Tämä päivä on ollut niitä loppusyksyn keskiviikkoja, joita ei ihan hirveästi myöhemmin tule muisteltua. Tasaisen tappava arki, sellainen on fiilis kyllä tänään ollut. Sellaista perinteistä säätämistä, liian myöhään lähtemistä, lapsille huutamista, tyhjää jääkaappia sun muuta. Ei tule tätä päivää ikävä.
Kävimme aamulla esikoisen kanssa ylimääräisellä hammaslääkärikäynnillä irronneiden rautojen vuoksi. Iltapäivällä peruutin postin pihalla pylvästä päin. Onneksi olin autossa yksin, muuten olisi lasten sanavarasto karttunut monella uudella kirosanalla. Ihmeen vähällä näyttäisin pääsevän, kun vaurioita tarkastelin. Iltapäivällä hoidettiin asioita ennen kuin viideksi nakattiin esikoinen naapuriin omia treenejään odottamaan ja lähdettiin kuopuksen kanssa hänen treeneihinsä. Onnea on lähellä asuvat kaverit ja kavereiden vanhemmat, joiden kanssa yhteistyö ja avunanto pelaa puolin ja toisin.
Kuopuksen futiskerho loppuu tältä erää tähän, vielä pitää vähän miettiä kevään jatkoa. Lapsi ei ole ollut innostunut enää kuukauteen, kunnes nyt sitten haluaakin jatkaa. Ota siitä nyt taas selvää sitten. Tänään olikin sitten osallistava kerta, päädyin leikkimään, avustamaan temppuradalla ja pelaamaan vielä futista lapset vastaan aikuiset. Oma yksilöurheilijani tosin hermostui alta aikayksikön, kun ei saanut palloa tai tehnyt maalia.
Meillä on tänään lasten kanssa kolmenkeskinen ilta, kun miehellä on työmenoja pitkälle yöhön. Ei näitä viime aikoina ole paljoa ollutkaan ja aika on selvästi kullannut muistot siitä mitä meidän elämämme oli vielä kuopuksen vauva-aikana miehen matkustaessa jatkuvasti ja meidän ollessa lasten kanssa hyvin paljon kolmistaan. En valita, on huippuhomma tähän pikkulapsiaikaan, että mies on monesti jo kuudelta kotona eikä matkustaa tarvitse. Myöhemmin on taas enemmän aikaa vähän kaikkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti