Toukokuun lopulla pidin eskarilaisemme kevätjuhlassa ryhmän opettajille ja hoitajille pienen puheen. Osa siitä oli kotona valmiiksi mietittyä, osa improvisoitua ja juhlan nähtyäni mieleeni tullutta.
"Mietin kotona ennen juhlan alkua riittääkö nenäliina, vai pitääkö minun ihan varmuuden vuoksi ottaa mukaan käsipyyhe. Ja juhla oli juuri niin kaunis ja liikuttava kuten ennakkoon osasin arvata. Kiitos, että järjestitte meille tämän juhlan.
Tämä on iso päivä ja hieno hetki. Esikouluvuosi on tärkeä siirtymä päiväkotilaisesta koululaiseksi. Sen aikana saa olla vielä pieni, mutta pääsee kurkistamaan siihen mitä se koululaisen elämä oikein on. Olen jo ennen omien lasten eskarivuosia saanut kuulla, että esikouluopetus tässä päiväkodissa on erittäin laadukasta. Ja kahdesti olen saanut ilokseni huomata asian olevan juuri näin.
Puhun meidän kaikkien vanhempien puolesta, kun sanon lastemme saaneen hienot eväät ensi vuotta ja koko kouluaikaa varten. On ollut ilo nähdä millaisella ammattitaidolla ja omistautumisella te kasvattajat olette tätä ryhmää luotsanneet. Iloa, valoa ja hymyä, sellainen mieli minulle on jäänyt tästä vuodesta.
Jokainen meistä vanhemmista on uuden edessä, kun lapsi lähtee kouluun, oli kyseessä sitten ensimmäinen tai viimeinen lähtijä. Meille ja monelle muulle täällä tänään olevalle tämä on viimeinen juhla päiväkodin puolella. Vasta vähän aikaa sitten toimme tänne tuttisuiset vaippapöksyt, joista kasvoi ensin taaperoita ja sitten leikki-ikäisiä. Nyt meillä on hieno rivi upeita pieniä ihmisiä valmiina astumaan seuraavan askeleen.
Kiitos kaikista niistä tiedoista ja taidoista, joilla olette nämä pienet varustaneet sitä seuraavaa askelta varten. Olette tehneet korvaamatonta työtä pienien resurssien ja suurten ryhmäkokojen puristuksessa. Erityiskiitos kulttuurikasvatuksesta, musiikista ja kirjallisuudesta. Joku viisas on kerran sanonut, että on oltava suuri sydän, jotta pystyy opettamaan pieniä mieliä. Kiitos kaikille teille suuresta sydämestä."
Kaikki nämä kuvat on otettu meidän perheemme viimeisenä päiväkotipäivänä. Matka, joka elokuussa 2009 alkoi, loppui juhannusviikon torstaina. Noudin kuopuksen kesälomalle, keräsin varavaatteet lokerosta ja kura-asut eteisestä, muistin jopa ottaa kumisaappaat kotiin. Seuraavaksi kiersimme huoneesta toiseen halaamassa ja kiittämässä lapselle ja meille vanhemmille tärkeitä ihmisiä. Sitten oli aika astua portista ulos ja sulkea salpa vielä viimeisen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti