lauantai 20. tammikuuta 2018

Juhlatunnelmia 10-vuotissyntymäpäiviltä

Kymmenen vuoden ajan olen järjestänyt kaverisynttäreitä ja sukulaisten sekä ystäväperheiden kahvikutsuja. On tilattu kakut, viritelty rekvisiitat sankarin toiveen mukaisesti ja haettu kukkakaupasta kauniita kimppuja. Kun ikään tänä vuonna saatiin kaksi numeroa yhden sijaan oli aika myös todeta, että synttärijuhlinnat tässä muodossa on nyt nähty. Sitä ennen kymmenenvuotiasta juhlittiin viimeisen päälle. 


Sankari ja sankarin veli ovat nyt ikävuosiltaan kymmenen ja seitsemän. Sanoin juuri eilen asiasta puhuttaessa, että tämä on molemmilla jotenkin tosi kiva ikä. Tyypit ovat leppoisia ilman suuria suruja tai mielenmyllerryksiä. Toki pientä kasvun myötä tulevaa ja itsenäistymiseen johtavaa "ihan sama" -meininkiä esiintyy, mutta periaatteessa tämä on uhmaton ikä molemmille. Äiti kiittää.


Esikoisen ilme oli ihana hänen avatessaan lahjansa. Olimme miehen kanssa askarrelleet hänelle kortin, jossa oli kuvia ja vihjeitä. Vähän aikaa katselimme epäuskoista naamaa, ennen kuin lapsi ymmärsi saaneensa lahjaksi matkan Lontooseen. Samaan aikaan vierestä kuului "pääsenkö minäkin mukaan synttärimatkalle?" Tottakai pääset, vastasimme kuopukselle. 


Tämä koko idea kymmenvuotisreissusta lähti aikanaan siitä, että kavereista ja tuttavista useampi teki kymmenvuotiaansa kanssa yhteisen matkan. En olisi itse keksinyt asiaa, mutta tämähän on aivan loistava juttu. Ei turhaa materiaa, legoja ja pleikkapelejä kun riittää muutoinkin. Yhteistä aikaa, yhteistä tekemistä ja kokemuksia, se on sellainen ison lapsen juttu. Ja kun Norwegian lentää Lontooseen superhalvalla, ei reissu maksa maltaita. Suurin pohdinta tuli meillä siinä kohtaa, kun mietimme millä kokoonpanolla matkaan lähdettäisiin. Itse kohde oli heti selvä, tottakai Lontooseen. 


Olen siinä käsityksessä, että tällaiset reissut tehdään yleensä vanhempien ja sankarin kanssa ilman sisaruksia. Minusta kuitenkin tuntui alusta saakka siltä, että tämä ei sopisi meille. Esikoiselle pikkuveli on maailman tärkein ihminen ja jos olisimme kolmistaan matkalla, olisi porukka kovin selvästi vajavainen. Toisaalta lähtemällä esikoisen kanssa antaisimme hänelle jakamatonta huomiota ja aikaa kanssamme. Tässä kohtaa totesin, että lapset saavat kyllä aikaa molempien meidän vanhempien kanssa yksin tai yhdessä niin paljon kuin haluavat. Heitä on vain kaksi, joten huomiota ja aikaa on helppo antaa molemmille ihan jokapäiväisessä arjessa. Siispä teimme kuten meistä oikealta tuntui ja varasimme liput kaikille neljälle. Se sopii meille. 


Kaverisynttäreitä juhlittiin jo syntymäpäivää edeltävänä perjantaina ja sunnuntaina meille saapuivat lapsen isovanhemmat, kummit ja ystäväperheitä. Meillä oli tosi kivat juhlat. Läheisiä ihmisiä, mutkatonta yhdessäoloa, lasten leikkejä ja herkuttelua. Ihan ensimmäiseksi nostettiin maljat sankarille, vanhemmille ja kaikille muille tässä kymmenen vuoden aikana mukana kulkeneille. Sekä tietysti myös seitsemän vuotta täyttäneelle, jonka omat juhlat kuukautta aikaisemmin peruuntuivat.



Sankari toivoi turkoosia juhlaväriksi. Pari palloa ja kakku hoitivat homman kotiin. Lisäksi olin halunnut tuollaiset numeropallot, että saadaan hienoja kuvia juhlakalusta.



Ja tuo kakku, mikä mahtava luomus se olikaan! Eikä vain hieno ulkoisesti, vaan tosi hyvää makuinaan suklaata ja vadelmaa. Söimme koko kakun. Kurkkaa Say It With a Cake.




Hänellä kaveri- ja sukulaissynttärit jatkuvat vielä kolmen vuoden ajan entiseen malliin. Mitä esikoiseen tulee olen sanonut kaikille, että kyllä meille jatkossakin saa tulla kahvillle lasta onnittelemaan. Samaten kuskaan lasta ja kavereitaan mielelläni esimerkiksi leffaan ja hampurilaisille synttäripäivän kunniaksi. Varsinaiset kaverikutsut ja isolla porukalla juhlitut syntymäpäivät jäävät kuitenkin tähän kymmeneen vuoteen. 



4 kommenttia:

  1. Meilläkin oli juuri 10-vuotissynttärit, meillä tosin jatketaan juhlimista niin kauan kuin sankari vain jaksaa ja haluaa. Elämässä on liian vähän juhlia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta ettei juhlia koskaan ole liikaa! Kyllä se meilläkin juhlapäivä on, mutta vähän pienemmällä panostuksella kuin tähän saakka. Kummit ja mummit ovat erittäin tervetulleita kahville.

      Poista
  2. Upea kakku ja ihania kuvia pojista! Numeropallot tosi Kiva idea :)

    Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut numeropalloja synttäreillä, mutta nyt oli kiva ostaa!

      Poista