maanantai 6. tammikuuta 2014

Ettei takeista olisi pulaa

Muistatte varmaan, että olen kahta asiaa lukuunottamatta yleensä kohtuumaltillinen lastenvaatteiden suhteen. Ne mainitut kaksi, eli neulepaidat ja -takit sekä ulkotakit ovatkin sitten aikamoinen kompastuskivi. Mutta jos laadukas ja kunnollinen villakangastakki tekee naisen tai miehen, niin miksei sama pätisi myös pieniin ihmisiin! 

Poikien takit alkavat käydä nafteiksi ja käväisin vähän aleshoppailemassa erinäisten nettikauppojen ennakkoaleissa. Lisäksi tein löytöjä second handina ja näistä olen erityisen tyytyväinen. Kuten teillekin kohta selviää, ei tule meidän lapsilla lähiaikoinen olemaan takeista pulaa. 


Tämä Burberryn musta tikkitakki on hankittu käytettynä. Se sopii nyt jo kuopukselle, kun vaan kääntää reilusti hihoja ja menee varmasti pitkään. Esikoisen RL:n tikkitakki mahtuu vielä ja palvelee hänen parempana takkinaan.


Siinä missä esikoiselle sopivat klassisemmat sävyt ja tyylit, on kuopus jo luonteeltaan räväkämpi. Hänelle tekee myös mieli ostaa räväkämpää vaatetusta. Ensi talveksi jemmaan tuli tämä Mini Rodinin lumileopardi-kuosinen toppatakki. Koot menevät näissä hiukan tylsästi kaksoismitoituksella, mutta kun 92/98 on nyt sopiva, otin seuraavan koon 104/110. Nyt se on iso, joten vuoden päästä oletettavasti hyvä.


Lisää Mini Rodinia. Kun kuopuksen keltainen kevättakki jää pieneksi, siirtyy herranen saman merkin mustaan versioon. Pico on loistava takki vähän kaikenlaiseen menoon niin puistosta kaupunkikäynteihin. Myös tämä on kokoa 104/110 cm. Mutta kuten sanottua, keltainen edellisen koon Pico mahtunee vielä tulevan kevään.


Esikoista puolestaan odottaa käytettynä ostettu Mini Rodinin Luton jacket tummansinisenä. Tässä koko on 128/134, mikä tuntuu ihan hurjalta 116-senttisiä vaatteita käyttävällä lapsella. Mutta tämänhetkinen talvitakki on täysin sopiva koossa 116/122 cm, joten ei sitä enää kannattanut hankkia olettaen, että toivon takin menevän useamman kevät- ja syksykauden. Hassuinta oli se, että tämä takki ei sovitettaessa ollut suinkaan valtava, vaan tullee viimeistään ensi syksynä käyttöön. 


Ostan esikoiselle talvivaatteet aina alennusmyynneistä odottamaan seuraavaa vuotta. Koska olemme aikanaan alkaneet käyttää Ticket Outdoorin vaatteita ja niiden kestävyyteen tyytyväisiä, pysyn samassa merkissä uskollisesti. Näin ei tarvitse arpoa eri merkkien erilaisten kokojen kanssa, vaan voin ostaa aina seuraavan odottamaan. Ticketin ulkovaatteet ovat yleisesti ottaen reiluja, joten tämä 122-senttinen setti tuli odottamaan ensi talvea reilulla alennuksella. Normihintaan vaatteiden yhteissumma olisi ylittänyt kipukynnykseni, mutta alennuksesta ostan ilomielin näitä vaatteita, joiden tiedän säilyvän iskemättöminä vielä kuopuksenkin käyttöön. Mustassa untuvatakissa on hauskasti vielä irrotettavat hihat ja turkoosit toppahousut piristävät. Näillä kelpaa ensi talvena mennä päiväkotiin tai pihalle leikkimään. Jos oikein muistan, löytyy kuopukselle esikoisen jäljiltä saman merkin musta toppahaalari ensi talveksi.


Ja vielä yksi Mini Rodini! Esikoiselle löytyi käytettynä tämä vihreä parkatakki kaupunkikäyttöön. Koska tätä on ajateltu ensi talveksi, on tässäkin koko 128/134 cm. Lapsi itse ihastui eritoten takin oranssiin vuoriin. Kuten huomaatte, on meillä nyt jonkinlainen Mini Rodini -kausi ulkovaatteissa. Mutta minkäs teet, tykkään merkin malleista ja kuoseista kovasti. Sisävaatteet sen sijaan eivät iske yleensä lainkaan, esikoisella on ollut kaksi paitaa ja kuopuksella yksi. Mutta nämä takit, voi että.




Että uskokaa, kun sanon. Olen takkimaanikko. 

6 kommenttia:

  1. Moi! Ihania takkeja pojille! Jos keltainen mini rodini jää ylimääräiseksi, niin olisin kärppänä ostamassa sitä, mikäli eroon haluat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole ihan varma raaskinko luopua siitä ja toisekseen meillä taitaa esikoisen hoitokaverin pikkuveljellä olla takkiin jo ykkösvaraus. Sori!

      Poista
  2. Minusta taas kivoja takkeja on todella vaikea löytää pojille. Mini Rodinit näyttää kivoille, mutta arastelen ehkä vähän noita kuoseja ja yksivärinen taas tuntuu pliisulta meidän pikkumiehelle. Hienostelutakkeja täällä olisi kyllä tarjolla, mutta yhdellä sellaisella pärjää vallan mainiosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mistä tämä yhtäkkinen ihastuminen Mini Rodiniin on itsellenikään tullut. Esikoisen tämäntalvinen punainen skottiruututakki on ehkä kauneinta mitä tiedän. Haluaisin itsellenikin!

      Poista
  3. Kivoja takkeja. Meinasin tulla myös kinuamaan keltaista Mini Rodinin takkia, mutta Miss P ehti ensin. Höh! :D

    VastaaPoista