Kaksplus.fi

torstai 20. heinäkuuta 2017

Nirsot lapset, eli perheemme Helsingin Sanomissa

Kävimme kesäkuussa miehen kanssa toimittajan juttusilla, sillä olimme lupautuneet antamaan haastattelun siitä millaista on, kun lapset ovat valikoivia syöjiä. Tämä artikkeli ilmestyi jo eilen Hesarin nettisivuilla ja tänään puolestaan printtilehdessä. Olen tosi tyytyväinen juttuun, se on asiallinen ja puoleen tai toiseen syyllistämätön, monelta kannalta asiaa tutkiva. Osasin myös odottaa erilaisia kommentteja nettijuttuun. Niitä on helppo lukea, kun tietää tehneensä kaikkensa asian suhteen eikä enempään pysty. Näin ei tarvitse syyllistyä, vaan voi antaa asian mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.


Koska erilaisia arveluja kommenteissa on kuitenkin niin meidän tilanteestamme kuin yleisemminkin asiassta esitetty, ajattelin tässä jatkaa aihetta vielä hieman pidemmälle ja vastata aiheen herättämiin kysymyksiin. 

"Kyllä se ruoka maistuu, kun on tarpeeksi nälkä."

Tämä on ehdottomasti yleisimmin kuultu kommentti asiaan. On hienoa, jos asia näin on, mutta silloin kyse ei ole nirsoilusta siinä mittakaavassa, jossa me asian kanssa elämme. Voin tarjota lapselleni tiettyä ruokaa vaikka kolme päivää peräkkäin jokaisella aterialla ja hän ei sitä syö, jos on niin päättänyt tai ruoka arveluttaa. Samalla hänen energiansa vajenee, hänestä tulee kiukkuinen ja väsynyt. Syömisen sijaan hän voi yhä huonommin.

"Jos vanhemmat ovat nirsoja syöjiä ja ja näyttävät siten esimerkkiä lapsille onko ihme, jos lapsi on nirso syömään?"

Uskon itse, että tämä asia voi olla monen nirsoilun taustalla. Kotona opitaan, että sipuli on yäk ja sienien rakenne epämiellyttävä, eikä siihen tarvita kuin pari hassua lausetta vanhemmilta, lapsi kyllä muistaa ne. Meidän tapauksessamme tästä ei ole kyse, sillä minä ja mieheni syömme kaikkea. Lapset ovat nähneet meidän nauttivan kampasimpukoista ja tietävät että äiti rakastaa homejuustoja ja molemmat vanhemmat sushia.

"Nirsoilu on vallankäyttöä lapsen taholta vanhempia kohtaan."

Niin. Tämä on sellainen asia, jota olen miettinyt paljon. Syöminen on helppo vallankäytön väline, sillä saa varmasti vanhemmat huolestuneiksi ja hermostumaan. Silti ajattelen kuin Hallitun Hysterian Anu hyvässä pohdinnassaan. Miksi aikuisilla on oikeus valita mitä haluaa syödä ja jättää ne ei-niin-lempparit lautaselle, jos lapsen odotetaan syövän kaikkea mitä eteen kannetaan?

"Lapsi saa päättää miten paljon syö, mutta mikäli illallisella ei ruoka maistu, tarjotaan samaa ruokaa iltapalalla ja vaikka aamiaiseksikin."

Tämä on vanhemman taholta mitä suurimmassa määrin henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä. Eli siirrytään seuraavaan.

"Päästä se vika löytyy, jos ei ruoka maistu."

Ei olen muuten tähänkään mitään lisättävää.

"Jos näiden ohjeiden mukaan toimitaan, joutuvat vanhemmat laittamaan perheelle joka aterialle eri ruoat tai syömään samaa nallemakaronia joka aterialla."

Meillä minä teen ruoan, jota kulloinkin on tarjolla. Se voi olla spaghettia ja jauhelihakastiketta, joka on varmempi valinta kuin avokadopasta, jota tiedän vain meidän miehen kanssa syövän hyvällä halulla. En lähtökohtaisesti tee kahta erilaista ruokaa, mutta saatan soveltaa. Ja nallepastan kaivan kaapista siinä vaiheessa, kun mitään ei ole taas uponnut jälkikasvuun vähään aikaan.

"Lasten syöminen riippuu vanhempien ruokatottumuksista ja ruoanlaitosta. Kun yhä harvempi laittaa itse kunnon ruokaa, niin yhä useampi lapsi nirsoilee."

Minä en ole vielä löytänyt ratkaisua siihen miksi minun päivittäin tekemäni ruoka ei kelpaa, mutta eineslaatikko tai koulu/päiväkotiruoka kyllä paremmin. On toki mahdollista, että olen huono kokki.

"Kannattaa ottaa lapset mukaan kauppareissulle ja ruoanlaittoon."

Olen samaa mieltä, yhdessä tekeminen on mukavampaa. Meillä lapset ovat erityisesti tykänneet yhdessä leipomisesta.

"Väittäisin, että ennakkoluuloisilla vanhemmilla on nirsoja lapsia."

Voi olla, tai sitten ei. Meidän tapauksessamme tämä ei päde, sillä olemme molemmat mieheni kanssaa syöneet lapsesta saakka kaikkea.

"Lapsesta, jolle koko ajan tuputetaan välipalaa, tulee nirso."

Nirsoudesta en tiedä, mutta eihän silloin nälkä ole. Viisi ruokahetkeä päivässä ei ole syyttä suositeltu tahti.

"Ehkä nämä lapset voisi lähettää lomalle Jemeniin tai Syyriaan, taitaisi nirsoilu loppua."

Suosikkini tähän loppuun. Jos argumentoinnin taso on tätä luokkaa on oletettavaa, että muihinkaan elämän erilaisuuksiin ei löydy ymmärrystä.


Kommenttien joukossa on myös paljon erittäin hyviä huomioita asiaan ja moni tuntuu näkevän ilmiön monet puolet. Sillä niihän tämä on, kuten moni muukin tässä elämässä. Ei vain mustaa tai valkoista, vaan niitä lukuisia harmaan sävyjä siinä keskellä. 


Kuvat Jukka Gröndahl/HS


12 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä pakko kommentoida tähän ja todeta, että ei todellakaan ole aina vanhempien tekemisestä kiinni, mitä ja miten lapsi syö. Mieheni on todella valikoiva syöjä. Siis todella, todella valikoiva. Vasta aikuisiällä hän on alkanut tosissaan kiinnostua eri mauista ja uskaltanut kokeilla. Kun tapasimme, ei hän halunnut esim. hampurilaiseensa yhtään mitään muuta kuin pihvin ja sämpylän. Nykyään siellä saa olla jo melkein kaikkea. Luulen, että kiinnostus ruoanlaittoa kohtaan on hänellä auttanut hälventämään epäluuloja. Samaan aikaan kuitenkin miehen sisko on aina ollut utelias ja syönyt melkein kaikkea. Kyseessä on siis lähinnä temperamenttiero. Tätä tulkintaa vahvistaa sekin, että esikoisemme, joka on kuin ilmetty isänsä monin tavoin, on myös hyvin epäluuloinen kaikkea uutta ruokaa kohtaan, kun taas kuopus kiskoo melkein mitä tahansa nassuunsa. Olen vuosien varrella todennut, että parhaiten pärjää, kun antaa toisen edetä ruokien maistelun kanssa omaa tahtiaan. Vielä parikymppisenäkin voi tapahtua suuria oivalluksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, monesti vanhempi voi vaikka päällään seisoa, mutta lapsi ei syö ellei niin halua. Toivon niin paljon, että näistä meidänkin pojistamme kasvaisi vielä kunnon kulinaristeja vuosien myötä.

      Poista
  2. Juu eipä se useinkaan ole vanhemmista kiinni mitä lapsi suostuu syömään. Olin itse se nirso lapsi. Onneksi mun lopulta annettiin olla se nirso. Söin mitä söin ja muut ihmetteli millä mä pysyn elossa. En käynyt ruuasta mitään valtapeliä vanhempien kanssa. Ruuan maku ei useinkaan ollu se ongelma, vaan se koostumus. Aikuisena olen monta aitaa ylittänyt tämän asian suhteen. Omista lapsista ei sitten yllätys tullutkaan nirsoja, enkä kyllä mitään ole sen asian eteen tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko se koostumus täälläkin eniten hiertävä asia, en tiedä. Pojat kyllä sanovat hyvin kohteliaasti ettei ruoan maku miellytä, eli ehkä molemmat. Tai mistä minä tiedän. Tiedän vaan, että ei uppoa.

      Poista
  3. Täällä kans yksi nirso lapsi ja edelleen nirso aikuinen. Nykyään kyllä olen oppinut syömään uusia juttuja mutta tietyt jutut jätän edelleen syömättä.
    Lapsuudestani sanoisin että suurimman virheen vanhempani tekivät pakottamalla minut syömään kaiken lautasella olevan. Istuin ruokapöydässä tuntikausia enkä todellakaan syönyt ruokaani vaan minusta tuli ruuan piilottelun maailmanmestari.
    Oma lapseni on nyt 10kk ja hänen kanssaan 6kk täysimetyksen jälkeen aloitimme sormiruokailun ja toivon todellakin että lapsesta ei tule nirsoa, mutta uskon, että jos hän on nirso se ei tule tuottamaan minulle mitään ongelmia. Meillä vauvaa ei siis syötetä ollenkaan eikä myöskään sanallisesti tuputeta syömään enempää. Hienosti hän on kaikkea maistanut ja jos kokin keitokset ei kelpaa ne löytyvät kyllä lattialta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, pakottamisella ei saa mitään hyvää aikaan. Päinvastoin se aiheuttaa kammon seuraavaakin ruokahetkeä aikaan.

      Poista
  4. Meidän esikoinen oli kyllä verraton tapaus lapsena, murunenkin kurkkua tai muuta kasvista suussa sai dramaattisen yökkäyskohtauksen aikaan. Samoin kaikki uudet maut torpattiin samointein. Pidän melkoisena työvoittona sitä, että nyt 12-vuotiaana syö kasviksia hyvin, vaikka edelleen on nirso uusia makuja ja ruokia kohtaan. En oikeastaan tiedä miten tähän päädyttiin, ehkä se ahkera salaatin tarjoaminen joka ruoalla on saanut hänet tottumaan siihen ja toisaalta muun perheen esimerkki. Meillä nimittäin on aina, jokaikisellä ruoalla vihersaalaattia tarjolla. Ja nykyään hän maistaa niitä oudompia ruokia, ihan tilkan vain, tietää että 20 maistamiskertaa tarvitaan, jotta tottuu makuun. Eli pikkuhiljaa laajenee maistuvien ruokien määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa meidän esikoiselta. Hän ei millään meinannut oppia sileistä puolivuotiaan soseista karkeampiin, vaan kakoi kuukauden per uusi koostumus. Meillä esikoinen syö omenia, kurkkua ja paprikaa, onneksi edes noita. Kuulostaa tosi hyvältä, että teillä suostutaan maistamaan aina edes vähän uutta ruokaa. Toivottavasti meilläkin.

      Poista
  5. Olen samaa mieltä kanssasi. Ei todellakaan ole aina, tai useinkaan vanhempien toiminnasta kiinni miten lapsi syö. Mun esikoinen söi aivan mitä tahansa 2-vuotiaaksi ja tarjottiin todella monipuolisesti ruokia. 2-vuotiaana vain lopetti tämän ja nirsous puhkesi kukkaan. Hän on luonteeltaan hyvin herkkä ja inhoreaktio kaikkeen vähänkin "ällöttävään" on voimakas. Luulen, että hän ei vaan ekojen 2 vuoden aikana "tajunnut" soveltaa herkkyyttään ruokailuun. Toka on aina syönyt reippaasti kaikkea aivan samanlaisella kasvatuksella (vaikka on joutunut katselemaan veljensä nirsoilua). Olen vahvasti sillä kannalla, että synnynnäisiä eroja on lapsissa paljon.
    Ja kaikkinainen pakottaminen ja saman ruoan tarjoaminen monta päivää on järkyttävää vallankäyttöä vanhemmilta. Tästä ovat käsittääkseni asiantuntijat pitkälle yhtä mieltä nykyään. Ja jos lapsi "käyttää valtaa" vanhempiaan kohtaan ruoasta kieltäytymällä, niin hänellä on jostain asiasta paha olla - se selvitetään aivan eri tavalla kuin pakottamalla syömään.
    -Sofia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkyys kuulostaa hyvin tutulta ja syvä ennakkoluulo niitä asioita kohtaan, joista ei tarkasti tiedä mistä on kyse. Samaa mieltä myös pakottamisesta, ei hyvä.

      Poista
  6. Meillä on yksi erittäin nirso lapsi. Kolme muuta ovat vähemmän tai ei juuri lainkaan nirsoja. Nirso on vaikka syömättä, jos jatkuvasti tarjolla olisi hänelle vastenmielistä ruokaa. Painoindeksi päätyi jo pahasti miinukselle, joten pakko on miettiä että urheilevalle lapselle on tarjolla ravitsevaa ja terveellistä ja edes jotenkuten mieleistä ruokaa.
    Itse olen ollut lapsena nirso. Pakotettuna istunut ruokapöydässä. Oksentanut joulukuuseen. Nykyään syön oikeastaan kaikkea. Omia lapsiani en haluaisi pakottaa, uhkailla tai kiristää. Välillä tulee kyllä sorruttua niihinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä sortuu tosiaan vaikka minkälaisiin temppuihin, että saisi toisen syömään edes vähän. Lienee inhimillistä.

      Poista