Toisen päivän aamuun herättiin kahdentoista tunnin yöunien jälkeen. Kahden sängyn huoneessa oli kaikille tilaa nukkua, tosin odotan yhä sitä aikaa, kun pojat nukkuvat toisessa ja minä pääsen miehen kainaloon toiseen sänkyyn. Vielä tässä vaiheessa oltiin tiukasti molemmat lapsi kainalossa. Aamiaiselle lähdettiin virkeinä ja odottavaisina, meistä kaikista oli niin kiva olla käymässä yhdessä minun ja mieheni ehdottomista lempparikaupungeista.
Aamiainen itsessään ei ollut mikään kovin kummoinen ja tyypilliseen englantilaiseen tapaan kaikenlaiset vihannekset loistivat poissaolollaan. Lisäksi ruoka oli aivan koko ajan lopussa samaten kuin astiat ja ruokailuvälineet. Jotenkin odottaisin tällaisessa ison ketjun bisnessuuntautuneessa hotellissa vähän toisenlaista meininkiä, nyt aikaa kului jonottamiseen ja odottamiseen. Kun hedelmiä ja jogurttia sekä leipää ja croissantteja kuitenkin löytyi, saimme kaikki vatsat täyteen hyvin. Erityisplussa hotellille hyvästä gluteenittomasta leivästä, jota sai pyytäessä.
Aamiaisella mietimme aina edessä olevan päivän ohjelmaa ja kun suurin dinointo oli edellisenä päivänä tyydytetty, oli nyt toisen odotetun kohteen, eli Big Benin vuoro. Kun nousimme metrosta maanpinnalle kohosi kellotorni suoraan silmiemme edessä ja sai pojat hurraamaan!
Seuraavaksi lähdimme jatkamaan matkaa ja suuntasimme Westminster Abbeyn ohitse St Jamesin puistoon määränpäänämme Buckinghamin palatsi.
Kävelyreitti oli mukava, lapset ihastelivat eläimiä ja me miehen kanssa kaunista ympäristöä.
Palatsi pilkotti jo puiden välistä ja pelikaanit uivat ihan lähelle.
Lippu oli salossa, eli kuningatar kotona. Myös vartija tuli nähtyä.
Koska ulkona oli kaunis sää eikä ennustettuja sadekuuroja näkynyt mailla halmeilla, päätettiin jatkaa ulkojutuissa. Päätimme lähteä kohti Kensingtonin puistossa sijaitsevaa Prinsessa Dianan muistoleikkikenttää ja matkalta nappasin mukaani Starbucksin kausisuosikin. Pumpkin Spice Latte oli kieltämättä tosi hyvää.
Tällä kurkkaajalla on nyt aivan ihana vaihe meneillään. Monta kertaa päivässä saamme kuulla, että "sä olet maailman paras äiti/isi/isoveli" ja lapsi on muutenkin tosi hellyydenkipeä, joten saamme halailla häntä ylenmäärin. Suukoista hän ei vieläkään pidä, harmi homma! Hän on myös hyvin ylpeä uusista taidoistaan ja laskettuaan illalla ravintolassa englanniksi kymmeneen totesi tyytyväisenä "olenpa taitava".
Ilalla taas ravintolaan syömään!
Päivän onnettomuussaldo: kuhmu esikoisen otsassa pienemmän annettua hississä hedarin isommalle. Kuopuksella mustelma poskessa, syntytapa tuntematon.
Ihania kuvia ja mukavan kuuloinen reissu. Budapestin reissullamme aamupala oli todella minimaalinen, monesti loihdin kotona jopa runsaammaan. No syötävää silti piisasi ja erilaisia munakkaita sai pyytäessä/tilatessa ja saipa ainakin suoraan keittiöstä kokin tekemänä. Täällä seuraave reissu on toukokuussa joka on lapsillemme ensimmäinen, sitä odotellaan jo ihan innolla.
VastaaPoistaTeillä on siis hyvin spesiaali matka edessä, kun lapset lähtevät mukaan. :)
PoistaLontoo kutsuu meitä taas huhtikuussa, hädin tuskin maltetaan odottaa. Nyt mukaan pääsee myös pienempi lapsista. Pakko sanoa tuohon sänkyjuttuun. Nyt kun lapset ovat jo vanhempia, vieläkin joudutaan nukkumaan lasten kanssa. Nämä ainakin potkivat, tönivät ja tuuppivat unissaan toisiaan niin tehokkaasti, että helpompi nukkua lapsilla erikseen... Ihana lukea matkastanne! Lontoo on meidän suosikkikaupunki! T. Minna
VastaaPoistaVoi ei, täytyy siis asennoitua nukkumaan miehen kanssa seuraavan kerran kymmenen vuoden kuluttua! :D Lontoo on kyllä ihan ykkösiä meillekin. Muuttaisin ihan koska tahansa. :)
Poista