maanantai 28. huhtikuuta 2014

Määränpäänä Mallorca

Älkää kysykö, että miten tässä nyt näin kävi. Meidän piti viettää kesäloma kotimaassa, olihan meillä syksylle jo matka Lontooseen varattuna ja ensi talvelle haaveena palata Dubain auringon alle. Sitten se iski, uimakuume. Uimaloma on jo käsite meidän perheessämme, sen on esikoinen lanseerannut ja sellaiset matkat ovat lapsista niitä hauskimpia. Mies yritti ehdottaa, että onhan tuossa uimahalli vieressä. Sitten alkoi Norwegianilla Outlet-lentojen myynti. Se oli menoa.


Selvää oli, että matkaan piti päästä lomarahoilla ja ylimääräistä ei säästöistä otettaisi. Ensin mietimme kaupunkiloman yhdistämistä rantaan ja pohdimme sekä Barcelonaa että Palman kaupunkia Mallorcalla. Myös Dubrovnik viime kesältä tuttuna ja mieluisana kohteena käväisi mielessä. Lopulta kaupunkihotellien uima-altaat olivat turhan pieniä ja Dubrovnikin hyvätasoisten hotellien hinnat tyyriitä heinäkuussa. Mallorca kuitenkin kiinnosti, joten jos lentäisimme edullisesti Palmaan ja matkaisimme siitä jonnekin päin saarta. 


Aikamoisen rupeaman se vaati, istumista sohvannurkassa ja surffailua ensin hyvän hotellin löytämiseksi ja sen jälkeen hyvän hinnan saamiseksi tuohon hotelliin. Lopulta kaikki natsasi ja päädyin varaamaan lennot sekä hotellin. Matkaan lähdemme heinäkuun lopulla ja perillä ollaan viisi yötä sekä neljä kokonaista päivää. Aika täydellinen pituus lomalle, kun lentoihin ei mene muutamaa hassua tuntia enempää. 


Lennämme siis Palmaan ja matkaamme siitä saaren toiselle puolelle lähelle Alcudiaa. Nämä kuvat ovat hotellin viereiseltä rannalta, ihan pätevältä näyttää. Hotelli sijaitsee rannan viertä kulkevan tien toisella puolella ja heti hotellin takaa alkavat luonnonpuiston alueet. Tuo luonnonpuisto on suosittu vierailukohde ja samaten Alcudia on ihan vieressä. Pohdimme auton vuokraamista yhdeksi päiväksi, jotta näkisimme muutakin, esimerkiksi Valldemossan luostarialuetta on suositeltu. Todennäköisesti pyydämme kuitenkin kuljetuksen lentoasemalta hotelliin tai taitamme matkan taksilla ja vuokraamme auton vasta hotellilta. Heillä oli pikavilkaisulla hyviä tarjouksia. 


Hotellimme Prinsotel La Dorada on saanut Tripadvisorissa oikein hyvät arvostelut ja eri lähteiden mukaan neljän tähden majapaikka. Kuten kuvasta näkyy, siellä riittää uima-altaita, aurinkotuoleja ja rentoutumismahdollisuuksia. On spa aikuisille sekä minigolfia pienille. Hotellia suositeltiin hyvätasoisena resorttina erityisesti perheille, joten ehkäpä se kelpaa allekirjoittaneellekin. Sanoin miehelle, että olen kai tottunut vähän liian hyvään tai tullut iän myötä entistä nirsommaksi. Kolme tähteä on nou nou, neljästä voidaan aloittaa. Tämä matka tehdään tosiaan hieman budjettiperiaattella, joten viiden tähden majoitukset karsiutuivat automaattisesti pois. Mutta kuten sanottu, tähän löytööni olen oikein tyytyväinen. Toivottavasti todellisuus on yhtä hyvä kuin netistä löytyneiden kokemusten ja hotellikuvien mukaan on aihetta olettaa. 


Majoitumme hotellin edullisimmassa huoneistossa, jossa on erikseen makuuhuone sekä olohuone keittiönurkkauksen kera. Sohvasta saa lisävuoteet, joten meidän ei tarvitse ahtautua kaikkien neljän yhteen parisänkyyn.



Hotellilla on useampia ravintoloita ja baareja sekä ruokakauppa, jos haluamme ostaa ruokatarvikkeet huoneeseemme ja tehdä itse vaikkapa lounasta. Hotellialueen ulkopuolella on myös kauppoja, ravintoloita ja kahviloita ja epäilemättä myös useita turistikrääsää myyviä putiikkeja. Sellaisia, joista on ostettava lapsille "I love Mallorca" -matkamuistot, koska se nyt vaan kuuluu asiaan!



Ja onhan siellä ajateltu myös lapsia. Ruokaa saa hakea lastennurkkauksesta ja lastenkerhokin löytyy ohjaajineen sekä epäilemättä minidiscoineen. Tripadvisor pelasti tässäkin suhteessa ja lastentoiminta ei kommenttien perusteella ole vallannut koko hotellialuetta tai ole se pääasia lomalla. Hyvä että nuo mahdollisuudet löytyvät, mutta uskallan sanoa meidän jättävän ne käyttämättä. En ole niitä vastaan tietenkään, mutta en myöskään halua lomailla paikassa, jossa vaan minidiscoillaan. Muistan nämä kirjoitukseni sitten, kun lapseni haluavat ehdottomasti osallistua vesizumbaan...



Täytyy sanoa, että olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta pieneen uimalomaan kesälläkin. Me lomailemme juhannuksesta todennäköisesti eskarin alkuun saakka, joten kyllä siihen pari päivää muilla mailla mahtuu. Lisäksi perheeni on parasta mahdollista matkaseuraa ja rakastan viedä pikkupoikia uusiin paikkoihin. He osaavat ottaa ilon irti matkustamisesta ja nauttivat täysin siemauksin. Ihan niin kuin vanhempansakin. Meillä on niin kivoja yhteisiä reissuja, toivottavasti tästä tulee yksi sellainen! Matkustaminen on vaan niin ihanaa. Vaikea on kuvitella mihin rahani mieluummin laittaisin.






4 kommenttia:

  1. Mallorca on upea paikka. Joskus kakarana olen siellä käynyt ja nyt tekisi mieli mennä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on meille kaikille ihan uusi kohde, mutta paljon hyvää olen saaresta kuullut. :)

      Poista
  2. Ihana paikka on kyllä tuo Mallorca, kivan kohteen olette valinneet! :) Mua on aina jäänyt kaihertamaan että haluaisin sinne uudestaan "paremmalla ajalla". Olimme siellä just kun pikkumies täytti vuoden, joten päivät oli melkoista aikataulutusta ruokailujen, unien yms kanssa, yötkin taisi vielä hiukan olla rikkonaisia ja ensimmäinen lentomatka vauvan kanssa stressasi tätä "nipomutsia" ;) Mutta siellä palmujen juurella pehmeällä nurmikolla pikkumies taaperteli, ihan kunnolla oppi kävelemään ja väsynyt mammakin pääsin lepuuttamaan itseään kun isovanhemmat kuskasi päiväunikärrylenkeille ja tajusin että voi vitsi, kun lapsen kanssa onkin ihan helppo reissata, mitä mä ihan turhaan jännitin. Majoituimme vanhassa linnassa, josta oli tehty hotelli Port de Sollerissa, se oli kiva ja rauhallinen pikkukaupunki ja ajelimme mm. ratikalla Solleriin http://www.seemallorca.com/mallorca/webcams/port-de-soller.html http://www.seemallorca.com/mallorca/soller.html
    Jos vuokraatte auton, niin suosittelen noita paikkoja visiteeraukseen. Lisäksi ehdottomasti Valdemossan vuoristokaupungissa, luostarissa ja taidemuseossa tosiaan kannattaa käydä. Mallorca on tosi kaunis saari ja haluaisin sinne kyllä tosiaan uudestaan. Olimme syyskuun lopulla ja säät oli tosi lämpimät silloin, toppia ja shortseja pidettiin, kesäaikaan varmasti säät on ihan helteiset. Me vuokrattiin silloin auto ihan lentokentälle odottamaan ja koko viikoksi valmiiksi Suomesta, kun haluttiin varmistaa että siinä on satavarmasti 1-vuotiaalle sopiva turvaistuin. Milloin olette menossa? Terkuin Heini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos vinkeistä! Me mennään heinäkuun lopulla, 22-27.7. ollaan siellä. Mä itse asiassa katselin vähän noita autonvuokrausjuttuja, pitää pohtia josko sen ottaisikin jo lentokentältä koko viikoksi.

      Poista