torstai 16. tammikuuta 2014

London Calling

Eräänä päivänä pojat katsoivat kuopuksen lempielokuvaa, Autot 2 -agenttiseikkalua dvd:ltä. Esikoinen totesi, että hän kyllä haluaisi nähdä ihan oikeasti sen ison kellon, johon Martti elokuvassa joutuu vangiksi ja kuopus peesasi innoissaan. Siitä se ajatus sitten lähti.


Lontoo on yksi ehdottomia lempikaupunkejani. Olen käynyt siellä lukuisia kertoja, mutta siihen ei voi kyllästyä. Muuttaisin asumaan ihan heti, jos tilaisuus tarjoutuisi. Kun miehenkin mielestä poikien ehdotus oli harvinaisen hyvä, aloin googlailla varaussivustoja ja edullisimpia lentoja. Enää piti päättää milloin mentäisiin. 




Ensin ajattelimme kesälomaa ja heinäkuuta. Päätimme kuitenkin siirtää matkan syksyyn ja esikoisen syyslomaan eskarista, onhan meillä maaliskuussa jo Dubain reissu tiedossa. Kesällä siis matkaillaan vain kotimaassa ja päätös tuntuu hyvältä. On mitä odottaa keskellä syksyn kiireitä. 




Olemme perillä pitkän viikonlopun lokakuun puolivälin tienoilla, torstaista maanantaihin, ja meillä on neljä päivää aikaa tehdä kaikkea kivaa mitä kaupunki mahdollistaa. Yövymme Kensingtonin alueella ihan Luonnohistoriallisen museon lähellä ja metroasema on myös aivan vieressä. Viime kerralla miehen ja esikoisen kanssa lomaillessamme yövyimme Oxford Streetin yläpuolella, mutta tuohon hotelliin ei löytynyt meille tarpeeksi isoa huonetta. Siispä kokeillaan jotain ihan muuta sijaintia tällä kertaa!



Hotelliksi valikoitui Crowne Plaza London Kensington, neljän tähden hotelli, joka on Tripadvisorin sivuilla saanut hyvät arviot ja johon löysin mukavan tarjouksen neljälle yölle. Sijainnin ja metroaseman läheisyyden (esikoinen ei ole reipas kävelijä) lisäksi valintaan vaikutti reilu huone kahdella parisängyllä. On tilaa nukkua kaikilla eikä kukaan joudu sohvalle tai lisävuoteelle. 




Mitä me sitten aiotaan syksyn matkalla tehdä? No ainakin käydä ihmettelemässä sitä isoa kelloa, Big Ben kun taitaa olla tämän matkan ykköskohde lapsilta kysyttäessä! Sen lisäksi olemme puhuneet Luonnonhistoriallisen museon dinosauruksista. kuningattaren palatsista, leikkihetkistä puistoissa sekä Regent's Parkin eläintarhasta. 


Mies halusi mennä myös kurkkaamaan British Museumin muumiot jälleen kerran ja ehdotin, että he voisivat mennä sinne esikoisen kanssa yhdessä. Sillä aikaa minä istutan kuopuksen rattaisiin, annan sille rusinapaketin ja pikkuauton käteen ja lähden kiertämään maailman parhaita ostoskatuja. Viime kerralla saalis oli melkoinen, saa nähdä miten nyt käy!


On oikeasti superkiva lähteä poikien kanssa taas kaupunkilomalle. He ovat niin mutkatonta ja mahtavaa reissuseuraa ettei ole tosikaan, enkä ymmärrä yhtään kommentteja, joiden mukaan kaupunkilomailu ei ole lapsia varten. Tottakai on. Asenne kohdalleen ja menoksi!



Kuvat meidän edelliseltä matkaltamme kesältä 2009. Hotellin kuvat hotels.com.




2 kommenttia:

  1. Onko teillä potkulautaa, jonka voisi ottaa esikoiselle mukaan? Paikalliset lapset tuntuvst scootaavan joka paikkaan ja mekin kokeillaan nyt onnistuttaisiinko ensi kuussa tekemään reissu niin että poika kulkisi pelkällä potkulaudalla meidän matkassa. Meillä matkaohjelmassa on myös Luonnonhistoriallinen museo (siellä kannattaa olla jo ennen avausaikaa oven takana jos mielii nähdä dinot helposti) ja toinen pojan vaatimus on Sea Life.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, ei olisi tullut itselle mieleenkään! Esikoisen edellinen potkulauta hajosi ja meillä on aikomuksena ostaa uusi keväällä. Jospa tuossa olisi ratkaisu, lapsi nimittäin on todella rasittavaa kävelyseuraa.

      Poista