Vauvan ja taaperon tärkeät tavarat

Kun esikoisen vauva-ajan tärkeimmät tarvikkeet on käyty edellisessä postauksessa läpi, on aika siirtyä taaperon ja vauvan yhdistelmään. Muutos yksilapsisesta perheestä kaksilapsiseksi on iso eikä kaksi todellakaan mene siinä missä yksi. Silti muutos oli paljon ennakoimaani pienempi ja tähän vaikutti oleellisesti oma kypsymiseni äidiksi. Kun nyt muistelen aikaa kahden pienen palleroisen kanssa tulee hyvä ja onnellinen olo. Tietysti se oli välillä rankkaa ja tietysti kaikki ei aina mennyt ihan putkeen. Mutta kun on kaksi lasta, kaksi kättä ja kaksi polvea joilla istua, pärjää yllättävän pitkälle. Ja ikäeroahan pojilla on hyvin tarkkaan kolme vuotta, yhtään vähempään en olisi ollut valmis. Tämä osoittautui kaikin puolin mainioksi, kun esikoinen oli pois vaipoista, tutista ja niin edelleen.

Ykköshankinta ja paras sellainen: tuplarattaat. Meidän ei pitänyt ensin hankkia moisia lainkaan. Kun hyvin pian kävi ilmi esikoisen mieluummin makoilevan pientareella seisomalaudalla nököttämisen sijaan, oli tehtävä täyskäännös. Viimeinen niitti oli superluminen talvi ja kun kerran koetin työntää vaunuja ja seisomalautaa auraamattomilla jalkakäytävillä, oli päätös helppo. Kävelin läheiseen lastentarvikeliikkeeseen ja ostin Phil&Ted'sin Explorer-tuplarattaat. Enkä todellakaan katunut, niin paljon iloa ja helppoutta ne toivat tullessaan. 

Vaunut on suunniteltu niin, että ensin taapero istuu edessä ratasosassa vauvan nukkuessa alapuolellaan. Sen jälkeen tarkoitus olisi siirtää pienempi tuonne maanrajaan, mutta meillä mentiin käytännössä aina toisinpäin. Esikoinen kun tuli kyytiin ja hyppäsi taas pois, joten kuopuksen oli helpointa olla edessä, josta hän näki hyvin ympärilleen. Pari vuotta tuplia käytettiin ennen kuin ne myytiin eteenpäin kaveriperheelle. 

  

Esikoisen Teutonia Lambdat olivat ensimmäisen yhteisen vuoden kovassa käytössä muuttuen vuorotellen taaperon rattaista kuopuksen vaunuiksi. Tämä onnistui pehmeän kantokopan avulla mainiosti, vaikka muuten en pahemmin noiden pehmeiden koppien fani olekaan. Se oli kuitenkin ehdoton järkiratkaisu etenkin, kun vaunuvarasto sijaitsi alapihan puolella ja sieltä piti saada aina kolmien portaiden kautta kotiin yksi kappale vauvoja, yksi taaperoita, oma käsilaukku ja usein vielä kauppakassi. Kun kantokassia ei enää kuopuksen ollessa vajaa puolivuotias tarvittu, laitettiin se myyntiin ja pidettiin rattaat. 

Sama sitteri kuin esikoisella oli jälleen arvossaan. Erityisen korvaamaton se oli silloin, kun kuopus piti saada turvaan esikoisen leikkien keskeltä. 

Sitteristä vauvan oli hyvä katsella isomman touhuja ja esimerkiksi suihkukäynnit sujuivat ottamalla kuopus sitteriin mukaan esikoisen touhutessa samalla jotain olohuoneessa. Kovin pitkäikäinen ilo sitteristä ei kuopuksen kohdalla ollut, sillä lapsi oppi tulemaan siitä pois seitsemänkuisena. 

Kun sitteristä siirryttiin syöttötuoliin, oli ensimmäinen ostos valjaat. Tämä nyt ei periaatteessa kuulu suoraan otsikon alle, mutta tulipahan nyt eteen kuvia selatessani. Kuopus olisi ollut hetkessä lattialla, jos häntä ei olisi kiinnitetty valjailla syöttötuoliin. Sen verran kova oli meno jo vauvavuotena, pikkutyyppihän lähti liikkeelle puolivuotispäivänään eikä sen jälkeen pahemmin pysähtynyt. 

Esikoinen nukkui kuopuksen syntyessä meidän makuuhuoneessamme omassa sängyssään. Ajattelimme, että olisi ihanaa nukuttaa kuopusta sängyn toisella puolella kehdossa ja näin mahtuisimme kaikki mukavasti nukkumaan samassa huoneessa. Ostimme ihanan Mamas & Papasin korikehdon keinuvilla jaloilla ja esikoinen halusi vielä hankkia veljelleen ensimmäisen oman lelun, helisevän kirahvin. Ihan hyvä muuten, mutta kuopus viihtyi kehdossaan vain muutamia satunnaisia päiväunia nukkuen muuten ainoastaan meidän vieressämme. 

Myös huopamania jatkui edelleen.

Hoitopöytä oli myös jatkuvasti kovassa käytössä. Tästä kuvasta puuttuu itse asiassa se oleellisin, eli pieni jakkara pöydän vierestä. Sillä seisoen isoveli yletti auttamaan veljensä hoidossa ja hänen vastuualueenaan oli erityisesti puhtaan vaipan ojentaminen alatason korista. Otimme esikoisen alusta saakka mukaan vauvanhoitoon ihan niin paljon kuin hän itse halusi. Ja halusihan hän, juottaa vauvalle maitoa tai silittää uneen. Enkä yhtään ihmettele, olihan hän mitä omistunein tuleva isoveli jo odotusaikana kuljetellen omaa ultrakuvaansa veljestä mukanaan ja muistuttamalla minua laittamalla käteni valokuvissa vatsan päälle. Ei sopinut unohtaa veikkaa, joka siellä majaili!

Entisessä kodissamme oli tyypillinen vanhan talon kylpyhuone, pieni sellainen. Todella pieni. Siellä oli jo esikoisen iso kylpyamme ja kuopukselle hankimme Flexi-Bathin taittuvan ammeen. Erinomainen pienten tilojen väline ja mahdollisti veljesten kylpemisen yhdessä hieman tätä kuvaa myöhemmin.

Elämää helpottavia pieniä asioita oli siis paljon. Kuopuksen ensimmäisten puolen vuoden aikana mies vielä matkusti säännöllisesti ja olin yksin poikien kanssa parista yöstä puoleentoista viikkoon. Siinä oppi pärjäämään, kehittämään rutiinit kahdelle lapselle ja elämään arkea, joka ei ollut pelkkää selviämistä. Toki kahden lapsen kanssa yksin oleminen erosi radikaalisti kaikista niistä päivistä, jotka olin kahdestaan esikoisen kanssa, mies kun aloitti reissuhommansa esikoisen ollessa pari kuukautta vanha. Silti en näin jälkeenpäin koe tuota aikaa mitenkään erikoisen rankaksi. Me olimme paljon liikkeellä, kuljimme autolla tai bussilla ja kävimme kylässä ja kaupungilla. Hoidimme asioita, jotka hoitaa piti. Toki on niitä tylsiäkin muistoja, kuten oksennustauti, joka alkoi miehen lähdöstä seuraavana päivänä. Tai se kerta, kun jotain niksahti selässäni enkä pystynyt kääntämään päätäni lainkaan ja edessä oli viikko kolmisin. Silti ne ovat vähemmistöä ja kuopuksen vauva-aika oli ihanaa aikaa elämässämme.

Kuopuksen synnyttyä esikoinen jatkoi päiväkodissa muutamana päivänä viikossa, aina kuusi tuntia kerrallaan. Tuolloin me olimme kuopuksen kanssa usein vain kotona. Olin päättänyt järjestelystä peläten kuopuksen olevan yhtä unihäiriöinen kuin isoveljensä ja toivoin saavani edes joskus nukkua päivisin vauvan kanssa, esikoinen kun jätti samaan aikaan päiväunet pois. Huomasin hyvin miten erilaista on olla kahden lapsen kuin vauvan kanssa ja nuo muutamat tunnit vain kuopuksen kera olivat ihan omaa aikaa etenkin, kun kuopus olikin maailman iisein vauva. Ja iltaisin me kävimme suosiolla nukkumaan vierekkäin niin, että minä nukuin poikien keskellä ja he molemmilla puolillani. 

Muistan yhä sen illan, kun slitin yhtä aikaa molempien poikien hiuksia siinä sängyssä selälläni maatessani ja hiljalleen he nukahtivat. Oli ollut rankka päivä, todennäköisesti esikoisen osalta jotain jäätävä uhmaa yhdistettynä useisiin pakollisiin menoihin. Mutta siinä maatessani ajattelin, että eipä minulle ole mitään tärkeämpää tässä elämässä, ei mitään missä mieluummin olisin. Ja että ne kaksi kättä, ne ovat lopulta ainoat mitä kahden lapsen äiti tarvitsee. 

Ja ne kaksi polvea käsien ohella, kuten tässä miehen ja poikien juhliessa vappua kolme vuotta sitten.