Minäkin osaan lukea

Ei käy kerta kaikkiaan tylsäksi tämä alkanut vuosi, sillä jälleen on yksi iso etappi ja taito saavutettu. Kuopus osaa lukea. Ja voi miten onnellinen ja ylpeä hän uudesta taidostaan onkaan.

Viime syksynä kuopus alkoi eräänä päivänä kirjoittaa ja ihmettelin tätä kovasti. En ollut aiemmin törmännyt lapseen, joka kirjoittaa ennen kuin lukee ja siinä tuo pikkutyyppi nyt silmieni edessä teki niin. Kirjoitustaito löytyi paria kuukautta ennen viisivuotispäivää ja syntymäpäivän kieppeillä alkoi tulla myös selviä merkkejä siitä, että pian lapsi myös lukisi. Oltiin ihan sillä hilkulla. Kauppalistan lapsi kirjoitti tässä vaiheessa itsenäisesti.

Tammikuun lopulla kuopus katseli veljensä saamaa onnittelukorttia ja luki ääneen: "Onnea ja iloa, monta sataa kiloa." Uusi taito kuitenkin jännitti ja ujostutti häntä niin kovin, että päätimme olla tekemättä asiasta numeroa. Hän kyllä kertoisi, kun osaisi lukea ja siihen oli tyytyminen. Ei ilotansseja, kuten esikoisen kohdalla, vaan etenemistä lapsen tahdissa. Päivittäin ipana luki meille sanoja, sanoista muodostui lauseita ja helmikuun alussa, viiden vuoden ja kahden kuukauden iässä lapsi eräänä iltana ilmoitti aikovansa "alkaa lukemisen". Ja niin se alkoi, otti Tatu ja Patu -kirjan käteensä ja kävi sen kanssa viereeni lueskelemaan. Puheterapiaa odotellessa ipana oli katsellut neuvolan ilmoitustaulua ja ilmoittanut isälleen, että olisi muuten ryhmäliikuntaa tarjolla. Mies nauroi, että kyllä se tosiaan taitaa osata lukea. 

Molemmat pojat ovat oppineet lukemaan ja kirjoittamaan herkkyyskauden ollessa päällä. Asia on kiinnostanut valtavasti ja lapsi on itse halunnut oppia ja opetella uutta taitoa ja näin asia on pysynyt tapetilla. Lapset tosin oppivat aivan eri tavalla. Esikoinen kypsytteli asiaa mielessään pitkään ja eräänä päivänä osasi lukea koko Onni-poika -kirjan läpi, lauseita toisensa perään. Hän myös alkoi heti lukea kirjoja. Kuopus harjoitteli, luki ensin lyhyitä sanoja, sitten kahden lyhyen sanan lauseita ja eteni näin harjoittelun kautta pidemmälle. 

Jälleen kerran sain todeta, että kuopus oppii näköjään taidon kuin taidon isoveljeään aikaisemmin. Esikoinen oli viisi ja puoli, ihan kuin minäkin aikanaan. Mies luki nelivuotiaana ja perimän lisäksi iso osa oppimisessa on varmasti myös kuopuksen luonteella. Sinnikäs tahtoihminen kun on, hän päättäessään jotain myös toteuttaa sen. Tässä tapauksessa harjoittelu yhdistettynä kypsyyteen tuotti tulosta nopeasti. Neljäs tekijä herkkyyskauden, perimän ja luonteen lisäksi on varmasti meidän perheemme lukemisen kulttuuri. Kirjallisuutta arvostetaan ja lukeminen on itsestään selvä osa jokaista päivää ja iltaa. Tässä ympäristössä myös lapsen kiinnostus heräsi ja hän halusi päästä itse ottamaan selvää sanojen maailmasta. 

Nyt hän ensimmäiseksi iltapäivällä kotiin tultuamme hakee Aku Ankkoja esikoisen huoneesta ja alkaa lukea. Ja kuten esikoisellekin aina sanoin, ei se lukeminen, vaan lukemisen ymmärtäminen. Ovi sanojen maailmaan on nyt avattu.