keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Louboutin-love

Dubai Mallin käytäviä tarpoessani otin päämääräkseni kaksi liikettä, Manolo Blahnikin ja Christian Louboutinin kenkätaivaat. Ensimmäiseksi käväisin Manoloita kurkkimassa ja tiedättekö, mikään ei napannut. Ei siis muuta kuin eteenpäin ja sisään punaisten pohjien kotipaikkaan. Hieman myöhemmin poistuin mukanani paperikassi, jonka sisuskin on signeeratusti punainen. 


Tarjolla olisi ollut vaikka minkälaisia niittejä, verkkoja ja piikkejä, korkeita platformeja ja huimia korkoja, mutta oli helppo päätyä klassikoihin. Halusin juhlakorkkarit, joita voin käyttää tilanteessa kuin tilanteessa häistä vakavampiin menoihin. Meinasin kirjoittaa hautajaisiin, mutta ehkä ei noilla pohjilla kuitenkaan. 


Istuin sohvalle sovittelemaan myyjän tuodessa kenkiä takahuoneesta. Mallasin sekä nudeja että mustia korkokenkiä ja nudeista kokeilin myös peep-toe -mallia, samaa mikä kaapistani jo löytyy mustana. Lopulta nämä kengät sulattivat sydämeni ja tuntuivat erittäin hyvältä jalassa. Korko on Louboutinin kengiksi maltillinen 8,5 cm ja sama kuin edellä mainitsemissani avokärkisissä kengissä. Eivät mitkään arkikorkkarit minulle, mutta kyllä tuolla korkeudella pystyy useamman tunnin tanssimaan. Taisin tehdä mielessäni jo ostopäätöksen ennen kuin uskalsin kysyä hintaa silmät kiinni! 


Nämä ovat yksinkertaisesti ihanat! Vastapäisellä sohvalla nainen sovitteli samoja kenkiä, mutta miehensä pudisti päätään. Sitten haettiin kymmensenttiset korot, mutta vieläkään ei kelvannut. Kahdentoista sentin kohdalla mies nyökkäsi lyhyesti ja kaivoi korttinsa esiin. Minä menin viereiselle kassalle maksamaan omalla kortillani näitä maltillisempia korkojani. Tuosta alemman kuvan etiketistä näkyykin mallin nimi "Fifi" ja koron korkeus. Minun jalkani vaihtelee kokojen 40-41 välillä ja näistä välikoko oli juuri sopiva. Avokärkiset ovat kokoa 41. 


Ja mikä tärkeintä, ei toe cleavagea! 


En valitettavasti voi vielä ottaa kuvaa siitä miltä kengät näyttävät käytössä, sillä jalkani näyttävät aika hirveiltä. Jokin dubailainen tappajahyttynen on matkalla imenyt verta  molemmista sääristäni niin tehokkaasti, että paukamia on kymmenen per jalka. Olen allerginen itikanpistoille, joten jokainen paukama tulehtui ja kasvoi kahden euron kolikon kokoiseksi läntiksi. Hurmaavaa. Onneksi antihistamiini, kortisonivoide sekä Etono auttoivat, mutta ilman niitä olisin ollut kutinan vuoksi valmis kaluamaan raajani irti. Joten livekuvat saavat odottaa kunnes jäljet haalistuvat ja siihen saakka saatte ihailla kenkiä ihan vain itsessään.

Nyt on kengät ja onpa tiedossa myös sopivat juhlat, kun alkusyksystä päästään tanssimaan häitä!

8 kommenttia:

  1. Pure love! <3

    terkuin Heini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin mullakin. Ja siksi ne oli ostettava, ei auttanut!

      Poista
  2. Mun unelmakengät! Täydelliset! Voi sua onnenmyyrää! Noita ei oo ollut missään nettikaupassa saatavilla suunnilleen pariin vuoteen ja kun kenkä on sen verran arvokas, sovitusmahdollisuus olisi suotavaa.

    Mä sain tuliaisiksi Missonin tyynyt.

    f

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sovitusmahdollisuus olisi suotavaa olla, ettei tarvitse lähteä palautusrumbaan. Missonin tyynyt kuulostaa oikein hyvältä!

      Poista
  3. Usko tai älä, mutta mä tarttisin ihan just tuollaiset! ;)

    VastaaPoista