sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Poimintoja Pomp de Luxin kesäalesta

Pomp de Luxin nettikauppa aloitti tämän kesän alennusmyynnit jo hyvissä ajoin ennen juhannusta, kun eilen sähköpostiin tipahti ilmoitus asiasta. Koko nettikaupan valikoimasta saisi nyt vähintään puolet, osin enemmänkin pois. Tänään kävin klikkailemassa ostoskorin kautta kotiin perusvaatteita 50-70 prosentin alennuksella.

Kuopukselle ostin harmaan hupparin odottamaan seuraavassa koossa, nykyinen saman mallin tummansininen versio on kokoa 122 cm. Vaate on ollut sen verran mieluinen, että myös koon 128 hupullinen arkivaate pääsee aikanaan käyttöön.


Olen miettinyt jo näin hyvissä ajoin mitä housuja kuopus koulussa käyttää. Esikoisella on ollut nyt kahden vuoden ajan farkut useimpina päivinä, liikuntatuntien aikaan sitten collegehousut. Nämä pehmeät farkut yhdistäisivät molemmat vaatteet, joten kokeillaan mitä kuopus näistä tuumaa. 119 senttiä pitkälle lapselle otin koon 122.


Tällainen paita meillä on jo vaaleansinisenä ja koska paita on pehmoinen ja kuosi kiva, tilasin nyt myös syvemmän sinisen version. Nämä menevät kaksoiskokojen mukaan, eli meille sopiva on 122/128.


Myös esikoinen sai hupparin ja itse asiassa aivan samanlaisen kuin nytkin on käytössä. Tuo pieni rintatasku on oivallinen, kun sinne voi ulos lähtiessä sujauttaa kotiavaimen. Esikoinen on lähes 140 cm pitkä ja käyttää Pompin vaatteista samaa kokoa. Tämä nyt tilattu on sitten kokoa 146 cm.


Myös tämä farkkupaita on meillä nyt käytössä ja jatkossa toivottavasti myös. Vaate on ollut niin minun kuin lapsen suosikkeja, materiaali pehmeä ja paita kivannäköinen. Farkkupaita käy hyvin niin siistimpään menoon kuin ihan kouluun.


Collegeshortseja tarvitsee niin pieni kuin isompikin poika joka kesä. Näitä sai nyt ihan superedullisesti, joten tilasin kahdet. 


Ja lopuksi vielä yksi kesäpyjama, nämä kestävät oman kokemukseni mukaan myös hyvin käyttöä ja pesua. 


Verkkokauppa näyttää jo melko tyhjää mitä osaan vaatteista tulee junior- ja young -kategorioissa, mutta kyllä sieltä vieläkin hyviä löytöjä voi tehdä. Tyttöjen puolta tai pienten poikien vaatteita en kurkannut, joten en tiedä miten paljon tai vähän siellä vielä vaatteita löytyy. Kannattaa joka tapauksessa kurkata!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti