Esimerkki täydellisestä kevätjuhlasta

Esikoisen kevätjuhlia vietettiin eilen. Olen yhä hymy huulilla siitä miten hienot juhlat lapset opettajiensa kanssa olivat saaneet aikaan ja miten paljon aikaa, vaivaa ja panostusta hommaan oli laitettu. Täydellinen esimerkki koko kuluneesta esikouluvuodesta, johon en voisi olla tyytyväisempi. Esikoinen sai hienot eväät lähteä koulutielle.

Meillä oli hieman huolta kuopuksen jaksamisesta juhlassa, sillä hän oli jälleen kovassa kuumeessa. Onneksi tarkkaan ajoitettu särkylääke vei kuumeelta pahimman terän pois ja sai lapsen jaksamaan juhlan lävitse. Enempää ei tarvittukaan, että saimme molemmille paremmat vaatteet kotipäivän jäljiltä päälle ja olimme valmiina miehen tullessa meitä hakemaan.

Hymystä huolimatta silmistä näkyy, että kipeitä ollaan.

Ja juhlijaa jännittää, ei paljon hymyä etukäteen irronnut.

Juhlan aluksi lapset tulivat sisään Finlandian soidessa ja kuvitteellisia soittimia soittaen. Esikoisen valinta oli vetopasuuna, mielenkiintoista. Hiljalleen soittajat väsyivät, kunnes enää ne tunnollisimmat soittivat poikkihuilujaan. Nauratti, hyvin tulivat lasten luonteet esille. Seuraavaksi saimme kuulla lasten valinneen kaikkien vuoden aikana luettujen kirjojen joukosta viisi suosikkiaan ja näistä oli piirretty kuvia. Saimme kuvia nähtäväksemme samalla, kun toinen opettajista luki teoksista pätkiä. Joukossa oli ilahduttavasti klassikoita, kuten Ronja Ryövärintytär, Mio poikani Mio ja Mestaritontun seikkailut. Uudempaa ja epäilemättä tulevaa klassikkoainesta edusti sitten suursuosikki Puluboi. 

Kirjojen parista siirryttiin sirkukseen ja meille esiintyivät niin poikien hauska temppuryhmä kuin tyttöjen taitavat tasapainoilijat. Oli naruhyppelyä, hulavannetta ja siltakaatoja. Sirkuksen jälkeen alkoi lauluosuus ja välissä tanssittiin kansantanssia. Mies videoi esityksiä muistoksi ja minä kera kuopuksen taputimme ahkerasti. Myös koko vuoden pystyssä ollut poikien Harmonikkabändi 8, nimi luonnollisesti itse keksitty, esiintyi lempibiisillään "Minä soitan harmonikkaa" tyttöjen toimiessa solisteina. Kuvitelkaa asuihin lisäksi hattuja stetsonista pipon kautta väärinpäin olevan neljäntuulenlakkiin ja kaikille aurinkolasit kasvoille ja saatte vähän paremman kuvan yhtyeen esiintymiskostuumeista. Aivan mahtavaa!

Lohikäärme Puff sai allekirjoittaneen räpyttelemään silmiään vähän tiuhempaan tahtiin, vaikka esikoinen juhlan loputtua tivasikin miksen ollut itkenyt niin kuin kaikki muut. Ei tainnut vain huomata. Siinä se meidän pieni ihminsenalku, joka tutti suussa monta vuotta takaperin päiväkotiin asteli, nyt seisoi ja lauloi kuinka "lohikäärmeet lentää, mutta pojat varttuvat, leikin aika loppuu, työhön pojat tarttuvat". Vieläkin menee kylmät väreet, kun muistelen eilistä. Hän näytti aivan samalta kuin vauvana siinä seisoessaan, silmässä samanlainen tutkiva katse, suussa mietteliäs ilme ja nenännykerö pystyssä maailmaa tarkkaillen. Että vaikken ole sitä häistä kevätjuhliin vuolaasti itkevää tyyppiä, haikeilen sisimmässäni kovastikin. 

Eikä se itkettäminen siihen loppunut, sillä viimeistään vierailevan duon esittämä "Lainaa vain" oli varma homma ja yleisössä niistettiin ahkerasti. Eniten taisi itkeä opettaja, joka puhui lapsille ja lapsistamme niin kauniisti. Mikä onni on saada lapselleen ohjaajaksi aikuinen, joka kokee lapset voimavaraksi ja jonka kanssa vastavuoroinen yhteistyö toimii. Lopuksi lapset saivat todistukset ja ruusut ja tulihan se sieltä, niin kovasti toivomani Suvivirsi ja sen ensimmäinen säkeistö vielä kaiken päätteeksi. Ottamatta kantaa virren ympärillä keväisin vellovaan keskusteluun sen enempää totean, että minulle se on osa kulttuurista perintöä eikä assosioidu enää varsinaisesti uskonnolliseen kasvatukseen. Laulamisen rajoittaminen ensimmäiseen säkeistöön on toivottavasti hyvä kompromissi myös heille, jotka eivät minkäänlaisia virsiä päiväkotiin toivo.

Me olimme vanhempien kanssa jälleen laittaneet rahamme yhteen ja ostaneet yhteisen muistamisen. Tällä kertaa opettajat saivat kunnolliset lahjakortit kauneushoitolaan, jouluna samanlaiset Stockalle. Esikoinen ja kaverinsa kiikuttivat vielä kukkakimput opettajilleen ja minä päädyin sanomaan muutaman sanan siitä miten hieno vuosi on ollut, miten upeat eväät lapset ovat opettajiltaan saaneet tulevaisuuteen ja miten kiitollisia olemme kaikesta panostuksesta, jonka he ovat antaneet vuoden aikana. Erikoisesti kiitin kulttuurikasvatuksesta, kun ipanat on viety museoihin, Musiikkitalon konsertteihin ja kirjallisuutta tehty tutuksi. 

Tästä alkaa uusi aika meidän kaikkien elämässä. Sen kunniaksi esikoinen ilmoitti eilen ettei halua lähteä kanssamme ruokakauppaan, vaan jää mieluummin kotiin. Niin se sitten jäi ja kun tultiin kaupasta takaisin, oli kaikki kuulemma mennyt hyvin, tietysti. Niin, tietysti. Mitäpä muutakaan.

"Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain."