Toinen Turun piipahduksen käyntikohde oli ehdottomasti Luostarinmäen käsityöläismuseo. Suuntasimme paikalle heti sen auettua sunnuntaina aamupäivällä, saimme käsiimme kartat ja ei muuta kuin menoksi tutkimaan entisajan elämänmenoa.
Luostarinmäen käsityöläismuseo on suurin yhtenäinen puutaloalue, joka säilyi suuressa Turun palossa vuonna 1827. Puutalokortteleihin on sisustettu eri alojen käsityöläisten koteja ja työpajoja ja monessa niissä on paikalla opas kertomassa lisää talon historiasta tai työskentelemässä esimerkiksi kankaankudonnan tai maalauksen parissa. Lapset saivat vielä pääsylippujen oston yhteydessä mukaansa kartat, joiden avulla suunnistettiin arvoituskätköltä toiselle.
Täällä tulee väistämättä tehdyksi aikamatkan menneeseen. Aikaan, jolloin pelargoniat kukkivat ikkunoilla ja elämä oli yksinkertaisempaa. Todellisuudessa nykypäivän arkiseen ylellisyyteen tottunut ihminen olisi varmasti hätää kärsimässä, mutta saahan sitä haaveilla.
Lasten arvoituskorteista löytyi kysymyksiä muun muassa ruohokaton kunnossapidosta. Tänä päivänä museolla ei enää ole vuohia palveluksessaan, joten oppaan mukaan katot saattavat olla vähän villiintyneessä kunnossa.
Kävimme kaikki kohteet läpi, vaikka poikia kiinnostivat eniten tietysti ne, joiden kohdalla oli kätkösuunnistuksen löytöpaikoista kertova rasti. Minä pidin eniten tavallisten ihmisten kodeista, joissa näki miten ennen elettiin. Yhtä paljon oli käsityöläisten verstaita. Suomi 100 -juhlavuoden myötä taloissa oli myös mielenkiintoisia tekstinpätkiä historian käännekohdista. Saimme lukea seinälle kiinnitetystä julisteesta miten kaupunkiin asumaan tullut ylioppilas eli ja millaista oli lankunkantajan perheen elämä nälkävuoden kurimuksessa.
Tässä etsitään taas yhden arvoituksen kätköpaikkaa. Ja mikä riemu, kun se lopulta löytyi!
Tässä ollaan kirjapainossa, jossa parhaillaankin painettiin lehtisiä.
Varakkaamman perheen tyttärellä oli oma huone, tavatonta ylellisyyttä siihen aikaan käsityöläispiireissä. Ja huoneen seinällä painokuvia.
Erään korttelin pihalla pääsee kokeilemaan veden kantamista ämmänlängillä, pyykkien pesua laudan ja kartun avulla, heittämään rengasta ja kävelemään puujaloilla.
Niin ja onhan siellä postikin, josta lähettää kortti vaikkapa isovanhemmille tai ystävälle.
Tämän kierroksen jälkeen kuopus on joka päivä toivonut pääsevänsä uudelleen museoon. Toive, jonka toteutan erittäin mielelläni.
Onpa hauska paikka - ja ihan uusi tuttavuus! Turku on kyllä mahtava (kesä)kaupunki, niin paljon tekemistä ja ihania ravintoloita.
VastaaPoistaTurku on ihana, samaa mieltä! Oikein harmitti, kun emme ehtineet istua jokivarressa ja syödä jossain kivassa paikassa. Mutta onhan tässä vielä kesää edessä.
PoistaTurussa kannattaa myös tutustua Kuralan Kylämäkeen, joka on niinikään yksi museokeskuksen kohteista. Kuralassa eletään 1950-luvun maatalon arkea ja vähän riippuen ohjelmasta siellä valmistetaan saippuaa, kudotaan kangaspuilla ja rengit rakentavat puuhuonekaluja. Kannattaa myös seurata niitä Facebookissa, koska päivitykset toimivat myös aikamatkana 50-luvulle.
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Tuo kuulostaa todella hyvältä kohteelta, pojat pääsevät näkemään miten isoäidin lapsuudessa maatalossa elettiin ja kaikki kerrotut tarinat saavat lihaa luiden päälle.
Poista