Erilaiset vuosikatsaukset menneeseen ja toiveet tulevalle vuodelle täyttävät tällä hetkellä blogit ja Facebook-päivitykset. Yksi lupaa liikkua enemmän, toinen tehdä vähemmän töitä ja kolmas käydä useammin kulttuuririennoissa. Joku toinen tyytyy toivottelemaan hyvää onnea tulevaan ja pidättäytyy sen kummemmista lupauksista. Molempi parempi, mutta onhan tämä vuodenvaihde aivan erinomainen hetki tehdä pieni itsereflektointimatka taaksepäin.
En minäkään varsinaisesti mitään lupaa, se on itselläni varma tapa saada homma romuttumaan siinä parin viikon kohdalla viimeistään. Mutta toiveita, tavoitteita ja myös selkeitä päämääriä minulla on tälle juuri alkaneelle vuodelle.
Odotan uuden vuoden mukanaan tuomia asioita hyvillä mielin. Sitä vasten tuntuukin hassulta, että en suoraan sanottuna muista kamalasti menneestä vuodesta. Kai me olemme tehneet töitä, käyneet koulua ja suoriutuneet arkipäivästä toiseen. En tiedä kuinka terveellistä tällainen kokonaisen vuoden kasaantuminen yhdeksi möykyksi on, mutta se kertoo näiden vuosien hektisyydestä. Tuhat rautaa tulessa, velvoitteita vähän joka suuntaan. Joskus tuntuu, että elämän iloiset asiat jäävät helposti huomaamatta ja nauttimatta.
Mutta on niitäkin ollut ja onneksi on tämä blogi, jonka kuukausia selata muistin virkistämiseksi taaksepäin. Viime tammikuussa olemme olleet mieheni kanssa minilomalla kotikaupungissamme ja juhlineet esikoisen syntymäpäiviä. Helmikuussa täytin 37 vuotta ja maaliskuussa mies sai samat lukemat täyteen. Kävimme Arabiemiraattien auringon alla ihanalla ja rentouttavalla lepolomalla. Kesällä olemme päässeet mukaan niin ristiäisiin kuin rippijuhliin, kun yksi kummilapsista konfirmoitiin ja uusi pieni tulokas kastettiin. Kesä oli sateinen ja kolea, vietimme koko loman kotimaassa. Elokuussa meillä olikin kotona kaksi koululaista ja risteilimme Tukholmaan. Syksy kului ekaluokkalaisen uusia kuvioita opetellessa, kävimme syyslomalla Kööpenhaminassa ja jälleen yhdessä perhekuvauksessa. Joulua kohti mentäessä oli paljon juhlia, ystävien tapaamista ja perhetreffejä.
Vastapainoksi vuoteen on mahtunut myös paljon surua läheisen menehtymisen myötä, minun uniongelmiani ja meidän kaikkien sairastamista. Lopetin nukkumisen huhtikuussa enkä ole varsinaisesti aloittanut kunnolla uudelleen. Joulua kohti mentäessä molemmat pojat olivat kipeinä viikon peräjälkeen ennen omaa keuhkokuumettani. Kaikki nämä ainekset varmasti osaltaan vaikuttava siihen, että yksittäiset tapahtumat tuntuvat jääneen unohduksiin.
Mitä minä sitten toivon alkaneelta vuodelta? Kuulostaa makaaberilta, mutta olisin iloinen mikäli tänä vuonna kukaan ei kuolisi. Ettei tarvitsisi surra yhtään ketään tai tyhjentää yhtäkään kuolinpesää. Toivon myös miehelle järkevämpää työtaakkaa, sillä juuri nyt tuntuu ettei tässä työteon määrässä ole mitään järkeä. Se heijastuu myös muihin perheemme jäseniin ja toivonkin saavamme viettää enemmän aikaa yhdessä perheenä mahdollisimman pian. Minä itse puolestani voisin ottaa vähän löysemmin rantein, stressata vähemmän ja antaa pojille enemmän vastuuta esimerkiksi koulun suhteen. Luottaa siihen, että hommat hoituvat vaikka minä en niitä aktiivisesti edistäisikään.
Toivon poikien koulun jatkuvan yhtä hyvällä mallilla kuin tähän saakka. Pyrin itse tekemään yhä enemmän töitä kotoa käsin ja vähemmän toimistolla käyden. On käynyt hyvin selväksi, että meidän perheemme voi parhaiten silloin, kun toinen vanhemmista pystyy antamaan enemmän aikaa kodille, perheelle ja juoksevien asioiden hoitamiselle. Ja kun se sattuneesta syystä on minulle helpompaa, jatketaan samalla mallilla. Turha kiire ei jalosta ketään, päinvastoin se kuluttaa ja raastaa rikki turhan moneen suuntaan vetäessään. Tämän eliminoiminen on yksi päämääristäni alkaneelle vuodelle ja keinot siihen ovat onneksi olemassa. Jotain hyötyä siis tästäkin epämääräisestä sekatyöläisen statuksestani. Ja siivooja muuten saa käydä yhä kahden viikon välein. Ehkä parasta käyttöä rahoille ikinä.
Yksi viime syksyn parhaista asioista on ollut opiskelu. Olen nauttinut valtavasti siitä, että minulla on jokin ihan oma juttu, saan käyttää aivojani ja oppia uutta. Opiskelu aikuisena on niin erilaista kuin silloin parikymppisenä. Nyt se on kuin mukava harrastus, joka tuo näkökulmia ja mahdollisuuksia ihan kaikkeen elämässä. Ja kun intoa ja mielenkiintoa riittää, ovat tuloksetkin sen mukaisia. Keväälle minulla on jäljellä enää kaksi perusopintojen kokonaisuutta ja sitten voin siirtää katseeni aineopintoihin. Niihin ei ole helppo päästä, mutta yritetään. Ja mitä sen jälkeen? En yhtään tiedä, mutta avoimia mahdollisuuksia aukeaa valtavasti lisää uuden pätevyyden myötä.
Syksyllä aloittamani pilates-harrastus jäi kahden kuukauden puolikuntoisuuden myötä torsoksi, mutta tämän haluan korjata. Pidin nimittäin siitä todella paljon ja kunhan olen täysin toipunut keuhkokuumeestani, palaan sen pariin. Myös lapset harrastavat, esikoinen kiipeilyä, partiota, shakkikerhoa, mahdollisesti kuoroa ja uutena lajina parkouria. Samaa alkaa harrastaa myös kuopus, jonka luonteelle sopii yksi harrastus esikoisen harrastusvimman sijaan. Syksyllehän emme ottaneet ekaluokkalaiselle mitään, harrastimme vain koululaiseksi opettelua. Nyt kokeillaan yhtä lajia, joka todennäköisesti on juuri eikä melkein vikkelälle ja motoriselle kiipeilijällemme sopiva. Tälle vuodelle meillä on tiedossa myös monta odotettua reissua, mutta niistä kaikista lisää myöhemmin omassa kirjoituksessaan.
Kesäpaikkakausi alkaa taas toukokuussa ja ohjelmassa on ainakin lattian maalausta. Remppa-ajatuksia on myös kotimme osalta ja suunnitelmissa muun muassa kylpyhuoneen toimintojen järkeistämistä, liukuovia eteiseen ja koko kämpän maalauttamista. En tiedä milloin nämä toteutuvat, ehkä jo tänä vuonna tai sitten seuraavana. Akuutteja muuttoajatuksia meillä ei ole, mutta pidän todennäköisenä, että joskus vielä lähdemme tästä isompaan asuntoon. Erillinen keittiö tai erillinen työhuone toisi kaipaamaamme lisätilaa, mutta mitään peliliikkeitä tuskin tehdään lähivuosina. Ellei sitten jokin täydellinen asunto tule eteen, mutta pidän tätä hyvin epätodennäköisenä. Tällä hetkellä asuinalueemme asuntokauppa tuntuu olevan melkoisen pysähdyksissä eikä mitään fiksua ja jollain tavalla järkevän hintaista tule myyntiin. Pari vuotta eteenpäin asia voi jo olla toinen. Sitä odotellessa asustellaan tässä ja remppaillaan vähän.
Toivon poikien koulun jatkuvan yhtä hyvällä mallilla kuin tähän saakka. Pyrin itse tekemään yhä enemmän töitä kotoa käsin ja vähemmän toimistolla käyden. On käynyt hyvin selväksi, että meidän perheemme voi parhaiten silloin, kun toinen vanhemmista pystyy antamaan enemmän aikaa kodille, perheelle ja juoksevien asioiden hoitamiselle. Ja kun se sattuneesta syystä on minulle helpompaa, jatketaan samalla mallilla. Turha kiire ei jalosta ketään, päinvastoin se kuluttaa ja raastaa rikki turhan moneen suuntaan vetäessään. Tämän eliminoiminen on yksi päämääristäni alkaneelle vuodelle ja keinot siihen ovat onneksi olemassa. Jotain hyötyä siis tästäkin epämääräisestä sekatyöläisen statuksestani. Ja siivooja muuten saa käydä yhä kahden viikon välein. Ehkä parasta käyttöä rahoille ikinä.
Syksyllä aloittamani pilates-harrastus jäi kahden kuukauden puolikuntoisuuden myötä torsoksi, mutta tämän haluan korjata. Pidin nimittäin siitä todella paljon ja kunhan olen täysin toipunut keuhkokuumeestani, palaan sen pariin. Myös lapset harrastavat, esikoinen kiipeilyä, partiota, shakkikerhoa, mahdollisesti kuoroa ja uutena lajina parkouria. Samaa alkaa harrastaa myös kuopus, jonka luonteelle sopii yksi harrastus esikoisen harrastusvimman sijaan. Syksyllehän emme ottaneet ekaluokkalaiselle mitään, harrastimme vain koululaiseksi opettelua. Nyt kokeillaan yhtä lajia, joka todennäköisesti on juuri eikä melkein vikkelälle ja motoriselle kiipeilijällemme sopiva. Tälle vuodelle meillä on tiedossa myös monta odotettua reissua, mutta niistä kaikista lisää myöhemmin omassa kirjoituksessaan.
Kesäpaikkakausi alkaa taas toukokuussa ja ohjelmassa on ainakin lattian maalausta. Remppa-ajatuksia on myös kotimme osalta ja suunnitelmissa muun muassa kylpyhuoneen toimintojen järkeistämistä, liukuovia eteiseen ja koko kämpän maalauttamista. En tiedä milloin nämä toteutuvat, ehkä jo tänä vuonna tai sitten seuraavana. Akuutteja muuttoajatuksia meillä ei ole, mutta pidän todennäköisenä, että joskus vielä lähdemme tästä isompaan asuntoon. Erillinen keittiö tai erillinen työhuone toisi kaipaamaamme lisätilaa, mutta mitään peliliikkeitä tuskin tehdään lähivuosina. Ellei sitten jokin täydellinen asunto tule eteen, mutta pidän tätä hyvin epätodennäköisenä. Tällä hetkellä asuinalueemme asuntokauppa tuntuu olevan melkoisen pysähdyksissä eikä mitään fiksua ja jollain tavalla järkevän hintaista tule myyntiin. Pari vuotta eteenpäin asia voi jo olla toinen. Sitä odotellessa asustellaan tässä ja remppaillaan vähän.
Eli sellaista tavallista hyvää elämää. Muuta en kaipaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti