurkistamaan kaksilapsisen perheen kaaoksenhallintaa kehittävään arkeen sekä niihin hetkiin, joista ei välttämättä vauvakirjaan ole kirjoitettu. Anekdootit on kerätty kymmenen viimeisen vuoden ajalta ja kaikki ne ovat todella tapahtuneet meille.
Molemmat kuvat Nina Dodd.
Eikä mikä juttu ja mikä ihana virne! Loistava tarina kerrottavana lapsenlapsille!
VastaaPoistaEsikoinen oli juuri tuollainen, naama naurussa ja vauhti päällä. Samaan aikaan vähän arka kuitenkin eikä yleensä ihan päättömänä menossa.
Poista