Kevättalvi on vatsaflunssien luvattua aikaa. Kun päiväkodin oveen ilmestyy lappu "ryhmässämme vatsatautia" on aika kaivaa käsidesit esiin, tehostaa saippuapesuja ja rukoilla ihmettä. Tarttuu tai ei, sitä ei voi ennustaa. Ja kun se sitten tulee, rullataan matot nurkkiin, vuorataan sänkyjä ja sohvia pyyhkeillä ja isketään ämpäreitä nurkkiin. Täytetään jääkaappi ja toivotaan enemmän kuin mitään muuta, että molemmat vanhemmat eivät kaadu yhtäaikaa.
Me olemme päässeet vatsataudeissa suhteellisen vähällä. Olemme saattaneet sairastaa kummallista viikon välein henkilöstä toiseen siirtyvää yhden oksun ja vatsakivun pöpöä tai sitten perheestä puolet on säästynyt. Joskus toinen lapsista on oksentanut kerran ja se siitä. Mutta kerran, silloin oli toiset tahdit sairastamisessa. Kerran meillä vieraili noro.
Kaikki oksennustauti ei ole noroa, vaikka ihmiset monesti jokaisesta vatsataudista norona puhuvatkin. Noron kerran sairastettuaan tietää mistä on kyse. Siihen liittyy yleensä kuume, järjettömät kivut koko kropassa ja totaalinen tyhjeneminen. Noro käy läpi koko porukan, säilyy pinnoilla pitkään ja tarttuu ajatuksen voimalla. Tai siltä se tuntuu. Jossain vaiheessa alkaa toivoa kuolevansa ja sitten pelkää ettei kuolekaan.
Me sairastimme noroviruksen kuopuksen ensimmäisenä päiväkotitalvena. Se alkoi aivan puskista. Eräänä päivänä kuopus istui sylissäni sohvalla, kasvot minuun päin ja alkoi näyttää kummalta. Nielaisi kerran, nielaisi toisen kerran. Siinä vaiheessa tajusin mitä tuleman pitää, mutta myöhäistä oli. Ensimmäinen osuma tuli suoraan päälleni siihen sohvalle. Seuraavan kanssa ehdittiin käytävälle saakka. Ja siitä se sitten lähti.
Kaikki kaatuivat. Minä käsittelin kloriitilla kaikkia pintoja virusta tappaakseni ja odotin milloin oma vuoroni tulisi. Ja tulihan se, rankimpana kaikista. Pyörryin istualtani enkä jaksanut nousta enää ylös, kylpyhuoneen lattia tuntui ihanan viileältä posken alla. Oksennusrefleksi on vahva, vaikka mitään ei enää ole vatsassa ollut pitkään aikaan. Sappineste polttaa. Myöhemmin kuulimme, että paria vaille koko päiväkotiryhmä oli sairastunut ja isompien sisarusten myötä pöpö levisi tehokkaasti myös päiväkodin muihin ryhmiin.
Me kuopuksen kanssa otimme kakkoskierroksen vielä samana keväänä, hän aloitti sopivasti kesken automatkan. Lapsi oli positiivinen ja saatuaan vatsansa tyhjäksi totesi iloisena: "Hikka tuli!"
"Terveisiä perheestä esittelee äitiyden ja perhe-elämän parhaat ja pahimmat palat. Viikoittain pääset kurkistamaan kaksilapsisen perheen kaaoksenhallintaa kehittävään arkeen sekä niihin hetkiin, joista ei välttämättä vauvakirjaan ole kirjoitettu. Anekdootit on kerätty kymmenen viimeisen vuoden ajalta ja kaikki ne ovat todella tapahtuneet meille."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti