tiistai 20. kesäkuuta 2017

Pieniä mutkia matkassa. Tai lattiassa.

Maanantaiaamuna seisoimme miehen kanssa Ruoholahden K-raudassa epätietoisina. Maali vai lakka, ja jos lakka, niin kirkas vai sävytetty? Vai maalataanko kuitenkin? Eikö se lattia voisi vaan olla sellainen kuin on, sillä nyt ei oikeasti jaksaisi miettiä ja toteuttaa remonttia. Oli siis yhteisen vapaapäivän aika ja se päivä oli tarkoitus käyttää käsittelemällä kesäpaikan yläkerran lattiat. 

Päädyimme lopulta valkoisella sävytettyyn lakkaan ja ajelimme tarvikkeet mukana maaseudun rauhaan. Muutama lehmä ilmoitteli olemassaolostaan ja taivas oli poutapilvien kirjoma. Mietin, että kyllä nyt ollaan niin varpaat kotimaan mullassa ettei tosikaan. 


Valkoinen sireeni kukki parhaillaan, violetti vasta aloitteli. Ruoho sen sijaan voi mainiosti ja otin ruohonleikkurin kauniiseen käteen. Nyt on tärkeimmät alueet kulkuväylineen parturoitu ennen juhannusta, ei sitten tarvitse epätoivolla leikata puolimetristä heinikkoa.


Tärkein löytyi yläkerrasta, joka on nyt muutamaa ikkunalistaa vaille valmis. Tai no, sähköt pitää vielä viimeistellä, jos mies ehtisi soittaa jossain välissä tekijöille. Mutta siis periaatteessa valmista on. Tykkään todella paljon lopputuloksesta ja siitä miten valkoinen paneeli yhdistyy vaaleaan lautalattiaan. Vintin ovi pitää asentaa takaisin paikoilleen, sen ajattelimme tehdä lattian valmistumisen jälkeen. 


Tässä kuvassa oikealla näkyy myös muuria, joka ruiskutettiin uudelleen valkoisella tasoitteella. Tuossa tosiaan olisi paikka takalle vaikka molemmissa huoneissa, jos joskus niin haluaisi. 


Eipä sitten muuta kuin hommiin. Ensin siivottiin yläkerta, minä imuroin lattiat, seinät ja katot. Mies sitten pesi lattiat lakkauskuntoon. Tässä yläkerran aulan lattialla istuessani ja purkkia avatessani katse sattui osumaan sen kylkeen. Siinä luki lattiamaali. Pienen selvittelyn jälkeen tarkentui, että myyjä oli epähuomiossa antanut meille väärän purkin mukaan, meillä oli nyt litroittain vääränlaista lattiamaalia yhdistettynä lakkaamistyökaluihin. Sehän meni hienosti, ajattelin ja lähdin lattian käsittelyn sijaan  siivoamaan vähän vielä remonttijälkiä ja laittelemaan mattoja paikoilleen. Oikeasti hienosti meni asian selvittely liikkeen kanssa, saimme mukisematta palauttaa väärän tuotteen, vaikka se olikin sävytetty. 


Ei siis maalattu eikä myöskään lakattu lattioita saatikka laitettu yläkertaa asumiskuntoon juhannusta ajatellen. Ja kun kamerakin tippui maahan ja hajosi, katsoimme parhaaksi pakata itsemme autoon ja lähteä suosiolla kohti kotia. Mutta onpahan enää sauna sekä pesupuoli siivoamista vaille, kun toivottavasti juhannusta pääsemme talolle viettämään. 


Ja nyt niihin mutkiin. Olin eilen jo aivan varma siitä, että lattian lakkaaminen on paras vaihtoehto meille. Mutta kellastuuko se kuitenkin ajan saatossa, sillä sellainen tunkkaisen keltainen mökkilattia on viimeinen, mitä haluan. Toisekseen en millään jaksaisi tehdä lattian käsittelyä juhannuksena, haluaisin vaan sisustaa makuuhuoneet valmiiksi ja miettiä lattia-asiaa esimerkiksi loppukesästä. Mutta jos näin toimimalla saan aikaan vahinkoa ja joudun pahimmillaan hiomispuuhiin, ei sekään houkuta. Harvoin voin sanoa mistään asiasta, että en tiedä mitä haluan tai mitä kannattaisi tehdä. Onneksi tälläkään kerralla ei ole yhtä lattiaa suurempi asia kyseessä. 

7 kommenttia:

  1. Auts, se lakkaus ei sitten mennyt vielä ihan putkeen. 😬
    Mä kyllä uskoisin että valitsemanne vaaleaksi sävytetty lakka on hyvä idea.
    Olen nyt katsellut paketteja meidän uuteen kotiin ja niitä katsoessani mulle on joka paikassa neuvottu valitsemaan aavistuksen vaaleampi sävy kuin miltä toivoisin lattian näyttävän sillä puun tummuessa (käy myös parketille!) muuttuu sävy siihen miltä sen haluaisin näyttävän eikä tummemmaksi kuin miltä sen haluaisin näyttävän.

    Eli jos mäntyä miettii niin sen tummuessa aika punertavaksi ottaisin ehkä (tästä en nyt mene päätäni pantiksi laittamaan, mutta keskustelisin maaliosastolla rautakaupassa) vaalean kylmän sävyn joka sitten tasaantuu lattian tummuessa haluamaksesi vaaleaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei mennyt putkeen ei, mutta tulipahan kuurattua taas remppajälkiä talosta! Me voitaisiin ehkä tuon kellastumisen/tummumisen estämiseksi valita vielä yksi aste vaaleampi sävytys lakkaan, nyt oli tarkoitus vetää lattia sellaisella hyvin vaaleaksi sävytetyllä. Täytyy mennä tosiaan vielä juttelemaan asiasta. Kiitos vinkeistä!

      Poista
  2. Milläs se Minna Jones käsitteli mökkinsä lattioita..? Kurkkaa hänen blogistaan�� Muistaakseni oli heillä vastaava puulattia.
    Ihanaa Juhannusta.

    VastaaPoista
  3. Suopakuuraus on perinteinen tapa käsitellä puulattia. Tarvitaan vain pellavaöljysuopaa ja vettä, harja ja nukkaamato rätti.
    Suopakuurattu lattia säilyy vaaleana ja hylkii likaa. Lattian pesu tehdään jatkossa pellavaöljysuovalla tai mäntysuovalla.
    Monethan myös lipeöivät tai vahaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästäkin vinkistä, täytyy perehtyä asiaan nyt kun lattialle ei vielä mitään ole tehty. Miehen työkaveri vinkkasi tuosta lipeöinnistä, sekin kuulosti varteenotettavalta vaihtoehdolta.

      Poista
  4. Meillä on painunut lattia olohuoneessa. Talo on jo vanha, joten tottakai löytyy epäkohtia. Se kuitenkin olisi tarkoitus nostaa, voi olla melkoinen urakka, mutta kuitenkin hyvä saada korjattua. Puulattia meilläkin. Muualta on kyllä aivan hyvässä kunnossa.

    VastaaPoista