perjantai 23. kesäkuuta 2017

Rippijuhlissa

Viime viikonloppuna juhlimme kummityttöni rippijuhlia. Jos ristiäisissä vietetään vauvan ensimmäistä juhlaa, on rippijuhla puolestaan tärkeä etappi nuorelle ihmiselle. Siispä mekin pakkasimme itsemme juhlavaatteissa autoon, ostimme ruusut matkalta mukaan ja suuntasimme kohti kirkkoa. 


Olimme miehen kanssa päässeet jo ennen juhlaa auttamaan sankaria kutsukorttien teossa. Sarjatyönä niitä valmistui enkä olisi ikinä tiennyt mieheni osaavan kirjoittaa näin siistiä ja perinteistä kaunoa. Oma versionihan hylättiin suorilta. 


Olin myös jo hyvissä ajoin päättänyt ostaa kummitytölleni jotain ihanaa lahjaksi ja valinta osui laukkuun. Hän valitsi mieleisensä mallin ja värin, minä hankin ja paketoin sen valmiiksi. On kiva, kun saa hemmotella rakkaita ja tärkeitä ihmisiä.


Juhlapäivänä laitettiin tietysti taas ykköset ylle. Nuo pikkukundien punaiset shortsit ovat suosikkini tämän kesän vaatteista. Oma paitani on Banana Republicilta, musta pliseerattu hame muistaakseni samoin. 




Halusin pojat ehdottomasti mukaan kirkkoon.  Minun mielestäni lapsille tekee hyvää nähdä miten tällaiset konfirmaatiojumalanpalvelukset etenevät ja oppia muutenkin välillä istumaan paikoillaan, oli se ajoittain miten pitkäveteistä tahansa ja oltiin me miten tapakristittyjä vaan. Ja sitähän se lapsesta usein on, muistan aivan hyvin omasta lapsuudestani. Aina ei kuitenkaan voi mennä siitä mistä aita on matalin. Tällä kertaa kirkko-osuus kesti puolitoista tuntia, oli siinä istumista. Pikkutyypit olivat aivan superhienosti, kehuin heidät äärestä viereen myöhemmin enkä ollut ainoa. Samalla lupasin, että ensi viikolla olevien seuraavien rippijuhlien osalta voidaan mennä vasta juhliin, kun nyt kerran hoitivat tämän osuuden niin mallikkaasti.



Sitten juhlittiin, syötiin salaatteja ja kakkua ja juteltiin. Minä pidin rippilapselle pienen puheen, jonka olin edellisenä iltana kirjoittanut. Vauvamuistelojen ohella kerroin miten hieno ja kaunis ihminen hän on ja kuinka hän voi saavuttaa mitä tahansa. "Nuoruus on seikkailu" -laulun sanojen hengessä kehotin häntä ottamaan kaiken irti nuoruudestaan, seikkailemaan ja hämmästelemään maailmaa. Se on hänelle avoinna, mutta samaan aikaan jokaisella meistä läheisistä on ovi auki hänen palata. 



Tässä kuussa on juhlittu niin ristiäisiä kuin rippijuhlia ja yksi konfirmaatio on tosiaan vielä tälle kesälle edessä. Sen lisäksi juhlitaan muun muassa pyöreitä vuosia ja ihan vaan kesää ja yhdessäoloa sukuporukalla. Ja koska kalenteriin vielä mahtuisi lisääkin, olen pohtinut pienten kesäbileiden järjestämistä loppukesään. Mitä enemmän juhlaa, sen parempi!

6 kommenttia:

  1. Meillä olisi heinäkuussa rippijuhlat tiedossa ja saapa nähdä miten kirkkoreissu tällä kertaa menee. Kolme vuotta sitten eräs meillä asuva henkilö kun tiedusteli ensin kirkkoon tullessa kuka katossa roikkuva nakupelle on (Jeesus ristillä) ja ehtoollisen aikaan papin puheita kuunneltuaan kysyi järkyttyneenä että menikö mummi juomaan verta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin ehtoollinen sai aikaan kysymyksen jos toisenkin, hyvin kummallinen konsepti tuollaisesta kuusivuotiaasta. Yksi kirkkokäynti saa tälle kesälle riittää, ei se minustakaan nyt niin mukavaa ole.

      Poista
  2. Peukku sulle juhlapuheesta. On aina hienoa, kun joku "uskaltaa" sanoa jotain henkilökontaista juhlittavalle.
    Tämä on ohiasian mutta yllätyin, kun olin erään kaukaisen sukulaisen hautajaisissa äitini autokuskina ja siellä ainakin kymmenen ihmistä muisteli vainajaa kauniisti, kertoen merkittäviä tai mieleenpainuneita tapahtumia vainajan elämän varrelta. Näin mielessäni tämän vanhan edesmenneen miehen aivan uudessa valossa. Sota-aika ja nuoren miehen kasvu ja elämäpolut sodan jälkeen olivat todella mielenkiintoista kuultavaa.
    Itse olen arka pitämään puheita missään tilanteessa mutta arvostan heitä, jotka osaavat sanoa jotain tilanteeseen sopivaa.
    Kauniisti olet paketoinut lahjan. Millaisen laukun kummityttösi valitsi? Itselläkin tulossa vuoden sisään kummilapsen rippijuhlat, joten kaikki vinkit lahjaksi ovat tervetulleita, sillä meitä on useampi kummi ja yksi risti riittää.
    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos peukutuksesta! Minä olen jotenkin ajautunut puhumaan, oli tilanne sitten lähiomaisen hautajaiset tai päiväkodin kevätjuhla. Ehkä se johtuu siitä, että homma on minusta mukavaa ja en pahemmin jännitä. Meillä oli itse asiassa isoisäni muistotilaisuudessa reilut kymmenen vuotta sitten tuollainen yhteinen muisteluhetki. Vähän epävirallisesti kerroimme muistojamme vuorotellen ja parasta oli juuri tuo henkilökuvan laajentuminen. Me kerroimme ukistamme, mutta kuulimme siitä nuoresta miehestä, joka aikanaan mummimme tapasi.

      Kummityttöni valinta osui Michael Korsin nudensävyiseen laukkuun, en yhtään muista nyt mikä on laukun malli. Hän sai tuon laukun ja rippiristin ohella myös ainakin Iittalaa ja Arabiaa sekä valokuva-albumin vauva-ajasta nykyhetkeen. Se oli tosi hieno!

      Poista
  3. Olen pelkkä tapakristitty minäkin, mutta en kyllä osaisi jättää rippikirkkoa väliin, ja mennä vain syömään kakkua. Oleellista on kai juuri ripiltä pääseminen...
    En edes ymmärtänyt jännittää, etteikö 6-vuotias poikani osaisi olla kirkossa ihmisiksi. Taaperot ovat sitten oma lukunsa, mutta kyllä eskarilaisen/koululaisen pitää pystyä olemaan kirkossa, hautajaisissa, teatterissa, konsertissa tai missä tahansa tilaisuudessa niin kuin muutkin.

    VastaaPoista
  4. Itse olin kerran esikoinen kanssa kirkossa... Esikoinen oli n 4v. Voi taivas sanon minä... Kolehtia antaessa huusi että noin vähän ku annat viimeksi annoit 2 rahaa... Selitin että arvo rahalla sama... Tiputti kaikki kolikot pitkin lattioita ja suuri eleisesti niitä konttasi... Kinusi kotiin. Alkoi ehtoollinen.. Halusi mukaan kun muita meni. Noh mentiin. Sai hepulin alttarilla kun vain siunattiin eikä muuta saanut. Ei suostunut nousemaan pois... Ihmiset vaihtuu ja me kökötettiin polvillaan alttarilla... Papille sipisin että anna leipä sille... Sai leivän ja isosti kommentoi että eipä maistu miltään... Jäätiin sitten vielä kirkko kahville kun oli kärsitty tarpeeksi...

    VastaaPoista