Lähde alkuvuonna Ateneumiin

Toinen lomaviikko on kulunut täällä yhtä rauhallisesti kuin ensimmäinen. Olemme käyneet kaupungilla syömässä aamiaista ja lounasta, katsastaneet leffassa uuden Ferdinand-elokuvan sekä jatkaneet luku-urakoitamme kotisohvilla. Mies vei pojat kiipeilemään ja minä viimeistelin jälleen yhden kurssin tehtäviä sillä aikaa. Sää on ollut niin onneton koko ajan, tätäkin kirjoittaessani sataa vaihteeksi vettä. Toivottavasti hiihtoloman aikaan olisi saatu maa valkeaksi täällä etelässäkin, että päästään poikien toiveen mukaisesti opettelemaan laskettelua ja lautailua.

Eilen sain esikoisen mukaani Ateneumiin, jonne meidän on jo jonkin aikaa pitänyt mennä Ankallisgallerian aarteita ihastelemaan. Näyttelystä tuli pressimainoksia jo sen avautuessa syksyllä, mutta näin kauan meillä kesti. Kun samalla pääsimme näkemään von Wrightin veljesten taidetta ja pitkästä aikaa kansallisgalleriaan kuuluvia taideteoksia, olin tosi tyytyväinen, että vihdoin saimme raahattua itsemme paikalle. 

Hän täyttää ensi viikolla kymmenen vuotta. Voi kunpa hän vielä kymmenen vuotta tätä hetkeä myöhemminkin kävisi kanssani taidemuseossa. Minä puolestani voisin taas kokeilla mitä meikki saakaan aikaan. Ei ihan näytä näillä silmänalusilla siltä, että ripsiväri ja huulikiilto riittävät kotoa poistuessa.

Ateneum on kyllä kaunis. Nappasimme lippukassalta esitteet mukaamme ja lähdimme kiertämään näyttelysaleja ylhäältä alaspäin. Von Wrightien lintuteosten lisäksi yllätyin siitä mitä kaikkea muuta he ovatkaan tehneet ja miten upean yksityiskohtaisia työt ovat. En ihmettele lainkaan, että he olivat aikanaan ensimmäisiä ammattimaisella taiteen tekemisellä itsensä elättäneitä.

Suljetun instagram-tilin vastikään saanut fotoili ahkerasti pitkin näyttelyitä. Se on sallittua ilman salamaa, lapsi tarkasti tämän itse lippukassalta. 

Välillä haluaisin yhä elää aikaa, jolloin kirjoitettiin musteella paperille ja aloitettiin kirjeet puhuttelulla "hyvä nuori mies". Sitten mietin millaista olisi ollut tehdä kaksitoistasivuisia portfolioita tuohon aikaan ja iloitsen jälleen nykyajasta. 

Sitten oli aika tutustua ankanpoikiin. Pidin valtavasti näyttelyn rakenteesta, jossa ankkateokset eivät suinkaan muodostaneet yhtä erillistä osaa kokoelmasta. Sen sijaan niitä oli ripoteltu sinne tänne pitkin museota ja aina sen teoksen lähistölle, joka ankkatyön esikuvana on toiminut. Tämä mahdollisti taiteesta juttelemisen aivan uudella tasolla, kun saatoimme vertailla teoksia ja miettiä yhtenäisyyksiä ja eroja. Samalla sain ehkä istutettua muutaman ajatuksen taiteesta tai taiteilijoista näyttelykaverini mieleen. Meillä oli hurjan kivaa ja mietinkin tämän olevan juuri sitä minulle ominaista äitiyttä legorakentelun sijaan.

Sekä von Wrightin veljesten töiden että ankkateosten näyttelyt jatkuvat helmikuun loppupuolelle saakka, eli vielä ehtii. Suosittelen Ateneumia kivaksi aktiviteetiksi vaikkapa sadepäivälle, kulkuyhteydethän eivät voisi paremmat olla ja lapset muuten pääsevät museoon veloituksetta. Voin myös vakuuttaa, että lapsille jäävät taidehistoriamme merkkiteokset erittäin hyvin mieleen, kun viereen on asetettu Ankkalinnan väen versio aiheesta.