Nirsot lapset, eli perheemme Helsingin Sanomissa

Kävimme kesäkuussa miehen kanssa toimittajan juttusilla, sillä olimme lupautuneet antamaan haastattelun siitä millaista on, kun lapset ovat valikoivia syöjiä. Tämä artikkeli ilmestyi jo eilen Hesarin nettisivuilla ja tänään puolestaan printtilehdessä. Olen tosi tyytyväinen juttuun, se on asiallinen ja puoleen tai toiseen syyllistämätön, monelta kannalta asiaa tutkiva. Osasin myös odottaa erilaisia kommentteja nettijuttuun. Niitä on helppo lukea, kun tietää tehneensä kaikkensa asian suhteen eikä enempään pysty. Näin ei tarvitse syyllistyä, vaan voi antaa asian mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Koska erilaisia arveluja kommenteissa on kuitenkin niin meidän tilanteestamme kuin yleisemminkin asiassta esitetty, ajattelin tässä jatkaa aihetta vielä hieman pidemmälle ja vastata aiheen herättämiin kysymyksiin. 

"Kyllä se ruoka maistuu, kun on tarpeeksi nälkä."

Tämä on ehdottomasti yleisimmin kuultu kommentti asiaan. On hienoa, jos asia näin on, mutta silloin kyse ei ole nirsoilusta siinä mittakaavassa, jossa me asian kanssa elämme. Voin tarjota lapselleni tiettyä ruokaa vaikka kolme päivää peräkkäin jokaisella aterialla ja hän ei sitä syö, jos on niin päättänyt tai ruoka arveluttaa. Samalla hänen energiansa vajenee, hänestä tulee kiukkuinen ja väsynyt. Syömisen sijaan hän voi yhä huonommin.

"Jos vanhemmat ovat nirsoja syöjiä ja ja näyttävät siten esimerkkiä lapsille onko ihme, jos lapsi on nirso syömään?"

Uskon itse, että tämä asia voi olla monen nirsoilun taustalla. Kotona opitaan, että sipuli on yäk ja sienien rakenne epämiellyttävä, eikä siihen tarvita kuin pari hassua lausetta vanhemmilta, lapsi kyllä muistaa ne. Meidän tapauksessamme tästä ei ole kyse, sillä minä ja mieheni syömme kaikkea. Lapset ovat nähneet meidän nauttivan kampasimpukoista ja tietävät että äiti rakastaa homejuustoja ja molemmat vanhemmat sushia.

"Nirsoilu on vallankäyttöä lapsen taholta vanhempia kohtaan."

Niin. Tämä on sellainen asia, jota olen miettinyt paljon. Syöminen on helppo vallankäytön väline, sillä saa varmasti vanhemmat huolestuneiksi ja hermostumaan. Silti ajattelen kuin Hallitun Hysterian Anu hyvässä pohdinnassaan. Miksi aikuisilla on oikeus valita mitä haluaa syödä ja jättää ne ei-niin-lempparit lautaselle, jos lapsen odotetaan syövän kaikkea mitä eteen kannetaan?

"Lapsi saa päättää miten paljon syö, mutta mikäli illallisella ei ruoka maistu, tarjotaan samaa ruokaa iltapalalla ja vaikka aamiaiseksikin."

Tämä on vanhemman taholta mitä suurimmassa määrin henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä. Eli siirrytään seuraavaan.

"Päästä se vika löytyy, jos ei ruoka maistu."

Ei olen muuten tähänkään mitään lisättävää.

"Jos näiden ohjeiden mukaan toimitaan, joutuvat vanhemmat laittamaan perheelle joka aterialle eri ruoat tai syömään samaa nallemakaronia joka aterialla."

Meillä minä teen ruoan, jota kulloinkin on tarjolla. Se voi olla spaghettia ja jauhelihakastiketta, joka on varmempi valinta kuin avokadopasta, jota tiedän vain meidän miehen kanssa syövän hyvällä halulla. En lähtökohtaisesti tee kahta erilaista ruokaa, mutta saatan soveltaa. Ja nallepastan kaivan kaapista siinä vaiheessa, kun mitään ei ole taas uponnut jälkikasvuun vähään aikaan.

"Lasten syöminen riippuu vanhempien ruokatottumuksista ja ruoanlaitosta. Kun yhä harvempi laittaa itse kunnon ruokaa, niin yhä useampi lapsi nirsoilee."

Minä en ole vielä löytänyt ratkaisua siihen miksi minun päivittäin tekemäni ruoka ei kelpaa, mutta eineslaatikko tai koulu/päiväkotiruoka kyllä paremmin. On toki mahdollista, että olen huono kokki.

"Kannattaa ottaa lapset mukaan kauppareissulle ja ruoanlaittoon."

Olen samaa mieltä, yhdessä tekeminen on mukavampaa. Meillä lapset ovat erityisesti tykänneet yhdessä leipomisesta.

"Väittäisin, että ennakkoluuloisilla vanhemmilla on nirsoja lapsia."

Voi olla, tai sitten ei. Meidän tapauksessamme tämä ei päde, sillä olemme molemmat mieheni kanssaa syöneet lapsesta saakka kaikkea.

"Lapsesta, jolle koko ajan tuputetaan välipalaa, tulee nirso."

Nirsoudesta en tiedä, mutta eihän silloin nälkä ole. Viisi ruokahetkeä päivässä ei ole syyttä suositeltu tahti.

"Ehkä nämä lapset voisi lähettää lomalle Jemeniin tai Syyriaan, taitaisi nirsoilu loppua."

Suosikkini tähän loppuun. Jos argumentoinnin taso on tätä luokkaa on oletettavaa, että muihinkaan elämän erilaisuuksiin ei löydy ymmärrystä.

Kommenttien joukossa on myös paljon erittäin hyviä huomioita asiaan ja moni tuntuu näkevän ilmiön monet puolet. Sillä niihän tämä on, kuten moni muukin tässä elämässä. Ei vain mustaa tai valkoista, vaan niitä lukuisia harmaan sävyjä siinä keskellä. 

Kuvat Jukka Gröndahl/HS