Kirja-arvostelussa Anni Kytömäen Kivitasku

Anni Kytömäki: Kivitasku. 645 s. Gummerus 2017. Kirja saatu arvostelukappaleena Gummerukselta ja arvio julkaistu Suomen Kuvalehdessä.

Kivenkova, höyhenenkevyt

Anni Kytömäen esikoisromaani Kultarinta oli kiitetty arvostelumenestys. Toinen teos Kivitasku vakiinnuttaa kirjailijan paikan proosan taitajana.  

Kivitasku kertoo yhden suvun, yhden paikan ja kadotetun rakkauden tarinan. Vuonna 1959 Mustasalmen rannalla elää tutkimusmatkoista haaveileva Helena. 1800-luvun puolivälin Venäjällä vallankumouksellinen Sergei joutuu pakkotyöhön kivilouhokselle. Meidän ajassamme Veka karkaa sovitun sairaalakäynnin sijaan sukumökille Louhurantaan.

Kaikille yhteistä on halu paeta. ”Minä tulen aina lopulta surulliseksi [...] Minä en osaa elää” ajattelee Helena soutaessaan kesäksi yksinäiseen saareen asumaan tietämättä, että siellä on piiloteltu jo kauan ennen häntä. Louhoksella Sergei rakentaa väylää tietäen sen johtavan kohti kaivattua vapautta. Kaiken keskelle saapuu toivo. Eräänä päivänä Sergein elämään pyrähtää pieni kivitaskuinen tyttö ja suvun tarina alkaa muodostua.

Kytömäki ei ole arastellut suurten teemojen käsittelyä. Tieteen saavutuksia kyseenalaistetaan Helenan kautta ja ne vertautuvat suvun kantaäidin, Mustasalmen Maarian taitamiin pakanallisiin loitsuihin. Luonto nousee yhden päähenkilön asemaan ja lävistää koko kerronnan. Kivistä ja kalliosta muodostuu pysyvyyden vertauskuva. ”Ihminen särkyy kaihoon, suruun ja taisteluihin, vuori seisoo tyynenä läpi sotien ja nälänhätien, rakkauden, syntymän ja kuoleman” ajattelee Sergei.

Kivitasku on laaja, mutta ehjä kokonaisuus ja tunnelmaltaan viipyilevän rauhallinen teos.  Tästä on kiittäminen Kytömäen kaunista ja kuvailevaa kieltä. Pienin tarkoin havainnoin hän luonnostelee henkilöidensä sisäisen maailman ja punoo lause lauseelta heidän kohtalonsa yhteen. Yllätyskin tekstiin mahtuu, sellainen, joka saa lukijan selailemaan sivuja taaksepäin miettien olisinko voinut aavistaa tämän.

Kivitasku on lukuromaani, jonka voi kahlata läpi monta kertaa aina uutta löytäen. Toisen romaanin kirous on Anni Kytömäen osalta vältetty.