Tätä matkaa edeltävä reissu Lontooseen tehtiin kuopuksen ollessa vasta kolme, joten lapsi ei siitä paljon muista, tuskin mitään. Niinpä päätimme tavoistamme poiketen ottaa kaupunkia haltuun pyörien päältä katsoen ja hyppäsimme turistibussiin. Tällaisia "hop on - hop off" -busseja kulkee pitkin ja poikin kaupunkia useiden eri yhtiöiden toteuttamana ja näin myös reittejä on paljon. Me menimme helpoimman kautta, eli valitsimme läheisen metroaseman kupeesta lähtevän linjan, joka kierteli tarpeeksi kattavasti kaikkialla. Sitten ei muuta kuin caramel latte mukaan Starbucksista ja matkaan.
"Eeppistä" kuului esikoisen suusta, kun istuimme viimaa uhmaten avoimen taivaan alla bussin yläkerrassa. Sitä se todella oli, kun naama jäässä otin kuvia ja kuuntelin selostusta toisella korvalla selittäen samalla lapsille minne päin katsoa ja mitä siellä pitäisi nähdä.
Vanhaa ja uutta sulassa sovussa.
St Paul's Cathedralin kohdalla hyppäsimme ulos ja vaihdoimme linjaa, sillä halusimme päästä ylittämään Thames-joen. Jonkun aikaa saimme odotella, mutta sieltä se seuraava auto sitten lopulta tuli. Sama lippu kelpasi koko päivän, sillä sai siirtyä kyydistä toiseen tai käydä välillä nähtävyyksiä katsomassa ihan niin paljon kuin jaksoi ja halusi.
Sitten taas huristeltiin monen nähtävyyden ohitse. Tässä Trafalgarin aukio, jolla sijaitsee Nelsonin patsas ja muun muassa National Gallery.
Liike-elämän keskuspaikka City rakentuu aina vaan ylöspäin.
Kuunnellako selostusta kiinaksi vai venäjäksi, kas siinä pulma.
Meidän oli alkujaan tarkoitus mennä Toweriin, mutta siihen ei nyt jäänyt aikaa. Muut museot ja tekemiset ajoivat ohi, joten tyydyimme ihailemaan linnoitusta bussin kyydistä.
The Shard kurkottaa korkuksiin vanhojen rakennusten keskeltä.
Parlementtitalo ja erityisesti Big Ben -kello olivat remontissa molemmat. Rakennustelineisiin oli kuitenkin jätetty aukko, josta ikoninen ajannäyttäjä näkyi.
London Eye. Ei menty, vaikka Pariisissa korkeuksiin uskaltauduinkin.
King's Crossin asemalla hyppäsimme seuraavan kerran pois bussista. Kävimme kurkkaamassa asemaa, jolta Harry Potter kirjoissa lähtee Tylypahkan pikajunan kyytiin ja sieltähän se laiturille johtava seinämäkin löytyi. Viereisestä kaupasta ostettiin ensimmäiset Potter-muistot, eli jokamaun rakeita sekä suklaasammakoita.
British Museum, eli lasten muumiomuseoksi tuttavallisemmin kutsuma paikka oli seuraava kohteemme. Se on valtava kokoelma eri aikojen aineistoa, joten halutut osastot ja nähtävyydet kannattaa päättää jo etukäteen. Kaikkea tuskin jaksaa nähdä ja sisäistää kerralla tai viidelläkään. Me suuntasimme lasten toiveesta suoraan Egyptin ihmeitä katsomaan, vaikka monta kertaa aiemmin olemme ne jo nähneet. Koska muinainen Egypti on myös miehen suosikki historiallisista ajoista, niin mikäpä siinä.
Muumioiden jälkeen jatkoimme matkaa kävellen hotellille. Ilta alkoi jo tummua ja Eros-patsas Piccadillyllä viritteli joustaan laskevan auringon valossa.
Toinen lasten toivepaikka oli South Kensingtonissa sijaitseva Luonnontieteellinen museo, eli meidän kielellämme dinomuseo. Täältä erityisesti esikoisella oli muistikuvia edelliseltä käynniltä. Siellä museon tienoilla asuisin mielelläni, ei olisi kuulkaa mitään valittamista.
Jono museoon näytti ensialkuun melkoiselta, mutta liikkui todella nopeasti. Olimme sisällä kymmenessä minuutissa, vaikka oli sunnuntaiaamupäivä.
