Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo. 430 s. Otava 2018. Kirja saatu arvostelukappaleena Otavalta.
Enni Mustosen mainio Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on edennyt kuudenteen osaansa. Taiteilijan vaimo jatkaa Kirstin tarinaa siitä, mihin edellinen osa Ruokarouvan tytär jäi.
Eletään 1920-luvun loppua, kun Pariisissa rakastuneet Kirsti Eriksson ja kuvanveistäjämiehensä Iivo palaavat takaisin Suomeen. Kirstin on aika ottaa Pariisin muotihuoneissa oppimansa taidot käyttöön ja hän perustaakin oman muotihuoneen Bulevardille. Nuoripari asettuu asumaan Albergaan, jossa Kirstin Ida-äiti yhdessä miehensä Eliaksen ja kaksospoikiensa Voiton ja Veikon kanssa yhä asuu. Elämä jatkuu pohjimmiltaan onnellisena, vaikka huoli toimeentulosta yhdessä yhteiskunnallisten kuohuntojen kanssa mietityttääkin. Kirstin saadessa ensimmäisen lapsensa on Idan aika päättää olisiko aika vihdoin kypsä totuudelle Kirstin syntyperästä.
Jo sarjan neljäs osa Ruokarouva antoi uuden suunnan Ida Erikssonin ja tämän tyttären elämälle. Paimentytöstä ja pikkupiiasta emännöitsijäksi edennyt Ida ei enää tarkastellut herrasväen elämää palveluskunnan näkökulmasta, olihan hänestä tullut täysihoitolan omistaja. Samalla myös sarjan sisältö muuttui. Se mikä oli parasta, ylemmän ja alemman luokan kohtaaminen yhdessä taiteilijaperheiden tarkastelun kanssa, alkoi jäädä pois. Enää ei katsottu syrjästä käsin, vaan tapahtumien keskipisteessä.
Toki Taiteilijan vaimossakin liikutaan taide- ja kirjallisuuspiireissä. Vahvasti esillä ovat vanhan tutun naapurin Ville Vallgrenin ohella nuoret taiteilijalupaukset sekä Tulenkantajista tutut kirjailijahahmot, erityisesti Olavi Paavolainen sekä Mika Waltari. Historiallisesta aikalaiskuvauksesta ollaan kuitenkin liukumassa yhä enemmän puhtaan viihdekirjallisuuden puolelle, jossa esimerkiksi Kirstin ja Iivon avioelämä nousee esiin useammin kuin olisi tarpeellista.
Historialliset tapahtumat kulkevat taustoittamassa toimintaa. Käsittelyyn tulevat muun muassa antisemitismin nousu Saksassa sekä Lapuan liike. Sisällissodasta on vasta hetki, mutta epävarmuus kolkuttelee taas ovella. Tätä Mustonen kuvaa oivallisesti. Tapahtumien verrattain lyhyt aikajänne myös auttaa välttämään pinnallista asioiden käsittelyä ja tapahtumista toiseen harppomista.
Parhaimmillaan Mustonen on kuvatessaan Pariisia, jossa Kalastavan kissan kuja ja Kirstin majapaikka heräävät eloon. Haluaisin itsekin majoittua vinttikamariin, avata ikkunat ja kuunnella Sorbonnen kellojen kumahtelua iltasella ennen lähtöä syömään läheiseen bistroon. Myös Kirstin ideoita muotiliikkeen luomuksia koskien on kiehtovaa lukea. Taustatietoa Mustoselta siis löytyy valtavasti koskien aikakauden pienimpiäkin yksityiskohtia.
Taiteilijan vaimon lukeminen on lopulta kuin kotiin tulisi, kun sivuilta tervehtivät tutut henkilöt uusine käänteineen. Enni Mustonen onkin monen lukijan iloksi kertonut jatkavansa Idan ja Kirstin tarinaa vielä neljän kirjan verran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti