Valvomisen veteraanit, eli päivitystä uniasioihin

Viime syksynä kirjoitin yhdeksän vuoden valvomisesta. Kirjoitus käsitteli sitä kuinka poikamme ovat olleet aina kohtuullisen kehnoja nukkujia ja vieläkään tässä huushollissa ei nukuta täysiä yöunia. Keväällä puolestaan kirjoitin omalta kohdaltani unettomuudesta, joka vei minut sairauslomalle. Nyt on hyvä aika katsoa missä meillä tällä hetkellä uniasioiden suhteen mennään.

Pojat nukkuvat yhä samassa huoneessa ja se on toiminut paremmin kuin aiempi ratkaisu omissa huoneissa olevista sängyistä. Pojista on ennen muuta mukava nukkua yhdessä ja veljen kanssa voi saada mahdollisesti myös pienet iltariehunnat aikaiseksi tai hiipiä salavihkaa leikkimään legoilla. Me luemme heille iltasadun, sanomme hyvät yöt ja pojat jäävät hakemaan unta itsekseen. Yleensä esikoinen nukahtaa lähes välittömästi ja kuopus painelee luoksemme olohuoneeseen. Mikään ei siis varsinaisesti ole muuttunut, vaan häntä on palautettava monta kertaa sänkyyn vasten tahtoaan.

Olemme pyrkineet siihen, että nukkumassa oltaisiin yhdeksältä. Esikoinen nukkuu yönsä läpi omassa sängyssään satunnaisia heräämisiä lukuunottamatta, mutta vähäunisena herää yleensä kukonlaulun aikaan. Kouluvuoden mittaan sain toisinaan herätellä häntä vasta puoli kahdeksalta, siinä näki kuinka väsyneitä pienetkin koululaiset voivat olla. Nyt kesälomalla hän herää monesti jo kuudelta virkeänä. Mikäli hän nukkuu seitsemään, olen iloinen. Jos hän herää kymmentä vaille viisi, kiroilen mielessäni. Virkeää lasta on myös täysin turha makuuttaa hereillä, joten esikoinen käy herättyään sulkemassa oman ovensa ja meidän oven ja hiipii olohuoneeseen.

Kuopus nukkuu pidempään aamuisin, mutta toisaalta hän yleensä nukahtaakin veljeään myöhemmin. Hän nukkuu hyvinkin kahdeksaan, mutta tulee käytännössä joka yö meidän väliimme. Omassa sängyssä nukkuminen ei siis hänen kohdallaan ole varsinaisesti tuottanut tulosta, mutta ainakin lapsi nukahtaa sinne. En aina edes herää hänen tullessaan väliimme, mutta jos satun olemaan hereillä, palautan omaan sänkyyn. Toisinaan monesti yön aikana. Mutta nyt ei enää tila riitä kolmen nukkua samassa sängyssä. 

Minun yöni ovat yhä risaisia. Nukahdan lähes välittömästi sänkyyn päästessäni ja kirjan laskiessani ja herään viimeistään kahden tunnin kuluttua valvomaan. Saatan olla hereillä pari kolme tuntia ja aamun jo sarastaessa nukahtaa uudelleen. Monesti hipsin olohuoneeseen lukemaan, että mies saisi unirauhan. Toisaalta hänen unensa harvemmin häiriintyvät mistään, mutta minä koen itse tylsäksi pyöriä lakanoissa turhautuneena. 

Huhtikuussa sain kaksi viikkoa sairauslomaa unirytmin parantamiseen ja unilääkkeet kaveriksi. Kaksi viikkoa myöhemmin totesin, että kotona olemisella ei ole mitään vaikutusta ja yhtä lailla voin mennä takaisin töihin. Unilääkkeitäkin kokeilin yhden kerran. Sain ohjeeksi ottaa yhden tabletin näin alkuun ja mikäli se ei auttaisi, kaksi tablettia. Otin yhden ja kyllä siitä apua oli. Heräsin yöllä kahdesti, mutta nukahdin samantien uudelleen nukkuen aamuun saakka. Tähän asti kaikki hyvin.

Syy siihen miksi kokeilu kuitenkin jäi vain kertaan kantaa nimeä kokonaisvaltainen kooma. En ole koskaan aiemmin syönyt uni- tai nukahtamislääkkeitä ja sain tuosta yhdestä pilleristä pään totaalisesti sekaisin. Aamupäivän mittaan en päässyt sängystä ylös lainkaan, sen jälkeen pystyin jo kävelemään koko kroppa ja mieli tahmeana olohuoneeseen, mutta palaamaan takaisin sänkyyn. Nukuin myös iltapäivän. Alkuiltana tulin sohvalle istumaan ja totesin, että pää alkaa selvitä. En uskaltanut toistaa koetta.

Viime viikolla valvoin ensimmäistä kertaa koko yön. Kävin nukkumaan yhdeltätoista, heräsin tuntia myöhemmin ja aamukuudelta olin yhä hereillä. Nyt kesälomalla tällä ei tietysti ole suurtakaan merkitystä, kun ei ole aamuheräämisiä ja mies on kotona. Univajetta pystyy tehokkaasti paikkaamaan muutaman tunnin unilla aamulla, mutta pidemmän päälle tämä tällainen ei tietysti tee hyvää.

En osaa sanoa miksi en nuku. Ja koska en tiedä mistä tämä johtuu, on paha lähteä asiaa korjaamaankaan. Ensimmäisellä lääkärikäynnillä arvelin itse, että asia johtuu syksystä jatkuneesta henkisestä kuormituksesta. Nyt en tiedä onko sittenkin jokin muu syy. Toisaalta olen kyllä tuntenut itseni näin lomalla vielä entistä väsyneemmäksi ja ajoittain hyvinkin alakuloiseksi. Miehen kanssa juttelimme, että loma ehkä laukaisee kaiken sellaisen, joka arjen myötä on ollut pinnan alla. Eihän tässä ole isoäidin poismenostakaan aikaa kuin viisi kuukautta, ei siis ihme että suru tulee aaltoina.

Odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Mikäli en töiden taas pyörähtäessä käyntiin nuku kuin muutamia tunteja yössä, täytyy lähteä purkamaan asiaa jostain päästä. Siihen saakka taidan antaa unilääkkeille vielä uuden mahdollisuuden. Tällä kertaa otan suosiolla pienen murusen vain, ehkä neljäsosa tablettia olisi sopiva määrä. Sillä onhan tämä valvominen nyt ihan syvältä.