"Se tuijottaa suoraan muhun" totesi kuopus tästä robottidinosauruksesta.
Dinosaurusten ja muiden muinaisten eläinten kautta siirryttiin muun muassa ötököiden maailmaan ja japanilaisen supermarketin maanjäristystä kokemaan. Tämä museo on sellainen, jota suosittelemme lämpimästi koko perheelle. Se myös kestää monta käyntikertaa, aina löytyy jotain uutta.
Esikoisen ollessa kuusivuotias vein hänet mukanani katsomaan Leijonakuningas-musikaalia. Se oli mieletön elämys ja siitä saakka puhuimme kuopuksen pääsevän musikaaliin vähän kasvettuaan. Ennen matkaa katsoinkin lippujen hintoja, mutta ne olivat kelvollisille paikoille aika hurjat, reippaasti päälle sata puntaa per henkilö. Jätimme tuolloin asian hautumaan ja minä varasin vain itselleni lipun Les Miserables -musikaalia katsomaan. Paikan päällä, saman päivän aamuna nappasin sitten kaikille kolmelle kundille liput leijonia katsomaan puoleen hintaan normaalista ja olimme supertyytyväisiä.
Lähdimme hyvissä ajoin kohti Covent Gardenia metrolla ja kuljeskelimme ensin aikamme vanhan tukkutorin ympäristössä. Kyseisellä metroasemalla on muuten hissit ylöspääsyä varten käytössä ja vaihtoehtona on kulkea muutamaa vaille 200 porrasta maan päälle. Olin sitä mieltä, että ei kai me nyt mitään hissiä odoteta, vaikka portaissa varoitetaanko noususta ja kehotetaan jättämään väliin ellei kyseessä ole hätätilanne. Portaisiin mars! Pikkukundit isänsä kanssa olivat ensimmäisinä ylhäällä, lapset virkeinä ja reippaina. Kyllä minäkin sieltä lopulta päivänvaloon pääsin, kerran piti jäädä huilaamaan keuhkojen sanoessa sopimuksensa irti. Tuli siinä kivutessa muuten mieleen kaikki ne lehtijutut koululaisten huonosta kunnosta. Olinkin lapsellinen iloinen nähdessäni poikien suorittaneen homman heittämällä.
Lippujen osto on hyvin näppärää, myös Suomesta käsin. Ostetut ja luottokortilla maksetut liput voi noutaa aikaisimmillaan paria tuntia ennen ja viimeistään puolta tuntia ennen näytöksen alkua teatterin lippuluukulta. Kun olimme noutaneet poikien liput ja he lähtivät kahvilaan aikaa kuluttamaan oli minun aika lähteä kävelemään rauhassa kohti omaa teatteriani ja omien lippujeni noutoa. Sen jälkeen ehdin vielä käydä sushilla, ostaa läheisen Gapin alennusmyynneistä hameen ja housut 14 punnan yhteishintaan ja maleksia rauhassa teatterille.
Menimme kaikki siis päivänäytökseen, jonne myös lapset ovat oikein tervetulleita. Teatterikulttuuri on muutenkin kotimaasta eroava, kun katsomossa syötiin ja juotiin näytöksen aikanakin. Väliajalla tuotiin tarjolle jätskiä ja lisää juomia, vieressäni istunut vanhempi rouva oli varautunut omin konvehdein. Hän tarjosi niitä kohteliaasti minullekin pakastepussistaan tiedustellessaan samalla mitä minä pidin ensimmäisestä puoliajasta. "It was wonderful, wasn't it love?" Tätä ennen olimme jo käyneet läpi kansalaisuuteni (sinun täytyy olla amerikkalainen, puhut sillä tavoin), syyni olla kaupungissa, lasten lukumäärän ja iät sekä syyn miksi olin yksin teatterissa. "Nauti", totesi tähän rouvan poika, kuusikymppinen mies, joka oli äitinsä teatteriin tuonut.
Niin hieno, niin mahtava, niin maailman upein musikaali. Siinä istuessani tajusin myös, että olemme mieheni kanssa vauvavuotta lähempänä sitä aikaa, kun pääsemme katsomaan tällaisia juttuja yhdessä.
Seuraavaksi Lontoo-jutuissa siirrytään Harry Potterin maailmaan ja vierailuun leffastudioilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti