Kirjoitimme joulupukille muutama viikko sitten toivomuskirjeet. Kuopus on hyvin maltillinen toiveissaan, jotka minä sain kirjoittaa ylös. Hän toivoo muovailuvahaa, puhkeamatonta ilmapalloa ja Dusty-mopoa. Näistä kummitätinsä nappasi kopin muovailuvahatoiveesta, muita ei taida paketeista löytyä. Dusty-mopo on Cittarissa näkemämme taaperolelu, joka hänen kuulemma on ihan pakko saada. Ehkä ei kuitenkaan. Kuopus signeerasi kirjeen, mutta jätti viimeisen kirjaimen nimestään pois. Tätä on jatkunut nyt jonkin aikaa, hän on Mariu. Ookoo.
Esikoisella oli vähän eri meininki. Siinä vaiheessa, kun kaksi sivua tiukkoja toiveita oli täynnä, vihelsin pelin poikki. Ipadista hän katsoi miten vieraskieliset sanat kirjoitetaan oikein.
Ykköstoive, eli Minecraft-kaivos on jo ostettu ja mua naurattaa tuo "aipäd" tuolla toiveiden joukossa. Eivät lapset vielä tiedä, että tulevat molemmat saamaan omat iPadit, ne odottavat tuolla paketoimista.
Kirjeet jätettiin parvekkeelle, jos tonttu vaikka kävisi ne yön aikana hakemassa. Näin tapahtui ja kuopus oli intoa täynnä, miten hienoa ja jännittävää, nyt ne kirjeet on viety ja tonttu on käynyt! Vaikeinta oli saada esikoinen pidettyä hiljaa, herra kun mutisi toisesta suupielestään, että niinpä niin, onkohan ne kirjeet nyt äidin vai isän vaatekaapissa piilossa. Viisivuotiaana esikoinen totesi, että joulupukkihan on muuten ihan sellainen mielikuvitushahmo vain ja samaa rataa mennään. Mutta pikkuveljen pitää saada uskoa, siitä pidän kiinni. Ja kyllä se esikoinenkin aattona pukin tullessa sisään tulee olemaan aivan täpinöissään, sen verran rippeitä joulun taiasta löytyy vielä. Vaikka kuinka tietäisi homman saduksi ja sepitteeksi, niin kivahan se on vaikka sitten muodon vuoksi leikkiä mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti