Veli Reipas

Toissailtana pakkasin laukkuun esitietolomakkeet, kuopuksen neuvolakortin ja unikaverin, varavaatekerran ja laitoin eväät valmiiksi jääkaappiin. Tarkistin, että pakastimessa on jäätelöä ja pillimehujakin löytyy. Tankkasimme miehen kanssa pieniruokaista kuopusta oikein urakalla, sillä aamulla ei enää ehtisi välttämättä syödä ennen nukutusta edeltävän ravinnottomuuden alkua.

Ohjelmassa oli siis putkien poisto kuopuksen korvista. Yleensä putket poistuvat itsekseen, mutta jos näin ei kahden vuoden kuluessa ole käynyt, on ne poistettava. Ottaen huomioon putkien keskimääräisen pysyvyysajan 7 kuukautta, ovat meidän lastemme putket pysyneet erinomaisesti. Kuopuksella niin hyvin, että tiemme kävi Mehiläisen leikkaussaliin. Jälleen kerran kiittelin mielessäni vakuutusta, kun saimme ajan heti ilman kuukausien jonotusta julkiselle puolelle. Meidän piti ilmoittautua puoliltapäivin suoraan leikkausosastolla, joten kuopus oli kanssani kotona aamupäivän. Siinä ehti vaikka vähän katsella iPadilta juttuja ja prosessoida tulevaa kertomalla kuinka hän menee päiväunille Mehiläiseen ja kun herää, on äiti taas vieressä.

Kaikki meni hienosti. Kuopus oli reipas kuin mikä ja esilääkityksen saatuaan leikki hetken ennen saliin menoa. Sylissäni istuen hän lueskeli kirjaa samalla "hävittäjälentäjän" maskista hengitellen, nukahtaminen kesti aika kauan. Lopulta kippasin nukkuvan ipanan pöydälle ja hoitajat aloittivat kanyylin laittamisen. Minä menin lukemaan naistenlehtiä ja juomaan kahvia. 

Kauan en ehtinyt odotella, sillä herääminen oli hoitajien sanojen mukaan räjähdysmallia. Alle puoli tuntia toimenpiteen alusta pieni potilas tuotiin jo hoitajan sylissä luokseni. Sama kävi kaksi vuotta sitten putkia laitettaessa, en ehtinyt silloinkaan heräämöön saakka kuopuksen jo noustua ylös. Niin nytkin, kun herra oli avannut silmät, noussut ylös ja alkanut häipyä heräämöstä. 

Menimme heräämön yhteydessä olevan tilan puolelle sylittelemään ja kuopukselle tarjoiltiin erilaisia pillimehuja sekä mehujäätä syötäväksi. Sivumennen sanoen kuopuksen valinta on aina päärynä, sekä mehuissa että mehujäissä. Kun ne pysyivät sisällä ja jalatkin kantoivat, oli aika soittaa mies hakemaan meidät kotiin. Kun sairaanhoitaja vielä antoi mukaan makutikun, pikkuauton ja lelutiikerin, niin mikäs oli ollessa. Kaikki toimi erinomaisesti, henkilökunta kohtasi pienen potilaan sekä vanhempansa lämpimällä tavalla ja olimme hyvin tyytyväisiä lapsen hoitoon. Ei siis muuta kuin kassan kautta kotiin ja jälkitarkastusta odottelemaan. 

Reippaustodistus mukana, totta kai!