keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Electrolux Ergorapido

Meillä imuroidaan joka päivä. Tästä syytän kahta pientä poikaa, jotka paitsi tuovat mukanaan eteisen täydeltä hiekkaa, myös kuorruttavat keittiön maton muruilla. Keittiö, eteinen ja kulkuväylät huitaistaan joka ilta puhtaiksi ja imurista oli tullut pysyvä sisustuselementti keskellä olohuoneen lattiaa. Rasittavaa. 

Cittarin tarjouslehtinen kolahti postiluukusta juuri sopivalla hetkellä ja pitkään harkitsemastani hankinnasta tuli todellisuutta. Kun ovh:sta pudotettiin pois viisikymppiä ja hintaa jäi alle sata euroa, olin heti aamulla kolkuttelemassa kaupan ovia. Electroluxin Ergorapido -imuri muutti keittiön nurkkaan ja vapautti meidät potkimasta lattialla lojuvaa imuria mennessämme. Se sai muuttaa takaisin siivouskaappiin. 



Nyt mietin miksi en ostanut tätä imuria jo aikaisemmin. Sen käyttö on helppoa ja kätevää juuri siihen tarkoitukseen mihin minä sen hankin. Hurautan helposti roskaisimmat paikat puhtaiksi ja villakoirat pois nurkista ilman varsinaisen imurin kaivamista kaapista. Laite kulkee kuin unelma ja lapsia huvittavat imurin etuosassa olevat valot. Yhdellä akullisella pystyy imuroimaan meidän asuntomme kokoisen alan ja sitten imuri on laitettava lataamaan. Käytännössä se on aina käyttövalmis, sillä säilytämme sitä lataustelineessä käyttökertojen välillä. Myös säiliö on helppo tyhjentää sen täyttyessä.


En ehkä olisi valinnut tätä kyseistä väriä, jos valinnanvaraa olisi ollut. Mutta alennuksesta ostaessa on otettava mitä saa eikä värillä siinä vaiheessa ole niin paljon merkitystä.


Varteen on myös integroitu erillinen irrotettava rikkaimuri pöytien ja pienempien pintojen puhdistukseen, mutta meillä sitä ei ole käytetty oikeastaan lainkaan. On ehkä helpompi huitaista murut pöydältä mikrokuituliinalla lavuaariin. 


Lapsetkin osaavat käyttää Ergorapidoa, sen verran helppokäyttöinen se on. Yhdestä isosta napista päälle ja pois.


Lapsityövoima, mikä ihana keksintö!


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mäkin olen jo tottunut, vaikka aluksi harmittelinkin ettei mustaa tai harmaata ollut. :) Ja sopiihan se meidän auton väriin, joka on aikalailla sama, kuten esikoinen kerran pohti. :D

      Poista
  2. Meillä on Boschin vastaava rikkaimuri. Saatiin joululahjaksi anopilta, enkä tiedä, miten ollaan tultu toimeen ilman tätä apurin. Ihan älyttömän kätevä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama täällä, miten näppärä kapistus tuo onkaan. Helpottaa arkea huomattavasti!

      Poista
  3. Jaksaako tämä imeä pikkukivet, jotka kulkeutuvat eteiseen? Saan lakaista/imuroida eteistä jatkuvasti ja tuollainen olisi kätevä apuväline siihen!
    Ps. Kiitos kivasta, elämänmakuisesta blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksaa! Ja onkin erinomainen apu siihen, kun kiviä kenkien mukana kantautuu koko ajan sisään. :)

      Poista