Aaaa-tsuuuh

Nyt on pahin allergiakevät kahteenkymmeneen vuoteen. Kaksi vuotta takaperin oli pahin tätä edeltänyt ja silloin jo jouduimme hakemaan esikoiselle normitroppien oheen lisälääkitystä. Nyt mennään vielä kovemmin panoksin. 

Äitini muisteli, kuinka olin joka kevät lapsena ja nuorena keuhkokuumeessa. Muistan sen itsekin, samaten ne kerrat, kun yöllä lähdettiin hengittelemään spiraa terveyskeskukseen, että hengitys kulkisi jälleen. Minun kevääni on aina tuoksunut Flixonase-nenäsuihkeelta. Muut oleelliset osaset ovat olleet silmätipat, hengitettävät astmalääkkeet sekä antihistamiini. Lukioaikana oli eräänä keväänä todella kipeä monta kuukautta putkeen ja sain kunnon hevoskuurilääkityksen. Se oli ratkaisun avain ja muisteleen lämmöllä nyt jo eläkkeelle jäänyttä allergialääkäriäni. Siihen aikaan ei ainakaan pelätty lääkitä lapsia! Nyt, vajaat kaksikymmentä vuotta myöhemmin käytän yhä samaa lääkecoctailia joka kevät. Antihistamiinin, silmätippojen ja nenäsuihkeen ohella otan kortisonia sekä aamuisin hengitettävänä valmisteena että iltaisin tablettina ja kannan avaavaa lääkettä mukanani. Hoitotasapaino on säilynyt kaikki nämä vuodet hyvänä. 

Ja esikoinen, hän se kulkee samaa rataa kanssani. Sekä isänsä kanssa, onhan miehellä lapsena ollut rasitusastma ja tällä hetkellä hän on allerginen kaikelle muulle paitsi lehmälle ja hevoselle. Istuttuamme yhden illan Mehiläisen päivystyksessä yrittämässä saada lapsen hengistystä kulkemaan menimme heti samalla viikolla allergialääkärille etsimään lisäapuja. Ja niitä tuli. 

Esikoinen ottaa nyt hyvin samanlaisia lääkkeitä kuin minä. On antihistamiinia, paikallisvalmisteita kuin myös hengitettäviä apuja. On kortisonitabletteja ja vielä varuilta hengitettävää kortisonia. On myös lähetteet astma- ja allergiatesteihin syksylle, viimeinkin. En ole pitänyt niiden kanssa sen kummempaa kiirettä, kun asia on ilmiselvä ja kaikki lääkkeet menevät vakuutukseen. Mutta ihan hyvähän se on testata. 

Välillä säälittää. Kun se on perinyt meidän allergiat ja astman ja miehen korvakierteen ja on putkitettu ja poistettu kitarisoja. Mutta sitten taas, kuinka pientä tämä kuitenkin on. Kun voisi olla jotain todella vakavaa, eikä onneksi ole. Joten siihen suhteutettuna yksi Mehiläisen kantisasiakkuus on pieni juttu. 

Niin ja kuopus, hän tulee luonnollisesti hyvää vauhtia perässä. Saa punaiset läikät käsiinsä silitettyään koiraa ja aivastelee taukoamatta. Mutta mitäpä muutakaan. Sukuunsa sudenpenikat, kuten edesmennyt maailman rakkain mummoni aina sanoi. 

Mutta kun lääkkeet ovat riittävät, voi vaikka käydä poimimassa kukkia äidille.